Komissio kieltämässä itselataavat?

Kovasti on tutun rynchesterin näköinen tuo M-1. :D Hyvä että lupa irtosi.

Itsekin olen viime aikoina miettinyt aseluvan hakemista + jonkun vaatimattoman ruutiaseen hankkimista. Mulla vähän haavi loksahti kun katsoin käytettyjen aseiden hintoja. Halpoja ovat. Tai no, on halpoja, sitten on kalliita. Saakelin asekaappi maksaa enemmän kuin ase, jos sellaisenkin joutuu hankkimaan...

Mutta kun näin tuon M-1:n niin tuli mieleen idea että miksei ole olemassa esim. 22cal "Rk62:ta"? :D Eli se olisi Rk:n näköinen mutta pienempi (,söpömpi), ja puoliauto. Olisiko se sitten Rk-kakskakkonen? Eikö sellainen olisi aivan perhanan oiva ensiase, jopa junnuille? Intissä sitten saisi käsiinsä vähän isomman version. Ja intin käyneet voisivat jälkeenpäin hypistellä Rk22:ta ja muistella menneitä, ainakin siihen kunnes M-1:n tai muun Rk-siviiliversion lupa menee läpi.

Sako tai Valmet tai kuka tahansa pöllikööt tämän idean vapaasti.
 
Onko paikallaolijoilla tuoreita kokemuksia ( tältä vuodelta/kesältä) miten on lupahakemukset puoliautomaattikivääreillä menneet läpi eri puolilla Suomea, vai onko linjaa ehkä jo kiristetty ennakkoon?

Tuolla toiminta-ampujien palstalla on aika lailla ajantasalla olevaa tietoa ja kokemuksia asiasta. Kannattaa käydä vilkasemassa.

Siis toimareiden "Lait" osioon viittaan.
 
Kovasti on tutun rynchesterin näköinen tuo M-1. :D Hyvä että lupa irtosi.

Itsekin olen viime aikoina miettinyt aseluvan hakemista + jonkun vaatimattoman ruutiaseen hankkimista. Mulla vähän haavi loksahti kun katsoin käytettyjen aseiden hintoja. Halpoja ovat. Tai no, on halpoja, sitten on kalliita. Saakelin asekaappi maksaa enemmän kuin ase, jos sellaisenkin joutuu hankkimaan...

Mutta kun näin tuon M-1:n niin tuli mieleen idea että miksei ole olemassa esim. 22cal "Rk62:ta"? :D Eli se olisi Rk:n näköinen mutta pienempi (,söpömpi), ja puoliauto. Olisiko se sitten Rk-kakskakkonen? Eikö sellainen olisi aivan perhanan oiva ensiase, jopa junnuille? Intissä sitten saisi käsiinsä vähän isomman version. Ja intin käyneet voisivat jälkeenpäin hypistellä Rk22:ta ja muistella menneitä, ainakin siihen kunnes M-1:n tai muun Rk-siviiliversion lupa menee läpi.

Sako tai Valmet tai kuka tahansa pöllikööt tämän idean vapaasti.
On noita ak:n näköisiä puoliautomaattipienoiskivääreitä ollut silloin tällöin myynnissä. Aikoinaan parikymmentä vuotta sitten, kun hankin uutta piekkaria, niin tuollainen oli kaupassa käsissä, vaan otin Norincon pulttilukon. Se toimii kuin tauti, edelleen.

.22:n ja 7,62x39:n rekyylit ovat aivan eri planeetalta, joten mitään harjoituksellista hyötyä tuollaisella ampumisesta ei saa, pikemminkin päin vastoin. Sisuksetkin taitavat olla erilaiset, .22 tuskin riittää kaasumäntää liikuttelemaan. .22 AR masiinat lienevät lähempänä esikuvaansa, .223 rekyyli on pienempi eikä AR:n toimintaperiaate ole mallia puoli kiloa rautaa liikkuu edes takas h-vetin nopeasti.

Menee ohi aiheen. Modet jos siirtäisivät.
 
