Koulutus 100+
- Viestiketjun aloittaja Nojatuolistrategi
- Aloitus PVM
Nojatuolistrategi
Ylipäällikkö
Osattiin sitä ennenkin.
"Tutkimusmatkailija kulki ensin kilometrin etelään, sitten kilometrin itään ja lopulta kilometrin pohjoiseen, jolloin hän huomasi palanneensa lähtöpaikalleen ja näki karhun."
Minkä värinen karhu oli?
"Tutkimusmatkailija kulki ensin kilometrin etelään, sitten kilometrin itään ja lopulta kilometrin pohjoiseen, jolloin hän huomasi palanneensa lähtöpaikalleen ja näki karhun."
Minkä värinen karhu oli?
Nojatuolistrategi
Ylipäällikkö
Vastaus: keisaripingviinin korvantaustat ovat oranssinkeltaiset.
Nojatuolistrategi
Ylipäällikkö
Valinnan vaikeus.
Pakollinen pitkä matematiikka poistaisi valinnan vaikeuden ja “epätasa-arvon”.
Jos matematiikka on tieteen kieli, ehkä sen osaamisesta on hyötyä yliopistossa.
Pakollinen pitkä matematiikka poistaisi valinnan vaikeuden ja “epätasa-arvon”.
Jos matematiikka on tieteen kieli, ehkä sen osaamisesta on hyötyä yliopistossa.
Sarek1
Ylipäällikkö
Kirjoituksissa pakolliseksi määrätyn pitkän matematiikan läpäisseiden määrä putoaisi nykyisellä perusopetuksesta kumpuavalla pohjatyöllä hurjasti; ”leikki- ja laulumatematiikkaa” peruskoulussa varhaisemmassa vaiheessa opiskelleista vain osa taitaisi suoriutua pakollisesta lukion pitkän matematiikan opiskelusta. Kyse on aika suurelta osin ”helpolla pääsemisestä” eli laiskuudesta. Toki myös oppiaineeseen liittyvällä kehityspotentiaalilla on vaikutuksensa: kaikista ei tule ruotsin kielen professoreita vaikka kuinka vääntäisi.
Toistojen vähäinen määrä ei vahvista laskupolkuja pururadalla ja tehtävätyyppien variointi jää vähäiseksi koulutyössä. Matematiikkalihas ei kehity kivoja kissavideoita katsomalla, snäppäämällä eikä tietokone/mobiilipelejä pelaamalla.
Yleinen tason lasku taitaa olla myös matematiikan oppimisen uhkana (äidinkielen osaamisesta puhumattakaan). Pelastukseksi kehiteltäneen varmaan se, että yo -tutkintovaatimuksia madalletaan. Pienempi valkolakkien määrä kertautuisi tietysti myös korkeakouluopiskelijoiden määrissä, eivätkä poliitikot pääsisi keulimaan tyyliin: ”2/3 suomalaisista suorittaa korkeakoulututkinnon.” Ja tämä viimeinen juttu on se paha. Jos nimttäin poliitikko ei pääse keulimaan.
Muuten olen sitä meltä, että laskeminen ja matematiikan opiskelu on hyödyllistä ja kertaaminen on opintojen äiti.
arix
Respected Leader
Monikohan nykyinen koululainen kykenee päässälaskuihin? Yhteen-, vähennys-, kerto- ja jakolaskuihin?
Pitkän matematiikan oppisisällöt ovat sen verran syvälle meneviä, ettei niillä matematiikan osa-alueilla ole käyttöä muilla kuin etupäässä osalla teknisistä ja luonnontieteellisistä aloista. Lisäksi kun pitkän matematiikan opiskelu on (jopa matemaattisesti lahjakkaille) hyvin työlästä, niin en näkisi, että sen pakollinen opiskelu olisi vaivan väärti.
Fremen
Greatest Leader
Lukion pitkässä matematiikassa ei menty syvälle yhtään missään, siinä ei käyty läpi todistuksia tai niiden johtamista käytännössä lainkaan. Normaalilahjaiselle pitkä lukiomatikka oli yksi helpoimmista/ vähätöisimmistä aineista, lahjakas turhautui siellä täysin. Kynnys lukiosta yliopistoon matematiikan sivuaineopiskelijaksi oli näinollen monelle tarpeettoman korkea. Esim. differentiaalilaskentaa ei käyty lukiossa läpi käytännössä ollenkaan, ei myöskään yritteiden käyttöä integraalilaskennassa jne.
