Korean Sota Osa II ?

P-korean saa neuvottelemaan jos Usa saisi Koalition taakseen..

Luulevat tietävänsä kuinka pitkälle Usaa voi yksinään häiritä. Jenkit ei tuota sotaa halua etenkään maajoukoilleen. Jos Usalla on takana useampi länsimaa,niin Kimillä menee ennusteet uusiksi.
Samoin E-korean sotavalmistelut voisi olla sellainen tekijä, joka saa P-korea neuvottelemaan. Kutsunnat päälle. Taitavat tällä hetkellä laskea vain Usan hintalappua ja luottaa siihen etteivät lunasta.
Australia taisi jo ilomoittaa olevansa mukana. Koalitioa,E-korea ja sotavoimaa alueelle. Sen luulisi riittävän.

Australia taitaa ollakkin lähes ainoa jolta tänä päivänä voisi jotain voimaa (lue: alle pari tusinaa lentokonetta, ehkä joitain sotalaivoja). Aussit poislukien, Kuinka paljon uskot esim. tämänhetkisien EU-maiden pystyvän irroittamaan sotajoukkoja ja kalustoa koreaan? Entä kuinka helppo tälläinen poliittinen päätös olisi tehdä esim. Saksassa jossa suurpuolueiden nuorisjärjestöt printtaavat lehtisiä toivottaen sotilaitaan takaisin yksi kerrallaan arkuissa?

Kuten edellä mainitsin, enää ei ole vuosi '90, ja se näkyy monessa länsimaassa. Saksalla ei esim ole lähes mitään mitä tuonne voisi lähettää, pl. ehkä parisen tiedustelu-tornadoa jotka ovat tällä hetkellä sidottu muistaakseni lähi-itään. Noh, tanska tiputti parisensataa jdmia Libyaan kun puolisen tusinaa maata toimi apupyörinä ja hurrasivat perään että hyvä toni, ihan itse onnistuit :D. Japani voisi olla yksi vaihtoehto joka jotain konkreettista pystyisi lähettämään, mutta korealaiset eivät välttämättä paljoa innostu japanilaisten tulosta maaperälleen heitä puolustamaan. Pohjoiselle se varmaan toimisi myös lähinnä taistelutahdon nostattajana. Brittienkin kohdalla on sellai pien' ongelma että lentotukialukset valmistuvat parin vuoden päästä, ja niiden koneet saadaan operatiiviseen käyttöön tod. näk 2020+. laivastolta taitaa myös vieläkin puuttua meritaisteluohjukset kokonaan kun vanhat vanhenivat muttei haluttu ostaa uusia.
 
Tourism-dependent Guam is looking to cash in on its new-found fame as a North Korean missile target, tapping an unlikely promotional opportunity to attract visitors to the idyllic island and prove that all publicity is good publicity.
http://www.terradaily.com/reports/Guam_tourism_sees_silver_lining_in_North_Korean_threats_999.html

The Guam Daily Post, in an editorial, said the spotlight on the territory offered an opportunity to show the world why an island of 162,000 people draws more than 1.5 million tourists a year.

"The beach waters are crystal clear, beaches aren't overrun, and nature hiking trails are very accessible.

"The different cultures that are showcased on the island through food make Guam a hidden gem, a tropical vacation getaway but with the amenities and comforts of some of the small cities stateside."

Guam's history of earthquakes and typhoons mean its infrastructure is built to robust standards and authorities insist that the island is prepared for any emergency, including a North Korean strike.

Homeland Security spokeswoman Jenna Gaminde told the Guam Daily News that in the event of an attack, residents would be immediately notified by sirens from the All-Hazards Alert Warning System located throughout the island.

"If you hear the sirens, tune into local media -- radio, print, television -- for further instructions," she said.

Pyongyang has said it would take less than 18 minutes for a missile to cross the 3,400-kilometre (2,100-mile) distance to the US territory.

In addition to the US military bases, Guam is also equipped with the sophisticated THAAD weapons system which is capable of destroying intermediate-range missiles in the final phase of flight.

Officials, however, have sought to brush off fears and say there has been no change in the threat level for now.

"I don't think there's anything to worry about. No missile is going to land on Guam," said Carl Peterson, who serves on the Guam Chamber of Commerce's armed forces committee.