.22:n ja 7,62x39:n rekyylit ovat aivan eri planeetalta, joten mitään harjoituksellista hyötyä tuollaisella ampumisesta ei saa, pikemminkin päin vastoin. Sisuksetkin taitavat olla erilaiset, .22 tuskin riittää kaasumäntää liikuttelemaan. .22 AR masiinat lienevät lähempänä esikuvaansa, .223 rekyyli on pienempi eikä AR:n toimintaperiaate ole mallia puoli kiloa rautaa liikkuu edes takas h-vetin nopeasti.

Menee ohi aiheen. Modet jos siirtäisivät.
Osin oikein ja osin aivan metsään. 22lr puolari on ihan erilainen ampua kuin vaikka kuinka isolla kompilla oleva .223 AR, saatikka sitten AK/RK kaliberista riippumatta. Mutta väite ettei .22 treenistä olisi mitään hyötyä, paremminkin haittaa on aivan silkkaa sontaa. Erittäin merkittävä osa tämänkin maan toiminta-ampumalajien huipuista & harrastajista treenaa kivääriä kustannus- ja treenipaikkasyistä piekkarilla. Isolla osalla hommassa 10/22Ruger tai vastaava, joillain isompaa muuten suunnilleen vastaavan oloinen vaihtoupperi ja joillain jopa 1=1 samanlainen .223:n kanssa. Käsittely, ampuma-asennot, laukaisu yms harjaantuu erittäin hyvin tuollakin. Oma kokemus .22 treenistä on vähän yli toista vuotta ja sillä saatu parannus näkyy ihan suoraan kun otetaan AR kouraan.

Lisäys: suurin osa AK-replikoista 22:na tai vaikkapa MP-5:stä on laadullisesti ihan kuraa. AR-vehkeistä löytyy ihan kelvollisia replica piekkareita kuten esim S&W:ltä ja irtoupperilla saa todella hyviäkin. Silti suurin osa taitaa olla enempi vähempi taktisemmaksi rukattuja10/22:ia.
 
– Erittäin hyvä kompromissi. Tärkeimpiä muutoksia ovat puoliautomaattiaseiden kielto sekä aseiden saantiin liittyvien velvoitteiden tiukentaminen, Jaakonsaari toteaa.
Typovirhe tai ei, en edelleenkään suosittelisi ketään innostumaan liikaa.
edit. oma typo korjattu

Erityisesti tämä. Pitäisi saada varmuus a) hölisikö Jaakonsaari mitä sattuu, b) lipsauttiko Jaakonsaari jotain sellaista mitä ei olisi vielä saanut hölistä julkisuuteen - kun oli kuulemma erittäin hyvä kompromissi, c) sotkiko toimittaja, d) onko Brysselin sekoilu niin suurta ettei edes ymmärretä asioita joista ovat päättämässä

Uutinenhan korjattiin jälkikäteen poistamalla kohta "tärkeimpiä muutoksia ovat puoliautomaattiaseiden kielto"

Minä en edelleenkään luota mihinkään. Myyrät tekevät töitään taustalla.
 
e84a4e0f42914e8ce9db627a175703fa.jpg
 
Clinton on eliitin ehdokas, minkä vuoksi muun muassa valtamedia hyökkää joka käänteessä Trumppia vastaan täydellä voimallaan. Mielenkiintoista onkin Trumpin suosion taustalla olevat tekijät, sillä ehdokas itse ei ole erityisen hyvä, kuten ei myöskään Clinton. Onko Trumpin suosion taustalla tavallisen amerikkalaisen protesti? Ääni Clintonille on ääni nykyisen politiikan jatkumiselle.

Jos lähes 400 miljoonan ihmisen kansasta ei saada tämän parempia presidenttiehdokkaita, niin ei hyvin mene. Tosin eiväthän nämä Yhdysvalloissakaan ole lopulta muuta kuin puhuvia sätkynukkeja, jotka sätkivät siihen suuntaan ja siinä tahdissa kuin suurpääoma käskee.

Sekä USAssa että Euroopassa on nähtävissä ilmiö jossa tavallinen kansa protestoi mediaa ja poliittista elämää hallitsevia 'paremmintietäviä' vastaan. Ihmiset ovat yksinkertaisesti kyllästyneet eliitin ylimieliseen saarnaukseen ja holhoukseen ja sitten äänestetään vaikka Trumppia, Jobbikia, LePeniä yms. Brexit on myös tämän liikehdinnän tulos. Tietysti eliitti ei ole ottanut mitään oppia tästä, Suomessakin kun persut voittivat vaalit niin professorikööri rupesi välittömästi vaatimaan vaalilain muutosta ettei näin voisi enää käydä.