Matematiikka kehittää ajettelu- ja ongelmanratkaisukykyä sekä kykyä pitkäjänteiseen ja johdonmukaiseen työskentelyyn (kaikki uusi rakentuu aikaisemmin opitulle ja nivoutuu siihen johdonmukaisesti). Yksittäisten ala-osioiden pänttäämisestä ei yleisellä tasolla ole mitään hyötyä, vaikka joidenkin todistusten ulkoaopettelu osoittautui ainakin meikäläiselle tarpeelliseksi ja vähintään hyödylliseksi.
Jollei selviä lukion pitkän matematiikan oppimäärästä, eli ainoasta lukioaineesta joka jollain tasolla vaatii kykyä abstraktiin ajatteluun, on koululainen todennäköisesti väärässä paikassa ja lähinnä haaskaa yhteisiä niukkoja resursseja.
Mitään "matemaattista lahjakkuutta" jossain lukioluokan mittakaavassa ei ole olemassakaan. Todellisia lahjakkuuksia on matematiikan alalla ehkä yksi tuhannesta, ja he ratkovat 16-vuotiaina ihan muita ongelmia kuin lukion ykkösluokan kotitehtäviä.
Omana lukioaikanani viime vuosikymmenellä differentiaalilaskentaa oli kahden kurssin verran pitkän matematiikan kymmenestä pakollisesta kurssista. Mutta mitä esimerkiksi differentiaalilaskentaan ja integraalilaskentaan tulee, niin tavalliselle ihmiselle se on jo syvällistä matematiikkaa ja samalla sellaista, jota työssään tai arkielämässään tarvitsevat lähinnä ne, jotka tosiaan suuntautuvat tietyille teknisille tai luonnontieteellisille aloille.
Työläydessään pitkä matematiikka poikkeaa olennaisesti lähes kaikista muista lukioaineista. Kun itse sitä opiskelin, niin oppitunneilla varsinaista laskemista ei ehditty tehdä lainkaan, vaan kaikki laskeminen tehtiin kotona ja tunnilla tehtävät ainoastaan tarkistettiin. Itselläni ja useimmilla muilla oli se tilanne, että jos kotitehtävät halusi tehdä kunnolla ja kokonaan, niin niihin joutui panostamaan noin 1–2 tuntia aikaa jokaista oppituntia kohden. Toki luokassa on aina joitakin matemaattisesti lahjakkaita/lahjakkaampia joilla tehtävien teko sujui nopeammin. Tämä työläys tarkoittaa sitä, että lukiolaisen ajasta olennaisesti suurempi osuus kuluu pitkän matematiikan opiskeluun kuin mitä pelkkä matematiikan kurssien osuus kurssien kokonaismäärästä antaisi olettaa. Edes kielet eivät ole keskimäärin läheskään yhtä työläitä opiskella per kurssi.
Toki voidaan argumentoida, että pitkän matematiikan opiskelu kehittää ihmistä yleisellä tasolla, mutta ihminen kehittyy monella tavoin myös panostaessaan vaikkapa reaaliaineiden tai kielten opiskeluun, joten en myöskään siltä osin näkisi järkevänä tehdä pitkästä matematiikasta kaikille pakollista.
D
Deleted member 2762
Guest
Tuossa kun on saanut seurata oman nuorison opiskelua peruskoulun läpi, niin omaan silmään on pistänyt se, että kuinka paljon asiaa on vyörytetty ”alaspäin”. Eli yläkoulussa opiskellaan niitä matikassa, kemiassa ja fysiikassa mitä ennen vasta lukiossa. Siitä taas seuraa se, että koko yläkoulun ja jo alakoulussakin on erityisesti matematiikassa älytön kiire. Ei tule kertausta tarpeeksi ja se matematiikan perusta jää vajaaksi. Kun sitä pohjaa mikä toistoilla tehdään ei ole, niin turha sitä on yläkoulussa vääntää niitä lukiotason juttujaa läpi. Tyttären luokanvalvoja oli matematiikan opettaja, fiksu nuori nainen ja myönsi juuri tämän edellämainitun, piti huonona ratkaisuna suurimman osan kannalta, ainoastaan tosi lahjakkaat hyötyvät.
