Kylmän sodan kalustohankinnat Suomessa.

[JR49]

Menee historian kertaamisen puolelle, mutta 60-luvun alussa kun ilmavoimat havittelivat ruotsalaista Drakenia, kieltäytyi Ruotsi myymästä konetta kaikilla herkuilla (hävittäjätutka & amerikkalaista alkuperää olevat ohjukset). Sitten kun MiG-21 F:t ostettiin itänaapurista, toimittivat sotilaat tiettävästi kaikessa hiljaisuudessa tiedot konetyypin suoritusarvoista ja tekniikasta amerikkalaisille. Kertoman mukaan vastineeksi saatiin amerikkalaista tiedustelutekniikkaa Viestikoelaitokselle ym. asiaan liittyvää hys-hys -tietämystä. Eli kyllä suomalaiset sotilaat pitivät länsiyhteyksiä yllä kylmän sodan aikanakin.

Tuo vahvistaa tiedustelukenraali Raimo Heiskasen muistelmissaan kertoman seikan. Eli kysynnän ja tarjonnan laki vallitsee myös tiedustelussa. Arkaluonteisen materiaalin saaminen ei ole ongelma, mikäli sinulla itselläsi on antaa jotain kiinnostavaa vastineeksi.

 

[Creidiki]

Koko vehjettä ei ikinä olisi pitänyt alkaa kehittelemään eikä ainakaan ottaa keskeneräisenä tuotantoon. Ruotsalaisilla oli Carl Gustav -sinko, enimmäinen vuosimalli 1948, joka kelpasi muulle länsimaailmalle,
jenkeillekin.

Tätä minä en ole koskaan oikein käsittänyt, jos maailmalla on ostettavissa (ei siis olemassa vaan ostettavissa) ase tai varuste niin miksi ihmeessä puolustusvoimien on pakko kehittää oma joka on:
-kalliimpi,
-ei ole sanottavasti parempi ja useinmiten huonompi,
-pienistä valmistusmääristä johtuen huonommin saatavilla
-mahdollisesti vanhentunut jo käyttöön otettaessa

esim rynnäkkökivääri, Sinko 55S55, Lahti-Saloranta PK, Maastopuku 95 ja 05, TAK-85
Lyön maiharini vetoa että kehitysprojekteissa on reilusti saneerattavaa.

 

[peelo]

Sorry tää menee vähän ohi aiheen, mutta en viitse uutta ketjua tehdä. Jos joku muu viitsii niin voi tehdä alustuksen aiheeseen kustannustehokkuus suomalainen vs. ulkomaalainen asetuotanto.

Tätä minä en ole koskaan oikein käsittänyt, jos maailmalla on ostettavissa (ei siis olemassa vaan ostettavissa) ase tai varuste niin miksi ihmeessä puolustusvoimien on pakko kehittää oma joka on:
-kalliimpi,
-ei ole sanottavasti parempi ja useinmiten huonompi,
-pienistä valmistusmääristä johtuen huonommin saatavilla
-mahdollisesti vanhentunut jo käyttöön otettaessa

esim rynnäkkökivääri, Sinko 55S55, Lahti-Saloranta PK, Maastopuku 95 ja 05, TAK-85
Lyön maiharini vetoa että kehitysprojekteissa on reilusti saneerattavaa.

Kehitysprojekteissa on varmasti saneerattavaa, mutta maailma on joskus ollut hyvin erilainen paikka kuin nykyään. Markkinatalous ja globalisaatio on nykypäivänä ajanyt suomalaisen aseteollisuuden tilanteeseen jossa yllä olevan lainauksen teesit pätevät. Voisin väittää että tilanne ei ole ollut sama jopa vielä 90-luvun alussa. PV on hankkinut materiaalia kotimaisilta markkinoilta ja kohtuu isolta osaltaan jopa tuottanut sitä itse. Isossa osassa tämä on mahdollistanut edes jonkinlaisen suorituskyvyn taloudellisten resurssien ollessa hyvin niukat. RK62, 55S55, TAK-85, jopa KVKK sekä esim. Ilmavoimien KEVA tutkat ovat taanneet joukkojen varustamisen edes jotenkin. Joku pohti Carl Gustavia 55S55 vaihtoehdoksi ja voisin väittää että tällainen olisi ollut täysin mahdoton ajatus aikoinaan ja nimenomaan taloudellisesta näkökulmasta.

Kotimaisen rynnäkkökiväärin ongelma tuli eteen vasta 90-luvun lopulla RK95 myötä, kaikki mikä tuotettiin ennen sitä vastasi tarpeeseen.

 

[Rannari]

Sorry tää menee vähän ohi aiheen, mutta en viitse uutta ketjua tehdä. Jos joku muu viitsii niin voi tehdä alustuksen aiheeseen kustannustehokkuus suomalainen vs. ulkomaalainen asetuotanto.




