Korkeakoulutettujen työllistymisestä on kannettu huolta siitä asti kun 1990-luvun lama päättyi. Tai forumille sopivammin, siitä asti kun Hornetit on ollu käytössä. Ongelma ei kuitenkaan ole siinä, mistä löytyy työpaikat korkeakoulutetuille. Kielitaitoisin ja paras aines on aina osannu suunnistaa ulkomaille töihin jo vuosikymmenien ajan. Joskus tulevat takaisin ja nykyisin yhä useammin eivät.
Koulutus 100+
- Viestiketjun aloittaja Nojatuolistrategi
- Aloitus PVM
Kyllä väestön koulutusrakenteen muutos ja korkeammin koulutetun työvoiman tarve on ollut selkeä kehityssuunta viimeisen sadan vuoden aikana eikä sille käännettä näy. Toki kategorian sisällä on paremmin ja huonommmin työllistyviä - on ollut 1960-luvulta lähtien.
Tästä voi katsella tilastokäyriä
"Suomalaisten koulutusrakenteen kehitys 1970–2030"
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/75236/okm01.pdf?sequence=1
Umkhonto
Ylipäällikkö
Eräs ongelma insinöörien ja maisterien (vast) keskuudessa ainakin oman työyhteisön puolella on, ettei osa ole koskaan tehnyt ns. oikeita töitä ”haalariharjoittelun” tai vastaavan muodossa. Tämä näkyy kyllä sitten valitettavasti heti, jos pitäisi tehdä jotain muutakin kuin hakata näppistä. Itse ehdin ennen valmistumista olla kahdeksan 2 ½ - 7 kk pätkää kesätöissä ja työharjotteluissa erilaisissa teknisissä hommissa.
Viimeksi muokattu:
Nojatuolistrategi
Ylipäällikkö
Ennen kuin aletaan etsiä koulutusta vastaavaa työtä, pitäisi saada taipumuksia vastaavaa koulutusta. Toisin sanoen yleissivistävien opintojen aikana pitäisi tunnistaa oppilaiden ja opiskelijoiden yksilölliset lahjakkuudet, jotta keski- ja korkea-asteelta valmistutaan oikean alan oikeiksi mestareiksi ja maistereiksi. Toki se on jokaisen omallakin vastuulla, että tunnistaa taipumuksensa ja opiskelee sellaista, mikä aidosti motivoi ja kiinnostaa.
Kolikon toinen puoli on sitten se, onko biokemisteille tai filosofeille tarjolla työtä – ja millaista. Mutta yleensä alansa huipuille tekemistä riittää. Ja huipulle pääsemistä helpottaa, jos on vahvistanut vahvuuksiaan taipumuksia vastaavalla koulutuksella. Lahjakkuuksia taas on sen seitsemän lajia, eli eri ammatteihin löytyy osaajia, kun taipumuksien koko kirjo saadaan käyttöön.
Korkeakoulutuksen tavoitteena on tutkijakoulutuskin. Valitettavasti vain pieni osa korkeakoulutetuista (maistereista) soveltuu tutkijoiksi. Useimpien kyvyt ja motivaatio eivät riitä. Liika tutkijakoulutus johtaa helposti 0-tutkimukseen ja tutkintojen inflaatioon.
Hieman sama ongelma on yrittäjyyskoulutuksessa: periaatteessa tehokas tapa työllistyä ja työllistää, mutta sopii harvalle. Kaikista ei tule uusia anttosia, ahopeltoja, siilasmaita...
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Suomalaiset_yritt%C3%A4j%C3%A4t
Biokemistejä ja filosofejakin tarvitaan. Supistamalla kyseisten alojen koulutusmääriä saadaan aloille lahjakkaampia opiskelijoita ja karsiutuneet voivat suuntautua ajoissa muualle.
Tämä on aina ollut asia joka ei toteudu meillä. Opetusministeriö ei kykene seuraamaan valmistuneiden työllistymistä. Oppilaitokset kykenevät mutta eihän ne tietenkään ilmoita eteenpäin, ettei enää tarvita entistä määrää ko koulutusta. Silloinhan joutuisivat opettajat itsekin työttömiksi.
Kyllä, jopa selkeästi laskennallisilla aloilla ennakointi puuttuu. Suomessa koulutetaan esim. luokanopettajia samaan tahtiin kuin vuosituhannen alussa, vaikka ikäluokat supistuvat rajusti ja jotenkin voisi ennakoida tämän muutaman vuoden päästä tarkoittavan supistuvaa opettajatarvetta. Verorahoilla koulutetaan siis hyväuskoisia nuoria julkisen sektorin töihin joita ei sitten olekaan.