"We've got defense mechanisms in place... they have the ability to seek out the missiles with kinetic energy and destroy it."
 
Toki jos ei näe eroa siinä miksi kylmän sodan aikaan Neuvostoliitto ja USA ilmoitteivat toisilleen ballististen ohjusten laukaisuista kun taas pommikoneet lensivät päivittäin rajoilla, niin sitten ei.
Millään lailla rinnastettavista asioista ei ole kyse.

Tottakai tässä on ero. Suurvallat halusivat välttää kaikki mahdolliset väärinymmärrykset siitä, että toinen maa tulkitsisi että kyseessä olisi ydinisku. Olivat sen verran herkällä, että jopa väärät positiiviset saattoivat olla riskitekijä ydinsodan käynnistymiseen. Tässä tapauksessa taas on käytännössä 100% tieto, että tuleva testi EI tosiaankaan sisällä ydinkärkiä vaikka ohjukset tulisivatkin kohti. Myöskään jenkeillä ei ole mitään voitettavaa siinä, että ydinohjukset ammuttaisiin matkaan heti kun tutkassa havaitaan pohjois-korean ohjukset.

Se, että tämän takia leimataan tällä foorumilla jotenkin sairaalloiseksi trumpin vihaajaksi ja pohjois-korean sympatiseeraajaksi on vain väärä tulkinta. Pohjois-Korean järjestelmä tulee romahduttaa, mutta ei ulkoapäin tulevalla asellisella hyökkäyksellä vaan sisältäpäin kuten neuvostoliittokin sortui aikanaan. Jos Itä-Eurooppaa olisi yritetty vapauttaa aseellisesti ennen Berliinin muurin romahdusta, niin tulos olisi ollut paljon nykyistä huonompi.

Se, että Kiina on luvannut olla puuttumatta mahdolliseen kostoiskuun tilanteessa, että Pohjois-Korea tekisi todellisen ensi-iskun pitää kyllä huolen siitä, että todellista isoa ensi-iskua ei ole tulossa. Kannattaa myös lukea historiaa ja peilata nykytilannetta historian valossa. Kiinan johtaja aikanaan (Mao Tse Tung) oli vähintään yhtä kova diktaattori kuin Pohjois-Korean nykyiset. Silti ajan kuluessa puolue on muuttanut Kiinaa sisältäpäin ja nykyään sitä pidetään vastuullisena joskin voimakkaasti omia intressejä ajavana tahona.

Vaikka nykyinen hallinto sortaa omia kansalaisiaan, niin ennakoivalla sotilasiskulla saadaan aikaan paljon nykyistä suuremmat inhimilliset kärsimykset. Parasta on pelata aikaa ja odottaa hallintoon fiksumpaa porukkaa.

https://en.wikipedia.org/wiki/1983_Soviet_nuclear_false_alarm_incident

Petrov's responsibilities included observing the satellite early warning network and notifying his superiors of any impending nuclear missile attack against the Soviet Union. If notification was received from the early warning systems that inbound missiles had been detected, the Soviet Union's strategy was an immediate and compulsory nuclear counter-attack against the United States (launch on warning), specified in the doctrine of mutual assured destruction.
 
Viimeksi muokattu:
Tässä tapauksessa taas on käytännössä 100% tieto, että tuleva testi EI tosiaankaan sisällä ydinkärkiä vaikka ohjukset tulisivatkin kohti.

Tällaista tietoa ei kuitenkaan ole.

Aika moni seuraa tilannetta silmä tarkkana ja jos USA salliin Pohjois-Korean laukoa ohjuksiaan alueensa yli tai lähimaastoon tekemättä yhtään mitään, on se merkki muille.
Trump ei halua tehdä Obaman kaltaisia punaisia viivoja hiekkaan, joiden ylittämisestä ei seuraa mitään. Siinä menee uskottavuus, vaikutusvalta ja iso osa pelotteesta.
 
Kiinan johtaja aikanaan (Mao Tse Tung) oli vähintään yhtä kova diktaattori kuin Pohjois-Korean nykyiset. Silti ajan kuluessa puolue on muuttanut Kiinaa sisältäpäin ja nykyään sitä pidetään vastuullisena joskin voimakkaasti omia intressejä ajavana tahona.