Kehitysprojekteissa on varmasti saneerattavaa, mutta maailma on joskus ollut hyvin erilainen paikka kuin nykyään. Markkinatalous ja globalisaatio on nykypäivänä ajanyt suomalaisen aseteollisuuden tilanteeseen jossa yllä olevan lainauksen teesit pätevät. Voisin väittää että tilanne ei ole ollut sama jopa vielä 90-luvun alussa. PV on hankkinut materiaalia kotimaisilta markkinoilta ja kohtuu isolta osaltaan jopa tuottanut sitä itse. Isossa osassa tämä on mahdollistanut edes jonkinlaisen suorituskyvyn taloudellisten resurssien ollessa hyvin niukat. RK62, 55S55, TAK-85, jopa KVKK sekä esim. Ilmavoimien KEVA tutkat ovat taanneet joukkojen varustamisen edes jotenkin. Joku pohti Carl Gustavia 55S55 vaihtoehdoksi ja voisin väittää että tällainen olisi ollut täysin mahdoton ajatus aikoinaan ja nimenomaan taloudellisesta näkökulmasta.

Kotimaisen rynnäkkökiväärin ongelma tuli eteen vasta 90-luvun lopulla RK95 myötä, kaikki mikä tuotettiin ennen sitä vastasi tarpeeseen.

10000+ kevyttä ja 1000+ raskasta sinkoa olisivat tosiaan olleet melkoinen valuuttasyöppö 50/60/70-luvuilla. Ei tuollaisia määriä olisi saatu hankittua kuin Neuvostoliitosta. Nyt saatiin myös huoltovarmuutta kaikkein tärkeimpien asejärjestelmien osalta. Pst:lle on jo tuolloin annettu iso arvo kun vähien rahojen käyttöä on linjattu.

 

[pstsika]

10000+ kevyttä ja 1000+ raskasta sinkoa olisivat tosiaan olleet melkoinen valuuttasyöppö 50/60/70-luvuilla. Ei tuollaisia määriä olisi saatu hankittua kuin Neuvostoliitosta. Nyt saatiin myös huoltovarmuutta kaikkein tärkeimpien asejärjestelmien osalta. Pst:lle on jo tuolloin annettu iso arvo kun vähien rahojen käyttöä on linjattu.

Panssarintorjuntaan yleensäkin kiinnitettiin huomattavasti huomiota ja resurseja1950/60/70-luvuilla, jonka jälkeen kyseinen koulutushaara on kärsinyt melkoisen arvonalennuksen. Aiemmin kehitystyöstä ja suunnittelusta vastasivat Panssasrintorjuntapataljoona/PSPR kärkipäässä ja muiden joukko-osastojen panssarintorjuntakomppaniat. Nyt panssarintorjuntaa koulutetaan lähinnä otona muiden koulutushaarojen seassa ja puhtaat panssarintorjuntayksiköt näin rauhan aikana on lähes kaikki lakkautettu ja koulutus annetaan jääkäri-, kranaatinheitin- tai tukikomppanioissa, jolloin kyllä saadaan kalusto ja taistelutekniikka koulutettua varusmiehille, mutta kehitystyö on vaatimattomampaa. Ehkä sitten seuraavan sodan jälkeen taas uudestaan annetaan arvo taistelukentän peruselementille nimeltä panssarintorjunta, joka ei suinkaan ole jokamiehen laji, vaikka jokaisen tuleekin pystyä tavainomaisia kertakäyttöaseita käyttämään.

 

[Slammer]

Tätä minä en ole koskaan oikein käsittänyt, jos maailmalla on ostettavissa (ei siis olemassa vaan ostettavissa) ase tai varuste niin miksi ihmeessä puolustusvoimien on pakko kehittää oma joka on:
-kalliimpi,
-ei ole sanottavasti parempi ja useinmiten huonompi,
-pienistä valmistusmääristä johtuen huonommin saatavilla
-mahdollisesti vanhentunut jo käyttöön otettaessa

Syitä on lukuisia:
- Sisäpolitiikka: kansa tykkää kotimaisista hankinnoista.
- Teollisuuspolitiikka: kotimaisilla hankinnoilla tarjotaan suomalaisille töitä.
- Valuuttapolitiikka: vaikka rahaa olisi, ulkomailta ostaminen vaati aina ulkomaan valuuttaa, josta oli pulaa.
- Ulkopolitiikka: kaikista maista ei olisi kuitenkaan ollut hyväksyttävää hankkia.
- Kauppapolitiikka: ja vaikka olisi ollut, kaikki eivät olisi myyneet.
- Usko, että kyllä me voidaan tehdä parempi ja halvempi. Tälläkin foorumilla haaveillaan vähän väliä, että jotain vekotinta alettaisiin tehdä Suomessa ja se ratkaisee kaikki ongelmat.

Vaikka olen nykymaailmassa asiasta sinänsä täysin samaa mieltä, etenkin 50-luvun todellisuus oli sellainen, että kotimainen tuotanto oli monissa tapauksissa paremmin perusteltavissa tai jopa ainoa vaihtoehto. Tämä ei toisaalta tarkoita etteikö projekteja olisi voitu mokata muilla tavoin.