Sakararäjähdepanos
Kersantti
Jos tarkoitetaan tutkijalla pelkästään yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa työskenteleviä tutkijoita, ei ole edes millään tapaa mahdollista, että nykyisistä valmistumismääristä neljänneskään voisi sijoittua sille sektorille. Valtaosa joutuu - tai pääsee - melko arkisiin virkoihin tai yksityiselle puolelle. Yksityiselläkin sektorilla T&K-raha on ollut viime vuosina melko tiukassa, ja ainoastaan isoimmat firmat pystyvät tyypillisesti ylläpitämään aidosti tutkimukselle omistautuneita yksiköitä. Tavanomaisemmissa hommissa mennään vähintään jollain tapaa hyvin käytännölliseen toteutukseen, usein jopa pääasiallisesti, mutta tieteellisestä ajattelusta ja menetelmistä on silti hyötyä. Monelle korkeakoulutetulle tällainen myös sopii hyvin. Tontteja ja tehtäviä on erilaisia. Se pitää tunnustaa, ja toivottavasti jokainen löytää lopulta omansa.
Nykyajan keskivertomaisteri ei enää edusta mitään erityisen korkeaa kastia tai jaloa akateemista aatetta. Yliopistoista on tullut lähinnä astetta fiinimpiä ammattikouluja. Kunhan kurssit on suoritettu hyväksytyllä arvosanalla ja graduun yskäisty jotain suunnilleen koherenttia, ei muuta kuin paperit kouraan ja tervemenoa. Joillain aloilla paperit vaaditaan (lakisääteisesti tai käytännössä), toisilla niistä on etua, kolmansilla ei ole niin tarkkaa. En missään nimessä sano, että yliopistokoulutus olisi roskaa tai edes suuresti rappiolla. Pitää vain ymmärtää, että sen status on nykyään hyvin erilainen kuin vaikkapa sata vuotta sitten. Latina ja silinterit ovat kadonneet matkan varrelle.
Seuraaminen ei riitä. Pitäisi osata myös ennustaa. Valitettavasti vain sanonta tietää kertoa, että "ennustaminen on vaikeaa, erityisesti tulevaisuuden". Olen itse saanut nähdä, miten joillain korkean koulutuksen aloilla työpaikat saattavat tuplaantua tai puolittua parin vuoden sisään, eikä sitä kukaan osannut oikeasti ennustaa. Jälkikäteen ennustamista tyyliin "mähän tiesin" ei hyväksytä, koska sillä ei ole enempää arvoa kuin viime viikon lottonumeroilla. Sitten valitetaan että "miksi koulutettiin" tai "miksi ei koulutettu", mutta ei valitus tai jälkiviisastelu siinä vaiheessa enää mitään auta. Kun vielä alat ovat hyvin erikoistuneita ja muuttuvat nopeasti, tilanne on hankala. Työttömästä roskakuskista tai edes psykologian maisterista ei saada ohjelmistosuunnittelijaa parin viikon uudelleenkoulutuksella. Nykymuotoisessa koulutuksessa pitää tehdä poliittiset päätökset, laatia opetussuunnitelmat, määrittää aloituspaikat ja vetää läpi kuuden vuoden tutkinnot ennen kuin tuore maisteri pääsee pistämään työhakemusta sisään. Toisin sanoen jonkun visionäärin pitäisi tietää, mitä tarvitaan kymmenen vuoden päästä ja kuinka paljon. Ei ole todellisuudessa kovin helppo rasti.
Koska nykyään maisterit keskimäärin joutuvat (tai pääsevät) hyvin arkiseen työelämään ja se muuttuu nopeutuvaa tahtia, peräänkuuluttaisin itse entistä enemmän dialogia yritysten ja oppilaitosten välillä. Valitettavan usein näkee yhä asennetta, jossa lähinnä kaivetaan poteroita ja paiskotaan pökäleitä aidan yli niin kuin yliopistot ja yksityinen sektori olisivat täysin toisistaan irrallaan ja toistensa vihollisia. Kyllä esimerkiksi yliopistoille saa oikeasti ehdottaa yhteistyötä ja tarjota projekteja. Ei tarvitse vain möykätä, että siellä tehdään vääriä asioita eikä opita mitään hyödyllistä. Ehkä joistain tiedekunnista löytyy vielä akateemisen puhtauden nimeen vannovia jääriä, joille tällainen ei käy, mutta väittäisin näitä vähemmistöksi. Löytyy myös hiton fiksuja tyyppejä, jotka pitävät tuntosarvet pystyssä ja ottavat mielellään vastaan uusia ideoita. Usein vain esimerkiksi proffille on lykätty niin monenkirjava kasa tehtäviä hoidettavaksi, ettei opetusta ehditä päivittää. Luennot on pakko vetää kopioimalla viime vuoden materiaalit taas yhden kerran, koska se välttää ja parempaan eivät resurssit riitä. Sitten opetetaan vanhentuneita asioita, joiden kysyntä saattoi mennä jo, kun taas nykyiset ja nousevat jäävät huomioimatta.