Mutta olihan tuo Yhdysvaltain presidenttiehdokkaiden joukkio surullista katsottavaa ja loppukaksikkoon päätyi vielä ne kaikista kehnoimmat. Muistan kuinka viime vaalien alla eräs jenkki katseli ehdokaslistoja ja puuskahti masentuneena että "Näistäkö pitäisi valita? Eikö Saatana ole ehdolla?" En uskalla edes kuvitella mitä ao. herra ajattelee nykyvaaleista.
 
https://www.facebook.com/FirearmsUnitedFinland/posts/725659650933835
Hei ystävät,

Paljon on ollut puhetta siitä, että "trilogissa europarlamentti ja neuvosto yrittävät löytää yhteisen sävelen" ja että sen aikana yritetään sovittaa yhteen osittain toisistaan poikkeavat näkökulmat.

Meillä ei ole listaa näistä trilogin aikana keskusteltavista eroavaisuuksista, mutta jos meillä sellainen olisi niin se löytyisi tästä artikkelista. Olemme keränneet tähän avainkohdat, ja etsimällä kompromissin jostain välimaastosta, pystynet ennakoimaan sitä, miltä lopputulos voisi näyttää trilogin jälkeen:

1. Koskeeko asedirektiivin reserviläisiä:
Neuvosto: Neuvosto ei mainitse reserviläisiä artiklassa 2 vaan viittaa komission esitykseen ja "asevoimiin".

Parlamentti: Europarlamentin mielestä tähän pitäisi sisällyttää reserviläiset/vapaaehtoiset maanpuolustusjoukot.

2. Aseiden merkinnät:
Neuvosto: Jokainen ase ja aseen osa tulee merkitä ja komissio saa päättää miten se tapahtuu. Poikkeus "historiallisesti merkittäville aseille".

Parlamentti: Vain erikseen myytävät luvanvaraiset osat tulee merkitä/sarjanumeroida, paitsi jos kyseessä on deko/antiikkiase/keräilyase. Valtioiden ylijäämäaseet tulee dekota tai pysyvästi muuttaa puoliautomaateiksi, paitsi jos ostajalla on lupa A-kategorian aseisiin. (Suomessa keräilijä.)

3. Luvan myöntämisperusteet ja lääkärintarkastukset:
Neuvosto: Maksimissaan 5 vuoden luvat. Kaikki luvat tulee peruuttaa henkilöiltä, joilta tavataan hallusta "luvaton latauslaite". Jäsenmaat voivat tehdä pällitestejä halutessaan. Ennen direktiivin voimaantuloa myönnettyjä lupia voidaan jatkaa, mutta aseita ei saa myydä.

Parlamentti: Määrittelee keräilijän aseman. Jäsenmaat voivat halutessaan sisällyttää lupaprosessiin lääkärintarkastuksen/pällitestin ja se voi olla jatkuva tai ei-jatkuvaa laatua. 5 vuoden määräaikaiset, paitsi jos jäsenmaissa on "jatkuvan tarkkailun järjestelmä". (Toim huom: On epäselvää viitataanko tässä DDR:ään vai lupa- ja rikosrekisterien ristiinajoon...) Ennen direktiivin voimaantuloa myönnettyjä lupia voidaan jatkaa, mutta aseita saa myydä - tosin vain sellaisille joilla on ollut lupa vastaaviin puoliautomaattiaseisiin ennen direktiivin voimaantuloa. (Toim huom: Ostoksille - MARS! Tässä Firearms United haluaisi nostaa esiin ARU:n erinomaisen aloitteen nimeltä "Operaatio Lyijy": https://www.facebook.com/events/171151086663308/ Ottakaapa tästä mallia omissa yhdistyksissänne.)

4. Keräilijät ja museot:
Neuvosto: Keräilijät tulee sisällyttää direktiiviin. Vain museot saavat keräillä A-kategorian aseita.
Parlamentti: Keräilijät tulee sisällyttää direktiiviin. Keräilijän oikeudet keräillä A-kategorian aseita säilyvät ennallaan, mikäli säilytystilat ovat kunnossa.