 

[Rannari]

Panssarintorjuntaan yleensäkin kiinnitettiin huomattavasti huomiota ja resurseja1950/60/70-luvuilla, jonka jälkeen kyseinen koulutushaara on kärsinyt melkoisen arvonalennuksen. Aiemmin kehitystyöstä ja suunnittelusta vastasivat Panssasrintorjuntapataljoona/PSPR kärkipäässä ja muiden joukko-osastojen panssarintorjuntakomppaniat. Nyt panssarintorjuntaa koulutetaan lähinnä otona muiden koulutushaarojen seassa ja puhtaat panssarintorjuntayksiköt näin rauhan aikana on lähes kaikki lakkautettu ja koulutus annetaan jääkäri-, kranaatinheitin- tai tukikomppanioissa, jolloin kyllä saadaan kalusto ja taistelutekniikka koulutettua varusmiehille, mutta kehitystyö on vaatimattomampaa. Ehkä sitten seuraavan sodan jälkeen taas uudestaan annetaan arvo taistelukentän peruselementille nimeltä panssarintorjunta, joka ei suinkaan ole jokamiehen laji, vaikka jokaisen tuleekin pystyä tavainomaisia kertakäyttöaseita käyttämään.

Hyvinhän tuohon on koko ajan panostettu. Ainakin ns. suomalaisittain hyvin. Esimerkiksi matkan varrella vajaiksi jääneet prikaatikokoonpanot yms. ovat kyllä saaneet määrävahvuiset pst-aseet vaikka monelle muulle sektorille on jäänyt karmivia puutteita. Nyt on taas yksi kapeikko esissä kun raskas sinko poistuu ja NLAW tulee. Toivottavasti määristäkin kyetään jatkossa huolehtimaan. Hankittujen aseiden laatukin lienee ihan kohdillaan. Koulutuksen osalta vähenevät joukot ja samalla suhteellisesti vähenevät pst-osat varmasti työntävät tätä taiteenalaa marginaaliin.

 

[Deeiii]

Syitä on lukuisia:
- Sisäpolitiikka: kansa tykkää kotimaisista hankinnoista.
- Teollisuuspolitiikka: kotimaisilla hankinnoilla tarjotaan suomalaisille töitä.
- Valuuttapolitiikka: vaikka rahaa olisi, ulkomailta ostaminen vaati aina ulkomaan valuuttaa, josta oli pulaa.
- Ulkopolitiikka: kaikista maista ei olisi kuitenkaan ollut hyväksyttävää hankkia.
- Kauppapolitiikka: ja vaikka olisi ollut, kaikki eivät olisi myyneet.
- Usko, että kyllä me voidaan tehdä parempi ja halvempi. Tälläkin foorumilla haaveillaan vähän väliä, että jotain vekotinta alettaisiin tehdä Suomessa ja se ratkaisee kaikki ongelmat.

Vaikka olen nykymaailmassa asiasta sinänsä täysin samaa mieltä, etenkin 50-luvun todellisuus oli sellainen, että kotimainen tuotanto oli monissa tapauksissa paremmin perusteltavissa tai jopa ainoa vaihtoehto. Tämä ei toisaalta tarkoita etteikö projekteja olisi voitu mokata muilla tavoin.

Eikös tuohon aikaan ollut politiikkana, että 1/3 hankinnoista idästä, 1/3 lännestä, ja loput kotomaasta.

Silloisessa tilanteessa paljon paremmin perusteltua kuin nykyään, ja yleinen käytäntö muissakin maissa. Toki siinä sitten oli omat seurauksensa.

 

[Rannari]

Eikös tuohon aikaan ollut politiikkana, että 1/3 hankinnoista idästä, 1/3 lännestä, ja loput kotomaasta.

Silloisessa tilanteessa paljon paremmin perusteltua kuin nykyään, ja yleinen käytäntö muissakin maissa. Toki siinä sitten oli omat seurauksensa.

Pikemminkin niin että raskas kalusto Neukkulasta ja kulutushyödykkeet kotimaasta. Poliittisesti korrekti muu kuin aseteknologia voitiin hankkia lännestä. Länsiaseet olivat Suomessa melkoinen harvinaisuus 80-luvulle saakka ja sekin vähä lähes poikkeuksetta Euroopan puolueettomista maista.

 

[Old Boy]

10000+ kevyttä ja 1000+ raskasta sinkoa olisivat tosiaan olleet melkoinen valuuttasyöppö 50/60/70-luvuilla.

Joku pohti Carl Gustavia 55S55 vaihtoehdoksi ja voisin väittää että tällainen olisi ollut täysin mahdoton ajatus aikoinaan ja nimenomaan taloudellisesta näkökulmasta.

