Koulutus 100+

[Nojatuolistrategi]

Lisää rahnaa sanoo Rahnasto.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) johtama tutkimus- ja innovaationeuvosto tähtää visiossaan ja tiekartassaan siihen, että tähän neljän prosentin tavoitteeseen päästäisiin vuoteen 2030 mennessä. Sama tavoite ja vuosiluku sisältyvät myös opetus- ja kulttuuriministeriön johdolla valmisteltuun korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visioon.

– Suomi aikoinaan briljeerasi kansainvälisesti korkealla tutkimus- ja kehitysrahoituksellaan, mutta nyt sen osuus on pudonnut 2,8 prosenttiin. Neljä prosenttia on todella kova tavoite, varsinkin kun yritystukiuudistus ei nyt näytä toteutuvan. Sitä oltaisiin ehdottomasti tarvittu, jos sekä julkista että yksityistä TKI-rahoitusta haluttaisiin aidosti nostaa nykyisestä, Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Petri Koikkalainen korostaa.

Puolueittain tarkasteltuna eniten TKI-rahoituksen nostoa halutaan vihreiden, vasemmistoliiton ja RKP:n parissa. SDP:n kenttäväen vastaajista 78, kokoomuksesta 70 ja keskustasta 67 prosenttia on täysin tai jokseenkin samaa mieltä väittämästä ”tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoituksen osuutta pitäisi kasvattaa 2,8 prosentista neljään prosenttiin BKT:sta seuraavalla hallituskaudella”.

– On hienoa havaita, että puoluekentällä ymmärretään näin hyvin perustutkimuksen tärkeys. Lisäksi on lohduttavaa huomata, että vastaajista ainoastaan noin viidennes katsoi, että tutkimusvarat pitäisi kohdentaa vain taloudellisesti parhaiten kannattaville/hyödynnettäville tieteenaloille. Tämä on täysin saman suuntainen viesti, joka tulee joka kolmas vuosi julkistettavan Tiedebarometrin kautta, Professoriliiton puheenjohtaja Jouni Kivistö-Rahnasto toteaa.

https://www.verkkouutiset.fi/puolueista-vahva-puolto-tk-rahoitukselle-ja-perustutkimukselle/

 

[Mortti]

Mahtaako tällainen "tehokoulutusta" koskeva trendi jossain vaiheessa rantautua Suomeenkin. IT-alallahan jotain "koodareiden pikakoulutuksia" jo on viritelty. Suomen joulutusjärjestelmän yhdeksi heikkoudeksihan on jo vuosikausia mainittu hidas siirtyminen työelämään.

14 000 euroa, alle vuoden opiskelu ja töihin - näin amerikkalainen ammattitutkinto eroaa suomalaisesta

Kun Christian Simon valmistui high schoolista 18-vuotiaana, ei hän heti tiennyt, mitä halusi tehdä työkseen. Simon työskenteli tarjoilijana kotikaupungissaan Annapoliksessa ja mietti muun muassa asevoimien palvelukseen menoa, kunnes hän löysi yksityisen, Floridassa sijaitsevan hitsauskoulun.

Ongelma oli kuitenkin koulutuksen hinta. Seitsemän kuukautta kestävä koulu maksaisi 18 000 dollaria (noin 14 000 euroa). Simon kuitenkin päätti satsata tutkintoon ja muuttaa toiselle paikkakunnalle opiskelemaan hitsariksi.

- Se tuntui hyvältä investoinnilta, jos seitsemän kuukauden jälkeen pääsisi hyväpalkkaisiin töihin.

Simonin vanhemmat auttoivat keräämään koulumaksun kasaan, ja Simon sai myös stipendin. Lopulta koulutus maksoi 14 000 dollaria (11 500 euroa).

Koulussa keskityttiin hitsauksen opiskeluun tiukasti käytännön tasolla. Vain yhtenä päivänä viikossa istuttiin luokkahuoneessa, ja silloinkin oppiaineena oli hitsaus. Muita aineita ei opiskeltu.

- Asuin koko opiskeluajan asuntolassa kolmen muun kanssa, eli asumiskulut olivat pienet. Kävin samalla pikaruokalassa osa-aikatöissä, joten tulin toimeen omillani.

Kun koulu oli ohi, Simon palasi kotiseudulleen Marylandiin ja sai heti ensimmäisen työpaikkansa hitsaajana. Alkupalkka oli 21 dollaria (17 euroa) tunnissa.

Simon vaihtoi työpaikkaa pari kertaa, ja nykyisessä työpaikassaan hän on ollut noin puolitoista vuotta. Hän on päässyt tekemään hitsauksen lisäksi myös muita hommia., ja palkkakin on jo noussut 25 dollariin (20 euroon) tunnissa

- Kun saan uuden pätevyyden, palkka nousee yli 30 dollariin.

Hitsauskoulu osoittautui siis lopulta erinomaiseksi investoinniksi.

 

[Nojatuolistrategi]

Koulutusvientiä ja -tuontia.

Joukko suomalaisia koulutusalan osaajia puuhaa parhaillaan Peter Vesterbackan johdolla Intiaan tuhansille opiskelijoille tarkoitettua megakampusta. Rovion pari vuotta sitten jättänyt Vesterbacka on nykyään monessa mukana, muun muassa Lightneer-opetuspeliyhtiössä ja Fun Academy -startupissa.

Suunnitelman mukaan suomalaiset ja intialaiset rakentavat yhteistyössä Andhra Pradeshin maakuntaan robotiikkaan, AI-teknologiaan, pelialaan ja teknologiaosaamiseen keskittyvän oppilaitoksen. Kyse on 50 000 opiskelijalle tarkoitetusta korkeakoulusta, jonka ympärille rakennetaan kaupunkityylinen ekosysteemi. Vesterbackan mukaan kampukselle on luvattu paikka Andhra Pradeshista.

Hankkeen taustalla vaikuttaa lisäksi suomalainen koulutusvientiyritys Edunation, joka on hiljattain tehnyt yhteistyösopimuksen monen suomalaisen ammattikorkeakoulun ja yliopiston kanssa. Oppilaitokset maksavat Edunationille ulkomaisista korkeakouluopiskelijoista. Yritys aikoo tuoda aluksi 30 000 ulkomaista tutkinto-opiskelijaa Aasiasta, etenkin Kiinasta ja Intiasta, opiskelemaan Suomeen. Suomessa opiskelee tällä hetkellä korkeakoulutasolla noin 300 000 opiskelijaa, joista ulkomaalaisia on noin 20 000. Ulkomaisista opiskelijoista suurin osa tulee EU:n ulkopuolelta.