Differentiaalilaskenta jne mitä laajassa matematiikassa hakataan päähän on lopen suurimmalle osalle lukion kävijöistä ihan turhaa. Itse luin laajan matikan ja olen koko ikäni tehnyt insinöörin koulutusta edellyttäviä töitä teknologiateollisuudessa...eipä ole tarvinnut derivoida. Oikeastaan ainoat asiat mitä tarvitsee on geometria, prosenttilasku ja jonkin verran tilastopuolta. Olennaisempaa on sen excelin käytön hallinta, kyllä se laskee sun puolesta kun olet edes vähän kärryillä
Nojatuolistrategi
Ylipäällikkö
Yo-todistusvalinta korvaa pääsykokeet.
https://www.verkkouutiset.fi/nain-paasykoejarjestelma-muuttuu-vuonna-2020/
https://www.verkkouutiset.fi/nain-paasykoejarjestelma-muuttuu-vuonna-2020/
Juuri tänään katsoin 3.-luokkalaisen matematiikankirjasta samanlaista harjoitusta. Tosin toisella tavalla, eli laskutoimitus sanalliseksi, mutta idea on sama. Mietitään, mitä tehdään.
Jeba-jee.
Vuosikausia on valitettu, että lukio valmentaa vain YO-kirjoituksiin ja nyt varmistetaan, että lukio valmentaa vain YO-kirjoituksiin. Samalla kannustetaan opiskelemaan mahdollisimman suppeasti, jolloin yleissivistävyys katoaa.
Pojat ovat jatkossa vielä enemmän kusessa. Yläkoulun ne sluibaavat, koska taantuvat murrosiässä. Lukiossa ne sluibaavat, koska ovat oppineet yläkoulussa sluibaamaan ja murrosikä jatkuu.
Sitten otetaan sisään joko YO-todistuksella tai ekavuoden hakijoita. Jälkimmäisen piti nopeuttaa opintoja, mutta on käytännössä lisännyt välivuoden pitämistä, koska monet eivät uskalla hakea ilman ylimääräistä treenaamista pääsykokeisiin, kun lukion todistukset eivät ole riittävän hyviä.
Esim. meikäläinen kävi kolme vuotta pääsykokeissa (eka vuonna ½ pistettä sisäänpääsystä, koska filosofia oli 7 lukiossa) ja suoritin intin jälkeen kokkikoulun. Sitten sisään (silloiseen) Joensuun yliopistoon vuoden parhailla pääsykoepisteillä. Nykyään ei taitaisi onnistua.
Umkhonto
Ylipäällikkö
Olen minä tästä aikaisemminkin tainnut vaahdota, mutta oli taas männä viikolla sellainen keskustelu tytön kanssa että veti välillä aika sanattomaksi.
Yläaste oli jo minun aikanani 80-luvun lopulla sellainen paikka, ettei edes tarvinnut pahemmin sluibata. Ysin pintaan sai keskiarvon suunnilleen sillä että muisti käydä tunneilla eikä tarvinnut muutoin tehdä "juuri mitään". Lukiossa sitten tulikin karu herätys todellisuuteen heti ekoissa pitkän matikan ja fyssan kokeissa, mutta niistäkin kursseista rämmittiin läpi vaikka ei aina kauheasti "napannut".
Nykyään lukiossa ainakin oman jälkikasvun kertoman mukaan kannustetaan valitsemaan omasta mielestä kivoja ja mielenkiintoisia aineita, lepäämään kesälomat (ei siis tekemään kesätöitä ja hankkimaan työkokemusta) ja pitämään välivuoden kirjoitusten jälkeen. Hyvin on oppi mennyt perille meidänkin tytölle. Palikkamatikka, minimi määrä fyssaa ja kemmaa, ei kolmatta kieltä, maksimit kuvista, liikuntaa, psykaa, terveystietoa jne. Kesätöitä ei ole tehnyt päivääkään, koska ensin oli liian nuori, sitten ei paikkaa löytynyt ja viime kesänä piti ladata akkuja kirjoituksia varten. Välivuodesta puhutaan jo tässä vaiheessa ja eläinlääkärin ammatti olisi haaveissa. Tai sitten psykologi. Not gonna happen, sanon minä tuohon edellä mainittuun viitaten. Ellei sitten välivuosi tarkoita matematiikan ym. pitkän oppimäärän suorittamista iltalukiossa tms.