1950-luvun todellisuus oli sellainen, että kotimainen tuotanto oli monissa tapauksissa paremmin perusteltavissa tai jopa ainoa vaihtoehto

Kotimaisen singon kehittämiseen ryhtyminen virastotyönä (PE Aseosasto) tai viimeistään tuotannon aloitus oli järjetön päätös. Näin on sanottu useamman kerran; viimeksi aseinssinä PE:ssa pitkän uran tehnyt
Ilkka Heikkilä jossain esitelmässä. Silloin 50-luvun lopulla itäaseet eivät olleet vaihtoehto maavoimissa. Sellaista esittänyt ye-majuri olisi papereineen lentänyt komentaja Heiskasen virkahuoneesta leppäkeihään
tavoin. Siten jäljelle jäi tämä Carl Gustav, joka muille länsimaille kelpasi. Päinvastoin, kun yllä annettiin ymmärtää, länsiaseita ostettiin 50-60 luvuilla, mm it-tykkejä, aluksia ja pst-ohjuksia. Nimenomaan huolto-
varmuuden näkökulmasta CG olisi voinut olla hyväkin hankinta. Ruotsissahan laskettiin, kuinka kauan kestää ennenkuin punapanssarit ovat Turussa ja Tornionjoella. Jos kerran Drakeneita varastoitiin meitä
varten Ruotsissa, niin miksei sinkojakin. Nytkin 55 S:n vuosittainen tuotanto oli pienehkö. Alussa olisi välttämättä tarvinut hankkia ainoastaan koulutukseen tarvittava määrä.

Tälläkin foorumilla haaveillaan vähän väliä, että jotain vekotinta alettaisiin tehdä Suomessa ja se ratkaisee kaikki ongelmat.

Samaan aikaan kun yksityinen teollisuus pystyi valmistamaan aseita vientiin (ainakin Tampella) virastotyönä syntyi tuote, joka oli kuin N-liittolainen kulutustavara. Ihmettelin itse AUK:n oppilaana asetta
kantaessani, eikö 20 v aikana kukaan ole huomannut, ettei poistetusta karttalaukusta peräisin oleva hihna ole paras mahdollinen 8 kg painavalle vimpaimelle. Kastuessaan se kapeni lisää ja kidutti kantajaa
entistä paremmin. Harjoitteluun oli tykistössä tarjolla ainoastaan sisäpiippua. Sen vika oli, että patruunan lähtönopeus oli liian suuri ts lensi liian suoraa rataa. Asia olisi korjattu lyhentämällä sisäpiipua, mutta
ei tämäkään suunnitelijoita kiinnostanut.

Kevyelle singolle ei koskaan onnistuttu kehittämään kunnolla toimivaa ja kestävää seulaa, vaan se oli eräänlainen "useampi-kertasinko". Tämä myös tunnustettiin, kun jouduimme tyytymään sisäpiippuihin.
Atarvikkeen tehosta kirjoitin jo aikaisemmin. Slogan: "ammu ja unohda" ei ole peräisin elinkaaren lopusta, vaan näin kerrottiin avoimesti jo noin 1980. Forumilla ei ilmeisesti ole ajateltu mitä tarkoittaa
panosten kelvottomuus tosipaikassa. Lähtönopeuden muuttuminen aiheuttaa, että vehkeellä ei vaan osu; ei vaikka kahvoissa olisi sinkosimojen Simo Häyhä. Ja ensimmäinen ampujan ja maalin puoliväliin
ryytyvä ammus aiheuttaa ketjureaktioin eikä kukaan luota aseeseensa enää, vaikka JJoht vänrikki pitäisi kuinka hyviä palopuheita.

Yhteenvetona kahdesta postauksestani vielä:
Asetta ei koskaan saatu toimimaan siten kun oli tarkoitus
Siihen ei ollut kunnollisia atarvikkeita suurimman osan 40 v elinkaaren aikaa
Panokset pilaantuivat nopeasti käyttökelvottomiksi
Ei kunnollista harjoitus/simulointi kalustoa
Ainoan lisävarusteen tähtäinkaukoputken kiinnitys oli epäonnistunut
Kantohihnaakan ei 40 v aikana saatu paremmaksi

Muissa suhteissa varmaan hyvä ase, olihan se peräisin kotimaasta...

 

[Rannari]

Kotimaisen singon kehittämiseen ryhtyminen virastotyönä (PE Aseosasto) tai viimeistään tuotannon aloitus oli järjetön päätös. Näin on sanottu useamman kerran; viimeksi aseinssinä PE:ssa pitkän uran tehnyt
Ilkka Heikkilä jossain esitelmässä. Silloin 50-luvun lopulla itäaseet eivät olleet vaihtoehto maavoimissa. Sellaista esittänyt ye-majuri olisi papereineen lentänyt komentaja Heiskasen virkahuoneesta leppäkeihään
tavoin. Siten jäljelle jäi tämä Carl Gustav, joka muille länsimaille kelpasi. Päinvastoin, kun yllä annettiin ymmärtää, länsiaseita ostettiin 50-60 luvuilla, mm it-tykkejä, aluksia ja pst-ohjuksia. Nimenomaan huolto-
varmuuden näkökulmasta CG olisi voinut olla hyväkin hankinta. Ruotsissahan laskettiin, kuinka kauan kestää ennenkuin punapanssarit ovat Turussa ja Tornionjoella. Jos kerran Drakeneita varastoitiin meitä
varten Ruotsissa, niin miksei sinkojakin. Nytkin 55 S:n vuosittainen tuotanto oli pienehkö. Alussa olisi välttämättä tarvinut hankkia ainoastaan koulutukseen tarvittava määrä.