Projekti polkaistaan konkreettisesti käyntiin kesällä alkavilla lyhyillä kursseilla Delhissä ja ympäri Suomea.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/vesterbacka-puuhaa-jattimaista-korkeakoulukampusta-intiaan/cDFD55ZF

Andhra Pradesh on yksi Intian 29 osavaltiosta.​

Sijaitsee Intian kaakkoisosassa.​

Asukkaita noin 50 miljoonaa.​

Pinta-alaltaan Intian kahdeksanneksi suurin osavaltio.​

Osavaltion pääkaupunki on Amarvati.​

Alue tunnetaan Intiassa etenkin teknologiaosaamisestaan, ja sitä kutsutaan Intian Piilaaksoksi.​

Osavaltion pääministeri N. Chandrababu Naidu on luonut erilaisia houkuttimia saadakseen ulkomaisia yrityksiä sijoittamaan alueelle.​

 

[Nojatuolistrategi]

Kielikoulutusta.

”Tiedämme nykyisin paljon enemmän lasten herkkyyskausista oppia uutta ja tutkimuksissa oppimisesta on havaittu, että Suomessa kielten opetus alkaa kolmannella luokalla, eli juuri silloin kun paras herkkyysikä oppia uusia kieliä on juuri ohitettu.”

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) selventää, että tämä oli keskeinen syy sille, miksi kaikki Suomen ekaluokkalaiset aloittavat kevätlukukaudella 2020 vieraan kielen opiskelun. Useimmiten se tarkoittaa englannin kielen opiskelua. Uudistuksesta päätettiin tiistain ja keskiviikon kehysriihessä.

Samalla se kuitenkin tarkoittaa kääntäen sitä, että suomalainen opetussuunnitelma on kielten opiskelun osalta ollut pielessä jo vuosikymmeniä. Grahn-Laasonen arvioikin, ettei taannoin ”välttämättä ollut kaikkea sitä tietoa ja ymmärrystä, joka tänä päivänä on” lasten herkkyyskausista.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/246163-suomessa-kielten-opetus-alkaa-juuri-vaaralla-hetkella-opetusministeri-riemuitsee

Taitaa se herkin herkkyyskausi oppia kieliä olla kuitenkin jo ennen kouluikää. Moni osaa varsin hyvin ainakin yhden (puhe)kielen kouluun mennessään.

 

[Huhta]

Mahtaako tällainen "tehokoulutusta" koskeva trendi jossain vaiheessa rantautua Suomeenkin. IT-alallahan jotain "koodareiden pikakoulutuksia" jo on viritelty. Suomen joulutusjärjestelmän yhdeksi heikkoudeksihan on jo vuosikausia mainittu hidas siirtyminen työelämään.

14 000 euroa, alle vuoden opiskelu ja töihin - näin amerikkalainen ammattitutkinto eroaa suomalaisesta

Amerikkalaisessa järjestelmässä taustalla on vahvempi yleissivistävä pohja kuin suomalaisella peruskoulun päättävällä. En siis pitäisi välttämättä hyvänä kehityksenä, että 16-vuotias käy yhdeksännen luokan jälkeen hitsauksen intensiivikurssin ja lähtee telakalle rakentamaan laivoja.

Ammatillisen koulutuksen osalta koulutusajoissa on variaatiota. Ei hitsarin koulutus välttämättä tarkoita kolmevuotista ammattikoulua, aikuiskoulutuksessa opiskeluajat ovat kautta linjan aika selvästikin lyhyempiä, kun ylimääräistä oheiskoulutusta on karsittu. Työvoimakoulutuksena järjestettävä koulutus on vieläkin tiiviimpää. Lisäksi suomalaiseen ammatilliseen koulutukseen kuuluvat työharjoittelut/työssäoppimiset ovat merkittävä koulutusaikoja pidentävä tekijä, vaikka henkilö on tällöin työmarkkinoiden käytössä ainakin osittain, joten järjestelmä ei ole täysin vertailukelpoinen ulkomaiden kanssa.

Tällainen ei kyllä ole oikein mistään kotoisin: https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/112232-tyoharjoittelu-ammattikoulussa-tuntuu-loputtomalta

Korkeakoulujen / korkeakoulutusta vaativien ammattien osalta asia onkin sitten monimutkaisempi, mutta vähän veikkaan, että noilla pikakoulutuksilla saadaan juuri sitä itseään. Esimerkiksi nyt juurikin tuo Academyn "kolmessa kuukaudessa it-konsultiksi", sillä saadaan ehkä diplomi-datanomeja, mutta ei se kilpaile alan maisterikoulutusten kanssa.

 

[jak]

Yhdeksän kuukauden hitsauskurssilla oppii hitsauksen perusteet . Mankelin ja särmäyskoneen käyttöä ei välttämättä ehdi opetella eikä levytöitä. Varsinkin pienessä pienessä yrityksessä pitää monesti hallita kaikki työvaiheet.
Työharjoittelukin on vähän onnen kauppaa, joku saattaa päästä sellaisiin paikkoihin missä saa tehdä oikeita töitä. Toisissa paikoissa ei ole tarjolla kuin siivoamista.

 

[Nojatuolistrategi]

Ammatillinen täsmäkoulutus on herättänyt keskustelua. Näyttötutkinnot ovat nopea tapa osoittaa osaamistaan. Keskuskauppakamari on perinteisesti auktorisoinut tilintarkastajia (KHT). Ja ulkomailla näkee jos jonkinlaista C:llä (Certified tai Chartered) alkavaa ammatillista tutkintoa.

Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot tehdään aina näyttötutkintoina, eli osaaminen osoitetaan alan työtehtävissä. Arviointi tehdään asteikolla hyväksytty - hylätty.

Ammattitutkinnossa osoitetaan tietyn alan ammattityöntekijän taitojen hallinta. Tyypillinen tehtävänimike on alalla käytettävä ammattimiehen titteli, esimerkiksi sähköasentaja, veneenrakentaja. Kulttuurin alalla käytetään usein myös kisälli-sanaan päättyviä nimikkeitä.