Kiina on hoitanut propagandansa hyvin. Juuri nyt sille sopii globalismi.

Viesti menee perille kuin häkä vaikka maassa on edelleen
kommunistinen yksipuoluejärjestelmä. Hyvänä esimerkkinä:

Stubb: "Entinen kokoomusjohtaja luottaa enemmän Kiinan presidentti Xi Jingpingin
puheisiin kuin Donald Trumpin lupauksiin. Näkemiin Yhdysvallat, tervetuloa Kiina. Kommunistisesta kiinasta tulee avoimuuden, vapaakaupan, markkinatalouden ja globalisaation johtaja."

Tervetuloa tosiaankin. Kiinahan ilmaantui laivastoineen Itämerelle asti.

Stubb: Uskon Xi Jingpingiä kun hän sanoo, että Kiinan viisivuotissuunnitelma tuottaa 6–7 prosentin vuosikasvua.

Neuvostoliitossa tehtailtiin aikanaan "tilastoja". Nähtiin että Kreikka kusetti tilastoillaan. Samoin Kiina kusettaa.
 
Viimeksi muokattu:
No mitä pitäisi tehdä?

Joka tapauksessa ohjukset on varmaan ammuttava alas kesken ilmalennon. Putoamiskohdat voitaneen paikantaa ja jos niissä löytyy merkkejä ydinkärjistä, niin se on sitten good bye -pohjoiskorea.

Sitä varten tarvitaan sitten ihan oikeita joukkojen keskityksiä ja kaluston tuontia paikalle. Nyt näitä ei ole tehty, vaikka Etelä-Korealla toki on kovat joukot valmiudessa. Mutta ei niilläkään mitään hyökkäyssotaa pystytä tekemään ilman valtaisia tappioita.

Nykyiset Trumpin kommentit nimeen omaan ovat tuollaisia punaisten viivojen piirtoja hiekkaan. Puhutaan paljon, mutta sotilaspuolen valmistelut eivät tue toimintaa.

https://www.defensenews.com/global/...r-in-north-korea-nobody-told-the-us-military/

Jos taas uhkaukset olisivat realistisempia, niin niillä olisi myös kovempi painoarvo. Esim mikäli ohjukset putoavat riittävän lähelle Guamia, niin yhdysvallat toteuttaa joukkojen keskityksen Pohjois-Korean lähelle määrällä, jolla voitaisiin oikeasti toimia. Ja kun tiedetään, että Kiina ei halua alueelle yhdysvaltojen voimakkaampaa läsnäoloa, niin Kiina todennäköisesti painostaisi Pohjois-Koreaa voimakkaammin.



Tällaista tietoa ei kuitenkaan ole.

Aika moni seuraa tilannetta silmä tarkkana ja jos USA salliin Pohjois-Korean laukoa ohjuksiaan alueensa yli tai lähimaastoon tekemättä yhtään mitään, on se merkki muille.
Trump ei halua tehdä Obaman kaltaisia punaisia viivoja hiekkaan, joiden ylittämisestä ei seuraa mitään. Siinä menee uskottavuus, vaikutusvalta ja iso osa pelotteesta.
 
Pohjois-Korean ulkomaankaupasta 90 prosenttia tehdään Kiinan kanssa – nyt Kiina ilmoitti, että se loppuu tiistaina
Tiistaista alkaen raudan, rautamalmin, lyijyn, kivihiilen ja merenelävien tuominen Pohjois-Koreasta Kiinaan on kielletty. Ilmoitus on YK:n pakotelinjan mukainen.
KIINA KERTOI maanantaina lukuisista Pohjois-Koreaa koskevista tuontikielloista. Kiinan kauppaministeriö ilmoitti, että tiistaista alkaen raudan, rautamalmin, lyijyn, kivihiilen ja merenelävien tuominen Pohjois-Koreasta on kielletty. Kiinan päätös on linjassa YK:n tuoreimpien pakotteiden kanssa.

Kiinan kanssa tehtävä kauppa on Pohjois-Korealle elintärkeää, sillä jättimäinen naapurimaa on Pohjois-Korean suurin kauppakumppani. Virallista tietoa ei ole, mutta arvioiden mukaan jopa 85–90 prosenttia Pohjois-Korean kahdenvälisestä kaupasta tehdään Kiinan kanssa.

