Koulutus 100+

Lisäisin EK:n listaan
10. Tasoryhmittely ainakin matematiikassa ja kielten opetuksessa. Ryhmittely ei saa estää tai rajoittaa hakeutumista myöhempiin opintoihin. Ryhmien välillä pitää olla mahdollisuus liikkua. Kun oppijat saavat opetusta sopivalla tasolla, oppimistulokset ovat kaikissa ryhmissä ovat parempia. Hikarien ja hitaiden oppijoiden tarpeet opetuksessa kun ovat hiukkasen erilaisia, capiche? Keskustelu opettajien ja oppilaan välillä on tärkeää.
11. ”Koulukommando” (tm) ja siihen tarvittavan ympäristön rakentaminen kaikkien koulujen ja päiväkotien lähelle. Innostavia aikuisia ohjaamaan liikkumista yksin, ryhmissä ja suurina joukkoina. Tästä olen kirjoittanut joskus aiemmin omana juttunaan, joten ei tässä enempää kuin että kyseessä on suunnitelmallinen ja progressiivinen yksilö- ja joukkoliikunnan edistämis- ja motivointimenetelmä.
Samaa mieltä 10. kohdasta. Mutta vain matematiikassa ja varauksin kielissä.

Muissa aineissa eriyttämäinen tason perusteella ei ole mielestäni niin tärkeää. Itse olen oikeastaan sitä mieltä, että reaaliaineissa heterogeeniset ryhmät ovat tärkeitä, koska niissä "heikommat" oppijat saavat mallin "paremmilta". Jos sitä mallia ei ole, niin mallioppimista ei voi tapahtua. Tietenkin se oppiminen vaatii, että halutaan oppia, mutta niinhän se on kaikessa. Esim. kaikki eivät halua osallistua opetuskeskusteluihin, mutta kuitenkin kuuntelemalla oppivat, miten ajatusprosessi kehittyy ja muotoutuu. Jos sitä mallia ei ole, niin ei voi oppia ajattelemaankaan.

Se kuulostaa ehkä hassulta, kaikkein hedelmällisintä oppitunneissa on, kun pystyy/pääsee pallottelemaan ajatuksia oppilaiden kanssa. Annetaan niille pikkuajatus ja kasvatetaan sitä sitten pikkuhiljaa isommaksi ja isommaksi. Kaikki eivät pysty siihen (vielä), mutta siksipä heille onkin tärkeää päästä seuraamaan prosessia. Samasta syystä välillä pistän oppilaat perustelemaan oikeitakin vastauksia. Pahinta, mitä ne voivat tehdä, on perua vastaus, jonka tietävät oikeaksi, vain koska opettaja kysyy "Oletko varma?" tai "Voisitko perustella väitteesi?" Omia mielipiteitään/vastauksiaan pitää uskaltaa ja osata puolustaan. Erikseen ovat sitten tietysti ne "Hitler oli oikeasti hyvä tyyppi ja vain pahat juutalaiset ovat mustamaalanneet lihaksi syntyneen pyhimyksen kuvan jälkikäteen!" mutta näitä on tosi harvoin.
 
Tässä oli ehdoteltu monenlaisia temppuja koulutuksen parantamiseksi, mutta itse nostaisin kyllä tärkeimmäksi sen, että ihan ensialkuun selvitettäisiin, miksi Suomessa tyttöjen ja poikien oppimistulosten erot ovat maailman kärkitasoa. Niissä tuoreimmissa PISA-tuloksissahan suomalaiset tytöt olivat (tyttöjen joukossa) maailman parhaita lukemisessa, maailman toiseksi parhaita luonnontieteessä ja maailman 9. parhaita matematiikassa. Suomi kuului niiden harvojen maiden joukkoon, joissa kaikissa PISA:n osa-alueissa tytöt olivat jopa selvähkösti poikia parempia. Muualla trendinä on, että tytöt ovat parempia lukemisessa ja pojat matematiikassa ja luonnontieteissä. Jos pojat saataisiin lähemmäs tyttöjä, Suomen kokonaistulokset nousisivat.

Islanti ja Ruotsi vaikuttivat vähän samantapaisilta. Eli ehkä se on se tasa-arvokehitys, joka tässä on taustalla. Liekö niin, että suomalainen nykykoulu on naisten suunnittelema, ja sitten käytetään sellaisia opetustapoja, joita pojat enemmän vierastavat.

Aikuisena on tullut muutamaan otteeseen mieleen, että kovin usein nimenomaan naisten vetämissä koulutustilaisuuksissa yms. on pienryhmäkeskusteluja, mindmappien piirtelyä, brainstormingia yms. modernia, ja ainakaan itse en ole koskaan kokenut niitä opettavaisiksi kokemuksiksi. Ne ovat tuntuneet enemmän sosiaaliselta yhdessäololta ja niitä-näitä-jutustelulta; ympäripyöreältä puuhastelulta, jossa ei varsinaisesti opita mitään konkreettista. Ainakin itselleni kirjan lukeminen tai vaikka luennon seuraaminenkin tuntuu selvästi mielekkäämmältä ja tehokkaammalta tavalta oppia (painottuen ensiksimainittuun).

Oma kouluihanteeni voisi olla Japani. Siellä ollaan kärkituntumassa niin tiedollisesti kuin oppilaiden käyttäytymisenkin suhteen (ainakin oltiin 2009). Suomi taas on käyttäytymisen osalta ollut OECD-maiden melkein hännänhuippuna!
 
Viimeksi muokattu:
Tässä oli ehdoteltu monenlaisia temppuja koulutuksen parantamiseksi, mutta itse nostaisin kyllä tärkeimmäksi sen, että ihan ensialkuun selvitettäisiin, miksi Suomessa tyttöjen ja poikien oppimistulosten erot ovat maailman kärkitasoa. Niissä tuoreimmissa PISA-tuloksissahan suomalaiset tytöt olivat (tyttöjen joukossa) maailman parhaita lukemisessa, maailman toiseksi parhaita luonnontieteessä ja maailman 9. parhaita matematiikassa. Suomi kuului niiden harvojen maiden joukkoon, joissa kaikissa PISA:n osa-alueissa tytöt olivat jopa selvähkösti poikia parempia. Muualla trendinä on, että tytöt ovat parempia lukemisessa ja pojat matematiikassa ja luonnontieteissä. Jos pojat saataisiin lähemmäs tyttöjä, Suomen kokonaistulokset nousisivat.

Islanti ja Ruotsi vaikuttivat vähän samantapaisilta. Eli ehkä se on se tasa-arvokehitys, joka tässä on taustalla. Liekö niin, että suomalainen nykykoulu on naisten suunnittelema, ja sitten käytetään sellaisia opetustapoja, joita pojat enemmän vierastavat.

Aikuisena on tullut muutamaan otteeseen mieleen, että kovin usein nimenomaan naisten vetämissä koulutustilaisuuksissa yms. on pienryhmäkeskusteluja, mindmappien piirtelyä, brainstormingia yms. modernia, ja ainakaan itse en ole koskaan kokenut niitä opettavaisiksi kokemuksiksi. Ne ovat tuntuneet enemmän sosiaaliselta yhdessäololta ja niitä-näitä-jutustelulta; ympäripyöreältä puuhastelulta, jossa ei varsinaisesti opita mitään konkreettista. Ainakin itselleni kirjan lukeminen tai vaikka luennon seuraaminenkin tuntuu selvästi mielekkäämmältä ja tehokkaammalta tavalta oppia (painottuen ensiksimainittuun).

Oma kouluihanteeni voisi olla Japani. Siellä ollaan kärkituntumassa niin tiedollisesti kuin oppilaiden käyttäytymisenkin suhteen (ainakin oltiin 2009). Suomi taas on käyttäytymisen osalta ollut OECD-maiden melkein hännänhuippuna!
Ei ole kyse peruskoulun naisistumisesta. Ainakaan kokonaan.

Unohdin ohimennen kirjoittamastani parannuslistasta sen olennaisen kohdan, että:
Uskalletaan taas vaatia oppilailta kunnollisia suorituksia. Ongelma on nykyään siinä, että koulu joustaa aina ja kaikessa.
"Ai essee on palauttamatta, no saat lisäaikaa."
"Ai essee on vieläkin palauttamatta, no saat lisäaikaa."
"Ai essee jäi palauttamatta, no eihän se voi vaikuttaa arvosteluun."