Erikoisammattitutkinnossa osoitetaan puolestaan alan vaativimpien työtehtävien hallinta. Tehtävänimike on yleensä muotoa, joka tuo esille työntekijän hyvän ammattitaidon, esimerkiksi sähköyliasentaja, venemestari. Usein erikoisammattitutkintojen tarkoituksena on pätevöittää henkilö työnjohtotehtäviin. Tällöin erikoisammattitutkinnoilla pyritään korvaamaan vanhat opistoasteen tutkinnot.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ammatilliset_tutkinnot

Auktorisoitu kiinteistöarvioija (AKA)

on Keskuskauppakamarin kiinteistönarviointilautakunnan hyväksymä asiantuntija. AKA-arvioijasta on apua, kun tarvitaan puolueetonta ja asiantuntevaa arviota esimerkiksi vaativimpien kiinteistökauppojen yhteydessä, vakuusarvioinneissa, tilinpäätöksissä, vuokrauksissa, osituksen ja perinnönjaon yhteydessä sekä riitatilanteissa. AKA määrittää toimeksiannon perusteella kiinteistön arvon ja laatii kirjallisen arviolausunnon.

AKA:lla on arviointitehtäviin soveltuva koulutus ja lisäksi vähintään kolmesta viiteen vuoteen työkokemusta arviointialalta. Pätevyys osoitetaan suorittamalla vaativa AKA-koe hyväksytysti. AKAt ovat sitoutuneet noudattamaan kiinteistönarviointilautakunnan sääntöjä, ohjeita ja määräyksiä, Hyvää kiinteistöarviointitapaa sekä kansainvälistä arviointistandardia. Auktorisoinnilla taataan arvioitsijan ammattitaito sekä arviolausunnon laatu.

Keskuskauppakamarin hyväksymä kiinteistönarvioitsija (KHK) on arvioija, jonka toiminta perustuu lakiin. Kiinteistörahastolaissa, arvopaperimarkkinalaissa, sijoitusrahastolaissa ja kiinnitysluottopankkitoiminnasta annetussa laissa on mainittu ne tilanteet, jolloin on käytettävä nimenomaan KHK-arvioitsijaa tai perusteltava muunlainen menettely.

Keskuskauppakamarin kiinteistönarviointilautakunta huolehtii kiinteistöarvioijien auktorisoinnista ja toiminnan valvonnasta.

https://kauppakamari.fi/kiinteistoarviointi/mita-ovat-aka-ja-khk/

Ja jos kiinteistö bordelli, voidaan tarvita myös hyväksytty tavarantarkastaja (HTT).

Amerikanherkkua ammatillisissa tutkinnoissa edustavat C-alkuiset lyhenteet: CIA (sisäinen tarkastus), CFA (sijoitusanalyysi), CPA (julkistalouden tilintarkastus), ACA (tilintarkastus)...

 

[Sarek1]

Niinpä niin.

Ruotsalaistutkija varoittaa: Suomi toistaa uudessa opetussuunnitelmassa Ruotsin virheet – ”Pelkään, että sitä tullaan katumaan, koska me kadumme nyt”

Ruotsi antoi 1990-luvulla oppilaille paljon vastuuta omasta oppimisesta, mutta nyt kokeilu alkaa olla ohi. HS tutustui Ruotsin nykyisiin opetusmetodeihin yläkoulussa Södertäljessä
Petja Pelli HS
Julkaistu: 24.4. 2:00 , Päivitetty: 24.4. 6:10
SÖDERTÄLJE/TUKHOLMA

”Älkää valitko sitä tietä!” tutkija Gabriel Heller Sahlgren huudahtaa haastattelun päätteeksi kokoustilassa Tukholman Östermalmilla. Se on hänen viimeinen varoituksensa Suomelle.

Sahlgrenin mielestä Suomen koululuokissa ajetaan nyt sisään opetussuunnitelmaa, jossa toistetaan Ruotsissa tehtyjä virheitä.

”Pelkään, että Suomessa mennään nyt samaa tietä. Ja että sitä tullaan katumaan. Koska me kadumme nyt.”

HELLER SAHLGREN on esiintynyt Ruotsin mediassa Suomen kouluihmeen selittäjänä.

Pari vuotta sitten hän kirjoitti raportin nimeltä The Real Finnish Lessons, Suomen todelliset opetukset. Tilaajana oli konservatiivisena pidetty brittiajatushautomo Centre for Policy Studies, jonka tutkimusjohtaja Heller Sahlgren on.

Suomi pomppasi 2000-luvun alussa kansainvälisten Pisa-vertailujen kärkimaaksi. Kärkipäässä ollaan yhä, vaikka takapakkia on tullut.

Tutkijan mielestä Suomen ”Pisa-ihmeestä” on vedetty maailmalla väärät johtopäätökset. ”Ajatellaan, että edistyksellisyys on se juttu. Kuten se, että lasten annetaan leikkiä paljon. Ruotsin koulu on ollut paljon enemmän ’leikkiä’ kuin Suomessa, ja tulokset ovat huonompia.”


Heller Sahlgren on haastatellut suomalaisia opettajia, opetuksen tutkijoita ja koulupäättäjiä. Hänen näkemyksensä Suomen salaisuuksista on perinteinen: työrauha, toisto, keskittyminen asiasisältöihin ja ennen kaikkea hyvät opettajat, joilla on auktoriteettia jäljellä.

”Näin Suomessa järjestyneintä koskaan näkemääni koulutyötä. Ja syystäkin ylpeitä opettajia, joilla oli suuri arvovalta.”

OPETUSHALLITUS antoi Suomelle uudet opetussuunnitelman perusteet vuonna 2014. Niihin perustuva opetus on alkanut alakouluissa ja seiskaluokilla.

Heller Sahlgren näkee uudistuksessa kaksi suurta linjaa, jotka muistuttavat Ruotsissa 1990-luvulla tehtyjä päätöksiä. Suunta on hänen mielestään huono.

Ensimmäinen on oppilaan vastuun lisääminen. ”Aiemmin sanottiin selvästi, että opettaja päättää opetusmenetelmät.” Nyt oppilaalle annetaan enemmän sananvaltaa, hän tulkitsee. ”Koko ajan fokus on ollut siinä, että pitää päästä pois perinteisistä opetustavoista.”

Heller Sahlgrenin mukaan aivotutkimus ja kouluvertailut osoittavat, että perinteiset keinot toimivat yhä. ”Asioiden siirtyminen pitkäkestoiseen muistiin vaatii toistoja.”

Toinen suuri linja on hänen mielestään faktatiedon painoarvon hämärtäminen. Suomen uusi opetussuunnitelma korostaa ”seitsemää laaja-alaista osaamista” ja ”monialaisia oppimiskokonaisuuksia”.

”Ajatellaan, että faktojen osaaminen ei itsessään ole enää niin tärkeää. Painotetaan valmiuksia, yleisempiä taitoja.”

Luovuuskin tarvitsee tuekseen oppiaineiden perustietoja. ”En tarkoita, että nyt Suomessa menisi heti kaikki metsään. On kuitenkin riski, että pannaan painoarvoa väärille asioille ja köyhdytetään aineosaamista.”

