Komissio kieltämässä itselataavat?

Ensinnäkin: oletko yhtään tutustunut ampuma-aseiden säilytysmääräyksiin?

Kyllä olen koska jokainen tunnollinen aseenomistaja on selvillä säilytysmääräyksistä. Tiedän myös henkilöitä joille on joutunut huomauttamaan asiasta. Määräykset on, mutta valvonta perustuu aseenomistajan omavalvontaan.

Toisekseen: onko sulla esittää mitään näyttöä, että aseiden määrällä olis mitään korrelaatiota niiden varastamiseen?

Ei ole. Olen ainoastaan sanonut että ymmärrän poliisin näkökulman kun poliisi on lausunnossaan asiasta sanonut. Ymmärryksen tai tuen osoittamiseen minulla ei ole tarpeen olla minkäänlaisia tilastoja. Jos poliisi muuttaa mielipiteensä, perehdyn uuteen näkemykseen mielenkiinnolla..

Ykistyishenkilöltä anastetulla aseella tehty rikos on Suomessa sangen harvinainen rikos. Joten: kerrotko miksi olet päätynyt tähän päätelmään ja onko sulla näyttöä sen tueksi?
Tavallaan käsittelimme tämän jo edellä. En siis väitä yhtään mitään ja mun mielipiteeni saa ohittaa jos siitä ei tunne samankaltaisuutta oman mielipiteen kanssa.
.
 
Pari näkökulmaa tähän.
Laittoman aseen saaminen on yhä edelleen niin helppoa, ettei aseita välttämättä kannata alkaa hankkimaan tekemällä asuntomurtoja reserviläisten asuntoihin, joissa aseet ovat asianmukaisesti säilytettynä.
Muutaman vuoden takaa olevassa lehtijutussa toimittaja testasi laittoman aseen hankintaa. Toimittaja ilman mitään aikaisempia kontakteja sai itsensä parissa päivässä tilanteeseen, jossa tarjolla oli käytännössä mitä tahansa pistoolista AK:hon. Tämä tilanne ei ole merkittävästi muuttunut ja jos on, niin ei parempaan suuntaan.

Laillisten aseiden määrän korrelaatio rikollisten aseiden määrään vaikuttaa muutenkin olevan vailla perusteita.

Mitä sitten tulee lausuntoon ja siihen mitä reserviläisiä sillä tarkoitettiin, niin koska reserviläisperuste edellyttää PV:n lausuntoa hakijasta, on kyse silloin ilman muuta kyse PV:n arvioimista, avaintehtäviin sijoitetuista reserviläisistä joiden tehtävä on PV:n mielestä sellainen että oma ase on hänelle tarpeellinen. Jos näiden reserviläisten aseista "suurin osa päätyy 10-15 vuodessa rikollisille" niin minusta siinä tapauksessa meillä on myös maanpuolustuksen näkökulmasta erittäin vakavia ongelmia. Näin asia ei ole.

Poliisin lausunto johon viittaat on (vapaasti muisteltuna) Mika Lehtosen hallintovaliokunnalle suullisesti sekä kirjallisesti esitetty virallinen poliisin lausunto. Siinä sanottiin, että "suuri osa reserviläiskivääreistä tulee päätymään rikollisille..."
Kyseisestä lausunnosta pitäisi laittaa Lehtonen esimiehineen mielentilatutkimuksiin.

Eduskunnan täysistunnossa sitten muutamat kansanedustajat lainasivat tuota lausuntoa perustellessaan milloin mitäkin. Oli aika lähellä, etten hermostunut kun niitä livenä kuuntelin.
 
Ei ole. Olen ainoastaan sanonut että ymmärrän poliisin näkökulman kun poliisi on lausunnossaan asiasta sanonut. Ymmärryksen tai tuen osoittamiseen minulla ei ole tarpeen olla minkäänlaisia tilastoja. Jos poliisi muuttaa mielipiteensä, perehdyn uuteen näkemykseen mielenkiinnolla..

Tavallaan käsittelimme tämän jo edellä. En siis väitä yhtään mitään ja mun mielipiteeni saa ohittaa jos siitä ei tunne samankaltaisuutta oman mielipiteen kanssa.