Faijan jorinat tyttären kanssa on tuuleen huutelua ja jos olen eri mieltä niin olen totta kai väärässä. Minun aikanani kuulemma opiskelu lukiossa oli niin kevyttä, helppoa ja leppoisaa, kesätöitä sai jos pääsi firman kynnyksen yli ilman apua jne. Seuraavassa hengenvedossa saatetaan käydä keskustelua siitä, että on yhteiskunnan vika kun palkat ovat pieniä, verotus kovaa ja työpaikkoja niin vähän. Kun yrittää sanoa, että omilla valinnoilla on aika suuri vaikutus työllistymiseen ja tulotasoon, niin perustellaan vastaan että "Jessicakin jätti lukion väliin ja opiskelee lähihoitajaksi. Ja varmasti on töitä ja Jessican äitikin on lähihoitaja ja silti ne asuvat omakotitalossa." Ja seuraavaan hengenvetoon muistetaan valittaa sitä, että itsellä on kotona niin vaatimattomat puitteet ja kuukausirahaakin saa niin vähän ja poikaystävän perhe syö joka viikonloppu ravintolassa ja niillä on kolme autoa ja uusi 200 neliön kivitalo ja...
Ne hienot puitteet harvoin kuitenkaan ilmestyvät itsestään, vaativat kovaa työtä, kykyjä ja usein vähän onneakin. Ei mene 18-vuotiaalle helposti kaaliin, että siinä tarvitaan ensin sitä ahkeroimista lukiossa ja yliopistossa (vast) ja sitten hyvä työpaikka ja kovaa duunia. Jos verokalenterin mukaan perheen äiti tienaa yksin 1,5 kertaa sen, mitä me vaimon kanssa yhteensä ja juristi-isän tulot siihen päälle niin samasta elintasosta ei kannata haaveilla jos aikoo lähihoitajaksi tai jumppamaikaksi. Jos kerran Y-sukupolvelle eivät ura, menestyminen ja kova palkka ole tärkeitä vaan työn mielekkyys, niin kannattaisi sitten myös downgreidata vähän niitä materialistisia haaveita. Onneksi tyttö on missin mittainen ja näköinen, joten oikean puolison valitsemalla ei tarvitse välttämättä koskaan tehdä muuta kuin pitää Tuppervare-kutsuja siinä hienossa kivitalossa. Pojalla ei tule olemaan tässä suhteessa yhtä helppoa, mutta poika on onneksi tullut enemmän isäänsä ja on tolkun kaveri vaikka onkin siinä pahimmassa syrjäytymisvaara-iässä. Tuntuu jo nyt monessa suhteessa aikuisemmalta kuin isosiskonsa ja pärjää tälle hyvin keskusteluissa ja väittelyissä. Ja pojalle voi aina sanoa tarpeen tullessa niin kuin mies miehelle, että "Hemmetin juntti, mieti nyt vähän itsekin" ilman että menee heti herne nenään ja mökötysmoodi päälle.
Aika paljon meni jo sivuraiteelle koulutusaiheesta, mutta tulipahan samalla avattua erään teinin ajatusmaailmaa. Onneksi nykymaailmassa kouluttautuminen ja uuden opiskelu jatkuu läpi työelämän, joten hutilaukauksia on mahdollista paikata myöhemmin. Kunhan nyt ensin pääsee johonkin leivänsyrjään kiinni eikä jää elämään tukien varassa. Ugh, setämies on puhunut
Viimeksi muokattu:
Tuo oli erittäin hyvä kommentti. Me setämiehet saadaan jauhaa ja jauhaa asioista, mutta viime kädessä ne lapset tekevät itse omat valintansa. Opettajana yritän puhua kannustavasti mutta realistisesti. Jokainen löytää oman paikkansa, mutta jos ei itse panosta, se paikka ei välttämättä ole hirveän loistokas, etenkään taloudellisesti. Mikä ei tietenkään ole se ainoa tai edes tärkein mittari.Olen minä tästä aikaisemminkin tainnut vaahdota, mutta oli taas männä viikolla sellainen keskustelu tytön kanssa että veti välillä aika sanattomaksi.