HELSINGIN YLIOPISTON emeritusprofessori Jarkko Hautamäki pitää Heller Sahlgrenia uskottavana tutkijana. Hän kuitenkin toppuuttelee pelkoja. Uusikin opetussuunnitelma perustuu perinteisille oppiaineille ja tuntijaolle. Ne eivät juuri ole muuttuneet. Yhä on äidinkieltä, matematiikkaa ja historiaa.

”Maailman ymmärtäminen vaatii yhä oppiaineet”, hän sanoo. ”Rautalangastakin täytyy vääntää.”

Laaja-alaisia osaamisia ja monialaisia kokonaisuuksia Hautamäki pitää mahdollisuuksina. Koulut saavat tarjota ”vastapainoa sille tiedon eriytymiselle, joka oppiainejaosta seuraa”.

”Jos puhutaan esimerkiksi erikseen kemiasta ja historiasta, niin ei tule ehkä mieleen, miten puhdas vesi saadaan Helsinkiin.”

SÖDERTÄLJEN Blombackaskolanissa on menossa yhdeksäsluokkalaisten historian tunti. Oppilaat istuvat pareittain läppäreiden äärellä.

”Me opettelemme lähdekritiikkiä”, Alexandra Tepsa kertoo. Yksi ainerajat ylittävä taito sekin. Tepsan kaulassa roikkuu Suomi-leijona. Vanhemmat ovat Suomesta, mikä on Södertäljessä tavallista.

Työparina hänellä on Taen Chayopan. He vertaavat löytöretkeilijöitä käsitteleviä nettisivuja. Tehtävänä on löytää joukosta valeuutinen.

Koulun oppilaista neljällä viidestä on ulkomaalaistausta. Pidempään maassa olleet auttavat luokassa vasta saapuneita. Jokaisella on oma tietokone, ja kännykkääkin saa käyttää.

Opettaja Matilda Andersson näyttää pitävän tilannetta hyvin näpeissään. Oppilaat tukeutuvat häneen. Ferida Izgin ihmettelee, miksi Francisco Pizarron reitistä on kahdella eri sivulla eri versiot.

”Oletko jo googlannut?” opettaja kysyy.

Lopulta hän ohjaa oikeaan suuntaan. ”Hän liikkui Perussa, eikö niin?”

Tunnin lopuksi koko luokka kisaa lähdekriittisyyttä koskevassa visassa. Jokainen osallistuu omalla kännykällään, ja tulostilanne näkyy taululla reaaliajassa. Ilmassa on urheilujuhlan tuntua.

KUNNAN koulutoimenjohtajan Jenny Stanserin mukaan juuri tällainen opetus on Ruotsissa nykyään ihanteena: yhteistyötä ja omaa tutkimista, mutta tiukasti opettajan ohjauksessa.

Hän kävi opettajakoulutuksensa 1990-luvulla. ”Silloin ajateltiin, että oppilaiden täytyy suunnitella itse, etsiä tietoa itse. Se on nyt ohi. Nyt kaiken pitää olla opettajan vetämää.”

Toisessa luokassa äidinkielen tunnilla ideaali ei näytä ihan toteutuvan. Näkyy jutustelevia ryhmiä, eikä niissä puhuta itse aiheesta, puheen valmistelemisesta. Yksi tyttö istuu ikkunalaudalla, toinen on luokan ulkopuolella saamassa kavereiltaan niskahierontaa.

Tutkija Heller Sahlgrenin mielestä yksi Ruotsin ja Suomen koulujen eroista on se, että Ruotsissa opettajat yrittävät olla enemmän oppilaiden kavereita.

Nämä oppilaat ovat tosin oppineet puheen pitämisestä paljonkin. Se selviää luokkaa kiertämällä. ”Puheen pitää olla vakuuttava, pitää osata argumentoida hyvin, ja pitää osata ajatella useita eri näkökulmia”, luettelee Melissa Elias.

Hän aikoo puhua Syyrian sodasta. Selittäessään puheensa ideaa hän on sujuva kuin mikäkin esiintymisen ammattilainen. ”Kerron siitä, miten sota on vienyt ihmisiltä vapauden”, hän kiteyttää.

Toinen oppilas, Nour Gorgis, tulee vetämään toimittajaa hihasta. ”Panehan tuo nauhuri päälle”, hän aloittaa. Hän haluaa sanoa pari suoraa sanaa. ”Meillä vaihtuvat opettajat, eivätkä he kaikki osaa opettaa. He tuhoavat arvosanamme.”

Kritiikissä on totuuden siemen. Rehtori Malin Gragner tunnustaa, että kaikki koulun opettajat eivät ole päteviä. ”Heitä ei ole helppo löytää, olen vähän huolissani.”

Ruotsissa opettajan ammatin arvostus on matalampi kuin Suomessa. Puhutaan kansallisesta opettajapulasta. Lähes kaikki opettajankoulutukseen hakevat pääsevät sisään. Suomessa pääsee noin joka kymmenes.

KOULUTOIMENJOHTAJA Stanserin mielestä arvostuspula on poliittisten valintojen seurausta.

Ruotsissa on sekä yksityisiä että kunnallisia kouluja, jotka kaikki rahoitetaan verovaroin. Vanhemmat saavat valita, mihin kouluun lapsensa panevat. Koulua voi myös vaihtaa.

Stanserin mukaan tämä ”asiakasmentaliteetti” on rapauttanut vanhempien kunnioitusta opettajia kohtaan. ”Aina voi viedä koulurahansa toiseen kouluun.”

Monessa koulussa asetelma on johtanut arvosanojen inflaatioon, Stanser kertoo: jotta vanhempi eli ”asiakas” pysyisi tyytyväisenä, lapselle annetaan korkeampia arvosanoja kuin mihin näytöt oikeuttaisivat.

Tämä on tunneista myös se, jolla opetusmenetelmä on perinteisin. ”Tao, luetko sinä seuraavaksi ääneen”, opettaja Andreas Edestav pyytää. Tao alkaa lukea hiljaisella äänellä romaania nimeltä Prinsessa ja murhaaja.VIIMEINEN oppitunti, jolla pääsee vierailemaan, on kaikista kolmesta rauhallisin. Aihe on ruotsi toisena kielenä. Valtaosa oppilaista on ollut Ruotsissa alle kaksi vuotta, yksi kolumbialainen tyttö vasta neljä kuukautta.

Välillä käydään läpi kuvien avulla uusia sanoja, kuten ”käsityöläinen” tai ”vankilaselli”.