Samaan aikaan kun yksityinen teollisuus pystyi valmistamaan aseita vientiin (ainakin Tampella) virastotyönä syntyi tuote, joka oli kuin N-liittolainen kulutustavara. Ihmettelin itse AUK:n oppilaana asetta
kantaessani, eikö 20 v aikana kukaan ole huomannut, ettei poistetusta karttalaukusta peräisin oleva hihna ole paras mahdollinen 8 kg painavalle vimpaimelle. Kastuessaan se kapeni lisää ja kidutti kantajaa
entistä paremmin. Harjoitteluun oli tykistössä tarjolla ainoastaan sisäpiippua. Sen vika oli, että patruunan lähtönopeus oli liian suuri ts lensi liian suoraa rataa. Asia olisi korjattu lyhentämällä sisäpiipua, mutta
ei tämäkään suunnitelijoita kiinnostanut.

Kevyelle singolle ei koskaan onnistuttu kehittämään kunnolla toimivaa ja kestävää seulaa, vaan se oli eräänlainen "useampi-kertasinko". Tämä myös tunnustettiin, kun jouduimme tyytymään sisäpiippuihin.
Atarvikkeen tehosta kirjoitin jo aikaisemmin. Slogan: "ammu ja unohda" ei ole peräisin elinkaaren lopusta, vaan näin kerrottiin avoimesti jo noin 1980. Forumilla ei ilmeisesti ole ajateltu mitä tarkoittaa
panosten kelvottomuus tosipaikassa. Lähtönopeuden muuttuminen aiheuttaa, että vehkeellä ei vaan osu; ei vaikka kahvoissa olisi sinkosimojen Simo Häyhä. Ja ensimmäinen ampujan ja maalin puoliväliin
ryytyvä ammus aiheuttaa ketjureaktioin eikä kukaan luota aseeseensa enää, vaikka JJoht vänrikki pitäisi kuinka hyviä palopuheita.

Yhteenvetona kahdesta postauksestani vielä:
Asetta ei koskaan saatu toimimaan siten kun oli tarkoitus
Siihen ei ollut kunnollisia atarvikkeita suurimman osan 40 v elinkaaren aikaa
Panokset pilaantuivat nopeasti käyttökelvottomiksi
Ei kunnollista harjoitus/simulointi kalustoa
Ainoan lisävarusteen tähtäinkaukoputken kiinnitys oli epäonnistunut
Kantohihnaakan ei 40 v aikana saatu paremmaksi

Muissa suhteissa varmaan hyvä ase, olihan se peräisin kotimaasta...

Kalle Kustaa olisi ollut teknisesti erinomainen valinta pitkän elinkaaren takia. Raha olisi kuitenkin virrannut ulkomaille ja se taas on osastoa ei hyvä.

Mitä länsikalustoon tulee niin ei-puolueettomista maista on tosiaan hankittu kourallinen pst-ohjuksia (Vigilant) ja vielä vähemmän väyläohjuksia (SS-11). Lisäksi kolme sotalaivaa ja kolmisenkymmentä pst-tankkia (Charioteer) ja toinen mokoma koulutusvaunuja (Comet). Merkittävimmät 50/60-lukujen länsihankinnat olivat varmaankin merivoimien torpedot ja Ilmavoimien Vampiret&Gnatit. Laadullisesti vaatimattomia ja teknisesti viimeistään 60-luvulla vanhentuneita välineitä.

Vasta neukkulan hankintojen myötä puolustusta päästiin kunnolla rakentamaan. Länsihankinnat olivat toki sikäli merkittäviä että päästiin ostamaan edes jotain.

 

[Slammer]

Eikös tuohon aikaan ollut politiikkana, että 1/3 hankinnoista idästä, 1/3 lännestä, ja loput kotomaasta.

Tämä politiikka syntyi lähinnä 70- ja 80-luvuilla ja silloinkin se oli mielestäni enemmän puolueettomuuden mainoslause kuin oikea politiikka.

Pikemminkin niin että raskas kalusto Neukkulasta ja kulutushyödykkeet kotimaasta. Poliittisesti korrekti muu kuin aseteknologia voitiin hankkia lännestä. Länsiaseet olivat Suomessa melkoinen harvinaisuus 80-luvulle saakka ja sekin vähä lähes poikkeuksetta Euroopan puolueettomista maista.