Osasyynä tähän on, että opettajat eivät uskalla/osaa enää vaatia oppilaita täydellisiä suorituksia, vaan mikä tahansa "sinne päin" -räpellys riittää hyväksytyksi suoritukseksi. Oppilaat ovat tottuneet tähän koulupolkunsa aikana, eivätkä enää välttämättä edes osaa/viitsi noudattaa neuvoja. Osalle porukasta on täysin käsittämätöntä, että esim. digitaalisessa kirjoitelmassa on oltava määrätty fontti, määrätty riviväli, marginaalit jne. "Mitä välii?" Osa vanhemmista vahtii samaan aikaan haukkana, että heidän kultamussuaan ei sorreta ja haukkuu opettajan pataluhaksi heti, jos lapsen väitetään olevan jotain muuta kuin täydellinen. Itse olen saanut uhkauksen oikeuteen haastamisesta, kun olen sallinut lapsen luntata kokeessa ja lunttauksesta kärähtämisen jälkeen antanut arvosanan 4 ja jälki-istunnon.

Joku vuosi sitten yksi abiturientti kaupungissamme uhkasi tosissaan haastaa lukionsa ja peruskoulunsa oikeuteen, kun oli aina saanut palauttaa tehtävät myöhässä, mutta nyt yliopisto ei hyväksynytkään pääsykokeeseen ilmoittautumista myöhässä. Peruskoulusta myöhästely siirtyy toiselle asteelle, jossa etenkin amis on pulassa, kun oppilaita ei voi enää potkia pihalle, kun määrärahat tulevat valmistumismäärien mukaan. Työpaikoilta valitetaan, että työharjoittelijat ja myöhemmin ensimmäisiin työpaikkoihin otetut eivät ymmärrä, että jos työpäivä alkaa klo 8.00, niin silloin valmiina ollaan 08.00 eikä pukuhuoneeseen saavuta vasta 8.15 vaatteita vaihtamaan jne.

Ja ei. Tämä ei koske kaikkia oppilaita. Suurin osa nuorisosta on sitä samaa kunnollista ainesta, jota se on aina ollut. Nyt vain ääripäät alkavat venyä melkoisen kauas toisistaan.

Poikien osalta kyse on ihan puhtaasta biologiasta. Murrosikä painaa yläkoulussa ankarasti päälle. Tuolloin tapahtuu selkeä taantuma, joka pojilla on a) myöhäisempi (n. 8.-luokalla) ja b) voimakkaampi kuin tytöillä. Kun hormonikuohuissaan hapuilevien isojen lasten kanssa pyörii, pitäisi säännöt ja systeemit pitää mahdollisimman selkeinä ja otteet jämäköinä. Tähän eivät kaikki pysty, vaan osa opettajista menettää otteensa, joka sitten näkyy aika kokonaisvaltaisesti. Sama koskee tietysti vanhempiakin. Osa vanhemmista yrittää olla lapsensa kaveri, joka sitten näkyy esim. lapsen sokeana uskomisena, kun voidaan yhdessä liittoutua pahaa koulua vastaan. Kurinpitokaan ei sitten ole mikään sukupuolikysymys, vaan tiukka naisopettaja on paljon tehokkaampi kurinpitäjä kuin miesopettaja. Murkkutytöt ovat nimittäin halutessaan miesopettajalle kaikkein hankalimpia, mutta naiset saavat nekin kuriin.

Uuden OPS:n heikkous on nimenomaan siinä, että vaikka ajatus on hyvä, sen toteuttajat eivät yleensä ymmärrä, että se vaatii ihan pirusti taustatyötä. Olen muutaman vuoden opettanut sillä "flipped learningilla", jossa oppilas määrää itse oman tahtinsa, ja tulokset ovat ihan hyviä. Kuitenkin se on ensin vaatinut sen, että olen opettanut oppilaat opiskelemaan ja vaatinut oppimaan. Sitten olen osittain pureskellut opetusmateriaalin valmiiksi ja annostellut sen sopiviksi annoksiksi ja järjestellyt loogiseen järjestykseen. Se ei tapahdu niin, että sanotaan vaan oppilaille, että "Oppikaa historia!" ja odotetaan lopputulosta.

Toinen heikkous on siinä, että noita sinun esittämiäsi tutkimuksia tehdään jo nykyään, säännöllisesti. Niiden perusteella etenkin pojat viihtyvät heikosti koulussa. Senpä vuoksi koulujen viihtyvyyttä on kuulema lisättävä, eli oppitunneista on tehtävä hauskempia ja kivempia. IPadit ovat yksi selkeä vastaus tähän. Toinen on tuo jo mainitsemani OPS:n mukainen itseohjautuvuus. Taas ongelmana on, että jos ei tiedä, miten niitä tabletteja ja tietokoneita kannattaa käyttää, on tulos vain "Tuossa on laite, viihdyttäkää itseänne." ja oppimista ei tapahdu. Jälleen, ne tehtävät pitää laatia tarkasti ja niiden tekemistä pitää vaatia ja vahtia tiukasti.

Henkilökohtaisesti minua ei kiinnosta pätkääkään, viihtyykö joku tunnillani vai ei. Olenpa jopa sitä mieltä, että jos lapsi kysyttäessä kertoo olevansa mieluummin koulussa kuin jossain muualla (tämä on oikeasti ollut joskus kyselyjen kysymyksenä), hänet on huostaanotettava ja M3-lähetteellä otettava tahdonvastaiseen hoitoon. Lapsen ja teini-ikäisen luulisi helposti keksivän viihtyisämpiäkin paikkoja kuin koulu. Se, mikä minua kiinnostaa on, että a) oppilas on määrätyllä tunnilla määrättynä aikana ja b) tekee määrätyt hommat. Tietenkään en pyri maksimoimaan kurjuutta, mutta oppitunnin rakentaminen lähtee jostain ihan muusta kuin huvituksesta ja viihtymisestä. Siksipä tunneillani oppilaat viihtyvät sangen hyvin ja väittäisin myöskin oppivan.

Kuitenkaan kuri ei ole mitään huutamista ja rähjäämistä, vaan tarkkoja ja perusteltuja sääntöjä, joita noudatetaan johdonmukaisesti ja tasapuolisesti. Periksi ei saa antaa, mutta malttiaan ei saa menettää. Virheen sattuessa on voitava tunnustaa virheensä ja pyydettävä anteeksi. Vielä jos ymmärtää, että "Kokkapuhe tepsii joskus paremmin kuin solmuruoska", on homma yleensä kohtuullisen hyvällä tolalla. Muutama vuosi sitten erään (kuulema) häirikköluokan oppilas kirjoitti kouluvuoden jälkeiseen nimettömään palautelappuun sanatarkasti näin: "Olet vittumainen mulkku mutta siksi tunneillasi on kivaa, kun saa opiskella rauhassa."

Pohjimmiltaan kyse on siitä, että kasvavassa määrin alaa valtaa ajatus siitä, että ihmisen tarvitsee tehdä vain kivoja asioita. Lapset/teinit eivät pidä koulusta, joten he eivät myöskään viitsi panostaa siihen. Me aikuiset sallimme tämän, jolloin tulokset tippuvat. Pojat kärsivät tästä enemmän kuin tytöt, koska poikien murrosikä on voimakkaampi kuin tyttöjen.
 
Aivovuotovuodatus.

Lähes puolet korkeakoulutetuista 18–35-vuotiaista pitää ulkomaille muuttoa todennäköisenä omalla kohdallaan, todettiin tiedontuotantomme eli Akava Worksin selvityksessä vastikään.
Ne 44 prosenttia vastaajista, jotka pitävät ulkomaille muuttoa todennäköisenä omalla kohdallaan, katsoivat, että muutto parantaa heidän työmarkkina-arvoaan ja tuo parempia urakehitysmahdollisuuksia. Tismalleen oikein mietitty, sillä osaaminen ja innovaatiot ovat Suomen menestyksen kulmakiviä. Meidän pitää olla tulevaisuudessa entistä paremmin verkottuneita globaalissa kilpailussa. Suomen asema globaalissa taloudessa ratkaistaan osaamisen kentällä.

Samalla mieleen nousee väistämättä kysymys, onko korkeakoulutettujen maastamuutto, ns. aivovuoto, jo merkittävä huolenaihe. Ainakin se on mielenkiintoinen ja liian vähän keskusteltu teema. Korkeakoulutettujen maastamuuttajien määrä on lisääntynyt vuosina 2005–2016. Vuonna 2005 korkeakoulutettuja maastamuuttajia oli vajaat 2 500, vuonna 2016 heitä oli vajaat 3 400. Enemmistö (58 prosenttia) työikäisistä korkeakoulutetuista maastamuuttajista on naisia. Yksittäisistä muuton kohdemaista selvästi suosituin on Ruotsi, jonne muutti viidennes vuoden 2016 korkeakoulutetuista maastamuuttajista. Seuraavaksi suosituimmat kohdemaat olivat Iso-Britannia, Yhdysvallat ja Saksa.