Yhteisluvun jälkeen Edestav tiedustelee, kuka mahtaa olla murhaaja. Tunnelma on keskittynyt, ja kaikilla on mielipide. Tarinat eivät ole poistuneet muodista.

Fakta
Suomi sai uudet opetussuunnitelmat

Uudet opetussuunnitelmat otettiin Suomen alakouluissa käyttöön elokuussa 2016. Yläkouluissa sama tapahtuu porrastetusti: 7. luokilla viime vuonna, 8. luokilla tänä vuonna ja 9. luokilla ensi vuonna.

Opetushallitus antoi kansalliset opetussuunnitelman perusteet vuonna 2014. Opetuksen järjestäjät ovat laatineet omat opetussuunnitelmansa niiden pohjalta.

Uutta on ”laaja-alaisen osaamisen” korostaminen. Näitä taitoja ovat oppimaan oppiminen, vuorovaikutus ja ilmaisu, arjen taidot, tieto- ja viestintäteknologia, yrittäjyys sekä vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen.

Toinen merkittävä uutuus ovat ”monialaiset oppimiskokonaisuudet”, joissa yhdistellään eri oppiaineiden tietoja jonkin teeman ympärille. Näitä projekteja toteutetaan jokaisella vuosiluokalla yksi, ja myös oppilaat osallistuvat niiden suunnitteluun.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000...-other&share=030160885ed08ffb1cdb14d3c1e254a8

 

[Raveni]

Toisessa ketjussa jo sanoinkin niin Suomessa taidetaan koulutuksen suhteen tehdä nokiat. Nokiasta tuli menestyksen myötä ylimielinen ja ylpeyshän käy lankeemuksen edelle. Loppu tuloksen tietää kaikki. Opetuksessa ollaan menestytty hyvin ja vähän tuntuu, että menestyksen myötä sokaistuttu niille ongelmille joita koulu-/opetusmaailmassa on. Kehitys on pysähtynyt ja se mitä kehitystä tapahtuu tuntuu vievän junaa väärään suuntaan. Seurauksena on kuvainnoillisesti koko ruumiin halvaantuminen ja todella suuret ongelmat tulevaisuudessa.

 

[Vonka]

Toisessa ketjussa jo sanoinkin niin Suomessa taidetaan koulutuksen suhteen tehdä nokiat. Nokiasta tuli menestyksen myötä ylimielinen ja ylpeyshän käy lankeemuksen edelle. Loppu tuloksen tietää kaikki. Opetuksessa ollaan menestytty hyvin ja vähän tuntuu, että menestyksen myötä sokaistuttu niille ongelmille joita koulu-/opetusmaailmassa on. Kehitys on pysähtynyt ja se mitä kehitystä tapahtuu tuntuu vievän junaa väärään suuntaan. Seurauksena on kuvainnoillisesti koko ruumiin halvaantuminen ja todella suuret ongelmat tulevaisuudessa.

Hyvä vertaus.

Asia taisi mennä niin, että Opetushallitus hermostui yleiseurooppalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan Suomessa kyllä oli opetusteknologiaa, mutta sitä käytettiin vähemmän kuin muissa maissa. Sillä että meillä oli paremmat PISA-tulokset, ei ollut merkitystä, vaan OPH päätti muuttaa asian direktiolla. Siitä tuli kaikkein vakavin asia.

Se tarjosi laitevalmistajille ja sovelluskauppiaille reippaan sisäänvedon. Vielä 2000-luvulle kasvatustieteen professori Kari Uusikylä oli kyennyt pitämään kaupallisuuden poissa kouluista. Hän oli sitä mieltä, että jos vielä opettajat murtuvat tässä koohotuksessa, tämä maa menee suoraan helvettiin.

Sitten mediassa levitettiin häikäiseviä juttuja, joissa lapset istuivat säkkituoleilla pitkin käytäviä padit tai kännykät kourassa itseohjautuvasti ja "oppimisen ilo" oli suurta. Direktiivinen paine sai homman yliohautuvuusliikkeeseen, joka vieläkin on osin päällä. Opetussuunnitelma sinänsä ei käske hönöillä, mutta monissa kouluissa on se aina innokas jokaisella ajan aallonharjalla ratsastava porukka, joka pitää siitä, että heitä kannetaan kepin nenässä ja koska rehtorit ovat verraten epävarmoja, häntä heiluttaa koiraa.

 

[Nojatuolistrategi]

Toisessa ketjussa jo sanoinkin niin Suomessa taidetaan koulutuksen suhteen tehdä nokiat. Nokiasta tuli menestyksen myötä ylimielinen ja ylpeyshän käy lankeemuksen edelle. Loppu tuloksen tietää kaikki. Opetuksessa ollaan menestytty hyvin ja vähän tuntuu, että menestyksen myötä sokaistuttu niille ongelmille joita koulu-/opetusmaailmassa on. Kehitys on pysähtynyt ja se mitä kehitystä tapahtuu tuntuu vievän junaa väärään suuntaan. Seurauksena on kuvainnoillisesti koko ruumiin halvaantuminen ja todella suuret ongelmat tulevaisuudessa.

Huipulta on vain yksi suunta: alas. Suomen Pisa-sijoitukset ovat viime vuosina valuneet alaspäin. Aasian kärki kiilaa ohi.

Vuoden 2015 PISA-tutkimuksessa oli mukana 34 OECD-maata ja 39 OECD:n ulkopuolista maata.[2] Maiden kymmenen parasta osa-alueittain:[5]

Vuonna 2000 Suomi oli 32 maan joukossa ykkönen lukutaidossa, kolmonen luonnontieteissä ja nelonen matematiikassa.[6]

Vuonna 2003 suomalaisoppilaat sijoittuivat 41 maan joukossa ensimmäiselle sijalle lukutaidossa ja luonnontieteissä sekä toiselle sijalle matematiikassa ja ongelmaratkaisussa.[6]

Vuonna 2006 Suomi sijoittui 56 maan joukossa ykköseksi luonnontieteissä sekä kakkoseksi matematiikassa ja lukutaidossa.[6]

Vuonna 2009 Suomen sijoitukset olivat hiukan heikentyneet, ja Suomi oli 65 maan joukossa kakkonen luonnontieteissä, kolmonen lukutaidossa ja kuutonen matematiikassa.[6]

Vuonna 2012 Suomi ei enää ollut OECD:n ykkösmaa yhdelläkään osa-alueella. Kaikkiaan 65 maan joukossa Suomi oli luonnontieteissä 5:s, lukutaidossa 6:s, ongelmaratkaisussa 9:s ja matematiikassa 12:s.[6] Tulokset osoittivat suomalaisten oppilaiden taitojen heikenneen. Vertailuun oli kuitenkin tullut Aasiasta mukaan uusia maita, jotka sijoittuivat vertailussa kärkeen, joten Suomen putoamínen oli ennakoitavissa. Lukutaidon ja luonnontieteiden osalta Suomi oli Euroopan maista paras.[7]

Vuonna 2015 Suomi oli 73 maan joukossa lukutaidossa 4:s, luonnontieteissä 5:s ja matematiikassa 13:s.[6]

https://fi.wikipedia.org/wiki/PISA

Mutta monet maat jäävät vielä taakse (paitsi matematiikassa, jossa on pudottu 10 kärjestä). Mittausten pätevyys ja luotettavuus voidaan tietenkin aina kyseenalaistaa. Mitä halutaan mitata ja miten mitataan?