Yläaste oli jo minun aikanani 80-luvun lopulla sellainen paikka, ettei edes tarvinnut pahemmin sluibata. Ysin pintaan sai keskiarvon suunnilleen sillä että muisti käydä tunneilla eikä tarvinnut muutoin tehdä "juuri mitään". Lukiossa sitten tulikin karu herätys todellisuuteen heti ekoissa pitkän matikan ja fyssan kokeissa, mutta niistäkin kursseista rämmittiin läpi vaikka ei aina kauheasti "napannut".
Nykyään lukiossa ainakin oman jälkikasvun kertoman mukaan kannustetaan valitsemaan omasta mielestä kivoja ja mielenkiintoisia aineita, lepäämään kesälomat (ei siis tekemään kesätöitä ja hankkimaan työkokemusta) ja pitämään välivuoden kirjoitusten jälkeen. Hyvin on oppi mennyt perille meidänkin tytölle. Palikkamatikka, minimi määrä fyssaa ja kemmaa, ei kolmatta kieltä, maksimit kuvista, liikuntaa, psykaa, terveystietoa jne. Kesätöitä ei ole tehnyt päivääkään, koska ensin oli liian nuori, sitten ei paikkaa löytynyt ja viime kesänä piti ladata akkuja kirjoituksia varten. Välivuodesta puhutaan jo tässä vaiheessa ja eläinlääkärin ammatti olisi haaveissa. Tai sitten psykologi. Not gonna happen, sanon minä tuohon edellä mainittuun viitaten. Ellei sitten välivuosi tarkoita matematiikan ym. pitkän oppimäärän suorittamista iltalukiossa tms.
Faijan jorinat tyttären kanssa on tuuleen huutelua ja jos olen eri mieltä niin olen totta kai väärässä. Minun aikanani kuulemma opiskelu lukiossa oli niin kevyttä, helppoa ja leppoisaa, kesätöitä sai jos pääsi firman kynnyksen yli ilman apua jne. Seuraavassa hengenvedossa saatetaan käydä keskustelua siitä, että on yhteiskunnan vika kun palkat ovat pieniä, verotus kovaa ja työpaikkoja niin vähän. Kun yrittää sanoa, että omilla valinnoilla on aika suuri vaikutus työllistymiseen ja tulotasoon, niin perustellaan vastaan että "Jessicakin jätti lukion väliin ja opiskelee lähihoitajaksi. Ja varmasti on töitä ja Jessican äitikin on lähihoitaja ja silti ne asuvat omakotitalossa." Ja seuraavaan hengenvetoon muistetaan valittaa sitä, että itsellä on kotona niin vaatimattomat puitteet ja kuukausirahaakin saa niin vähän ja poikaystävän perhe syö joka viikonloppu ravintolassa ja niillä on kolme autoa ja uusi 200 neliön kivitalo ja...
Ne hienot puitteet harvoin kuitenkaan ilmestyvät itsestään, vaativat kovaa työtä, kykyjä ja usein vähän onneakin. Ei mene 18-vuotiaalle helposti kaaliin, että siinä tarvitaan ensin sitä ahkeroimista lukiossa ja yliopistossa (vast) ja sitten hyvä työpaikka ja kovaa duunia. Jos verokalenterin mukaan perheen äiti tienaa yksin 1,5 kertaa sen, mitä me vaimon kanssa yhteensä ja juristi-isän tulot siihen päälle niin samasta elintasosta ei kannata haaveilla jos aikoo lähihoitajaksi tai jumppamaikaksi. Jos kerran Y-sukupolvelle eivät ura, menestyminen ja kova palkka ole tärkeitä vaan työn mielekkyys, niin kannattaisi sitten myös downgreidata vähän niitä materialistisia haaveita. Onneksi tyttö on missin mittainen ja näköinen, joten oikean puolison valitsemalla ei tarvitse välttämättä koskaan tehdä muuta kuin pitää Tuppervare-kutsuja siinä hienossa kivitalossa. Pojalla ei tule olemaan tässä suhteessa yhtä helppoa, mutta poika on onneksi tullut enemmän isäänsä ja on tolkun kaveri vaikka onkin siinä pahimmassa syrjäytymisvaara-iässä. Tuntuu jo nyt monessa suhteessa aikuisemmalta kuin isosiskonsa ja pärjää tälle hyvin keskusteluissa ja väittelyissä. Ja pojalle voi aina sanoa tarpeen tullessa niin kuin mies miehelle, että "Hemmetin juntti, mieti nyt vähän itsekin" ilman että menee heti herne nenään ja mökötysmoodi päälle.
