Korean Sota Osa II ?

Guamilla on omansa, se on niin tärkeä logistinen linkki ja tukikohta että se on ilmiselvä kohde Kiinalle tai Pohjois-Korealle.

Ja onhan noita järjestelmiä näköjään muitakin kuin THAAD, jotka on tuohon hommaan on valjastettu.
 
Kiina ja Venäjä voi haluta tietoja, mutta eivät saa muuta kuin perusohjustorjunnasta.Thaad ja laivaston vastaavasta. Edelleen Pentagonin mysteerisukkulan avaruusseikkailut ja muu kiertoratainfra jää pimentoon. Olettaa voivat, että tarvittaessa heidän jokainen satelliitti pimenee.

Mannertenvälinen olisikin toinen juttu. Usa on pystynyt käsikirjoitetussa harjoituksessa tuhoamaan muutaman tuhannen kilometrin päästä ammutun ohjuksen. Hieno saavutus, mutta ei kerro mitään huomattavattavasti kauempaa ja varmaan nopeampaa lentävän ohuksen torjunnasta.
 
Ja onhan noita järjestelmiä näköjään muitakin kuin THAAD, jotka on tuohon hommaan on valjastettu.

Niin ja nyt halutaan testata näiden kotimaankin puolustukseen tarkoitettujen ehkä osin salaistenkin järjestelmien tehoa, Hawaiji sekä Alaska osavaltioina ovat paikkoina heti siinä seuraavana listalla ja joiden uhkaaminen käynnistäisi jo sotatoimia.
 
Hiekkalaatikkopeleissä p-korean ydinohjukset ei ole hyvä juttu. Eikä Iranin. Jos Usaan lentää muutamia ydinohjuksia, niin hyökkääjä toki tuhotaan, mutta onko Usaa enää sen jälkeen olemassa nykymuodossaan. Se olisi liian iso katastrofi Usalle laskeumineen ja kaikkineen. Usassa arvoidut kuolonuhrit pelkästä kokomaan sähkökatkosta on aivan älyttömät saati sitten ydiniskuista. Maailman johtajaksi nousee Venäjä ja Kiina. Sitten aivan sattumalta ollaankin Venäjän tulevaisuusvisiossa.
Teoreettinen riski. Tuon kanssa voi olla vaikea elää. Monet tahot saattavat haluta ydinohjusten käyttöä Usaa vastaan. Pari adidasverkkaria tulee mieleen Kremlistä.
 
Mantereen kokoinen valtio jossa satoja miljoonia ihmisiä, ei sellaista ihan muutamalla ydinkärjellä pyyhkäistä pois kartalta.
 
Mantereen kokoinen valtio jossa satoja miljoonia ihmisiä, ei sellaista ihan muutamalla ydinkärjellä pyyhkäistä pois kartalta.

Juu, siellä on suurempia luonnonkatastrofeja kuin pari tuollaista tuhnua jossain perämetsissä, maastopalot voisivatkin olla suurin tuhon aiheuttaja noissa iskuissa.
 
No Trump ilmeisesti vastaa paria kilotonnia, kun muiden länsimaiden kabineteissa puhutaan Usan hallinnon olevan sekaisin.
 
No Trump ilmeisesti vastaa paria kilotonnia, kun muiden länsimaiden kabineteissa puhutaan Usan hallinnon olevan sekaisin.

Niissä toisissa kabineteissa ei ymmärretä turvallisuuspolitiikasta tai sodasta ainakaan enempää kuin Yhdysvaltain hallituksessa.
Se nyt kuitenkin on fakta, länsimaita johtaa pelurit ja pelkurit kautta linjan.
 
Valkoisen talon kolme sotaveteraani kenraalia eli Mattis, McMaster ja Kelly haluaisivat varmaan keskustella kanssasi pelkurin määritelmästä, etenkin Mattis :D
 
Kertooko tämä että hyökkäyspäätös on tehtynä?