Jotain onkin jo tehty, mutta ehkä yhteistyötä entisestään lisäämällä voitaisiin vähentää ilmiötä, jossa vuoden 2018 kiintiöillä ja ennustuksilla sisään otettu opiskelija köhäistään putkesta pihalle vuonna 2024 toteamaan, että mitäs nyt kun maailma ehtikin muuttua, b-suunnitelmaa ei ole, eikä työelämäänkään ole kovin hyvää tuntumaa muualta kuin Prisman kassan viikonloppuhommista joilla maksettiin vuokrat. Ja firmoista huudetaan, että "miksi teitte noin ettekä lukeneet meidän sisäisiä suunnitelmiamme salatusta intrasta?"
Nojatuolistrategi
Ylipäällikkö
Tutkijakoulutuksella tosiaan tarkoitin edellä akateemisia tohtorin tai lisensiaatin tutkintoja. Tutkija-tittelillä työskentelee akateemisen maailman ulkopuolisessa työelämässä toki kaikenlaista tutkijaa ja hutkijaa.
Tarkoitus oli vain korostaa, ettei akateemista tutkijankoulutusta kannata liikaa laajentaa, ellei riittävän lahjakkaita jatko-opiskelijoita ole tarjolla. Jos tavoitteena on tarjota korkeakoulutus 50%:lle ikäluokasta, se voisi jakautua esimerkiksi seuraavasti: tutkijakoulutus 2%:lle, maisterikoulutus 20%:lle ja ammattikorkeakoulukoulutus 30%:lle.
Ammattikorkeakoulutuksen uudistaisin tiukasti tiettyyn ammattiin tähtääväksi tutkinnoksi (esim. tilintarkastaja, sisäinen tarkastaja, sijoitusanalyytikko, kiinteistövälittäjä). Maisteritutkinnon mahdollistaisin suoritettavaksi joko laaja-alaisena ammatillisena maisteriohjelmana (asiantuntija- / esimiestaidot) tai syvällisenä, tutkijanuralle suuntaavana maisteritutkintona. Tutkijankoulutus puolestaan tähtäisi tieteelliseen tuotantoon: tutkimusraportit, tieteelliset artikkelit, patentit, start up -yritykset, jne.
Viimeksi muokattu:
Yliopistoissa on ainakin oman kokemuksen mukaan ongelmana myös opetuksen kehno pedagoginen taso. Tutkija ei useinkaan ole hyvä opettaja eikä häntä välttämättä opettaminen edes kiinnosta. Luennot ovat sitten kirjaimellisesti luentoja eli materiaali vain ladellaan menemään eikä asiaa avata eikä syvennetä sen koommin. Läsnäolo luennolla ei välttämättä tarjoa lisäarvoa pelkän materiaalin lukemiseen verrattuna. Lisäksi esiintyminen ja verbaalinen ilmaisu on usein hämmästyttävän kehnoa. Ylimielinen asenne opiskelijoita kohtaan ei myöskään paranna asiaa ollenkaan. Vaikka amk- puolella on omat puutteensa, niin kyllä siellä oppilaan ja opettajan välinen vuorovaikutus toimii ihan eri tavalla. En ymmärrä kenen etua palvelee semmoinen puujumalaksi heittäytyminen ja opiskelijoiden katsominen ylhäältä päin. Niissä opiskelijoissa kun on monia jo ihan aikaihmisen iällä ja elämänkokemuksella varustettuja yksilöitäkin ja heillä saattaa olla jossain asioissa kompetenssia ihan kohtalaisesti jopa arvon professoriin verrattunakin.
kimmo.j
Respected Leader
Kokemukseni ei kuulu yliopistomaailmaan, mutta oppilaitosten/opetushallituksen/opetusministeriön tulisi kysyä sieltä joka nämä tulevaisuuden toivot palkkaa.