Nyt noita diktatuurin elinlankoja yritetään katkoa.

KIINA ilmoitti jo alkukeväästä pysäyttäneensä hiilen tuonnin Pohjois-Koreasta. Hiili on eristäytyneen diktatuurin tärkein vientituote ja Kiina pohjoiskorealaisen hiilen ylivoimaisesti suurin ostaja. Heinäkuussa Kiina julkaisi tilastot, joiden mukaan jäädytys toimi: pohjoiskorealaisen hiilen tuonti laski rankasti alkuvuoden aikana.

Muutoin Kiinan ja Pohjois-Korean välinen kauppa kuitenkin pysytteli kevään ajan virkeänä.

Washington Postin mukaan Kiinan tuonti Pohjois-Koreasta laski alkuvuonna 13 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna, mutta Kiinan vienti Pohjois-Koreaan kuitenkin kasvoi samaan aikaan liki kolmanneksella.

Kokonaisuudessaan alkuvuoden kaupankäynti maiden välillä kasvoi 10,5 prosentilla. Kiina myi suljettuun diktatuuriin vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana 1,67 miljardin dollarin edestä kiinalaisia tuotteita.

Se on kiristänyt erityisesti Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia, joka on kritisoinut Kiinaa kovin sanoin kaupan kasvusta, vaikka Yhdysvallat on vedonnut Kiinaa käyttämään diplomaattista ja taloudellista valtaansa, jotta Pohjois-Korea saataisiin riisuttua ydinaseista.

YHDYSVALLAT on toistuvasti vaatinut Kiinalta tiukempia toimia Pohjois-Korean ydinaseuhkaa vastaan. Runsas viikko sitten YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi yksimielisesti uudet pakotteet Pohjois-Koreaa vastaan. Kiina oli mukana päättämässä.

Uusilla pakotteilla iskettiin erityisesti Pohjois-Korean kanssa käytävään kauppaan. Niiden laskettiin haukkaavan noin kolmanneksen eli miljardin dollarin verran maan saamia tuloja.

Sekä suomalaiset että kansainväliset tutkijat ovat kyseenalaistaneet pakotteiden hyödyllisyyden. He uskovat, että niiden avulla Pohjois-Koreaa ei saada luopumaan ydinasekehittelystä, mutta ne pahentavat ruokapulaa jo ennestään nälkäisen kansan maassa.

KIINA ON korostanut jatkuvasti diplomaattisen ratkaisun tärkeyttä Yhdysvaltojen ja Pohjois-Korean välisessä sanasodassa.

Maanantaina Kiina lähetti viestin paitsi Pohjois-Korean suuntaan, myös Yhdysvaltoihin. Presidentti Trumpin odotettiin valtuuttavan maanantaina kiinalaistuotteiden immateriaalioikeuksia koskevan tutkimuksen aloittamisen. Sen uskotaan vaikuttavan maiden välisen kauppaan ja pahimmillaan johtavan jopa kauppasotaan.

Kiinassa kauppasodan uhan väläyttäminen tulkittiin painostusyritykseksi Pohjois-Korean suhteen. Ulkoministeriön edustaja Hua Chunying totesi lehdistötilaisuudessa maanantai-iltapäivänä, että kahden eri asian kytkeminen toisiinsa on ”ilmeisen sopimatonta”.

http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005325801.html
 
Tässähän käy vielä niin, että nälänhätä iskee kunnolla, propagandassa siitä syytetään ulkovaltoja ja lopulta P-Korealla on epätoivoisen kansan varaukseton tuki sotatoimille. Nurkkaan ajettu taistelee sitten kuolemaan asti.
 
map-of-death.gif

Ei Kimillä ole varaa jättää reakoimatta tuohon Trumpin uhoon tai näyttää heikolta. Mikäli PK:lla on ohjukseen sopiva ydinkärki, niin Kiminä laukaisisin sellaisen keskelle tyyntävaltamerta KN-14 / KN-08:lla todistaakseen, että jos sotimaan aletaan niin siinä sivussa saattaa jokin Yhdysvaltojenkin kaupunki vaporisoitua ilmaan. Eipähän tulisi sitten mitenkään yllätyksenä.