Aivovuotoa pohdittaessa on kuitenkin muuttolukujen tutkimisen rinnalla otettava huomioon, että paluumuuttoakin tapahtuu ja korkeakoulutettujen kokonaismäärä on lisääntynyt. Suhteellisessa tarkastelussa asia näyttäytyy siten, että suomalaisten korkeakoulutettujen suhteellinen maastamuutto on pysynyt melko muuttumattomana vuodesta 2005. Tässä valossa merkkejä vakavasta aivovuodosta ei ole havaittavissa.

Useat 18–35-vuotiaat korkeakoulutetut ilmoittivat kyselyssämme, että ulkomailla työskentely kiinnostaa. Tässä yhteydessä avoimeksi jää, toteutuuko tämä toive. Entä palaavatko maastamuuttajat takaisin? Ongelmallista voi olla, jos jokaisen vuosiluokan osaavimmat lähtevät opiskelemaan huippuyliopistoihin tai ulkomaille töihin, eivätkä palaa takaisin Suomeen.
https://www.verkkouutiset.fi/pitaako-aivovuodosta-olla-huolissaan/
 
Tekoälyä kansalle.

Helsingin yliopiston ja ohjelmistoyritys Reaktorin verkossa järjestettävälle tekoälykurssille on ilmoittautunut alustavasti noin 20 000 ihmistä. Lisäksi yli 100 organisaatiota on lupautunut antamaan työntekijöilleen tekoälykoulutusta. Mukana ovat muun muassa Finnair, Stora Enso ja Kesko.

Ennakkoilmoittautuminen maksuttomalle Elements of artificial intelligence -kurssille alkoi maaliskuun puolivälissä.
Helsingin yliopiston ja Reaktorin tavoitteena on kouluttaa prosentti suomalaisista tekoälyn perusteisiin tämän vuoden aikana. Se tarkoittaa noin 54 000 ihmistä. Kurssi on englanninkielinen ja se koostuu kuudesta eri kokonaisuudesta. Sen voi suorittaa omaan tahtiinsa. Kokonaiskesto on 30–60 tuntia.

Kurssin sivut löytyvät tästä linkistähttp://www.elementsofai.com/, jonka kautta voi myös ilmoittautua kurssille. Kurssin suorittaminen ei vaadi aiempia tekoäly- tai ohjelmointitaitoja, ja se on avoin kaikille halukkaille. Kurssin ensimmäinen versio avataan yleisölle maanantaina 14. toukokuuta. Opiskelijoille se on kahden opintopisteen arvoinen. https://www.hs.paskamedia.fi/teknologia/art-2000005672182.html
Kansalainen Pirkanmaalta jo kommentoikin kurssia:

“Toivottavasti koulutus ei keskity pelkästään tekniikkaan, vaan kokonaisuuteen. Kaikkein tärkein tekoälyn hyödyntämisessä on lähtödatan määrittely. Kuten alan pioneeri ja kansainvälisesti tunnetuin suomalainen neuroverkko tietäjä Lauri Kohonen on todennut - Shit in and shit out.”

Tai ehkä se oli Teuvo, joka tokaisi: Garbage in, garbage out. (GIGO prinsiipin uudempi versio kuuluu "garbage in, gospel out".)
 
Suomi ohitti Serbian niin että heilahti.

Finland’s universities are the highest performing in the world when countries’ levels of economic development are taken into account, according to a ranking of national higher education systems.

The Nordic country has overtaken Serbia to claim pole position in the Universitas 21 development-adjusted ranking for 2018, up from sixth in last year’s table.
https://www.timeshighereducation.com/news/finnish-universities-top-world-gdp-adjusted-ranking
 
Yle vertaili kuntia peruskoulutukseen panostamisen suhteen.

Muuten ihan jees, mutta pisti silmään, että meidän kunnassa on näköjään oppilaita per opettaja 14 kpl. Miten helkkarissa on sitten mahdollista, että Wilma väittää opetuksessani olleen viime vuonna 250+ oppilasta? Perkele, jotkut sluibaa ja meikä tekee toistenkin hommat! Seuraavassa kehityskeskustelussa vaadin kyllä reilua palkankorotusta!

Tai sitten kyse on siitä, että tuo suhdeluku ei toimi ihan suoraviivaisesti, etenkään aineopettaja-järjestelmässä.
 

fulcrum

Ylipäällikkö
Ei yllättävää, suomalaiset yliopistot joutuvat käyttämään budjettinsa neliövuokriin eikä tutkimukseen ole enää rahaa, ja kun ei ole tutkimusta niin mikäpä pitäisi akateemikkoja maassa?

Ylen kysely paljasti ongelmia yliopistojen rahoituksessa – "Teillä on autonomia, meillä on rahat"

Tämä käppyrä kertoo hyvin missä mennään:


Mutta mitäs me tuosta. Suomi nousee sillä että me perustetaan yliopistoihin kahviloita ja kampaamoja. Näin on meille talousviisaat opettaneet.
 
Pitkä artikkeli, mutta asiasta puhutaan. Joskus tulevaisuudessa joku tutkija saa ikävä kyllä runsaasti aineistoa siitä, kuinka ideologia ja sen tarkoituksellinen tulkinta (kvartaaliajattelu) ja käyttö ”säästöjen” aikaansaamiseksi tuottavat kärsimystä ja huomattavia kuluja yhteiskunnalle - ja kauan. Kriittisen keskustelun lisääntyessä opetuksen kehittämisen oravanpyörä alkaa ehkä pikkuhiljaa pyörähtää. Toivottavasti ei kuitenkaan ojasta allikkoon.

Ylen kyselyyn vastanneet vanhemmat ja opettajat erityisopetuksesta: "En voi sanoin kuvailla, millaista on taistella lapsen oikeuksien puolesta" – osallistu keskusteluun

Vastaukset ovat karua luettavaa: vanhemmat joutuvat taistelemaan tuesta lapsilleen. Opettajat kertovat, että heidän aikansa ei riitä kaikkien lasten huomioimiseen.
https://yle.fi/uutiset/3-10192280

Ronja Viikari on suloinen tyttö.

Tärkeimpänä asiana elämässään tämä 9-vuotias tyttö pitää Pet Shopeilla leikkimistä pikkusiskon kanssa. Tytön huoneen lattia on täynnä isosilmäisiä pikkuisia muovikissoja, oravia, kaneja, pupuja. Hahmoilla on myös pinkkejä vaaleansinisiä koteja.

Ronja on juuri oppinut lukemaan. Äidin kainalossa yhdessä homma sujuu hienosti.

Hän kertaa toista luokkaa koulussa, koska vanhemmat vaativat tytön luokalle jättämistä. Kehityshäiriö ja lukihäiriö estivät oppimistavoitteiden saavuttamista.

Koulutaipaleensa Ronja aloitti pienryhmässä erityisluokalla.

– Sitten tuli inkluusio ja lähikoulu kuuluu kaikille -ajattelu. Yhdeksän oppilaan ryhmä hajotettiin eri luokille. Nyt Ronjan luokassa on 22 oppilasta, kertoo äiti Kirsi Mustakallio neljän kuukauden ikäinen Iida sylissään.

Pienryhmästä luokkiin sijoitetut oppilaat sopeutuivat huonosti isoille luokille. Ronjankin levottomuus kasvoi ja hän alkoi heitellä koulussa kirjoja seinille.

Koulussa päätettiin loppusyksystä perustaa kokeiluluontoisesti osa-aikainen pienryhmä, jonne Ronjakin onneksi pääsi. Ronjalle on kuitenkin haettu nyt paikkaa erityisluokasta.

– Meillä on neurologin, neuropsykologin ja lääkärin lausunnot siitä, että lapsi tarvitsisi pienryhmäpaikan, jotta oppiminen tulisi sujumaan.

Koulun erityisopettaja on kuitenkin sanonut, että todennäköisesti Ronja ei tule saamaan pienryhmäpaikkaa, koska niitä ei yksinkertaisesti ole lähialueilla.