5. Poikkeukset:
Neuvosto: Lupa mahdollista myöntää mikäli se ei vaaranna "Yleistä turvallisuutta ja järjestystä". Hyväksyttäviä syitä ovat kriittisen infrastruktuurin suojelu, kaupallinen arvokuljetustoiminta maalla ja merellä, kansallinen puolustus, koulutuskäyttö, kulttuurisyyt, tutkimussyyt, historialliset syyt). Neuvosto sallii pahat mustat reserviläis- tai IPSC-kiväärit sekä A9 latauslaitteet (Toim huom: meillä tässä meidän yhteisessä todellisuudessamme tämä tunnetaan nimellä "lipas".) jos pällitesti on suoritettu, kilpailet aktiivisesti ja olet seuran jäsen ja harrastanut vähintään 12 kuukauden ajan. Näitä ei kuitenkaan saa merkitä asepassiin joten ulkomailla metsästäminen tai kilpailu ei onnistu.

Parlamentti: Lupa mahdollista myöntää mikäli se ei vaaranna "Yleistä turvallisuutta ja järjestystä". Parlamentti sallii pahat mustat reserviläis- tai IPSC-kiväärit sekä A9 latauslaitteet (Toim huom: meillä tässä meidän yhteisessä todellisuudessamme tämä tunnetaan nimellä "lipas".) jos kilpailet aktiivisesti, olet seuran jäsen ja harrastanut vähintään 12 kuukauden ajan. Näitä saa merkitä asepassiin joten ulkomailla metsästäminen tai kilpailu onnistuu.

6. Lippaat:
Neuvosto: Yli 10 patruunan lippaat pitkiin aseisiin on kielletty ja jos sellainen siirtymäajan jälkeen sinulta löydetään, peruutetaan luvat.
Parlamentti: Yli 20 patruunan lippaan kiinnittäminen aseeseen tekee siitä kielletyn aseen (jos et ole em. poikkeusten piirissä). Lippaan osto vaatii aseluvan.

7. Asepassi:
Neuvosto: -
Parlamentti: A-kategorian aseiden ilmoittaminen asepassiin ei saa tuoda lisäkuluja.

8. Siirtymäaika:
Neuvosto: 18 kk.
Parlamentti: 12 kk.

9. Aseiden uudelleen kategorisoinnit:
Toim huom: Kategorian A-aseet ovat yleensä kiellettyjä hedelmiä, mikäli et kuulu maanpuolustus- tai urheilupoikkeuksen piiriin. Metsästäjät - herätys...

Puoliautomaateiksi muutetut sarjatuliaseet:
Neuvosto: Kategoria A.6
Parlamentti: Kategoria A.6, mikäli muutosta ei ole tehty asianmukaisesti.

Pitkät puoliautomaattiaseet, jotka voidaan tele- tai taittoperällä lyhentää alle 600 mm pituisiksi:
Neuvosto: Kategoria A.
Parlamentti: Kategoria A.

Puoliautomaattiaseet, jotka muistuttavat automaattiaseita.
Neuvosto: Kategoria A.7 eli kielletty, mikäli niihin sopii yli 10 patruunan lipas (pitkät) tai yli 20 patruunan lipas (lyhyet). Toim huom: Epäilemme että tässä on taas käynyt käännösvirhe - myös neuvoston paperissa sanottiin alunperin "Ase, jolla voidaan ampua yli 11 patruunaa KUN siihen on kiinnitetty yli 10 patruunan lipas)
Parlamentti: Jos aseella voidaan ampua yli 21 patruunaa kun siihen on kiinnitetty 20 patruunan lipas --> kielletty, kategoriaan A.7.

Lippaat:
Neuvosto: Yli 20 patruunan pistoolinlippaiden ja yli 10 patruunan kiväärinlippaiden hallussapito kielletään, paitsi urheiluampujilta ja reserviläisiltä.
Parlamentti: Lippaisiin pätevät samat säännöt kun patruunoihin, eli lupaa pitää vilauttaa tiskillä.

Pelottavan näköiset pienoiskiväärit:
Neuvosto: -
Parlamentti: Jatkossakin nämä pysyvät kategoriassa B.