Valitettavasti sitä kuulee opettajien kertovan oppilaille kuinka jokin täysin turha on kovin tärkeää työelämässä ja kuinka jokin tärkeä on hyvinkin taito on täysin turhaa. Valitettavasti opetussuunnitelmia tehdessä ei paljon kysellä työnantajilta, vaan tehdään omien näkemysten kautta, lopputulos on sitten mitä on.
Tässä on varmasti alakohtaisia eroja, tai ainakin toivon, että on.
Nojatuolistrategi
Ylipäällikkö
Evangelos ja kotikielikoulu.
Kreikkaa äidinkielenä Malmin peruskoulun englanninkielisellä ykkösluokalla? Ei taida viisilapsinen ja monikielinen perhe suunnitella Suomeen jäämistä.
Kreikkaa äidinkielenä Malmin peruskoulun englanninkielisellä ykkösluokalla? Ei taida viisilapsinen ja monikielinen perhe suunnitella Suomeen jäämistä.
Sakararäjähdepanos
Kersantti
Tämän taustalla lienee usein perusongelma, että saman henkilön pitäisi pitää yhtä aikaa montaa eri hattua.
Akateemisella uralla eteneminen vaatii edelleen ensisijaisesti piinkovia akateemisia meriittejä eli laadukasta tutkimusta ja sen noteerausta arvostetuissa julkaisuissa. Siitä ei juuri tingitä. Muut ominaisuudet ovat "ihan kiva" -osastoa, eli mahdollinen ratkaisija tasatilanteissa, mutta ei juuri sen enempää.
Sitten kun johonkin tutkinnonjälkeiseen tehtävään päästään (tai oikeastaan jo ennen sitä), käytännön ykköstehtävä on tyypillisesti rahoituksen haku. Pelkillä ministeriön valmistumispalkkioilla ei ihmeitä tehdä. Ellei taloon saada rahakkaita projekteja, laitos on äkkiä "viimeinen sammuttaa valot" -tilassa. Tutkimustuloksista saa rahaa, mutta ensin pitää olla rahaa jolla tehdään tutkimusta. Tässä oravanpyörässä juostaan niin kauan kunnes seuraavien vuosien budjetti on suunnilleen vakaissa kantimissa. Se voi vaatia kymmenen, sata tai tuhat hakemusta. Aivan samoin kuin yksityisen henkilön työnhaussa tai startupin rahoituskierroksilla, mikään määrä pelkkiä hakemuksia ei riitä. Ainoastaan onnistumiset lasketaan. Rahan hankkimisen jälkeen tehdään taas hetki tutkimusta, että saadaan rankingia, osaavia jatko-opiskelijoita...ja rahaa.
Yleinen byrokratia laitoksen pystyssä pitämiseksi rullaa tietenkin joka päivä. Siihen saattaa sisältyä suorastaan typeriä ohjelmanumeroita, kun avustava henkilökunta on lakkautettu nokkelana säästötoimenpiteenä. Proffa laskee itse, montako viineriä tarvitaan projektikokoukseen ja laittaa tilauksen kahvilalle. Joissain uutisissa kerrottiin, miten proffat myös vaihtavat kattolamppuja ja mustekasetteja. Siitähän lukijat riemastuivat huutelemaan, että eikö proffa osaa näitä tehdä. Osaahan tämä, mutta tulee muuten aika helvetin kallista lampunvaihtoa. Itse näkisin 20 vuotta tieteellistä tutkimusta tehneet ihmiset mieluummin käyttämässä aikansa ja keskittymisensä johonkin ihan muuhun.
Opetus hoidetaan näiden jälkeen sillä ajalla mitä jää ja niillä taidoilla mitä on. Opetuksen pävittäminen ja ulosannin hiominen jäävät käytännössä oman harrastuneisuuden varaan. Palkka juoksee vain luentotunneista riippumatta siitä, onko niitä oikeasti valmisteltu vartti vai puoli vuotta - tai sitten tietty kurssimäärä on hoidettava, mutta periaate on yhä sama. Oikeasti kannattaa tietenkin käyttää kaikki liikenevät tunnit rahoituksen hakuun.