Aika paljon meni jo sivuraiteelle koulutusaiheesta, mutta tulipahan samalla avattua erään teinin ajatusmaailmaa. Onneksi nykymaailmassa kouluttautuminen ja uuden opiskelu jatkuu läpi työelämän, joten hutilaukauksia on mahdollista paikata myöhemmin. Kunhan nyt ensin pääsee johonkin leivänsyrjään kiinni eikä jää elämään tukien varassa. Ugh, setämies on puhunut
Nojatuolistrategi
Ylipäällikkö
Kuten kerroit, yo-todistusvalinnassa mennään varmaan ojasta allikkoon.
Vaihtoehtoisesti yliopisto-opiskelijat voitaisiin valita kandivaiheen opintoihin armeijasta tutulla P1-testillä, ehkä hieman modernisoituna ja laajennettuna. Maisterinopintoihin valittaisiin sitten kandivaiheen opinnoissaan parhaiten menestyneet.
Vaarana tietysti on, että erityislahjakkuuksia saattaisi jäädä joillakin aloilla kokonaan yliopistokoulutuksen ulkopuolelle, jos P1-testi ei sujuisi. Sen voisi kuitenkin uusia vaivatta ja nopeasti. (Tai erityisalojen valinnoissa voisi ottaa huomioon erityistaidot.)
Olen minä tästä aikaisemminkin tainnut vaahdota, mutta oli taas männä viikolla sellainen keskustelu tytön kanssa että veti välillä aika sanattomaksi.
Yläaste oli jo minun aikanani 80-luvun lopulla sellainen paikka, ettei edes tarvinnut pahemmin sluibata. Ysin pintaan sai keskiarvon suunnilleen sillä että muisti käydä tunneilla eikä tarvinnut muutoin tehdä "juuri mitään". Lukiossa sitten tulikin karu herätys todellisuuteen heti ekoissa pitkän matikan ja fyssan kokeissa, mutta niistäkin kursseista rämmittiin läpi vaikka ei aina kauheasti "napannut".
Nykyään lukiossa ainakin oman jälkikasvun kertoman mukaan kannustetaan valitsemaan omasta mielestä kivoja ja mielenkiintoisia aineita, lepäämään kesälomat (ei siis tekemään kesätöitä ja hankkimaan työkokemusta) ja pitämään välivuoden kirjoitusten jälkeen. Hyvin on oppi mennyt perille meidänkin tytölle. Palikkamatikka, minimi määrä fyssaa ja kemmaa, ei kolmatta kieltä, maksimit kuvista, liikuntaa, psykaa, terveystietoa jne. Kesätöitä ei ole tehnyt päivääkään, koska ensin oli liian nuori, sitten ei paikkaa löytynyt ja viime kesänä piti ladata akkuja kirjoituksia varten. Välivuodesta puhutaan jo tässä vaiheessa ja eläinlääkärin ammatti olisi haaveissa. Tai sitten psykologi. Not gonna happen, sanon minä tuohon edellä mainittuun viitaten. Ellei sitten välivuosi tarkoita matematiikan ym. pitkän oppimäärän suorittamista iltalukiossa tms.
Faijan jorinat tyttären kanssa on tuuleen huutelua ja jos olen eri mieltä niin olen totta kai väärässä. Minun aikanani kuulemma opiskelu lukiossa oli niin kevyttä, helppoa ja leppoisaa, kesätöitä sai jos pääsi firman kynnyksen yli ilman apua jne. Seuraavassa hengenvedossa saatetaan käydä keskustelua siitä, että on yhteiskunnan vika kun palkat ovat pieniä, verotus kovaa ja työpaikkoja niin vähän. Kun yrittää sanoa, että omilla valinnoilla on aika suuri vaikutus työllistymiseen ja tulotasoon, niin perustellaan vastaan että "Jessicakin jätti lukion väliin ja opiskelee lähihoitajaksi. Ja varmasti on töitä ja Jessican äitikin on lähihoitaja ja silti ne asuvat omakotitalossa." Ja seuraavaan hengenvetoon muistetaan valittaa sitä, että itsellä on kotona niin vaatimattomat puitteet ja kuukausirahaakin saa niin vähän ja poikaystävän perhe syö joka viikonloppu ravintolassa ja niillä on kolme autoa ja uusi 200 neliön kivitalo ja...