Tästä on keskusteltu jo jossain toisessa yhteydessä. Kyllä länsihankintojakin tehtiin, etenkin 50-luvulla. Vastaavasti 70-luku oli erityisen itäpainotteista aikaa. Tästä huolimatta ilmavoimilla on aina ollut käytössä varsin paljon länsikalustoa. Edellä jätit mainitsematta esimerkiksi Fougat, joita oli sekä määrällä että arvolla mitattuna merkittävä määrä. Muutenkin hankintojen jakautumista tarkistellessa syntyneeseen mielikuvaan vaikuttaa aika paljon se, tuijottaako kappalemääriä vai käytettyä rahamäärää. Lännestä hankittiin enemmän teknisempää ja kalliimpaa kalustoa, mikä tasoittaa tilannetta. Lisäksi tilanne tasoittuu jos päänimiketasolta syventää tarkastelua komponenttitasolle. Itäkalustoa modattiin läntisillä komponenteilla ja vastaavasti ns. kotimainen tuotanto riippui pitkälti länsimaista ostetuista osista.

Päinvastoin, kun yllä annettiin ymmärtää, länsiaseita ostettiin 50-60 luvuilla, mm it-tykkejä, aluksia ja pst-ohjuksia.

Ostettiin kyllä, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että valuutasta oli jatkuva pula. Sen takia kotimaassa pyrittiin tekemään mahdollisimman paljon.

 

[Rannari]

Tämä politiikka syntyi lähinnä 70- ja 80-luvuilla ja silloinkin se oli mielestäni enemmän puolueettomuuden mainoslause kuin oikea politiikka.



Tästä on keskusteltu jo jossain toisessa yhteydessä. Kyllä länsihankintojakin tehtiin, etenkin 50-luvulla. Vastaavasti 70-luku oli erityisen itäpainotteista aikaa. Tästä huolimatta ilmavoimilla on aina ollut käytössä varsin paljon länsikalustoa. Edellä jätit mainitsematta esimerkiksi Fougat, joita oli sekä määrällä että arvolla mitattuna merkittävä määrä. Muutenkin hankintojen jakautumista tarkistellessa syntyneeseen mielikuvaan vaikuttaa aika paljon se, tuijottaako kappalemääriä vai käytettyä rahamäärää. Lännestä hankittiin enemmän teknisempää ja kalliimpaa kalustoa, mikä tasoittaa tilannetta. Lisäksi tilanne tasoittuu jos päänimiketasolta syventää tarkastelua komponenttitasolle. Itäkalustoa modattiin läntisillä komponenteilla ja vastaavasti ns. kotimainen tuotanto riippui pitkälti länsimaista ostetuista osista.



Ostettiin kyllä, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että valuutasta oli jatkuva pula. Sen takia kotimaassa pyrittiin tekemään mahdollisimman paljon.

Kuten tuolla edellä totesin niin lännestä on tosiaan hankittu mm. viestikalustoa ja muuta paraateissa näkymätöntä tavaraa jolla on saatu kokonaisuuteen lisää potkua. Näkyviä Natomaan tuottamia asejärjestelmiä alkoi tulla vasta 80-luvulla. Sillä sektorilla oli kuitenkin rauhansopimuksen Saksa-rajoitteet esteenä. Muuten olisi saatettu jo 70-luvulla hankkia ainakin Milan-ohjuksia. 50-luvulla hankittiin hätäisesti jotain jotta koulutus saatiin pidettyä käynnissä. En näe niillä länsihankkeilla isoa merkitystä puolustuksen suorituskyvylle mutta firman toiminnalle kylläkin. Fougan jätin ihan tahallani pois. Minusta se ei ole ase

Kaiken kaikkiaan PV on ollut erittäin ahtaassa raossa ja kokonaisuus on luovittu läpi ihan fiksusti. En lähtisi isosti moittimaan. Poliitikkojen touhuista sama ajanjaksona voi sitten olla ainakin kahta mieltä.

 

[Rannari]

Tuossa sinkoasioita kuuklettelin ja törmäsin muistioon vuoden 2009 panssariseminaarista. Vitososiossa avataan hiukan noita 50/60/70-lukujen hankintoja.

 

[Erkki]

- Sisäpolitiikka: kansa tykkää kotimaisista hankinnoista.
- Teollisuuspolitiikka: kotimaisilla hankinnoilla tarjotaan suomalaisille töitä.

Näillä perusteilla myös eduskunnassa oltiin (vasemmistonkin taholta) suopeampia puolustusvoimien hankintamäärärahoille.

 

[Huhta]

Tätä minä en ole koskaan oikein käsittänyt, jos maailmalla on ostettavissa (ei siis olemassa vaan ostettavissa) ase tai varuste niin miksi ihmeessä puolustusvoimien on pakko kehittää oma joka on:
-kalliimpi,
-ei ole sanottavasti parempi ja useinmiten huonompi,
-pienistä valmistusmääristä johtuen huonommin saatavilla
-mahdollisesti vanhentunut jo käyttöön otettaessa

esim rynnäkkökivääri, Sinko 55S55, Lahti-Saloranta PK, Maastopuku 95 ja 05, TAK-85
Lyön maiharini vetoa että kehitysprojekteissa on reilusti saneerattavaa.