Äiti: Tuen saaminen on kivisen tien takana
Byrokratia, papereiden pyytäminen ja kiikuttelu kouluun, ja koulun käyminen yhdessä erityistä tukea tarvitsevan lapsen kanssa on raskasta.

– Tie on kivinen, jos oikeasti haluaa tukea lapselleen. Sitä täytyy todellakin hakea, vaikka erityisen tuen päätös koulusta olisikin. Päätös ei takaa tuen saamista, vaan sitä pitää hakea.

Äiti arvelee, että tuen saaminen riippuu siitä, mitä koulua käy, millainen opettaja on ja millaista tukea lapsi tarvitsee. Äitiä ihmetyttää, miksi on vanhempien tehtävä huolehtia siitä, että tyttö saa koulussa tukea.

– Lääkäritkin ovat sanoneet meille, että koulun tehtävä on huolehtia siitä, että lapsi saa tarvitsemansa tuen koulussa.

Koulun tehtävä on perusopetuslain(siirryt toiseen palveluun) ja lähikouluperiaatteen mukaan opettaa jokaista lasta ja tarjottava sellaista tukea, mitä lapsi tarvitsee. Jokaisella lapsella, myös tehostetun ja erityisen tuen päätöksen saaneilla lapsilla, on oikeus saada opetusta. Erityisen tuen päätökseen ei myöskään tarvita lääketieteellistä diagnoosia.

Toisaalta: koululla on oikeus suunnitella opetuksen järjestäminen pedagogisin perustein, eikä välttämättä siten, miten vanhempi haluaa tai mitä lääkäri suosittelee.

Vanhemmat joutuvat taistelemaan lastensa tuen puolesta, opettajat eivät saa riittävästi apua
Yle kysyi vanhemmilta ja opettajilta kokemuksia siitä, miten erityisopetus toimii ja saavatko lapset riittävästi tukea kouluissa.

Vastauksia kyselyyn tuli 362 eri puolilta Suomea, mutta suurin osa pääkaupunkiseudulta ja Helsingistä. 84 prosenttia vastaajista oli erityislapsen vanhempia, 16 prosenttia opettajia. Suurin osa vastauksista annettiin nimettömänä asian arkaluontoisuuden ja yksityisyyden suojan varmistamiseksi.

Aineistosta ei voi tehdä laajoja johtopäätöksiä, koska usein tämän kaltaisiin nettikyselyihin vastaavat useammin ne, joilla on ongelmia kuin ne, joilla ongelmia ei ole.

Kyselyyn vastanneista vanhemmista hyvin useat kokevat joutuvansa taistelemaan saadakseen tukea erityisen tuen päätöksen saaneille lapsilleen. Opettajien vastauksissa painottui huoli siitä, että kouluissa on liian vähän resursseja ja aikuisia: opettajat kokevat, etteivät he pysty tai ehdi auttamaan kaikkia oppilaita.

Vastauksissa kuvastuu huoli erityisesti inkluusion eli osallisuuden toteutumisesta. Sen periaatteen mukaisesti kaikilla oppilailla, myös tuen tarvitsijoilla, on oikeus lähikouluun ja tuen saamiseen lähikoulussa. Kaikki oppilaat opiskelevat yhdessä, mutta jokaisen oppilaan tarpeet pitäisi huomioida ja opetusta eriyttää tarpeiden mukaisesti.

”ADD-häiriöstä (vaikea keskittyä) johtuen lapseni koulupäivät sujuvat pihapuun oravia katsellen ja omissa maailmoissa haaveillen.”
VANHEMPI, LAHTI​

Suurin osa vanhemmista ja opettajista piti tämän hetkistä tilannetta kouluissa huonona: kun erityisluokkia ja pienryhmiä on lopetettu ja tukea tarvitsevat on siirretty tavallisille luokille, tuki ei ole vastaajien mukaan siirtynyt lasten mukana yleisopetukseen, vaikka juuri se on inkluusion tarkoitus.

Moni vanhempi ja opettaja kertoivat, että lasten tarvitsema tuki määritellään koulujen resurssien mukaan, ei lapsen tarpeen mukaan. Vastaajat kokivat myös, että suunnitelmat eivät aina edes toteudu ja tuen toteutumisen valvonta jää vanhempien vastuulle.

Sekä vanhemmat että opettajat kokevat, että tuen tarvitsijat eivät saa tarpeeksi tukea ja että opettajia, erityisopettajia ja avustajia ei ole tarpeeksi. Moni kertoo, että tuki on kutistunut olemattomiin ja lapsi on tipahtanut kärryiltä opetuksesta isossa ryhmässä.

Osa vastaajien lapsista on alkanut oireilla psyykkisesti, masentunut tai joutunut jäämään pois koulusta liiallisen kuormituksen takia. Moni vanhempi kirjoitti uupuneensa myös itse.

Joukossa oli myös harvoja onnellisia kertomuksia: lapsi oli saanut tarvitsemansa tuen, joko pitkän taistelun jälkeen tai joissain tapauksissa vaivattomastikin.

”Papereihin kirjoitetaan, että lapsi on oikeutettu saamaan lisätukea. Käytännössä tämä on valetta.”
OPETTAJA, HELSINKI​

Erityisopettaja: "Opettaja voi ohjata lapsen psykologille ja vahvistaa näkemystä, että vika on kotona"
Kymmenissä vastauksissa kerrottiin, kuinka vaikealta tuen saaminen koulussa lapselle tuntuu. Tässä esimerkkejä vastauksista.

Vastauksia on lyhennetty ja kirjoitusasua on muokattu.

Vanhempi, Helsinki: Joka vuosi joudut tappelemaan koulun kanssa, että saat lapsellesi tukea koulussa, huolimatta siitä, että tukipäätös on tehty. Kaikki tehtävät koulussa ovat jääneet tekemättä. Sovituista asioista ei ole pidetty kiinni. Tuntuu, että koululla ei ole enää mitään vastuuta tai velvollisuutta opettaa tai katsoa, että lapsi oppii koulussa. Kunnon väsytystaktiikka koululla.

Vanhempi, Lahti: Ei mitään tukea, ennen kuin on itse ongelman analysoinut, turhaan pyytänyt apua, yrittänyt keksiä maallikkona ratkaisuja, jotka kuuluisivat osaaville ammattilaisille ja vaatinut yksinkertaisimmankin tuen kokeilua kuukausien ajan. Mitään ei voida yrittää pitämättä kokouksia, joihin tarvitaan vähintään vanhemmat, opettajat, rehtori, kouluterveydenhuolto, sosiaalitoimi ja lastenpsykiatrinen hoitohenkilökunta.

Opettaja, Kouvola: Käytännöt ovat kirjavat. Moni HOJKS (henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma) on lauseita paperilla, eikä tuen toteutumista käytännössä valvota, vaan se jää opettajan harteille – tai jos opettaja sitä laiminlyö, niin vanhemman tai luokanvalvojan aktiivisuuden varaan.

Avustajaresurssit ovat olemattomat. Tiloja ei ole riittävästi, jotta ryhmiä voisi jakaa työskentelemään eri tiloihin (toiset pystyvät keskittymään vain pienissä ryhmissä). Jos tälläisiä oppilaita on ryhmässä pari tai enemmän, vaarantuu koko ryhmän oppiminen, ei pelkästään erityisen tuen tarpeessa olevan.

Vanhempi, Helsinki: Lapseni saa riittävästi tukea omassa lähikoulussaan. Lapsi on integroitu tavalliseen luokkaan. Opettajat ovat loistavia, mutta riittävän tuen saaminen on vaatinut vanhemmilta paljon aktiivisuutta sekä oppimisen asiantuntemusta. Olen taustaltani myös opettaja.

Vanhempi, Helsinki: Olemme juoksuttaneet koulussa neuropsykologia ja toimintaterapeuttia useita kertoja vuodessa jo neljän vuoden ajan. Hävettää, ettei tilanne koulun suhteen parane. Lapsen ongelmat eivät sinänsä ole suuria, mutta kyllä ne näin saadaan kasvamaan, kun sitä vähääkään ei haluta tehdä.

Onneksi lapseni on jo viidennellä luokalla ja enää vuosi on kestettävänä. Yläasteelle emme todellakaan jää lähikouluun, koska kokemus ala-asteesta on näin huono.

Vanhempi, Vantaa: Kokemuksemme ovat yksinomaaan huonoja. Lapsellamme on juuri diagnosoitu Aspergerin syndrooma, sitä ennen kielellisen kehityksen kapea-alainen viive.