 

[Raveni]

Huipulta on vain yksi suunta: alas. Suomen Pisa-sijoitukset ovat viime vuosina valuneet alaspäin. Aasian kärki kiilaa ohi.

Vuoden 2015 PISA-tutkimuksessa oli mukana 34 OECD-maata ja 39 OECD:n ulkopuolista maata.[2] Maiden kymmenen parasta osa-alueittain:[5]

Katso liite: 21251



https://fi.wikipedia.org/wiki/PISA

Mutta monet maat jäävät vielä taakse (paitsi matematiikassa, jossa on pudottu 10 kärjestä). Mittausten pätevyys ja luotettavuus voidaan tietenkin aina kyseenalaistaa. Mitä halutaan mitata ja miten mitataan?

Ymmärrettävä kehitys suunta. Johtuu siitä, että kuviteltiin, että kun ollaan parhaita ei tarvitse tehdä mitään. Nokia toimi samalla tavalla; oli suurin ja kaunein, ajatteli ettei sen tarvitse välittää asikkaistaan.

PISA tulokset ovat tosiaan aika karua katseltavaa. Toisaalta en itse halua nähdä koulutusta kilpailuna siitä kuka on paras vaan keskittyisin ennemminkin siitä, että lapsi/nuori hallitsee riittävät taidot sekä tiedot kun valmistuu. Riittävät sikäli, että pystyy itse jatkamaan tiedon hankkimista alueelta josta on kiinnostunut.

 

[Nojatuolistrategi]

Ymmärrettävä kehitys suunta. Johtuu siitä, että kuviteltiin, että kun ollaan parhaita ei tarvitse tehdä mitään. Nokia toimi samalla tavalla; oli suurin ja kaunein, ajatteli ettei sen tarvitse välittää asikkaistaan.

PISA tulokset ovat tosiaan aika karua katseltavaa. Toisaalta en itse halua nähdä koulutusta kilpailuna siitä kuka on paras vaan keskittyisin ennemminkin siitä, että lapsi/nuori hallitsee riittävät taidot sekä tiedot kun valmistuu. Riittävät sikäli, että pystyy itse jatkamaan tiedon hankkimista alueelta josta on kiinnostunut.

Turha koulutuskilpailu on turhaa. Suomessa on mielestäni kuitenkin onnistuttu aika hyvin siinä, ettei opiskelu ole vain testeihin valmistautumista.

Tietoja, taitoja ja osaamista pitäisi tarttua koulutieltä ja opintopoluilta. Ehkä jopa enemmän:

• Peruskoulun tavoitteena ”on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja.”
• Lukiolaisella taas tulisi olla ”mahdollisuus kasvaa sivistyneeksi yhteiskunnan jäseneksi, hankkia muuttuvan toimintaympäristön edellyttämiä tietoja ja taitoja sekä kartuttaa elinikäisen oppimisen taitoja. Tavoitteet korostavat laaja-alaisen yleissivistyksen ja kokonaisuuksien ymmärtämisen merkitystä sekä kannustavat eettisesti vastuulliseen ja aktiiviseen toimijuuteen paikallisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti.”

Itsekin joutuu aika ajoin pohtimaan, mitä lapsien pitäisi oppia milloinkin.

 

[Vonka]

Mitä halutaan mitata ja miten mitataan?

Pisa ei mittaa henkistä hyvinvointia. Kaakkois-Aasian maat pärjäävät Pisassa, mutta nuorten pahoinvointi (ml. itsemurhat) on kasvanut. Oppilaat opiskelevat kaikki lomansa. Se tuskin on se yhteiskunta, mitä Suomi haluaa. Merkile pantavaa on, että koululaiset lukevat ja harjoittelevat kaiken aikaa.

Meillä lukutaito, erityisesti poikien lukutaito, putoaa kuin lehmän häntä eivätkä digitemput asiaa kyllä korjaa.

 

[Nojatuolistrategi]

Pisa ei mittaa henkistä hyvinvointia. Kaakkois-Aasian maat pärjäävät Pisassa, mutta nuorten pahoinvointi (ml. itsemurhat) on kasvanut. Oppilaat opiskelevat kaikki lomansa. Se tuskin on se yhteiskunta, mitä Suomi haluaa. Merkile pantavaa on, että koululaiset lukevat ja harjoittelevat kaiken aikaa.

Meillä lukutaito, erityisesti poikien lukutaito, putoaa kuin lehmän häntä eivätkä digitemput asiaa kyllä korjaa.

Tuo on totta. Kultainen keskitie pitäisi taas löytää.

Aasialaiseen kulttuuriin kuuluu koulutuksen arvostaminen, ja se johtaa kohtuuttoman kovaankin prässäämiseen, kun ’tiikeriäidit” kasvattavat jälkikasvuaan pärjäämään kovassa maailmassa. Toisto ja ulkoaopettelu tuottavat nopeaa tulosta, mutta kaikkeen oppimiseen ne eivät sovellu. Minkä ilotta oppii, sen surutta unohtaa.

Toisaalta suomalainen kulttuuri ei ole ehkä kehittynyt parhaaseen suuntaan koulutuksen kannalta. Sivullisesta vaikuttaa joskus siltä, ettei enää vaadita samaa kuin ennen. Tai koulumenestystä ei arvosteta siten kuin ennen. Kun on rento ja suosittu, se riittää. Kunnes ikää alkaa kertyä ja ovet sulkeutua.

 

[fulcrum]

Mutta monet maat jäävät vielä taakse (paitsi matematiikassa, jossa on pudottu 10 kärjestä). Mittausten pätevyys ja luotettavuus voidaan tietenkin aina kyseenalaistaa. Mitä halutaan mitata ja miten mitataan?