Trumpin neuvonantajana toimiva pastori: ”Jumala on antanut luvan Kim Jong-unin hoitelemiseen”
905c51b0bb96406e940d0b54a199c14c.jpg

Presidentti Donald Trump tervehti pastori Robert Jeffressiä 1. heinäkuuta Washingtonissa pidetyssä tilaisuudessa. (KUVA: OLIVIER DOULIERY / POOL)
Julkaistu: 10.8. 20:06
Presidentti Donald Trumpin uskonnollisen neuvonantajan mukaan Yhdysvallat voisi hyökätä Pohjois-Koreaa vastaan.
Teksasilainen julkkispastori Robert Jeffress kuuluu presidentin hengellisiin tukijoihin, ja toimi jumalanpalveluksen johtajana tämän virkaanastujaisissa. Amerikkalaismedian mukaan Jeffress julkaisi keskiviikkona lausunnon, jossa hän sanoo presidentillä olevan moraalinen oikeus ”hoidella” Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un.

Washington Postin mukaan pastori perustelee tulkintaansa Raamatun Roomalaiskirjeellä, jossa käsitellään pahantekijöiden kohtelua. Hänen mukaansa Raamattu on asiassa hyvin selvä: Jumala on antanut vallanpitäjille luvan käyttää mitä tahansa keinoja – sota mukaan lukien – pahan pysäyttämiseksi.

– Pohjois-Korean tapauksessa Jumala on antanut Trumpille luvan hoidella Kim Jong-un, Jeffress toteaa lehden mukaan.

Pohjois-Korean ja Yhdysvaltojen johtajien välinen sanasota on kiihtynyt viime päivinä. Trump uhkasi tiistaina Pohjois-Koreaa "ennennäkemättömällä tulella ja raivolla", jos se jatkaa Yhdysvaltojen uhkailua. Pohjois-Korea kertoi puolestaan harkitsevansa iskuja Yhdysvaltain Guamissa sijaitsevien sotilaskohteiden lähelle.
 
Kertooko tämä että hyökkäyspäätös on tehtynä?
Pastori vapauttaa Trumpin moraalisesta vastuusta. Siirtää keskustelun painopisteen linjalta Pohjois-Korea tehnyt väärin ...rangaistava ....linjalle hyökkäys on se rankaisutoimi ja oikein. Raamatullinen rinnastus antaa lukijalle helpon tavan yhtyä väitteeseen ja nähdä itsensä jalossa joukossa. Hyökkäyksen kannatus oltava väestössä riittävä ennen toimia. Tämä pastori kuitenkin on vielä pehmentämässä asenteita suosiollisiksi...Valmistellaan käskyä ja mahdollista toimeenpanoa mutta käskyä ei vielä annettu.
 
Kyllä Venäjän ja Kiinan tulee tietää muodostavatko heidän ohjukset oikeaa uhkaa.

Pohjois-Korea on niin epämääräinen, että USA:n lienee pakko koittaa ampua lähestyvät ohjukset alas. Samanlaista tilannetta olisi aika hankala luoda heidän omilla testeillään. Jos USA epäilisi, että NL tai Kiina ovat ampuneet kovia ohjuksia, niin tilanne olisi aika erilainen. Jos taas tiedetään että ohjukset eivät ole kovia, niin USA ei paljasta torjuntakykyään.

Näkisin että USA pitäisi mielellään Kiinan ja Venäjän epävarmoina puolustuskyvystään ohjuksia vastaan.

Hankala kuvitella että neljän ohjuksen ampuminen etukäteen olisi Pohjois-Korean oma ajatus
 
Kiinanmeren etä-saarien kehittäminen on varmaan asia jonka myötä Kiina on kiinnostunut USA:n asevoimien kyvyistä. PK on sopiva räksykoira koeponnistamaan tiettyjä asioita.
Pääasiahan on tietysti se ettei se mitenkään liity Kiinaan. Vähän samaa kuin pienet vihreät miehetkään ei liity venäjään.
Likainen työ on ulkoistettava jollekin muulle. Ei kai PK muuta ole kuin Kiinan oma Blackwater/Academi.

Tosiaan Kiina kyllä laittaisi PK:n ruotuun jos oikeasti niin haluaisi. Mutta "ulkoistettujen palvelujen" takia tuollainen on hyvä olla olemassa.
 
Aika vaikea nähdä tilannetta jossa (vielä toistaiseksi / ainakin virallisesti) kommunistinen kiina pistäisi kommunistisen veljeskansansa "ruotuun" koska kapitalistinen länsimaa niin haluaa. Kiinalla puolestaan on jo tarpeeksi soppaa hämmennettävänä jenkkien ja niiden liittolaisten kanssa jotta siihen erikseen jotain p-korean tapaista laitosta tarvitsisi säätämään.
 
  • Tykkää
Reactions: ctg
Back
Top