Olemme mieheni kanssa akateemisesti koulutettuja ja eläneet hyvin kunnollista ja tunnollista elämää. Koen voimakkaasti epäoikeudenmukaiseksi sen, että synnytettyäni erityislapsen olen vaipunut paarialuokkaan, jota kunnan työntekijät voivat kohdella mielensä mukaan. En olisi voinut uskoa elämämme muuttuvan tällaiseksi koulun alettua. Lähdemme viemään prosessia eteenpäin AVI:ssa ja HOVI:ssa, muuta keinoa ei enää ole.

Vanhempi, Valkeala: Lapseni on erityisentuen päätöksellä käynyt koulua ensimmäisestä luokasta asti. Poika käy nyt seitsemättä luokkaa. Pojalla on todettu AD/HD, aistiyliherkkyys sekä lukihäiriö.

Tukea pitää vaatimalla vaatia ja liian usein kuitenkin kohtaa resurssipulaongelman. Voimat loppuvat niin lapselta kuin muultakin perheeltä. En pysty edes sanoin kuvaamaan ja rivit ei riitä kertomaan, millaista on taistella oman lapsensa oikeuksien puolesta. Taistelu jatkuu. Jatkan niin kauan, että erityislapset saavat sen, mitä niiden kuuluukin.

Opettaja, Haapavesi: Olen tehnyt pitkän uran opettajana ja olen todella pahoillani siitä, kuinka ala-arvoisesti vanhemmat otetaan huomioon ja miten koulun henkilöstö käyttää yhä edelleen valtaa.

Opettaja voi ohjata vanhempia viemään lapsen psykologille tai koko perheen perheneuvolaan ja siten vahvistaa näkemystä, että vika on lapsessa ja/tai kotona. Haluaisin, että opettaja katsoisi vielä enemmän peiliin ja arvioisi omia toimintakäytäntöjään ennen kuin lapsi leimataan esimerkiksi erityislapseksi.

Vanhempi, Espoo: Lapsi on lievästi kehitysvammaisten opetuksessa. Luokassa on maksimissaan seitsemän lasta ja kolme aikuista. Lisäksi aamu alkaa aamuhoidossa omalla koululla ja päättyy ip-hoitoon samassa paikassa. Olemme erittäin onnellisia ja kiitollisia siitä, että lapsemme on päässyt oikeaan kouluun, sellaisten ammattilaisten opettamaksi ja ohjaamaksi, jotka tekevät työtään koko sydämellään.

”Taistelun tuloksena on uupunut ja masentunut äiti ja lapsi joka ei pääse seuraavalle luokalle. Tämä on kamalaa.”
VANHEMPI, JÄRVENPÄÄ​

Opettaja: "Kolmiportainen tuki on suuri vitsi"
Monessa sekä vanhemman että opettajan vastauksessa tuotiin esiin se, että tuen suunnitteluun vaikutti se, millaiset koulun resurssit ovat, ei se millaista tukea lapsi tarvitsee. Tässä muutamia poimintoja vastauksista, joissa arvellaan resurssipulan olevan syynä koulujen huonoon tilanteeseen.

Opettaja, Helsinki: Koulussa työskentelevänä sanon suoraan, että kolmiportainen tuki on yksi suuri vitsi. Kolmenkymmenen oppilaan luokassa saattaa olla kymmenen lasta, jotka tarvitsisivat erilaisista syistä johtuen vierelleen jatkuvasti aikuisen, että saavat edes jotain tehtyä.

Suunnitelmia väsätään, mutta mitään lisää tukea ne eivät liiemmin anna. Mitä tällainenkin luokka saa tuekseen?Ehkä kaksi tuntia erityisopettajan ja kahden avustajan tuntia viikossa. Ei siis yhdelle tukea tarvitsevalle oppilaalle vaan kaikille heille yhteensä! Minuuttejahan tässä jaetaan.

Olenkin tullut siihen tulokseen, ettävirastoissa näitä ideologioita tehtailevat ihmiset eivät ole olleet päivääkään töissä koulussa tai jos ovat, niin ovat totaalisen vieraantuneita todellisuudesta. Uusi opetussuunnitelma on oikeastaan vain näyte siitä, etteivät he tajua, millaisia lapsia kouluissa nykyään on.

Vanhempi, Raahe: Säälittää ne, jotka eivät saa avustajaa, vaikka heidän koulunkäynnissä onnistumisensa sitä vaatisi. Vaikuttaa näiden koululaisten koko elämään nämä säästöt. Minä en virkamiehenä tai politiikkona voisi nukkua noin huonojen päätösten jälkeen.

_Vanhempi, Helsinki: Peruskoulun kolmiportainen tuki kuulostaa toimivalta ratkaisulta ja edistykselliseltä toimintatavalta auttaa lasta oppimiseen liittyvissä ongelmissa lähes viivytyksettä. Käytännössä resurssit tarpeellisiin apukeinoihin puuttuvat kokonaan tai osittain ainakin. OAJ:n viime vuoden tutkimuskin osoittaa, että budjetti määrittelee minkä verran lapsi saa erityistukea, ei lapsen tarve tukeen.
_

Vanhempi, Helsinki: Mielestäni ei. Taistelen joka päivä siitä, mikä on ollut läksynä koulussa, sillä hän ei ole osannut merkitä niitä. Koulukirjat ovat tyhjiä sivuja täynnä. Lapseni tuskailee ja ahdistuu kotona, kun ei ymmärrä kuulemma mitään. Tukiopetusta on ollut keväällä vasta muutaman kerran ja kohtahan kevätlukukausi on jo loppu. Lapsellani on ADHD ja hän sai "täyden tuen" koulun alkaessa. Minulle on siis täysi mysteeri, mitä tämä täysi tuki pitää sisällään tällaisessa integroidussa luokassa?

Vanhempi, Lahti: ADD-häiriöstä (vaikea keskittyä) johtuen lapseni koulupäivät sujuvat pihapuun oravia katsellen ja omissa maailmoissa haaveillen. Opetetuista aiheista ei lapsella iltapäivällä ole mitään muistikuvia, koska luokassa on jatkuvasti äärimmäisen levotonta.

Luulisi olevan yhteiskunnalle halvempaa panostaa ongelmien hoitoon alkuvaiheessa koulu-uraa. Kun odotetaan riittävän pitkälle, ongelmat kertautuvat. Vaikeampi ongelma, kalliimpi lasku yhteiskunnalle.

Opettaja, Vantaa: Työskentelen koulussa, jossa kaikki oppilaat opiskelevat tuettuna yleisopetuksen luokissa. Erityisoppilaat eivätkä tehostetun tuen oppilaat saa riittävästi tukea tällä hetkellä yleisopetuksessa.

Pysyviä pienryhmiä kunnassamme ei juurikaan ole, joten joidenkin koulujen ja luokkien arkipäivää ovat aggressiiviset ja raivopäiset lapset. Tällöin arvata saattaa paljonko opettajalla riittää resurssia ja aikaa luokan muille oppilaille.

Opettaja, Helsinki: Opettajalla menee ensin järjetön määrä aikaa pedagogisten asiakirjojen tekemiseen. Asiakirjat on välttämätöntä tehdä, jotta tukea voidaan anoa.

Omassa luokassani kolmannes oppilaista opiskelee jollakin tuen statuksella. En ole saanut yhtään enempää resursseja tai tukea toteuttaakseni tätä.

Käytännössä maanantaina saat tietää, että tiistaina luokkaan tulee uusi oppilas, joka ei osaa lukea tai kirjoittaa. Täytyy vaan "eriyttää" eli muokata opetusta kaikille sopivaksi. Uusi opetussuunnitelma, digiloikka ja esimerkiksi Helsingin opetusviraston visio eivät ole enää missään suhteessa todellisuuteen.

Opettaja, Helsinki: Eivät saa! Yleisopetuksen luokanopettajana koen suurta riittämättömyyden tunnetta siitä, että en pysty tukemaan kaikkia pedagogisia papereita ja diagnooseja omaavia lapsia. Tavalliset lapset jäävät ilman huomiota – tai heille sanoo pikaisesti yhden kehukommentin kerran päivässä. Taitavien eriyttäminen on mahdotonta, kun koko ajan on enemmän ja enemmän niitä, joille pitää kielitaidon tai oppimisen ja/tai käyttäytymisen pulmien takia eriyttää alaspäin. Papereihin kirjoitetaan, että lapsi on oikeutettu saamaan lisätukea. Käytännössä tämä on valetta.