PISAn laskentamenetelmiä muutettiin takavuosina hiukan ja se sorsi Suomen sijoitusta. Mutta käyrä on kiistatta muutenkin alaspäin enkä ihmettele kun pari vuotta sitten pääsin vähäksi aikaa seuraamaan yläasteen meininkiä. Oppilaat retkottavat kännykät käsissään ja huutelevat toisilleen ja opettaja huutaa koko ajan naama punaisena yrittäen saada ääntään kuuluviin metelin yli. Ne jotka haluaisivat jotain yrittää oppia kiemurtelevat tuoleissaan vaivautuneina ja turhautuneina.
Opetushallituksen mielestä kaikki on tietysti hyvin ja digitalisaatiokokeilu on menestys.

 

[Talvela]

Ymmärrettävä kehitys suunta. Johtuu siitä, että kuviteltiin, että kun ollaan parhaita ei tarvitse tehdä mitään. Nokia toimi samalla tavalla; oli suurin ja kaunein, ajatteli ettei sen tarvitse välittää asikkaistaan.

PISA tulokset ovat tosiaan aika karua katseltavaa. Toisaalta en itse halua nähdä koulutusta kilpailuna siitä kuka on paras vaan keskittyisin ennemminkin siitä, että lapsi/nuori hallitsee riittävät taidot sekä tiedot kun valmistuu. Riittävät sikäli, että pystyy itse jatkamaan tiedon hankkimista alueelta josta on kiinnostunut.

Minua huolestuttaa aivopesu eniten, nykyään totuuksina syötetään milloin mitäkin.

 

[EK]

Koulumaailman yksinkertainen kehitysoppi:
1. Kohtuullisen kokoiset ryhmät. Alakoulussa max 20 oppilasta, yläkoulussa max 25 oppilasta. Noissa oppilaat eivät vielä huku massaan ja opettaja ehtii halutessaan auttaa.
2. Perinteinen pässiäksiisi kunniaan. Oppimaan oppii opettelemalla. Työtä, työtä ja vielä työtä. Kuitenkin niin, että opettajille kerrotaan, miten tehdä edes osa harjoituksista vähän monipuolisemmiksi. Vaihtelu sopivassa mitassa on hyvästä, mutta raakaa työtä ei voi välttää.
3. Pidetään kotiläksyt minimissä. Yksi suomalaisen peruskoulun salaisuuksia on sen "löysyys". Kv-vertailussa vähän tunteja, lyhyet tunnit, pitkät välitunnit ja vähän läksyjä. Tällöin oppilaille jää riittävästi aikaa palautua. Kotiläksyjä tarvitaan, esim. matematiikassa ja kielissä, joissa hyödytään toistoista, mutta esim. historiassa riittää pelkkä lukuläksy.
4. Erityisopetus kuntoon. Inkluusio hiiteen ja pienryhmät takaisin. Oppijoina haastaville omat ryhmänsä ja käyttäytymisensä puolesta haastaville omansa. Riittävän haastelliset suosiolla pienempiin laitoksiin. Lisäksi "avoryhmät", eli ne, joissa oppilas käy niissä aineissa, joissa haasteita on. Koulunkäynninohjaajia lisää.
5. Fasiliteetit kuntoon. Homekoulut nurin ja terveet tilalle. Riittävästi tiloja koulun toimintojen pyörittämiseen.
6. Toimimattomat opettajat kilometritehtaalle. Virkavelvollisuuksien noudattamattajättämisestä 1. kerralla huomautus, toisella varoitus ja kolmannella "poistetaan lähdöstä toimimattomana" ravitermein ilmaistuna.
7. Vanhemmat toimivat koulumyönteisesti eivätkä -vastaisesti. Elävästä elämästä esimerkkinä huoltaja, joka vaati lapselleen erityisjärjestelyjä huonojen oppimistulosten vuoksi. Ongelmana on, että oppilas ei kysyttäessä kerro, että ongelmia on, vaan kaikki on hyvin. Kun sitten erityisjärjestelyjä tehdään, huoltaja pillastuu, koska nyt lasta kohdellaan eri tavoin muihin verrattuna. Se, että erityisjärjestelyt tehdään oppilaan oppimisen helpottamiseksi, on sivuseikka. Tai ne, joiden mielestä kertolaskua ei tarvitse opettaa, koska he itsekään eivät koskaan ole tarvinneet kertolaskua.
8. Vähennetään opettajien työstä kaikki joutava ylimääräinen paska pois. Viikkotuntimäärä on todella pieni, mutta se on pieni siksi, että oppituntien suunnittelu, kokeiden korjaukset, yhteydenpito vanhempiin yms. tapahtuu omalla ajalla. Joskus sitä on paljon, joskus vähän. Tämän vuoksi esim. meillä on kaksi tuntia YS-aikaa viikossa, jolloin kokoonnumme yhteen riitelemään kaikesta joutavasta. YS-aikaa ei saa käyttää opetuksen valmisteluun, koska valmistelutyö sisältyy jo palkkaan, eivätkä ne ole palkallisia tunteja. Siispä keskustelemme esim. siitä, mistä ovesta minkäkin luokkalaiset oppilaat saavat kulkea. Vesopäiviä on nykyään 8 vuodessa. Siispä tulemme lauantaisin tai koulupäivän jälkeen muutamaksi tunniksi tekemään jotakin muuta, kuin oppitunnin valmistelua. Esim. joogaamaan tai kuuntelemaan luentoa kivien silittämisestä tai jotain muuta ylöskohottavaa. Nämäkään tunnit eivät ole palkallisia, vaan niidenkin katsotaan sisältyvän jo maksettuun palkkaan. Kokoukset aiheesta ovat ihan ymmärrettäviä ja jees, mutta palkattomat kokoukset pelkän kokoontumisen vuoksi eivät ole kovin motivoivia.
9. Opettajien palkkaa ei mielestäni tarvitse nostaa. Se on ihan riittävällä tasolla. Normi korotukset tietenkin ovat ihan jees, mutta erillistä buustausta ei tarvita.

Mutta tuo kaikki maksaa. Siksi valtio ja kunnat eivät halua/voi niitä toteuttaa. Mitään OPS2016:n kaltaisia taikatemppuja ei tarvita.