On varmasti kaunis ajatus, että tehtäviin löytyy nämä kaikki osa-alueet hallitsevia yleisneroja, joilla on myös rajattomasti aikaa ja energiaa. Näille kyllä on kysyntää myös yksityisellä sektorilla, missä voi moisten meriittien avulla luultavasti kilpailuttaa itselleen paremmat edut ja vähemmän typeryyksiä. Ovi käy myös ulkomaiden suuntaan, kun aletaan vertailla tehtäviä ja viivan alle jäävää nettopalkkaa. Elämä lienee leppoisampaa, kun opiskelijat pulittavat paikastaan kymppitonneja per vuosi ja opetushenkilöstölle oikeasti maksetaan juuri opettamisesta.
Enpä itse uskalla mennä julistamaan, kuinka yleistä tällainen on koko maan mittakaavassa. Kaikenlaisia persoonia löytyy. Löytyy myös todellisia Persoonia isolla P:llä. Osa on kiintoisia tapauksia jo alun alkaenkin, ja kun saa pööpöillä virassaan vuosikymmeniä (toisin kuin määräaikaisuuksilla pelaava henkilökunnan ehdoton enemmistö, toim. huom.), erikoisuus ja mahdollinen ylimielisyys voi päästä turpoamaan. Jotkut vanhemmat sankarit ovat jo sellaisessa kunnossa, että näitä lähinnä ihmetellään käytävillä ja toivotaan salaa, että tajuaisivat jo jäädä eläkkeelle. Silti kaikenlaisten tapausten kanssa eletään, koska näiden ulos savustaminen tuottaa omat ongelmansa, eikä todella pätevää väkeä loppujen lopuksi ole ovella jonoksi asti.
Juu tiedän kyllä, että näiden ongelmien taustalla on suurelta osin eräänlainen resurssipula. Tämän seurauksena sitten ihmiset joutuvat tekemään asioita joiden ei pitäisi heidän tehtäväkenttäänsä kuulua. Ja viittasin tuolla aiemmin omiin kokemuksiini kahdesta eri yliopistosta. Aikaisempi kokemus on 90/2000-luvun vaihteesta ja myöhempi tästä viime vuosilta. En voi tietenkään yleistää kaikkiin oppilaitoksiin ja tiedekuntiin.
Huomionarvoista kuitenkin on, että samat kummallisuudet toistuvat vaikka aikaa on kulunut parikymmentä vuotta. Vaikkapa juuri tuo esiintymisen kömpelyys. Kyllä minusta on kummallista jos tohtorin tutkinnon suorittanut ihminen ei saa yleisön edessä sanottavaansa jäsennettyä siten, että yleisö sen ymmärtää ilman suunnattomia ponnisteluja. Tai että henkilön esiintyminen on niin monotonista, että nukahtamista vastaan täytyy tapella. Toki minä näiden asioiden kanssa olen toimeen tullut eivätkä ne mulle mitään ylitsepääsemättömiä juttuja ole, mutta ihmetystä ne herättävät.
Jotenkin tuntuu, että yliopistomaailma elää osittain menneisyyttä. Kun muualla on saatu asoita jollain tavalla notkeammiksi, niin yliopisto on kauhean kankea ja muodollinen. On tietysti ymmärrettävää, että jossain massakurssilla jossa on satoja opiskelijoita täytyy olla selkeät ja ehdottomat käytännöt eikä niistä ruveta poikkeamaan, mutta kun jollain erikoisemmalla kurssilla voi olla vaikka 15 henkilöä, niin samanlainen kankeus tuntuu vähän hassulta.
Ehkä opetusta pitäisi siirtää enemmän henkilöille jotka olisivat opettamiseen erikoistuneet. Onhan näitä yliopistonlehtoreita tietysti ja ennenvanhaan heitä vissiin oli enemmänkin. Mutta tietenkään resursseja ei moiseen ole, koska pitäähän hallintovirkamiesten työpaikat turvata.. Ja tottakai osa opetuksesta on sellaista, että siinä täytyy olla perillä alan viimeisimmästä tutkimuksesta. Mutta kun se opetuskin jakautuu jotenkin kummallisesti ihmisten välillä. Proffa voi pitää jotain ihan alkeellista kurssia ja tohtoriopiskelija vetää jotain vaativia demoja, joista se on itekin osittain pihalla. Joo, ymmärrän toki logiikan joka tuohon sisältyy, mutta silti se homma ei aina toimi kovin hyvin.