Jos koulu ei Helsingissä kuulu positiivisen diskriminaation piiriin, ei lisätukea pystytä antamaan yhtään enempää kuin ilman papereitakaan.

”Ongelma on laaja, ja se maksaa yhteiskunnalle päivittäin enemmän kuin riittävät tukitoimet yhteensä.”
VANHEMPI, KIRKKONUMMI​


Vanhempi: "Hän halusi jo 9-vuotiaana tappaa itsensä, koska "on niin tyhmä"
Ylen saamien kertomusten joukossa oli myös monta tarinaa, joissa vanhempien mukaan lapsi on tuen puutteessa kuormittunut koulussa niin paljon, että on joutunut jäämään pois koulusta osa-aikaisesti tai jopa kokonaan.

Moni lapsi on alkanut oireilla psyykkisesti, jopa masentua. Myös joidenkin vanhempien väsymys on edennyt uupumukseksi ja myös vanhemmat ovat joutuneet jäämään pois työelämästä.

Vanhempi, Jyväskylä: Kaikesta on pitänyt taistella, eikä siltikään olla saatu riittävästi tukea. Koulu syyllistää kotia, vaikka koti väsyy. Pienluokkakaan ei ole taannut oikeanlaista tukea. Minun ääneni ei ole tullut kuuluville. Toinen lapseni ei neljään vuoteen saanut riittävää tukea ja nyt tilanne se, että ei pysty koulussa aina olemaan. Jonottaa sairaalakouluun. Kenen vastuu?

Vanhempi, Vantaa. Tuen saaminen on vaatinut vuosikausien taistelun. Ekasta luokasta asti toimitin lääkärinlausuntoja, tutkimustuloksia, istuin kymmenissä ja taas kymmenissä moniammatillisissa palavereissa, joiden tulos oli tyhjää täynnä. Hienoja sanoja ja virallisia papereita, mutta ikinä ei mitään konkreettista. Vihdoin viidennellä saimme lapselle osaksi tunneista erityisopettajan apua.

Kevään palaverissa kävi ilmi, että nämä oli jostain syystä kuitenkin vuodenvaihteessa jo lopetettu. Koko koulu-uransa ajan lapseni on kärsinyt hirvittävästi, hänet on pitänyt lukemattomia kertoja noutaa koulusta kesken päivän pois, koska hän satuttaa itseään. Hän ei kolmannen luokan jälkeen tehnyt koulussa käytännössä muuta kuin oli säilössä.

Hän halusi jo 9-vuotiaana tappaa itsensä koska "on niin tyhmä".Kuudennella luokalla sain hänelle paikan pienryhmästä, mutta oli jo myöhäistä. Hän oli jo vuosia aiemmin pudonnut kelkasta, ja nyt seiskalla käy koulussa säilytettävänä, silloin kun suostuu sinne ylipäätään menemään. Lapseni on vaikeavammainen. Tuen tarpeesta ei kenelläkään ole voinut olla epäselvyyttä.

Vanhempi, Järvenpää: Taisteltu on tokaluokkalaisen puolesta koulun alusta asti. Hoitotahot ovat suosittaneet henkilökohtaista avustajaa, mutta sellaista ei saa. Luokalla myös muita, jotka tarvitsevat enemmän apua ja silti yhteistä luokka-avustajaakaan ei ole kuin muutama tunti viikossa. Taistelun tuloksena on uupunut ja masentunut äiti ja lapsi, joka ei pääse seuraavalle luokalle.Tämä on kamalaa.

Vanhempi, Espoo: Espooseen muuton jälkeen lapsi siirtyi lähikouluun yleisopetukseen, jossa opettaja oli sitä mieltä, ettei fiksulle adhd-oireiselle pojalle ole mahdollista tehdä erityisen tuen päätöstä, kun mitään tukea yleisopetukseen ei ole saatavilla, ei avustajaa , eikä opetuksen eriyttämistä.Lapsi ei halunnut mennä kouluun ja alkoi oireilla psyykkisesti lopulta masentuen.

Lopulta toimiva ratkaisu on ollut kuntouttava luokka, jossa pienryhmäavustaja ja erityisopettaja ovat luoneet toiminnallisen ja liikunnallisen toimintakulttuurin. Tämä sopii adhd-oireiselle lapselle.

Vanhempi, Kirkkonummi: Ongelma on laaja ja se maksaa yhteiskunnalle päivittäin enemmän kuin riittävät tukitoimet yhteensä.

Maksut tulevat työttömyyspäivärahoissa, vankeinhoidonkuluissa, rikosten kuluissa, päihdehoidon kuluissa ja sisältävät paljon inhimillistä kärsimystä, jota ei voi rahalla mitata. Hallituksen miettiessä, miten syrjäytymisvaarassa olevia nuoria voitaisiin auttaa, he saisivat kääntää katseensa peruskoulun alkumetreille. Vastaus löytyy sieltä.

Kaupunki vastaa: "Tuen saaminen ei saa olla vanhempien aktiivisuuden varassa"
Pyysimme Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialasta vastaavaa apulaispormestari Pia Pakarista (kok.)lukemaan Ylen kyselyyn vastanneiden kertomukset tuen riittävyydestä. Pakarinen kommentoi asiaa Helsingin osalta.

Pakarinen sanoo suhtautuvansa vakavuudella sekä vanhempien että opettajien kokemuksiin, mutta ei voi ottaa kantaa yksittäisiin kertomuksiin, koska ei tiedä tarkemmin mistä kouluista on kysymys.

Mitä mieltä Pakarinen on yleisesti ottaen siitä, että useista vastauksista välittyi se, että vanhemmat joutuvat taistelemaan tuen saamisesta lapselleen, vaikka perusopetuslain ja lähikouluperiaatteen mukaan kaikilla oppilailla on oikeus saada opetusta ja tukea?

– Lähtökohtaisesti opetuksen saamisen ei pitäisi olla vanhempien aktiivisuuden varassa, eikä saakaan olla. Jokaisen pitää saada se tuki, jota tarvitsee, Pakarinen toteaa.

Jos oppilas ei saa tarvitsemaansa tukea koulussa, joutuu jäämään pois koulusta, masentuu ja jopa syrjäytyy, niin kenen on vastuu?

– Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialahan siitä vastaa, että palveut ovat lainmukaisia, Pakarinen sanoo.

Vaikka Ylen kyselyyn vastanneiden kertomuksista saattaa saada päinvastaisen kuvan, Pakarisen mukaan Helsingin kaupungissa noudatetaan lakeja, kuten perusopetuslakia ja perustuslakia.

Helsinki lisäämässä erityisluokkia – kaikki eivät sittenkään pärjää tavallisella luokalla
Helsingissä tällä hetkellä 40 prosenttia erityisen tuen päätöksen saaneista lapsista käy koulua yleisopetuksen piirissä ja 60 prosenttia erityisluokilla.

Aiemmin on kerrottu(siirryt toiseen palveluun), että kaupunki on suunnitellut lisäävänsä inkluusiota siten, että luvut keikautetaan toisin päin. Silloin tilanne olisi lähempänä koko maan tilannetta. Esimerkiksi Vantaalla enää hyvin pieni osa erityislapsista käy erityisluokkaa.

Nyt Pakarinen sanoo Ylelle, että prosentteja ja lukuja ei voida lyödä lukkoon etukäteen, vaan että opetusta pitää järjestää lasten tarpeen mukaisesti, ei etukäteen sovittujen suunnitelmien mukaisesti.

– Kaiken kaikkiaan Helsingissä on menty hiukan vastavirtaan: siinä missä muualla Suomessa on integroitu keskimäärin 60 prosenttia oppilaista, niin meillä luku on 40 prosenttia. Etukäteen on vaikea vahvistaa mitään tiettyjä prosentteja, koska meidän on mentävä lasten tarpeiden mukaan.

Onko Helsinki on siis perumassa aikaisempia suunnitelmiaan lisätä integraaatiota viidenneksellä jo kuluvana vuonna?

– Tällaisia prosentteja ei voi ennalta määritellä, koska päätökset täytyy tehdä lasten tarpeen mukaan, Pakarinen toistaa.

Helsinki on jo nyt joutunut lisäämään erityisluokkia ensi syksyksi, koska jonot pienryhmiin kasvoivat niin pitkiksi. Tarvetta erityisluokkiin on siis enemmän kuin kaupunki oli osannut arvioida.