Tuo kartta on hieman höpsö. Lyhin reitti menee ainakin yhdysvaltojen mantereelle pohjoisen kautta.
 
North Korea’s success in testing an intercontinental ballistic missile that appears able to reach the United States was made possible by black-market purchases of powerful rocket engines probably from a Ukrainian factory with historical ties to Russia’s missile program, according to an expert analysis being published Monday and classified assessments by American intelligence agencies.
https://mobile.nytimes.com/2017/08/...ry.html?referer=https://t.co/0XrAend3f6?amp=1
 
Nykyiset Trumpin kommentit nimeen omaan ovat tuollaisia punaisten viivojen piirtoja hiekkaan. Puhutaan paljon, mutta sotilaspuolen valmistelut eivät tue toimintaa.

Valmistelut ei välttämättä näy ulospäin. Tarkoitus ei kuitenkaan ole lähteä valtaamaan P-K:a toistaiseksi.

Isku sukellusveneiltä, laivoilta ja B2 toimesta olisi sellainen jota Kimin armeijalla ei olisi mitään kykyä estää ja sillä saataisiin todella voimakasta tuhoa aikaan Pohjois-Korean kykyyn laukaista ohjuksiaan ja sotilaallisen ja poliittisen johdon keskuksiin.

En usko, että Kim ohjuksiaan Guamin suuntaan laukoo, mutta jos niin tekee, Trump ei jää ainoastaan ihmettelemään. Olen varma että rautaa laitettaisiin liikkeelle. Kauan ei tarvitse odottaa, niin nähdään mitä tapahtuu.
 
Valmistelut ei välttämättä näy ulospäin. Tarkoitus ei kuitenkaan ole lähteä valtaamaan P-K:a toistaiseksi.

Isku sukellusveneiltä, laivoilta ja B2 toimesta olisi sellainen jota Kimin armeijalla ei olisi mitään kykyä estää ja sillä saataisiin todella voimakasta tuhoa aikaan Pohjois-Korean kykyyn laukaista ohjuksiaan ja sotilaallisen ja poliittisen johdon keskuksiin.

En usko, että Kim ohjuksiaan Guamin suuntaan laukoo, mutta jos niin tekee, Trump ei jää ainoastaan ihmettelemään. Olen varma että rautaa laitettaisiin liikkeelle. Kauan ei tarvitse odottaa, niin nähdään mitä tapahtuu.

Epäilen, että näkyisi. Pohois-Korean pelote on ollut ennen ohjuksia vuoren rinteisiin louhitut tykistöasemat, jotka ovat valmiina ampumaan eteläkorean puolelle. Pelkkä ilmaisku, jolla ei yritetä lannistaa tykistöasetta olisi siksi hieman vastuuton. Taas isomman voiman kerääminen, joka tähtäisi kokonaisvaltaisempaan lamauttamiseen luultavasti näkyisi.

http://www.huffingtonpost.com/entry/north-korea-artillery_us_58f631a4e4b0b9e9848eb990
"Burrowed into hard granite mountain faces and protected behind blast doors, 15,000 North Korean cannons and rocket launchers are aimed at the glass skyscrapers, traffic-choked highways and blocks of apartment buildings 35 miles away in Seoul ― and the U.S. military bases beyond."
 
Tuo kartta on hieman höpsö. Lyhin reitti menee ainakin yhdysvaltojen mantereelle pohjoisen kautta.

Eiköhän kaikissa tilannehuoneissa ole tavallinen mercator kartta. Vai ihanko tosissaan ajattelit, että herra pallero haluaa mieluummin nähdä todellisen lentoradan Cassinin projektiolla tai poikittaisella mercatorilla?
 
Samaa on sanottu monesta paikasta. Saksalainen ajan hengen heitto serbien müss sterbien kuvasi aikoinaan myös yhtä mätäpesäkkeen poisto-halua joka päättyi alueella laajamittaiseen massamurhaan, jota ei ole paljoa anteeksi pyydetty tai edes tutkittu. Mulkut kun kuitenkin ansaitsivat kaiken mitä saivat, vai?