Ne hienot puitteet harvoin kuitenkaan ilmestyvät itsestään, vaativat kovaa työtä, kykyjä ja usein vähän onneakin. Ei mene 18-vuotiaalle helposti kaaliin, että siinä tarvitaan ensin sitä ahkeroimista lukiossa ja yliopistossa (vast) ja sitten hyvä työpaikka ja kovaa duunia. Jos verokalenterin mukaan perheen äiti tienaa yksin 1,5 kertaa sen, mitä me vaimon kanssa yhteensä ja juristi-isän tulot siihen päälle niin samasta elintasosta ei kannata haaveilla jos aikoo lähihoitajaksi tai jumppamaikaksi. Jos kerran Y-sukupolvelle eivät ura, menestyminen ja kova palkka ole tärkeitä vaan työn mielekkyys, niin kannattaisi sitten myös downgreidata vähän niitä materialistisia haaveita. Onneksi tyttö on missin mittainen ja näköinen, joten oikean puolison valitsemalla ei tarvitse välttämättä koskaan tehdä muuta kuin pitää Tuppervare-kutsuja siinä hienossa kivitalossa. Pojalla ei tule olemaan tässä suhteessa yhtä helppoa, mutta poika on onneksi tullut enemmän isäänsä ja on tolkun kaveri vaikka onkin siinä pahimmassa syrjäytymisvaara-iässä. Tuntuu jo nyt monessa suhteessa aikuisemmalta kuin isosiskonsa ja pärjää tälle hyvin keskusteluissa ja väittelyissä. Ja pojalle voi aina sanoa tarpeen tullessa niin kuin mies miehelle, että "Hemmetin juntti, mieti nyt vähän itsekin" ilman että menee heti herne nenään ja mökötysmoodi päälle.
Aika paljon meni jo sivuraiteelle koulutusaiheesta, mutta tulipahan samalla avattua erään teinin ajatusmaailmaa. Onneksi nykymaailmassa kouluttautuminen ja uuden opiskelu jatkuu läpi työelämän, joten hutilaukauksia on mahdollista paikata myöhemmin. Kunhan nyt ensin pääsee johonkin leivänsyrjään kiinni eikä jää elämään tukien varassa. Ugh, setämies on puhunut
Hyvin kuvasit kyllä lukioikäisen ajatusmaailmaa. Vähän rupesi silleen Vanhalamaisesti hihityttämään vaikka vakavista asioista onkin kyse. Tuohan siinä on kun lukiossa ollaan kuitenkin usein ihan kakaroita ja silti pitäisi tehdä kauaskantoisia valintoja. Eikä tämä nyt mikään uusi asia ole sinänsä. Tässäkin kirjoittaa eräs humanteri, joka 90- luvulla teki lukiossa valinnat helpoimman mukaan ja on sitten myöhemmin opiskellessaan saanut tehdä paljon lisätöitä sen takia.
Jos lukiossa tosiaan kehotetaan päästämään itsensä helpolla, niin sehän on varsin vastuutonta. Miten paljon tuossa nyt sitten on teinin omaa tulkintaa, sitähän emme tiedä. Meidän nuoruudessa kyllä kesätöihin pääsi helpommin, siinä hän on oikeassa. Mutta nykyään tämä elinikäisen oppimisen kulttuuri tosiaan pelastaa paljon ja kyllä se oma järkikin siinä aikaa myöten kasvaa.
Jos toisen asteen koulutuksen vaatimustasoa tai helpolla pääsemistä mietitään, niin siellähän ovat olemassa ammattikoulut joissa vaatimustaso on varsinkin nykyisin todella alhainen lukioihin verrattuna. Opiskelutehtävät ovat alkuaankin helppoja jos alkaa vaikuttaa siltä, että opiskelija ei silti saa niitä tehtyå niin ne tehtävät saatetaan lopulta tehdä vaikka yhdessä opettajan ja/tai työpaikkaohjaajan kanssa, jotta opiskelijalle saadaan tutkintopaperit käteen.