Pakarinen muistuttaa, että Helsingissä on jatkossakin käytössä koko erityisopetuksen koko kirjo: inkluusio, erityisluokat, erityiskoulut ja esimerkiksi Helsingin kaupunkistrategian mukaisesti rakennettava uusi sairaalakoulu.

Apulaispormestari lupaa lisää aikuisia kouluihin
Helsingissä on muuta maata keskimäärin enemmän erityistä tukea tarvitsevia lapsia: Noin 12 prosenttia koululaisista eli noin 4 600 lasta on saanut erityisen tuen päätöksen. Koko maassa keskimäärin reilut 7 prosenttia käy koulua erityisen tuen päätöksellä.

Koko maassa vuonna 2015 erityistä tukea tarvitsevia lapsia oli kouluissa vajaa 40 000. Tähän lisäksi tulevat vielä lapset tehostetun tuen päätöksellä, eli astetta kevyempää tukea saivat 45 000 oppilasta.

Helsingissä koululaisia tulee vuosittain tuhat lisää, joten tuen tarvitsijoita tulee satoja lisää vuosittain. Erityisopettajien määrä on kolmen viime vuoden aikana lisääntynyt koko Helsingissä vain parillakymmenellä.

Kuten Ylen kyselyyn vastanneilta opettajilta ja vanhemmilta, myös kouluista tulee Pakarisen mukaan nyt samaa viestiä, että kouluissa on aikuisia liian vähän.

Apulaispormestairi kertoo käyneensä noin puolessa Helsingin kouluista.

– Inkluusio on hyvä vaihtoehto tosi monille oppilaille, mutta sehän edellyttää sitä, että koulussa on riittävästi aikuisia lapsimäärään nähden.

Moni Ylen kyselyyn vastanneista pelkää, että kokeiluista ja resurssien puutteesta ehtii aiheutua peruuttamatonta vahinkoa lapsille ja että lasku tulee myös yhteiskunnalle moninkertaisena takaisin.

Apulaispormestari lupaa käydä läpi jo ensi vuoden budjettia varten tuen tarpeen.

– Kyllä me joudumme nyt katsomaan kaikkia resursseja uudelleen, koska tarpeet lisääntyvät jatkuvasti. Kun teemme budjettia ensi vuodelle, niin katsomme uudelleen mitä uusia tarpeita meillä on, Pakarinen lupaa.

Tukea tarjolla vaihtelevasti eri kaupunginosissa: niin sanotuilla hyvillä alueilla vähemmän rahaa käytössään
Sekä tuen tarpeessa, että tuen toteutumisessa kouluissa näyttäisi olevan paljon eroja alueittain ja kouluittain, myös Helsingin sisällä.

Yle pyysi Helsingin kaupungilta tiedot kaikkien suomenkielisten peruskoulujen oppilasmääristä, erityisluokista, erityisopettajista ja avustajien määristä. Lukujen perusteella voi sanoa, että erityisen tuen päätöksen saaneiden oppilaiden osuus vaihtelee muutamasta prosentista viiteentoista prosenttiin.

Myös erityisluokkien ja resurssien määrät vaihtelevat suuresti, mutta useimmiten eron selittää se, että jos tuen tarvitsijoita on enemmän, myös erityisluokkia, -opettajia ja avustajiakin on enemmän.

Kuitenkin joissakin erittäin isoissa kouluissa tukea on tarjolla niukasti: Helsingissä on esimerkiksi joitakin kouluja, joissa ei ole ollenkaan pienryhmää, ja vain pari, kolme erityisopettajaa sekä pari avustajaa koko koulun yhdeksälle sadalle oppilaalle yhteensä.

Toisella puolella kaupunkia yhtä isossa koulussa saattaa suhteessa avun tarvitsijoihin nähden olla huomattavasti enemmän erityisopettajia ja avustajia suhteessa oppilaisiin.

Apulaispormestari Pia Pakarisen mukaan erot selittyvät osin sillä, että osa kouluista saa syrjäytymisen ehkäisemiseksi myönnettävää lisärahaa, eli niin sanottuapositiivisen diskriminaation rahaa. Lisärahaa voivat saada sellaisilla alueilla, jossa eriarvoistuminen voi olla vaarassa lisääntyä.

Eli kouluilla, jotka sijaitsevat alueilla, joissa on esimerkisksi paljon työttömyyttä ja joissa on matala koulutustaso, on käytössään lisärahaa, jonka ne voivat käyttää vaikkapa avustajien palkkaamiseen.

Kääntäen: hyvätuloisten ja koulutettujen kaupunginosissa sijaitsevissa kouluissa on rahaa vähemmän käytettävissään, vaikka niissäkin tuen tarvitsijoita olisi.

– Yleisesti ottaen isoilla kouluilla on enemmän resursseja järjestää opetustaan, mutta esimerkiksi sellaiset koulut, jotka eivät saa positiivisen diskriminaation määrärahaa, niin heillä kieltämättä on pienemmät resurssit järjestää tämän tyyppisiä asioita. Rahaa oppilasta kohden on silloin vähemmän käytettävissä, sanoo apulaispormestari Pia Pakarinen.

– Postiiviisen diskriminaation raha on melko suuri joillakin kouluilla, joten niillä on parempi mahdollisuus järjestellä opetusta.

Lain mukaan kuitenkin jokaisella oppilaalla on oikeus saada opetusta ja tarvitsemaansa tukea omasta lähikoulusta – riippumatta vanhempien lompakon paksuudesta. Jos tukea ei omassa koulussa ole, lapsi joutuu siirtymään toiseen kouluun, välillä myös toiselle puolelle kaupunkia.

– Lähtökohtana on, että jokainen saa omasta koulusta opiskelupaikan, mutta sitten on kouluja, joissa ei ole erityisluokkaa. Silloin lapsia kuljetetaan jonkun verran niihin kouluihin, joissa erityisluokkia on, Pakarinen myöntää.

Erityisluokkien sijoittelusta päättävät ylemmät tahot, mutta yksittäisten koulujen rehtoreilla on kuitenkin valtaa päättää palkkaako hän esimerkiksi avustajia kouluunsa vai mihin hän koulullensa budjetoidut rahansa käyttää.

– Koululla on mahdollisuus päättää siitä, haluavatko ne samanaikaisopettajia tai avustajia. Meillä on käytettävissämme 10 miljoonaa euroa avustajaresurssiin. Kyllä se on aika iso summa, sanoo Pakarinen.
 
Pitkä artikkeli, mutta asiasta puhutaan. Joskus tulevaisuudessa joku tutkija saa ikävä kyllä runsaasti aineistoa siitä, kuinka ideologia ja sen tarkoituksellinen tulkinta (kvartaaliajattelu) ja käyttö ”säästöjen” aikaansaamiseksi tuottavat kärsimystä ja huomattavia kuluja yhteiskunnalle - ja kauan. Kriittisen keskustelun lisääntyessä opetuksen kehittämisen oravanpyörä alkaa ehkä pikkuhiljaa pyörähtää. Toivottavasti ei kuitenkaan ojasta allikkoon.

Ylen kyselyyn vastanneet vanhemmat ja opettajat erityisopetuksesta: "En voi sanoin kuvailla, millaista on taistella lapsen oikeuksien puolesta" – osallistu keskusteluun

Vastaukset ovat karua luettavaa: vanhemmat joutuvat taistelemaan tuesta lapsilleen. Opettajat kertovat, että heidän aikansa ei riitä kaikkien lasten huomioimiseen.
https://yle.fi/uutiset/3-10192280
Ylen jutussa on selkeä kauneusvirhe. Siinä puhutaan koko ajan "koulusta", joka ei tarjoa lapselle riittävästi tukea. Koulu tarjoaa sen tuen minkä pystyy. Koulutuksen järjestäjänä kunta antaa koululle ne resurssit, joiden puitteissa toimitaan.

Kun koulunkäynninohjaajia on talossa X kpl ja erityisopettajia Y kpl, voidaan palveluja tarjota vain Z kpl oppilaita. Kun erityisluokista/pienryhmistä/mitä sanaa käytetäänkään on luovuttu inkluusion nimissä, oppilaille ei yksinkertaisesti ole tarjota mitään erillisiä ryhmiä, joissa heitä voitaisiin tukea jatkuvasti ja riittävästi. Ajatus inkluusiosta on kaunis, mutta kaikki vain yksinkertaisesti eivät kykene opiskelemaan isossa ryhmässä.