Tämä ei taas tarkoita sitä että peukuttaisin maan valtiomuotoa, politiikkaa tai muuta. Lähinnä vaan ihmetyttää miten niin moni haluaa olla leikkikentän pikkunilkkinä usuttamassa sen isoimman pojan selän takaa vetämään turpaan sitä pienempää ilman sen suurempaa väliä mitä muille tapahtuu.

Minä vastustin Balkanin interventioita joissa valittiin puolia vaikka siellä kaikki ovat ihan yhtä pahoja tai hyviä.
Pohjois-Korean ohjukset kantavat Suomeenkin, jos eivät kantaisi niin pitäisin Koreoiden välisenä asiana lähtökohtaisesti.
Minulle demokratian levittäminen ei ole lähetystehtävä, kommunisteille oman ideologian levittäminen on tavoite joten sitä on hyvä vastustaa.
 
  • Tykkää
Reactions: e7i
Tää oli erittäin mielenkiintoinen juttu mikä selittää osaltaan PK:n nopeaa kehitystä keski- ja mannertenvälisissä ohjuksissa.

PK:lla on ilmeisesti näitä rakettimoottoreita. Eli kantama riittää näissä saattamaan 25Mt ydinkärki 16000km päähän. Aika vakuuttavaa. Lisäksi tässä on sellainen ajatus, että jos moottorin tiedot ovat päätyneet Pohjois-Koreaan niin voidaan olettaa, että ohjaussysteemin tiedot ovat myös. Esim. R-36 sarjan ohjukset, jotka käyttivät samaa moottorityyppiä olivat täysin autonomisia eli pohjautuivat puhtaasti inertia ja tutkasuunnistukseen.

https://en.wikipedia.org/wiki/RD-250
 
Pitäisikö tässä laskea 1 + 1 + 1 = 3...

http://www.express.co.uk/news/world...ijacked-North-Korea-tensions-threaten-explode
Russian yacht 'HIJACKED by North Korea' - tensions threaten to explode in the region
Salaliittoteorianahan voisi luulla, että Venäjä on myynyt jotain P-K:lle, ja haluaa toimittaa sen perille herättämättä epäilyksiä, joita kuljetusalusten tai junarahdin lähettäminen herättäisi. Etenkin, kun vastaavaa tapahtui viime vuonnakin, kuten jutussa mainitaan.
https://mobile.nytimes.com/2017/08/14/world/asia/north-korea-missiles-ukraine-factory.html

How the Russian-designed engines, called the RD-250, got to North Korea is still a mystery.

Mr. Elleman was unable to rule out the possibility that a large Russian missile enterprise, Energomash, which has strong ties to the Ukrainian complex, had a role in the transfer of the RD-250 engine technology to North Korea. He said leftover RD-250 engines might also be stored in Russian warehouses.

But the fact that the powerful engines did get to North Korea, despite a raft of United Nations sanctions, suggests a broad intelligence failure involving the many nations that monitor Pyongyang.
 
Oho, pullukkahan on kova luu - odotellaan Trumpin vastausta...

Pohjois-Korean iskusuunnitelma Guamiin valmistui mutta Kim Jong-un ei antanut tulikäskyä ainakaan heti – ”Aion katsella epätoivoisessa tilanteessa kärvisteleviä jenkkejä vielä hetken”


USA:n puolustusministeri James Mattis varoitti, että ohjusisku Guamiin tietäisi sotaa.

POHJOIS-KOREAN johtaja Kim Jong-un on vastaanottanut Guamin ohjusiskusuunnitelman, mutta ei aio panna sitä heti täytäntöön, kertoi Pohjois-Korean virallinen uutistoimisto KCNA Reutersin mukaan varhain tiistaina.

Kim aikoo ainakin vielä hetken aikaa seurata Yhdysvaltain tekemisiä ennen päätöksentekoa, KCNA-uutistoimisto ilmoitti. Tarkalleen ottaen Kim Jong-un sanoi aikovansa ”vielä hetken aikaa katsella epätoivoisessa tilanteessa kärvistelevien jenkkien typeriä tekoja.”

Kim Jong-un totesi kuitenkin, että Pohjois-Korean armeijan pitää olla tulivalmiudessa, jos hän päättää käskyn antaa.

http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005326271.html
 
  • Tykkää
Reactions: ctg
Back
Top