Kävin
Pekka Peuran luennolla ja sain vahvistuksen omille ennakkoluuloilleni.
Uudistuksien pointti ei ole mikään opetusmetodi, vaan oppilaan arviointi. (seuraavat omassa, vapaavalintaisessa järjestyksessä)
1. Opettaja arvostelee sitä mitä arvostaa. Tämä vaihtelee.
2. Opettaja skaalaa taulukkonsa oppilasaineksen mukaan suunnilleen Gaussin käyräksi.
3. Oppilaita ei ole sitoutettu oppimiseen.
Kuvaaja, jossa näytetään, miten 4000 lukiolaista on pärjännyt valtakunnallisessa kyselyssä historian alalla ja mitkä ovat heidän arvosanasa omassa koulussa, oli raju. Omassa lukiossaan arvosanan 10 oli saanut oppilaita, joilla oli n. 40% tehtävistä ratkaistu oikein. Vastaavasti arvosanan 5 oli saanut oppilaita, joilla oli 60% tehtävistä ratkaistu oikein.
Ja 20000 oppilaan arvosanoja verrattiin matematiikan pisa-testin pisteytykseen. Havaittiin, että lukiot voitiin jakaa neljään koriin Q1-Q4 pisa-menestyksen mukaan. Korkeimman korin lukioissa matematiikassa vitosen saaneet oppilaat saivat samoja pisteitä joita heikoimman korin ysin oppilaat.
Jos itsearvointi hoidetaan (=opetetaan) oikein ja oppilaat sitoutetaan siihen, se edistää oppimista enemmän kuin mikään muu. Jos oppilas ymmärtää, että hän oppii vain itselleen ja vain itseään varten, hänen motivaationsa on parempi kuin jos hän yrittää vain täyttää kuvittelemansa opettajan tai vanhempien toiveet.
Tähän saakka olen samaa mieltä Peuran kanssa.
Peuran ratkaisu on lopettaa arviointi ja siirtyä kokonaan itsearviointiin (ei näköjään ihan oikeasti, mutta näin se markkinoi). Lukio mahdollistaa tämän, koska nykyään yo-todistus merkkaa jotain, lukiotodistus ei mitään. Meillä peruskoulussa tämä ei ole mahdollista (tai olisi, muttei oikeudellisesti kestävää), joten tähän pitää miettiä joku käytännössä toimiva ja kestävä ratkaisu.