Oma juttunsa on siinäkin, että taisi juuri tuossa jutussa olla maininta luokista, joissa alkaa olla kymmenenkin erityistä tukea tarvitsevaa, joiden vieressä pitäisi periaatteessa koko ajan olla joku aikuinen. Yksi aikuinen/opetusryhmä ei ihan tuohon taivu, koska multiploituminen ei onnistu kuin Kummelin "Luomisen tuskassa".
 

Woodsman

Eversti
Lahjoittaja
Ylen jutussa on selkeä kauneusvirhe. Siinä puhutaan koko ajan "koulusta", joka ei tarjoa lapselle riittävästi tukea. Koulu tarjoaa sen tuen minkä pystyy. Koulutuksen järjestäjänä kunta antaa koululle ne resurssit, joiden puitteissa toimitaan.

Kun koulunkäynninohjaajia on talossa X kpl ja erityisopettajia Y kpl, voidaan palveluja tarjota vain Z kpl oppilaita. Kun erityisluokista/pienryhmistä/mitä sanaa käytetäänkään on luovuttu inkluusion nimissä, oppilaille ei yksinkertaisesti ole tarjota mitään erillisiä ryhmiä, joissa heitä voitaisiin tukea jatkuvasti ja riittävästi. Ajatus inkluusiosta on kaunis, mutta kaikki vain yksinkertaisesti eivät kykene opiskelemaan isossa ryhmässä.

Oma juttunsa on siinäkin, että taisi juuri tuossa jutussa olla maininta luokista, joissa alkaa olla kymmenenkin erityistä tukea tarvitsevaa, joiden vieressä pitäisi periaatteessa koko ajan olla joku aikuinen. Yksi aikuinen/opetusryhmä ei ihan tuohon taivu, koska multiploituminen ei onnistu kuin Kummelin "Luomisen tuskassa".
Juurikin näin. Ja näin sivusta vaimon juttuja kuunnelleena osa lapsista ei vain kuulu edes erityiryhmiin. On niin väkivaltaisia tai moniongelmaisia, että vievät opettajien ja ohjaajien kaiken ajan.
 

Loyd

Luutnantti
Lahjoittaja
Kun minä olin peruskoulussa, niin sillä oli apu-luokka ja tarkkailuluokka.
Tarkkailuluokkaan joutuivat häiriköt. Mutta siellä olikin ammattitaitoinen ope joka piti järjestystä yllä. Ja ehkä sai oppilaat innostumaan opiskelusta.
Mutta onkohan nykyään nuo ongelmat yleisempiä. Voisiko riittää, että tietyt johtohahmot siirretään luokasta tarkkikselle?

Ai niin ne resurssit. Tuo mikä ratkaisisi ongelman ei ole enää käytössä...
 
Viimeksi muokattu:
Mitä haittoja valtakunnallisista kokeista peruskouluvaiheessa mielestänne olisi? Tietenkin lapset voisivat saada traumoja, tytöt pärjäisivät poikia paremmin ja ns. heikomman aineksen koulut erottuisivat vielä selvemmin. Mutta eivätkö oppimistulokset kuitenkin paranisi?

Koulutusaiheesta tekisi mieli myös setämiehenä haukkua nykyiset luokanopettajaopiskelijat. Ainakin omien havaintojeni mukaan heidän yleissivistyksensä taso on romahtanut ja olen asiasta huolestunut. Tai eihän se oikeastaan luokanopettajaopiskelijoiden ja nuorien opettajattarien vika ole vaan sen porukan joka on heidät koulutukseen valinnut ja kasvatustieteellisen opetussuunnitelmat laatinut.
 
Ammattilukiotutkinto.

Lukiot asetettiin jälleen järjestykseen ylioppilaskirjoitusten perusteella toukokuussa.

Eri medioissa julkaistut vertailut voivat vaikuttaa yhdeksäsluokkalaisiin ja heidän perheisiinsä, jotka vuoden aikana pohtivat, mihin lukioon kannattaa hakeutua.

Tampereen teknillisessä lukiossa rankingit saavat aikaan harmaita hiuksia. Lukioon otetaan vuosittain sisään noin 80 opiskelijaa. Esimerkiksi tänä vuonna kirjoittajia oli rehtori Merja Tuusan mukaan kuitenkin yhteensä yli kaksi kertaa enemmän. Tilanne johtuu kaksoistutkintoa suorittavista opiskelijoista. Lukio järjestää heille ylioppilaskirjoitukset kaupungin päätöksellä.

– Meillä kirjoittajista kaksi kolmasosaa on ulkopuolisia, tässä tilanteessa Tampereen seudun ammattiopistosta, Tuusa kertoo.

– Suurin osa kirjoittajista on siis sellaisia, joita emme tunne lainkaan ja joita emme ole opettaneet, Tuusa korostaa.

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tamperelaislukion-rehtori-kyllastyi-lukiorankingeihin-yhteenlasku-vaaristaa-tuloksia-suurinta-osaa-emme-ole-opettaneet/6942050#gs.HofXjMg
Rankin ranking tulee kuitenkin elämänkoulussa.
 
Pikakoulutusta.

Opetusministeriö myöntää yliopistoille ja ammattikorkeakouluille 3,3 miljoonaa euroa uusien pikakoulutusten järjestämistä varten. Koulutukset alkavat jo tänä vuonna.

Nyt käynnistyvät 16 pikakoulutustahttps://www.epressi.com/media/userfiles/108709/1528803308/rahoitettavat-koulutukset.pdf ovat opiskelijoille täysin maksuttomia, kertoo opetusneuvos Maija Innolahttps://www.hs.paskamedia.fi/haku/?query=maija+innola opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

Koulutustarjonta on teknologiapainotteista. Tarjolla on esimerkiksi täydennyskoulutusta robotiikasta ja tekoälystä sekä terveys- ja hyvinvointiteknologiaan ja markkinoinnin ja myynnin digitalisaatioon liittyvää koulutusta.

Suurin osa nyt alkavista koulutuksista ei johda tavalliseen alempaan tai ylempään korkeakoulututkintoon, sillä ne ovat tutkintoon johtavaa koulutusta lyhyempiä. Pikakoulutukset ovat 30–60 opintopisteen laajuisia ja ne kestävät puolesta vuodesta kahteen vuoteen. https://www.hs.paskamedia.fi/kotimaa/art-2000005716948.html
Ja sillisalaattia.
 
6-12kk:n pikakoulutuksella tekoälykoodareita ja tohtoreita. Ei hätää pojat, Suomi on pelastettu ihan kohta. :)
 
Pikakoulutusta.



Ja sillisalaattia.
Taitaa olla semmoista täydennyskoulutusta ja osa vieläpä aika spesifiä, kuten "ICT- ja teknologiakoulutus Pohjanmaan rannikkoseudun veneteollisuuden osaamistarpeisiin (15 opiskelijaa)"

tai "Robotiikka teollisuudessa ja palveluissa -koulutus (20 opiskelijaa)"

Edit.
Ai niin.
Jos noita hintoja kauhistelet, niin valitettavasti koulutus maksaa.
Meillä on 650 peruskoululaista ja miljoonissa pyöritään vuositasolla. Henkilöstö- ja vuokramenot ovat suurimmat ja sitten tulevat muut pakolliset, kuten ruokailu. Oppimateriaaleihin jää käytettäväksi karkeasti laskien 10% vuosibudjetista.
 
Taitaa olla semmoista täydennyskoulutusta ja osa vieläpä aika spesifiä, kuten "ICT- ja teknologiakoulutus Pohjanmaan rannikkoseudun veneteollisuuden osaamistarpeisiin (15 opiskelijaa)"

tai "Robotiikka teollisuudessa ja palveluissa -koulutus (20 opiskelijaa)"

Edit.
Ai niin.
Jos noita hintoja kauhistelet, niin valitettavasti koulutus maksaa.
Meillä on 650 peruskoululaista ja miljoonissa pyöritään vuositasolla. Henkilöstö- ja vuokramenot ovat suurimmat ja sitten tulevat muut pakolliset, kuten ruokailu. Oppimateriaaleihin jää käytettäväksi karkeasti laskien 10% vuosibudjetista.
Eihän hintaa voi kauhistella, kun koulutukset ovat opiskelijoille täysin maksuttomat. ;)

Aikuisille suunnattu spesifi ammatillinen täydennyskoulutus saisi kuitenkin hieman maksaakin. Silloin ammattilainen arvioisi itsekin, saako sellaista koulutusta, josta kannattaa maksaa. Esimerkiksi siksi, että se johtaa työllistymiseen tai parempiin ansioihin. Eli silloin koulutus maksaa itse itsensä.
 
Top