Tätä tietoa kannattaa jakaa myös kavereille...

Isompi kamppailu käydään sitten Suomessa, kun aselakia sorvataan uuden direktiivin mukaiseksi. Turha toivoakaan, että mm. POHA ei yrittäisi ajaa merkittäviä tiukennuksia, onneksi hallitus koostuu oikeistopuolueista, ja vaalit ovat vasta 2019 keväällä, joten uusi laki tulee tämän vaalikauden aikana.
Huonoimmillaan voi tietenkin käydä jopa niin, että EU:n neuvosto saa suurimman osan haluamistaan kohdista läpi, tosin asiaa parlamentissa käsittelevän sisämarkkinavaliokunta IMCO:n kanta on onneksi aika tiukasti omissa poteroissaan, ja komissio ei ole kyennyt tuottamaan kunnollista vaikutusanalyysiä parlamentin pyynnöstä huolimatta. Onneksi IMCO:n raportöörinä jatkaa Vicky Ford, koska pahimmillaan pelättiin, että siihen tehtävään olisi saattanut nousta sosialistien Catherine Stihler (joka toimii IMCO:n varapuheenjohtajana asiassa).
Parhaimmillaan käy tietenkin niin, että IMCO ja Neuvosto eivät pääse sopuun asian käsittelyssä ennen määräaikaa, jolloin koko direktiiviuudistus kaatunee hyvin suurella todennäköisyydellä. Täytyy vain toivoa IMCO:n pysyvän kannassaan riittävän vahvasti.

Irlannin FU lähetti myös Vicky Fordille avoimen kirjeen, jossa otettiin kantaa komission toimittamiin erittäin puutteellisiin tietoihin liittyen esityksen vaikutuksista talouteen ja kansalaisiin:
https://drive.google.com/file/d/0B8jHpNe5zAMIVEVJcVhNNmZmVXM/view

Sveitsissä on myös aktivoiduttu, ja maan hallitus on uhannut lähteä Schengenistä, jos aseisiin tulee merkittäviä rajoituksia (http://www.nzz.ch/schweiz/eu-waffen...n-ihre-armeewaffe-weiterhin-behalten-ld.88103). Myös jotkut ase- ja patruunavalmistajat ovat havahtuneet kiellon vaikutuksiin, esimerkiksi Norma on lähettänyt asiakkailleen tiedotteen, jossa pyydetään aktiivisesti vastustamaan uutta direktiiviä.
 
Viimeksi muokattu:
https://www.facebook.com/FirearmsUnitedFinland/posts/726246357541831:0
Tiedoksenne - Tärkeää Trilogi-asiaa:

Seuraava poliittinen trilogikokous on 25.10 9-12 Strasbourgissa.

Asiat ovat ilmeisesti "poliittisesti herkässä tilassa" - kaikki varmaan muistavat mitä tuo Mylene sanoi. Ensimmäinen trilogi oli oikeastaan lähtöasemien selvittely ja mielipiteensä ilmaisivat komissio, Slovakia ja IMCO. Komissiota edustaa herra Brunet - hän yritti selittää että uudet dekomääräykset valmistuvat keväällä 2017 - mikä ei kelpaa, koska juuri huonot dekot ovat yksi suurimmista ongelmista.

Stihler ei ole tähän asti aiheuttanut ongelmia, IMCOa edustaa edelleen Vicky Ford.

Seuraava tekninen kokous on tämän viikon perjantaina (7.10).

Riippuen tämän kokouksen tuloksista, voi olla että edessä on taas jäsenmaiden edustajien kokous, luultavasti 11.10 ja siinä jäsenmailla on jälleen mahdollisuus ilmaista mielipiteensä.



Eli tämä tarkoittaa - jos teillä on vapaa-aikaa niin kannattaa laittaa Risikolle postia. Ja pian.
 
Eräällä foorumilla FU:n aktiivi kirjoittaa seuraavaa:
Tiedoksenne:
Saimme yksityiskohtaista tietoa ensimmäisestä trilogista.

Seuraavat faktapohjalta:
1. Slovakia pyytää jäsenmaita hyväksymään pieniä muutoksia aiemmassa ehdotuksessa. Nämä ovat lähinnä pieniä korjauksia siellä täällä.