@peelo @Rannari @Slammer

Mielestäni tulkitsette Creidikiä väärin, kadotatte pointin. Ei Creidiki kritisoi kotimaista valmistusta vaan kotimaista suunnittelua.

Maailman valtioilla on hurja määrä kopioitua kalustoa, joka on tuotettu joko lisenssillä tai ilman. Miksi Suomi ei olisi voinut toimia samoin? Lisenssituotettu Carl Gustav tai röyhkeästi kopioitu RPG-2 (no joo, tämä on kai paska singoksi) olisi ollut ihan mahdollinen valinta. Raha olisi jäänyt tällöin enimmäkseen kotimaahan, kun valmistus olisi tapahtunut Suomessa. Mahdollisesti lisenssimaksuja olisi pitänyt maksaa, mutta ainakin olisi saatu hyvä konstruktio, eikä välttämättä olisi tullut sen kalliimmaksi kuin oman suunnittelu, ainakaan hinta-laatu-suhdetta katsottaessa. Ruotsin kanssa asioitaessa olisimme voineet saada lisenssin hyvinkin halvalla, olimmehan heille puskurivyöhykettä.

Osa suomalaisista aseprojekteista on toki ollut tarpeellisia ja järkeviä, joskus jopa onnistuneita. Esimerkiksi RK 95 oli aikanaan ihan hyvä kehityshanke: Massa-armeijan tarkka, kestävä ja luotettava ase, joka säilyttää kaliberiyhteensopivuuden olemassa olevan kaluston kanssa. Mikä 7,62x39mm vaihtoehto olisi ollut parempi, 1980-luvulla? Ja nyt ei tarvitse mainita kinkkirynkkyjä, joita saa neljä yhden RK95:n hankintahinnalla, koska etulinjan taistelijoista edes John Rambo ei pysty käyttämään neljää asetta yhtä aikaa...

Sittemmin vain tuli lama, Hornet-hankinta, kylmän sodan päättyminen ja Nato-optio. RK 95 ei mahtunut tähän yhtälöön.

 

[Rannari]

@peelo @Rannari @Slammer

Mielestäni tulkitsette Creidikiä väärin, kadotatte pointin. Ei Creidiki kritisoi kotimaista valmistusta vaan kotimaista suunnittelua.

Maailman valtioilla on hurja määrä kopioitua kalustoa, joka on tuotettu joko lisenssillä tai ilman. Miksi Suomi ei olisi voinut toimia samoin? Lisenssituotettu Carl Gustav tai röyhkeästi kopioitu RPG-2 (no joo, tämä on kai paska singoksi) olisi ollut ihan mahdollinen valinta. Raha olisi jäänyt tällöin enimmäkseen kotimaahan, kun valmistus olisi tapahtunut Suomessa. Mahdollisesti lisenssimaksuja olisi pitänyt maksaa, mutta ainakin olisi saatu hyvä konstruktio, eikä välttämättä olisi tullut sen kalliimmaksi kuin oman suunnittelu, ainakaan hinta-laatu-suhdetta katsottaessa. Ruotsin kanssa asioitaessa olisimme voineet saada lisenssin hyvinkin halvalla, olimmehan heille puskurivyöhykettä.

Osa suomalaisista aseprojekteista on toki ollut tarpeellisia ja järkeviä, joskus jopa onnistuneita. Esimerkiksi RK 95 oli aikanaan ihan hyvä kehityshanke: Massa-armeijan tarkka, kestävä ja luotettava ase, joka säilyttää kaliberiyhteensopivuuden olemassa olevan kaluston kanssa. Mikä 7,62x39mm vaihtoehto olisi ollut parempi, 1980-luvulla? Ja nyt ei tarvitse mainita kinkkirynkkyjä, joita saa neljä yhden RK95:n hankintahinnalla, koska etulinjan taistelijoista edes John Rambo ei pysty käyttämään neljää asetta yhtä aikaa...

Sittemmin vain tuli lama, Hornet-hankinta, kylmän sodan päättyminen ja Nato-optio. RK 95 ei mahtunut tähän yhtälöön.

Nyt on niin wanhaa tarinaa etten enää pysty muistamaan. Missä minä meninkään vikaan?

 

[Slammer]

Mielestäni tulkitsette Creidikiä väärin, kadotatte pointin. Ei Creidiki kritisoi kotimaista valmistusta vaan kotimaista suunnittelua.

Creidiki ei ole ainakaan itse katsonut tarpeelliseksi täsmentää sanomaansa ja joka tapauksessa suurin osa pointeistani pätee myös lisensseihin. Sitä paitsi hänen huonona pitämänsä rynnäkkökivääri on kuitenkin hyvin, hyvin lähellä ehdottamaasi kopiointia.

 

[Huhta]

Mennäkseni sitten ilmavoimiin, niin...

Voidaanko sanoa, että ilmavoimat teki virheen hankkiessaan yksimoottorisia koneita?

