Koulutus 100+

Kinkit opiskelevat englanniksi.

Suomen kielen taito tarvitaan Suomessa ja erityisesti hoitotyössä, jo virheiden välttämiseksi. Kielenopetus ei kuitenkaan pelitä. Epäilen, että vaikka Suomessa on todella kovan tason äikänopettajia, tuonne ammattipuolelle ei ole päätynyt ihan johtotähti. Vaihtuvuus jutun mukaan on suuri.


 
L,uuden tehneeni havainnon, että nykyään julkisuudessa esiintyisi enemmän puhevikoja kuin aikaisemmin (90- ja 2000-luvuilla).

Minullakin aikanaan oli, mutta se korjattiin peruskoulussa.

Onko puheterapiasta vähennetty, vai olenko hakoteillä koko ilmiön suhteen?
 
L,uuden tehneeni havainnon, että nykyään julkisuudessa esiintyisi enemmän puhevikoja kuin aikaisemmin (90- ja 2000-luvuilla).

Minullakin aikanaan oli, mutta se korjattiin peruskoulussa.

Onko puheterapiasta vähennetty, vai olenko hakoteillä koko ilmiön suhteen?
On säästetty ja nykyään siedetään erilaisuutta enemmän kuin ennen. Ei ole enää yhtä ainoaa oikeaa tapaa puhua.
 
Lukukausimaksuista

Suomessa on mitä pikimmin otettava käyttöön korkeakoulujen lukukausimaksut. Lukukausimaksujen tulee olla riittävän isot ja on ensiarvoisen tärkeää suhteuttaa ne opiskeltavan tutkinnon kustannukseen.

Tällä hetkellä verorahoitteinen koulutusjärjestelmä tuottaa nimittäin luvattoman paljon heikkotasoisia ja väärin kohdentuvia tutkintoja. Suomi on puolillaan entisten Nokia-insinöörien vetämiä maakunta-ammattikorkeakouluja ja kortisto on täynnä erilaisia tradenomeja ja filosofian maistereita vailla työllistymisedellytyksiä.

Lukukausimaksut tuovat kipeästi kaivatun raikkaan tuulahduksen koulutusjärjestelmään. Ne ensinnäkin pakottavat korkeakoulut parantamaan tasoa - opiskelija ei tule maksamaan huonosti työmarkkinoille valmistavasta tutkinnosta samaa kuin OKM tällä hetkellä, jos toinen korkeakoulu tarjoaa samaa tutkintoa laadukkaampana toteutuksena melkein samaan hintaan. Samalla lukukausimaksut kannustavat opiskelijoita nopeaan valmistumiseen, tarkempaan alanvalintaan ja ylläpitävät yleistä yhteiskuntamoraalia.

Lienee nimittäin kohtuullista, että haluamastaan koulutuksesta joutuu jotakin maksamaan itsekin. Tyypillisesti toki vedotaan siihen, että hyvätuloiset maksavat koulutuksensa takaisin veroina. Ehkä, mutta lääkäri ja juristi ansaitsevat kumpikin hyvin, vaikka juristin kouluttaminen maksaa vain pienen murto-osan lääkärin kouluttamisesta. Käytännössä juristi päätyy maksamaan verorahoistaan oman koulutuksensa lisäksi myös valkotakkielviksen koulutuksen.

Maksutonta koulutusta on toki perusteltu sosiaalisella tasa-arvolla, mutta Suomessa on pitkät perinteet erilaisista tukijärjestelmistä ja koulutuksen periytyvyydestä tukijärjestelmistä huolimatta (ruotsinkielisten kiintiöt, köhköh). Ei liene mahdoton ajatus, että valtio tarvittaessa takaisi opiskelijalle lainan, jolla lukukausimaksut voi rahoittaa.

Lukukausimaksujen käyttöönotolla saavutetaan silkkaa säästöä, kun korkeakoulujen rahoituksen valtionosuuksia voidaan leikata reilulla kädellä. Samalla korkeakoulutukseen saadaan dynaamisuutta ja hyvää pöhinää, joka edesauttaa Suomen kilpailukykyä ja talouskasvua tulevaisuudessa. Siinä ohessa myös työmarkkinat oletettavasti tervehtyvät ja esimerkiksi kandidaatin tutkinnosta tulee entistä pätevöittävämpi, siinä missä työnantaja voi nykyään valikoida ylikoulutetuista tusinamaistereista mieleisensä.
 