Sitten mulle jää jo epäselväksi mitä oikein koetat sanoa. Vielä epäselvemmäksi jää, että yhdyt poliisin näkemykseen ilman näyttöä ("Olen poliisin lausunnon kanssa samaa mieltä siitä, että lisääntynyt määrä lisää myös katoamisriskiä. ") ja jos se sama näkemys muuttuu, tutustut siihen silloin mielenkiinnolla. Tämä nyt on tietysti vain omaa tulkintaani, mutta aika dogmaattiselta tämä lähestymistapa vaikuttaa. Ehkä multa meni jotain ohi? En oo käyny läpi yli 160 sivun ketjua.
 
Poliisin lausunto johon viittaat on (vapaasti muisteltuna) Mika Lehtosen hallintovaliokunnalle suullisesti sekä kirjallisesti esitetty virallinen poliisin lausunto. Siinä sanottiin, että "suuri osa reserviläiskivääreistä tulee päätymään rikollisille..."
Kyseisestä lausunnosta pitäisi laittaa Lehtonen esimiehineen mielentilatutkimuksiin.

Eduskunnan täysistunnossa sitten muutamat kansanedustajat lainasivat tuota lausuntoa perustellessaan milloin mitäkin. Oli aika lähellä, etten hermostunut kun niitä livenä kuuntelin.
Joo, tuo se oli!
Pidän lausuntoa vähintään loukkaavana sekä reserviläisiä että Puolustusvoimia kohtaan. Hämmästelen edelleen myös sitä ettei PV ottanut mitään kantaa asiaan.
Sori nyt vaan PV:n ylin johto: aikanaan naapurimaan kenraali kävi vittuilemassa ja uhkailemassa päin naamaa - nyt tehtiin samaa - mitä tekee johto? Ei reagoi mitenkään? Minä luulin aikanaan että ylimmällä johdolla on myös kovin kantti...
 
PV:n porukka kyllä tippui ihmeelliseen välikäteen tässä uudistuksessa. Ja tosiaan munatonta oli omien työntekijöiden etujen ajaminen.
 
Sisäministeriön asetus teknisistä vaatimuksista ampuma-aseeksi muuttamisen estämiseksi sekä latauslaitteen kapasiteetin pysyvästä rajoittamisesta ja sen toiminnan pysyvästä estämisestä: https://t.co/0t3O5LCSyb
En kiireessä lukenut kuin kohdan lippaiden rajoittaminen - se vaikutti kuitenkin järkevältä. Rajoitin lippaan sisään + pohjan liimaaminen muovilippaassa näyttäisi olevan ok. Minusta ihan järkevä linja - sikäli kun koko lipashommassa nyt järkeä voi olla.
 
Älyttömästä laista positiivisen etsiminen on kuin etsisi p*askasta marjoja: vaikka löytyy, niin silti on p*askan maku suussa.
 
Älyttömästä laista positiivisen etsiminen on kuin etsisi p*askasta marjoja: vaikka löytyy, niin silti on p*askan maku suussa.
Totta!

Mutta tulipa tässä eräänä päivänä mieleen tämä:

Jos mietitään yleistä asenneilmapiiriä suhtautumisessa aseisiin jne, niin voipi olla että turha tästä(kään) on EU:a syyttää. Jos emme olisi EU:n jäsen ja asedirektiivi ei meihin vaikuttaisi, niin minkähänlainen aselaki silloin olisi??
Toki tämä on pelkkää spekulaatiota - mutta - kansallisesti kiristimme direktiivin asettamia vaatimuksia niin paljon kuin niitä kehtaa kiristää. Entä jos ei tarvitsisi välittää direkriivistä?? En uskalla olla ihan varma että asiat olisivat yhtään paremmin.
 
Sveitsinkin lait säädetään nykyään Brysselissä vaikka se ei ole EU:n jäsen, kun Schengenissä mukanaolo muka vaatii sitä. Ainoo vaihtoehto on hajottaa koko uus Itävalta-Unkari.
 
EU:n jäsen ja asedirektiivi ei meihin vaikuttaisi, niin minkähänlainen aselaki silloin olisi??