2. Jäsenmaiden edustajilta pyydetään kommentteja merkittävistä muutoksista, jotta puheenjohtajamaa pystyy toimimaan seuraavissa kokouksissa.

Toisin sanoen Slovakia kysyy nyt jäsenmaiden mielipidettä, eli nyt on taas Suomen viranomaisilla mahdollisuus vaikuttaa.

Tämän lisäksi voin ilokseni todeta, että jos räpylässäni olisi dokumentti joka yksityiskohtaisesti kertoisi trilogin nykytilan niin se olisi kovin, kovin punainen. Ja punainen siis tarkoittaa sitä, että asiaa ei ole sovittu ja asiasta on riita päällänsä.

Jos joku haluaa tietää hauskan yksityiskohdan, niin ainoa asia, josta on päästy sopuun on se, että direktiivi ei koske replica-aseita.
icon_lol.gif


Tässä voinee kestää muutaman päivän mutta yksityiskohtaisempaa dataa tulee kun olen saanut tuon sirkuksen tulkittua jotenkin ymmärrettävään muotoon ja kirjoitettua siitä selostuksen.

Lisäksi kuulimme (kahdesta eri lähteestä) että Tsekkien lisäksi nyt meni Puolaltakin kuppi nurin. Ja PROTELL uhkaa edelleen erolla Schengenistä...
 
Sveitsin kansalliskokouksen (Nationalrat, parlamentin alahuone) enemmistö vastustaa ampuma-asedirektiivin muutoksia:
http://www.blick.ch/news/politik/wi...te-machen-mobil-gegen-bruessel-id5547473.html
«Wir lassen uns nicht entwaffnen»
101 Nationalräte machen mobil gegen Brüssel

Die EU aktualisiert das Waffenrecht, die Schweiz muss nachziehen. Jetzt probt der Nationalrat den Aufstand. Schützen sehen die Schweizer Tradition in Gefahr, zu Hause eine Waffe zu lagern.


Brüssel hin oder her: Der Finger ist nie am Abzug, wenn das Sturmgewehr nicht in Schiessposition ist.
  • Christof Vuille
Die Terror-Anschläge in Europa haben Auswirkungen auf das Waffenrecht. Die EU-Staaten wollen es verschärfen, die Schweiz muss wegen dem Schengen-Vertrag nachziehen.

Ursprünglich hätte das bedeutet, dass auch die Eidgenossen nicht mehr so einfach das Sturmgewehr aus der Armee behalten können. Nach intensiven Verhandlungen soll das aber nun weiterhin möglich sein.

Die Schützen sind dennoch unzufrieden. Denn künftig sollen die Besitzer von Feuerwaffen regelmässig überprüft werden, klagt SVP-Nationalrat Werner Salzmann.


Waffenrecht: SVP-Nationalrat Werner Salzmann ruft den Bundesrat zum Widerstand auf – mehr als die Hälfte des Nationalrats unterstützt ihn. EQ Images
Hinzu komme die Erfordernis eines Nachweises über die Mitgliedschaft in einer anerkannten Sportschützenorganisation und die Bestätigung, dass der Schütze regelmässig trainiert. Ebenfalls müsse eine medizinische und psychologische Beurteilung des Sportschützen vorliegen.

Für den Präsidenten des Berner Schiesssportverbands ist klar: «Das bedeutet, dass hunderttausende von Schweizer Bürgern entwaffnet würden.» Deshalb ist Salzmann nun aktiv geworden.

In einem Vorstoss verlangt er, dass der Bundesrat sich mit anderen europäischen Staaten zusammentut, um «einen koordinierten Widerstand» aufzubauen. Der SVP-Mann ist überzeugt, dass auch andere Länder die neuen Regelungen ablehnen – er verweist auf skandinavische und baltische Staaten.

Mit seiner Offensive stösst Salzmann auf offene Ohren. 101 Nationalräte, also mehr als die Hälfte der grossen Kammer, haben seine Motion unterzeichnet.


Auch FDP-Präsidentin Petra Gössi fordert den Bundesrat zum Handeln auf. Keystone/LUKAS LEHMANN
Unterstützt wird das Anliegen von der gesamten SVP-Fraktion, dazu von vielen BDP-, FDP- und CVP-Nationalräten – unter anderem auch von Petra Gössi, der Präsidentin der Freisinnigen.