Lukukausimaksujen käyttöönotolla saavutetaan silkkaa säästöä, kun korkeakoulujen rahoituksen valtionosuuksia voidaan leikata reilulla kädellä. Samalla korkeakoulutukseen saadaan dynaamisuutta ja hyvää pöhinää, joka edesauttaa Suomen kilpailukykyä ja talouskasvua tulevaisuudessa. Siinä ohessa myös työmarkkinat oletettavasti tervehtyvät ja esimerkiksi kandidaatin tutkinnosta tulee entistä pätevöittävämpi, siinä missä työnantaja voi nykyään valikoida ylikoulutetuista tusinamaistereista mieleisensä.

Sinänsä paljon turhuutta on myös ammatillisten koulutusten puolella. Erittäin huonoa työllistyvyyttä (eräoppaan koulutus on tästä klassinen esimerkki) ja tarpeettomia koulutusvaatimuksia missä sellaiseen työhön jota voisi tehdä kouluttamaton vaaditaan ammattitutkinto tai sellaiseen työhön jota voisi tehdä ammattitutkinnon pohjalta vaaditaan ammatillinen perustutkinto.

Toisaalta koulutusjärjestelmä on myös jatkumo, missä ammattilliset tutkinnot, ammattikorkeakoulututkinnot ja korkeakoulututkinnot ovat periaatteessa samaa kenttää, eikä ole harvinaista, että samoja työtehtäviä jollain työpaikalla tehdään hyvin erilaisilla koulutustaustoilla.

Itse lähtisin leikkaamaan koulutuksesta toisaalta siten, että aloituspaikkojen määrät eri koulutuksissa suhteutettaisiin suoraan siihen, että mikä on alalta valmistuneiden työllistymisprosentti sellaisiin tehtäviin missä kyseistä koulutusta tarvitaan. Jos prosentti olisi lähellä sataa niin koulutuspaikkoja voisi lisätä, mutta muutoin laskea. Ja toisaalta leikata voisi siten, että muodolliset pätevyydet eri aloilla korjattaisiin vastaamaan sitä, että mitä työtehtävistä suoriutuminen aidosti vaatii. Tämä aiheuttaisi luonnollisesti runsaasti vastustusta, koska monet katsoisivat, että työntekijöiden taso laskee, mutta yhtä lailla vastustusta aiheuttavat muutkin koulutukseen kohdistuvat säästöt.
 
Olipa taas opettavainen vuosi. Entisestään vahvistui se käsitys, että me pyritään tukemaan vääriä ihmisiä. Hattuvakiona sanoisin, että 85% ongelmaoppilaista vain heijastaa kotien ongelmia. Ja koulun valta ei ulotu sinne koteihin. MT-ongelmia, päihteitä, pitkäaikaistyöttömyyttä, yleinen asenne sekä yhteiskuntaan että koululaitokseen ovat kielteisiä - ja nuo siis niillä vanhemmilla.

Ai palaveri? Joo. Huoltaja jättää toistuvasti tulematta palaveriin. Ei vastaa puhelimeen opettajalle, mutta sentään lapselle, joten saadaan palaveri pidettyä etänä. "Sillähän menee koulu paremmin kuin minulla! :D" Niin, siis numerot tasoa 5 ja joku nelonenkin seassa. "No mutta ei ole kuiten luokalle jäämässä!" Wilma-viesteihin ei vastata, puhelimeen ei vastata, poissaoloja ei kuitata. Huoltaja tekee vuorotyötä, joten monena aamuna oppilas jää kotiin nukkumaan. Koska on kuljetusoppilas, ei tule koko päivänä kouluun. Ai sosiaalitoimi? Perhe on jo sen piirissä.

Tai oppilas on heikko. Tilannetta ei edesauta jatkuvat sairaspoissaolot. Tosin valitettavasti äiti on "perhetuttu", joten tietona on, että aina kun sattuu vituttamaan, äiti ottaa saikkua, eli vähän ne lapsenkin poissaolot epäilyttävät. Sitä paitsi tämä on jo kolmas lapsi meidän koulussa, eli kaava on tuttu. Wilma-viestejä ei lueta ja poissaoloja ei kuitata. Ja perhe on sekä sosiaalitoimen että terveydenhuollon monialaisen tuen piirissä.

