Määrästä lienee tässä vaiheessa vain huonoja arvauksia. Muuttuvia tekijöitä on paljon, kuten vanhan kaluston jatkokäyttö, ajoneuvojen aseistaminen, yksityyppiratkaisu versus monityyppiratkaisu (esim. kevyt ja keskiraskas), aselajijoukkojen ja kakkos-/kolmosportaan aseistaminen (pioneerithan ovat melkein jääkäreitä ja riittääkö ilmavoimien tukikohdan suojaamisessa pelkkä rynkky, entä ylijohdon tykistöyksikössä)...
Pikaisella laskennalla tulen tulokseen, että jos komppaniassa on 10 ryhmää ja jokaisella 2 (kevyttä) konekivääriä, niin se on 20 per komppania. Kolme komppaniaa per pataljoona, se on 60 konekivääriä. Ja sitten ne joiden päätehtävä on jotakin muuta kuin luotiaseilla ampuminen... jolloin oltaisiin ehkä 80-100 aseessa per pataljoona. Maavoimat 40+ pataljoonaa (10 operatiivisten joukkojen, 30+ paikallisjoukkojen), ilmavoimat 10+ pataljoonaa, merivoimat 5+ pataljoonaa... Kokonaismäärä 5000+ asetta.
Mulla ei ole mitään hajua, mitä tuollaisen aseen kehittäminen maksaa... mutta se että Lahti kehitteli aikanaan kaikenlaista hyvinkin pienillä resursseilla ja nykypäivänä sitten Käräjämies sen oman pyssykkänsä, se on mielestäni lupaava merkki. Singaporekin teki oman Ultimaxinsa ja ase on käynyt kaupaksi muillekin. Se ainakin on varmaa, että mitä ei koskaan kehitä, sille ei myöskään saa vientikauppoja.
Suurinpiirtein tuota 5000 aseen kokoluokkaa mäkin esitin. Ei oikein vielä oikeuta omaa suunnittelutyötä, ja taitaa osa modernimpien aseiden patenteistakin olla vielä voimassa. Paljon suuremmatkin maat lisensoivat aivan tavanomaisesti paljonkin suurempia hankintoja, saadaan pienempää riskiä, nopeampaa toimitusta ja monesti myös halvemmalla. Konekivääreissä ehkä jopa hieman korostetusti, asetyypin historiaan mahtuu melko kirjava joukko eri tavoilla epätyydyttäviä asemalleja.
Ultimaxin historiasta en osaa sanoa mitään, mutta eikö se tullut markkinoille pattiarallaa vaiheessa, jolloin lännessä oli tarjolla lähinnä M249? Singapore on toki omalaatuinen maa, syitä oman kk:n kehittämiseen voin vain arvailla. Ihan teollisuuspolitiikka olisi hyvä arvaus, Suomessa taas Sakolle on jo varmat tilaukset niin Suomesta kuin Ruotsista, joten sellaista ajavaa voimaa sille suunnalle ei ole KK:n kehittämiseen. Pienessä maassa ei paljoa synny puolustusteollisuuden tuotteita, joiden kehitykselle ei ole PV:n imua.
Aimo Lahti oli enemmän itseoppinut keksijä, ei teollisuuden palveluksessa oleva insinööri (missä ei siis ole mitään väärää ja sehän on sangen ennakkoluuloton tausta kehittää innovaatioita), ja vaikkapa Suomi-kp:n taival prototyypeistä tuotantoon oli melko hidas ja hankala (mikä osin johtui varmasti Lahden taustasta, osa aikakauden tekonologian tasosta erityisesti lippaiden osalta, osa taas pienen ja vähävaraisen maan niukoista resursseista), se kesti muistaakseni melkein 10 vuotta ja piirustuslaudalta suursarjatuotantoon menikin jo lähemmäs 20? Tuotteliaan ja aikaansa seuraavan miehen käsissä sitten syntyi lopulta sangen toimiva konstruktio, tosin suht painava ja kallis sellainen, eikä siinä ollut oikein mitään mullistavaa. Massasulkuinen kp on automaattiaseista varmaankin yksinkertaisin, Suomi-kp on sellainen muutamalla omalaatuisella piirteellään ja varmaankin edistyksellisintä oli aikalaisekseen toimiva rumpulipas (jonka hankalaan lipastamiseen ei oltu koskaan tyytyväisiä ja siksi kehitettiinkin "nelirivinen" arkkulipas). Toki Lahtea sitoi myös PV:n vanhoillinen vaatimus mm. käyttää pikakiväärissä rekyyliaktiota, koska se toimi oivallisesti Maximissa, niin on sen toimittava ihan yhtä hyvin myös yhden miehen bipodiaseessa.. Vastaavasti myös L-39 myöhästyi (melkeinpä kaikkien pst-kiväärien tavoin toki) ajan rattailta pahan kerran.
Mm. Eugene Stonerhan muuten jatkoi ideoiden heittelyä ansiokkaasti vielä AR-perheiden jälkeenkin ja kehitti mm. modulaarisen
Stoner 63-aseperheen. Kylmän sodan ja Vietnamin myötä innovaatio- ja tuotekehitysrahaa oli saatavissa teollisuudestakin ja jalkaväkiaseiden ala murroksessa. Nykymaailmassa kovin radikaalien ajatusten saaminen alalla läpi voi olla pari pykälää sitkaampaa, maailma on sen verran "valmis", eli useimpiin tarpeisiin on jo olemassa vähimmäisvaatimukset täyttävä ratkaisu, ja kyse on enemmän toteutuksen tehokkuudesta. Näin ei ollut aikana, jolloin makasiinikivääriä lähdettiin korvaamaan vanhanaikaisena tai tuomaan ryhmään automaattista tulitukiasetta uutena konseptina.