Hornetia hankittaessa kai laskeskeltiin, että kaksimoottorinen konetyyppi on käyttökuluiltaan halvempi, koska riski konemenetyksistä moottorivikojen takia pienenee rutkasti. Laskin pikaisesti nettilähteistä, että moottorivian takia on tuhoutunut alkuperäisiä MiG-21 koneita ainakin kaksi kappaletta, MiG-21Bis koneita ainakin kolme kappaletta ja Hawkeja myös ainakin kolme kappaletta.

Lisäksi löytyi pari onnettomuutta (Pielavesi, 2.7.1971 ja Salla, 25.3.2003), joista Sallan tapauksessa moottori oli sammunut puustoon törmäämisen takia ja lentäjät pelastautuneet heittoistuimilla lennettyään konetta moottori sammuksissa vielä useita kilometrejä. Pielaveden tapauksessa jää epäselväksi, miksi koneesta tuli ohjauskyvytön puustoon törmäyksen jälkeen, mutta siinäkin ohjaaja ehti hypätä törmäyksen jälkeen, joten ilmeisestikin kyse oli jälleen moottorin vaurioitumisesta. Joskin näissä kahdessa tapauksessa on hyvin epävarmaa, olisiko toisesta moottorista ollut apua.

Hawkin osalta hankintapäätöksiä ei voi kritisoida suoralta kädeltä. Kolme kohtalokasta moottorivikaa ei kai ole kovin paljon, kun otetaan huomioon, että Hawkeja on hankittu iso määrä, kaikkiaan 75 kpl, ja että niillä on lennetty yli 35 vuotta. Harjoitushävittäjän huollossa suihkumoottori lienee muutenkin yksi isoimpia kulueriä, joten ero yksi- ja kaksimoottorisen koneen käyttökuluissa voi olla harjoitushävittäjissä suurempi kuin oikeissa hävittäjissä, joissa on lukuisia muitakin paljon huoltoa vaativia järjestelmiä ja laitteita. Kaksimoottorisella konetyypillä saavutettu kustannussäästö ei siis ole mikään selviö, voi hyvin olla, että Hawk oli paras valinta kaikin puolin.

Neuvostoliittolaisista konetyypeistä taas sanottakoon, että kyllä ne sitten olivat epäluotettavia! Muutama vuosikymmen käyttöä tai allekin muutaman kymmenen koneen fleetillä, ja romua syntyy kuin liukuhihnalta. (Jälkikäteen on toki helppo viisastella, kun ei ole enää poliittista painolastia hankinnoissa.) Kunpa MiGien sijaan olisi hankittu länsimaisia koneita, mielellään kahdella moottorilla varustettuina.

Minulla on aina ollut rakkaussuhde F-5 Freedom Fighterin ja F-5 Tigerin kanssa. Syy löytynee Nato-kiimastani... mutta kattokaa ny, onhan se siisti kuin Hornet pienenä!

Kuva/Wikipedia

P.S. Osaako joku kertoa, miksi Drakeniin ostettiin myös Falcon-ohjuksen infrapunahakuista versiota pelkkien Sidewinderien sijaan? Vai onko Sipri - ullatus ullatus - erehtynyt ja merkinnyt väärän ohjusmallin Suomen kohdalle, ja todellisuudessa Suomella oli Falconista vain SARH-versio?

 

[Slammer]

Hornetia hankittaessa kai laskeskeltiin, että kaksimoottorinen konetyyppi on käyttökuluiltaan halvempi, koska riski konemenetyksistä moottorivikojen takia pienenee rutkasti. Laskin pikaisesti nettilähteistä, että moottorivian takia on tuhoutunut alkuperäisiä MiG-21 koneita ainakin kaksi kappaletta, MiG-21Bis koneita ainakin kolme kappaletta ja Hawkeja myös ainakin kolme kappaletta.

Tuskin laskettiin ellei sitten haluttu saada näyttämään Hornetin elinkaarikustannuksia edullisemmilta. Käytännössä kaksimoottorisuus on aina tapana laskea lisäkustannukseksi. Nykyisillä moottoreilla moottorivian todennäköisyys on sen verran pieni, että todennäköiset menetykset eivät ole suuret.

Yksimoottoristen koneiden hankinta ei ole ollut mikään virhe. Ylipäänsä konehankintoja ei voi pelkistää yksittäiseen muuttujaan. Paras voi tapauksesta riippuen olla joko yksi- tai kaksimoottorinen. Myöskään MiGien hankinta ei ollut virhe vaan välttämättömyys.

P.S. Osaako joku kertoa, miksi Drakeniin ostettiin myös Falcon-ohjuksen infrapunahakuista versiota pelkkien Sidewinderien sijaan? Vai onko Sipri - ullatus ullatus - erehtynyt ja merkinnyt väärän ohjusmallin Suomen kohdalle, ja todellisuudessa Suomella oli Falconista vain SARH-versio?

Ei se ole virhe. Selitys lienee yksinkertaisesti se, että jossain kehitysvaiheessa AIM-4 oli Sidewinderiä parempi.