Tai huoltaja vaatii palaveria, että oppilaalle saadaan järjestettyä oppimiseen tukea.
- Luetko kokeisiin? "En!"
- Teetkö läksyjä? "En!"
- Opiskeletko tunnilla? "En!"
- Käytkö tarjotussa tukiopetuksessa? "En!"
- Onko edes kirjat mukana kotona? "Ei!"
Mutta huoltaja vaatii kovasti tukea koululta.

Tai kaksi viikkoa ennen koulun päättymistä huoltaja ilmoittaa, että "JÄÄ KYLLÄ PAHA MAKU SUUHUN, KUN LASTA KIUSATTIIN KOKO KOLME VUOTTA TEIDÄN KOULUSSA, ETTEKÄ TEHNEET MITÄÄN! EI KYLLÄ KERROTTU TEILLE, KUN AJATELTIIN VAIN KESTÄÄ, MUTTA SILTI! NYT TEHDÄÄN RIKOSILMOITUS! JA EI KYLLÄ KERROTA, KETKÄ KIUSASI JA MITEN!"

Ja toinen samanlainen viikkoa ennen kesälomaa. "Hei. Nyt kyllä on mennyt kuppi nurin. Lasta on kiusattu jo kaksi vuotta ja se oireilee psyykkisesti ja fyysisesti! Emme tosin ole aiemmin tästä koulun henkilökunnalle kertoneet! Myöskin kiellämme, että tilanteeseen saa puuttua mitenkään! Lapsi ei halua käydä samoja asioita uudelleen läpi! Mutta loppua tämän pitäisi!"

Ja mitähän vielä. Olisiko vaikka se klassinen huoltajan ilmoitus: "Oppilaan uudet ja kalliit valkoiset kengät on sotkettu kuvaamataidon tunnilla! Koulun pitää ostaa uudet! Oppilas jätti kengät käytävään ja oppitunnin aikana ne oli sotkettu tussilla! Oppilas kertoi minulle puhelimessa, että hän tunsi, kun joku ryömi pöydän alle ja töhri kengät tussilla oppitunnin aikana!" Eli siis kengät olivat samanaikaisesti sekä jalassa että käytävällä? Eikä huoltaja itse näe tietenkään mitään ristiriitaa kertomuksessa, vaan koulun vika.

Tämän vuoden valvontaluokka oli kyllä ehdottomasti haastavin tähän saakka. Ei se, että yli puolella oli jonkinlainen tuen päätös, vaan se, että luokan henki oli täysin negatiivinen aivan kaikkeen. Kaikilta opettajilta kuuli samaa, eli aivan sama mitä yritettiin tehdä, koko luokka näytti nyrpeää naamaa oli äärimmäisen passiivinen ja haluton osallistumaan. Joidenkin opettajien tunneilla oppilaat jopa aktiivisesti sabotoivat ihan kivojakin juttuja. Lisäksi olivat epäluotettavia, eli minkäänlaista siimaa ei voinut antaa, koska vapauksia käytettiin heti väärin. Todella raskas sakki, etenkin kun vielä niin moni huoltajista oli niin raskaita tapauksia.
 
Tai huoltaja vaatii palaveria, että oppilaalle saadaan järjestettyä oppimiseen tukea.
- Luetko kokeisiin? "En!"
- Teetkö läksyjä? "En!"
- Opiskeletko tunnilla? "En!"
- Käytkö tarjotussa tukiopetuksessa? "En!"
- Onko edes kirjat mukana kotona? "Ei!"
Mutta huoltaja vaatii kovasti tukea koululta.

Kuritusta tuollainen oppilas tarvitsisi eikä tukea.

Jostain syystä järjestelmä on mennyt sellaiseksi, että oletetaan aina kaikilta löytyvän halu oppia ja tehdä parhaansa. Ja siksi keskitytään tukemiseen vaikka oppilas ei edes yrittäisi mitenkään peitellä sitä, että kiinnostus työskentelyyn on nolla.
 
Pakko auttaa vaikka toinen ei apua halua/tarvitse.

Tiedän työelämästä tapauksia joilla on tuo "auttamisen pakko", siinä ei järkipuhe auta "kun pitää auttaa kun toisella on ongelma" vaikka tämä pakkoauttamisen kohde ei sitä oikeasti tarvitse. Omat hommat seis ja autetaan jotain muuta, vaikka ohikulkijaa.

On joskus tullut ajatus että tuommoinen "pakkoauttaja" kun pääsee säätämään asioita, käytäntöjä tai lakeja niin tulos on todennäköisesti katastrofi.
 
Back
Top