 

[Sarek1]

Koulumaailman yksinkertainen kehitysoppi:
1. Kohtuullisen kokoiset ryhmät. Alakoulussa max 20 oppilasta, yläkoulussa max 25 oppilasta. Noissa oppilaat eivät vielä huku massaan ja opettaja ehtii halutessaan auttaa.
2. Perinteinen pässiäksiisi kunniaan. Oppimaan oppii opettelemalla. Työtä, työtä ja vielä työtä. Kuitenkin niin, että opettajille kerrotaan, miten tehdä edes osa harjoituksista vähän monipuolisemmiksi. Vaihtelu sopivassa mitassa on hyvästä, mutta raakaa työtä ei voi välttää.
3. Pidetään kotiläksyt minimissä. Yksi suomalaisen peruskoulun salaisuuksia on sen "löysyys". Kv-vertailussa vähän tunteja, lyhyet tunnit, pitkät välitunnit ja vähän läksyjä. Tällöin oppilaille jää riittävästi aikaa palautua. Kotiläksyjä tarvitaan, esim. matematiikassa ja kielissä, joissa hyödytään toistoista, mutta esim. historiassa riittää pelkkä lukuläksy.
4. Erityisopetus kuntoon. Inkluusio hiiteen ja pienryhmät takaisin. Oppijoina haastaville omat ryhmänsä ja käyttäytymisensä puolesta haastaville omansa. Riittävän haastelliset suosiolla pienempiin laitoksiin. Lisäksi "avoryhmät", eli ne, joissa oppilas käy niissä aineissa, joissa haasteita on. Koulunkäynninohjaajia lisää.
5. Fasiliteetit kuntoon. Homekoulut nurin ja terveet tilalle. Riittävästi tiloja koulun toimintojen pyörittämiseen.
6. Toimimattomat opettajat kilometritehtaalle. Virkavelvollisuuksien noudattamattajättämisestä 1. kerralla huomautus, toisella varoitus ja kolmannella "poistetaan lähdöstä toimimattomana" ravitermein ilmaistuna.
7. Vanhemmat toimivat koulumyönteisesti eivätkä -vastaisesti. Elävästä elämästä esimerkkinä huoltaja, joka vaati lapselleen erityisjärjestelyjä huonojen oppimistulosten vuoksi. Ongelmana on, että oppilas ei kysyttäessä kerro, että ongelmia on, vaan kaikki on hyvin. Kun sitten erityisjärjestelyjä tehdään, huoltaja pillastuu, koska nyt lasta kohdellaan eri tavoin muihin verrattuna. Se, että erityisjärjestelyt tehdään oppilaan oppimisen helpottamiseksi, on sivuseikka. Tai ne, joiden mielestä kertolaskua ei tarvitse opettaa, koska he itsekään eivät koskaan ole tarvinneet kertolaskua.
8. Vähennetään opettajien työstä kaikki joutava ylimääräinen paska pois. Viikkotuntimäärä on todella pieni, mutta se on pieni siksi, että oppituntien suunnittelu, kokeiden korjaukset, yhteydenpito vanhempiin yms. tapahtuu omalla ajalla. Joskus sitä on paljon, joskus vähän. Tämän vuoksi esim. meillä on kaksi tuntia YS-aikaa viikossa, jolloin kokoonnumme yhteen riitelemään kaikesta joutavasta. YS-aikaa ei saa käyttää opetuksen valmisteluun, koska valmistelutyö sisältyy jo palkkaan, eivätkä ne ole palkallisia tunteja. Siispä keskustelemme esim. siitä, mistä ovesta minkäkin luokkalaiset oppilaat saavat kulkea. Vesopäiviä on nykyään 8 vuodessa. Siispä tulemme lauantaisin tai koulupäivän jälkeen muutamaksi tunniksi tekemään jotakin muuta, kuin oppitunnin valmistelua. Esim. joogaamaan tai kuuntelemaan luentoa kivien silittämisestä tai jotain muuta ylöskohottavaa. Nämäkään tunnit eivät ole palkallisia, vaan niidenkin katsotaan sisältyvän jo maksettuun palkkaan. Kokoukset aiheesta ovat ihan ymmärrettäviä ja jees, mutta palkattomat kokoukset pelkän kokoontumisen vuoksi eivät ole kovin motivoivia.
9. Opettajien palkkaa ei mielestäni tarvitse nostaa. Se on ihan riittävällä tasolla. Normi korotukset tietenkin ovat ihan jees, mutta erillistä buustausta ei tarvita.

Mutta tuo kaikki maksaa. Siksi valtio ja kunnat eivät halua/voi niitä toteuttaa. Mitään OPS2016:n kaltaisia taikatemppuja ei tarvita.

Lisäisin EK:n listaan
10. Tasoryhmittely ainakin matematiikassa ja kielten opetuksessa. Ryhmittely ei saa estää tai rajoittaa hakeutumista myöhempiin opintoihin. Ryhmien välillä pitää olla mahdollisuus liikkua. Kun oppijat saavat opetusta sopivalla tasolla, oppimistulokset ovat kaikissa ryhmissä ovat parempia. Hikarien ja hitaiden oppijoiden tarpeet opetuksessa kun ovat hiukkasen erilaisia, capiche? Keskustelu opettajien ja oppilaan välillä on tärkeää.
11. ”Koulukommando” (tm) ja siihen tarvittavan ympäristön rakentaminen kaikkien koulujen ja päiväkotien lähelle. Innostavia aikuisia ohjaamaan liikkumista yksin, ryhmissä ja suurina joukkoina. Tästä olen kirjoittanut joskus aiemmin omana juttunaan, joten ei tässä enempää kuin että kyseessä on suunnitelmallinen ja progressiivinen yksilö- ja joukkoliikunnan edistämis- ja motivointimenetelmä.

 

[Nyypakka]

Jos multa kysytään, niin isossa kuvassa ongelma on se, että halutaan opiskelijoiden valmistuvan nopeammin (ja halvemmalla) veronmaksajiksi. Ylevää tavoitetta haittaa se, että nuorten kasvaminen ottaa aikansa kuten ennemminkin, eikä fiksuja vastuullisia duunareita tai enempi koulutettuja voi tuottaa noin vaan. Saadakseen ison kanttarellin, pitää odottaa että se kasvaa isoksi, ei vaan voi mitään.

Peruskoulu ja opetus. Kaksi ryhmäni (raksa-amis) fiksumpaa nuorta herraa oli mun kanssa duunaamassa jotain kaappasirkkelillä kun piti jotain pätkiä. Kysyin notta mitäs on 130 jaettuna kahdella. Kaksi suuta avautui, mutta kumpikaan ei sanonut mitään...niillä aivan takuulla pää riittää mutta jotain on mennyt peruskoulussa aika lailla ohi.

Mutta lähivuosinahan ainakin ammatillinen koulutus nollataan. Voi olla että 7-10 vuoden kuluttua olla kuviot aivan toiset ja nuoret menevät peruskoulusta päin suoraan töihin oppisopimuksella tjsp.