Hyvä kysymys. Ehkä se olisi pahempi. Mutta toisaalta vastareaktiotkin voisivat olla hankalampia, jos lait olisivat täysin järjettömät, me emme olisi EU:n jäsenenä ja itä vaikuttaisi. Kuvitteles nyt, metsästäjiltä vietäisiin esim. itselataavat kiväärit.. mikä olis seuraus ja mitkä "vaikutusmahdollisuudet". Kuka tahansa joka lupais metsästäjille kuun taivaalta olisi vapahtaja (tai VAPAUTTAJA)
 
Kirjoita googleen torilauta, ja sieltä sekalainen alalauta. Löytyy ihan mitä vaan laitonta.

Kävin selaamassa tuolta ja asetarjontaa ja ostajia. Kivääriä tai haulikkoa ei kukaan ollut ostamassa, myynnissä niitä oli pari. Pistooleita haluaa monet ostaa. Niitä myyviä oli selvästi enemmän kuin kiväärin ja haulikon myyjiä. Muutamia myynti-ilmoituksia oli itse tehdyistä pistooleista ja haulikoista. Ja samaten myytävänä oli porattuja starttiaseita.
Kirjoitusvirheistä ja muusta päätellen 90% aseisiin liittyvistä viesteistä on huumeisiin liittyvien henkilöiden kirjoittamia. En jäänyt kokeilemaan miten tuonne kirjoitetaan tai miten hoitavat kaupat. Todella paljon kaikkea varastettua tavaraa ja huumeita myynnissä. Pysytään kaukana tuollaisilta paikoilta.
 
Lippaan joka on valmistettu sellaiseen sarjatuliasemalliin, jonka valmistus on aloitettu ennen vuotta 1946 saisi täyttämään kriteerin "ei sovi asennettavaksi keskisytytteiseen itselataavaan kertatuliaseeseen tai lippaalliseen kertatuliaseeseen" hitsaamalla siihen ulokkeen, joka estäisi sen asentamisen ampuma-aseisiin.
 
En kiireessä lukenut kuin kohdan lippaiden rajoittaminen - se vaikutti kuitenkin järkevältä. Rajoitin lippaan sisään + pohjan liimaaminen muovilippaassa näyttäisi olevan ok. Minusta ihan järkevä linja - sikäli kun koko lipashommassa nyt järkeä voi olla.

Käsitinkö tuosta tekstistä oikein että jos valaisi 30 patruunan lippaan perän täyteen siten että sisään jäisi 10 patruunan tila ja toimintakunto ja kun puoliautomaattiin saa(?) B-luvan niin voisi jatkaa harjoittelua ihan normaalisti 30-patruunan lippailla mutta 10 patruunan kapasiteetilla ilman että osoittaa urheilu tai reserviläis harrastuneisuutta. (Sori jos tuli epäselvä postaus... sormet ei taivu puhelimella.)
 
Kyllä! Juuri näin asia on Poha:n ohjeen mukaan.
Rajoitin sisään, pohja kiinni sellaisella liimalla ettei sitä ehjänä pois saa ja se on siinä.
 
^Rälläkällä pohja pois, rajoitin pellolle ja U:n mallinen peltilipare sikaflexillä pohjan tukkeeksi. Riittävä yhteen terrori-iskuun tai johonkin vastaavaan.

Ja tähän isopalkkaiset virkamiehet ja poliitikot käyttivät aikaansa?

Ja toivottavasti yksikään terroristi tai rikollinen ei osaa käydä hakemassa netistä valmiita 3D-printteriohjelmia joilla tehdä "suuri" latauslaite.

Yksi mikä on herättänyt huomioni on että puhumalla suurista lippaista alistumme heidän narratiiviin. FAL ja G3 normaalilipas on 20- patruunaa ja AK sekä AR lipas 30-patruunaa.

Puheena olisi pitänyt olla kuinka siirrymme normaalilippaista minilippaisiin.
 
Yksi mikä on herättänyt huomioni on että puhumalla suurista lippaista alistumme heidän narratiiviin. FAL ja G3 normaalilipas on 20- patruunaa ja AK sekä AR lipas 30-patruunaa.

Millainen on tämä miinusmerkillä kirjoitettava negatiivinen patruuna?
 
Tämä nyt kuitenkin on asia, jonka osaamista jo 10-vuotiaalta edellytetään. Ei pitäisi olla aikuiselle ylivoimaista.
 
Back
Top