Mutta ei nyt pidä lukea tätä pelkkänä valituksena. Kuten sanoin, ei nää mulle henk.koht. kauhean iso ongelma ole. Ja kyllä mä olen saanut yliopistomaailmasta paljon hyvää itselleni. Näen vain asian niin, että pienellä säätämisellä noista puljuista saataisiin paljon enemmän irti. Mutta tämähän nyt tietysti pätee vähän kaikkeen täällä maan päällä.
Nojatuolistrategi
Ylipäällikkö
Viimeksi muokattu:
Kun Sipilän hallituksen aloittaessa jälleen yksi leikkauskierros aloitettiin, tavoitteeksi asetettiin mm. ylimääräisen henkilökunnan karsiminen yliopistoista. Jossakin esimerkkiyksikössä oli 70-80% tutkijoita/kouluttajia ja se 20-30% muuta henkilökuntaa. Tätä kauhisteltiin. Vastineeksi joku proffa sitten laittoi lukemia maailmalta. Keski-Euroopassa yliopistoissa oli 50-60% muuta sakkia ja Englannin ja USA:n maailman eliittiyliopistoissa 80% muita kuin tutkijoita ja opettajia...
Meillä tutkija ja opettaja tosiaan ovat sama henkilö. Yliopiston henkilöstön pitää vetää niitä opetuskursseja, joista melkoinen osa on pakko pitää massaluentoina, kun on vain yksi kurssi/vuosi. Samalla kuitenkin pitää tehdä omaa tutkimusta, koska jos et tee, niin nykyään ovi käy aika äkkiä. Kuitenkin näiden lisäksi on pakko ohjata ohjata opiskelijoita, jotka kiertävät nurkissa kyselemässä kaikkea tyhmää. Tosin joskus osa niistä opiskelijoista voikin toimia sparraajana ja onkin ollut pari kertaa hupaisaa nähdä omia ajatuksiaan tai paremminkin omista ajatuksista toisen tutkijan päässä syntyneitä ajatuksia julkaistuna. Tutkimus vaatii kuitenkin aikaa, samoin kuin sitten lopputulosten saattaminen luettavaan muotoon. Nyky-yliopistot eivät varsinaiselle henkilökunnalle hirveästi tätä aikaa jätä, joten se on sitten siitä opettamisesta ja ohjaamisesta pois.
Luova tutkimusprosessi ja etenkin kirjoitusprosessi on siitä jännä, että sitä ei kannata liikaa pakottaa. Se ei tarkoita sitä, että odotetaan 10 vuotta jotain kuppaista 20 sivun proseminaaria, vaan sitä, joskus semmoinen joutokäynniltä näyttävä touhoilu voi johtaa osiaan suurempaan lopputulokseen. Toisaalta pitää opetella myöskin se tekstin pakollinen tuottaminen. Muuten homma menee helposti muniinpuhalteluksi (molempia on tullut harjoitettua).
Toista viikkoa peruskoulua taas takana ja pakko sanoa, että nykynuoriso on ERITTÄIN PALJON mainettaan parempaa.
Aktiivisia, ulospäinsuuntautuneita, osaavia nuoria, jotka eivät aina tyydy siihen ensimmäiseen tarjottuun vastaukseen, vaan haluavat myös perusteluita ja uskaltavat (terveesti) esittää myös omia mielipiteitään. Valtaosa on taitavaa ja motivoitunutta sakkia, jonka kanssa on suuri ilo työskennellä.
Ero omiin yläkouluaikoihin 1980-90-lukujen taitteessa on suuri ja nimenomaan positiiviseen suuntaan.
Poikkeuksiakin tietysti on, mutta ne ovatkin niitä poikkeuksia. Niitä on ollut aina.
Ja musiikkimaku on tietysti hanurista, mutta se taitaa olla kuin vaateparsi, eli vaihtuu sukupolvelta toiselle.
Aktiivisia, ulospäinsuuntautuneita, osaavia nuoria, jotka eivät aina tyydy siihen ensimmäiseen tarjottuun vastaukseen, vaan haluavat myös perusteluita ja uskaltavat (terveesti) esittää myös omia mielipiteitään. Valtaosa on taitavaa ja motivoitunutta sakkia, jonka kanssa on suuri ilo työskennellä.
Ero omiin yläkouluaikoihin 1980-90-lukujen taitteessa on suuri ja nimenomaan positiiviseen suuntaan.
Poikkeuksiakin tietysti on, mutta ne ovatkin niitä poikkeuksia. Niitä on ollut aina.
Ja musiikkimaku on tietysti hanurista, mutta se taitaa olla kuin vaateparsi, eli vaihtuu sukupolvelta toiselle.