Für den Fall, dass der Bundesrat untätig bleibt oder der Widerstand erfolglos bleibt, kündet Salzmann ein Referendum an. Dann wäre die Mitgliedschaft der Schweiz im Schengen-Raum in Frage gestellt.

Publiziert am 29.09.2016 | Aktualisiert am 29.09.2016

Mikäli Sveitsin hallitus (Bundesrat) ei aktivoidu kysymyksessä tai direktiivi menee läpi vastustuksesta huolimatta, parlamentti aikoo järjestää Sveitsin Schengen-jäsenyydestä kansanäänestyksen.

Huomionarvoisesti sveitsiläiset uskovat, että Pohjoismaat ja Baltia estävät uuden direktiivin läpimenon:
"In einem Vorstoss verlangt er, dass der Bundesrat sich mit anderen europäischen Staaten zusammentut, um «einen koordinierten Widerstand» aufzubauen. Der SVP-Mann ist überzeugt, dass auch andere Länder die neuen Regelungen ablehnen – er verweist auf skandinavische und baltische Staaten."
 
Jatkuu taas erään FU:n aktiivin kirjoituksella:
Tietovuoto:

Eilen "Fleemiläinen rauhaninstituutti" piti conferenssin ja luonnollisesti ujutimme paikalle yleisöön FU:n paikallisosastoa.

Marini oli itse paikalla puhumassa - hän vahvisti tiedon että Komissio ei hyväksy "vesitettyä" versiota tai kompromissia ja heille lipasrajoitukset ovat kynnyskysymys ja perusteluna on että myös Kanadassa ja Australiassa on lipasrajoituksia.

Samaan hengenvetoon hän väitti että Taskforce Firearms ei ole ollut mitenkään mukana asedirektiivin laadinnassa sitten vuoden 2014 alkupuoliskon. Ja ehdotus direktiiviksi tuli siis komissiolta vuoden 2015 lopulla.

Eli nyt joko TF firearms yrittää pelastaa kasvonsa ja etäännyttää itsensä direktiivistä - tai sitten direktiiviehdotus on susi koska asiantuntijoita ei kuunneltu ja komissio viritteli itse direktiivinsä.

Tämä myöskin selittäisi sen, että missään (TFF:n teettämässä) taustatutkimuksessa ei mitenkään perustella tai edes ehdoteta lipas- tai aserajoituksia.
Kaivelin vähän lisää ja ilmeisesti tällä direktiivillä ei TFF:ltä muuta kuin muodollinen tuki. TFF väittää tällä hetkellä että he ehdottivat vain pieniä muutoksia pahimpien porsaanreikien tukkimiseksi ja komissio itse lähti vetämään omaa showta. Ja ne "pre-studyt" tuntuvat tukevan tätä käsitystä.

Eli tässä on nyt ilmeisesti parin punkun, juuston ja konjakin jälkeen lähdetty sooloilemaan. Mitenkään mitään maata sen erityisemmin sormella osoittamatta...

Huomionarvoista tässä sitten on se, että komissiolla ei ole mitään sanomista enää trilogin tuloksiin, eli jos sieltä ei tule lipasrajoituksia, niin komissio ei voi kuin kiristellä hampaitaan.
 
Resliiton Nyypperin Olli taas vauhdissa ...Ei riitä sanat...:confused:

Lukekaa itse ...

https://m.facebook.com/comment/repl...82837298394775&gfid=AQD-Gxay1iKSKSiW&refid=52

Siis mitä hemmettiä..? Olen sanaton. Tietääkö tämä Nyberg nyt ensinkään mistä edes puhuu kun EU -päätöksentekoprosessikin näyttää olevan noin hakusessa? :facepalm: Ja Firearms United on nimenomaan tehnyt asiassa erittäin hyvää ja aktiivista työtä aiheeseen paneutuessaan ja taustatietoja paljastaessaan (ei, en ole jäsen - vielä - enkä ole kytköksissä järjestöön millään tavalla). Toivottavasti tässä ei nyt vaan Sisäministeriö puhu Nybergin suulla syystä tai toisesta.

Itse uskon edelleen terveen järjen voittoon.
 
Back
Top