Kylmän sodan kalustohankinnat Suomessa.

Aika halpoja, vai mitä? 2mrd euroa ja olisi ostettu 72 kpl. Eri asia sitten, olisiko noin montaa ollut tarjolla. Olisiko Hx-hankkeeseen tarjolla mitään käytettyä vaihtoehtoa? Ei taida tosin olla... lähinnä mietin Super Hornetia tai miksei vaikka F-15-koneita, jos joku Arabimaa tms. haluaisi luopua vähän lennetyistä ja kappalemäärä olisi sopiva

Ranska päivitti aikanaan noita koneita 37 kpl. Mutta en usko, että tuo diili oli kovin hyvä. Koneet olivat luultavasti melkein loppuun lennettyjä, kuten Brasiliaan aiemmin myydyt ei-päivitetyt yksilöt, joita brassit eivät käyttäneet kuin runsaat viisi vuotta.

Käytetty HX on mielestäni varsin epätodennäköinen vaihtoehto. Ainakaan Super Horneteista ei kukaan ole luopumassa meille sopivassa aikaikkunassa. Sitä paitsi käytetty kalusto on yleensä loppuun lennettyä ja/tai teknologisesti vanhanaikaista (esim. F-15:n osalta monitoimikyky/-kyvyttömyys).

Käytetyistä vaihtoehdoista tulee mieleen lähinnä aiemminkin foorumilla pohditut Ruotsin Gripen C/D:t, joista maa näillä näkymin luopuu, kunhan Gripen E saadaan palvelukseen. Mutta kun perus-Gripen on joiltain osin jopa Hornetia heikompi, niin suorituskykyä tuo ei ainakaan lisäisi. Eivätkä Gripenit olisi ilmaisia, joten on vaikea sanoa, tarjoaisiko käytettyjen Gripenien hankinta mitään verrattuna Hornetien eliniän jatkamiseen, mikä taas on todettu kustannustehottomaksi.
 
Joo lujin sen :)...meillä oli siis Almaz-23 eli köyhän miehen Mig-23 tutka

Noin minäkin asian ymmärsin.

Täällä on tietoa MiG-21:n tutkista.

http://aerospace.boopidoo.com/philez/Su-15TM PICTURES & DOCS/Overscan's guide to Russian Military Avionics.htm

"Jay Bird":

RP-22S was fitted to the MiG-21S, used in Soviet service only from 1965 onwards.

RP-22SM was fitted to the upgraded MiG-21SM, also not exported, and later equipped the MiG-21bis which was exported once the RP-22SM was no longer considered "sensitive".

RP-22SMA probably RP-22SM-A (version for warpac)
 
Sellainen käsitys minullakin on että kotimaan kommarit olivat eniten vastahankaan.

Kun miettii ketkä Suomessa eniten haukkuvat Venäjän asevoimia, niin ryhmä on helppo löytää.

Eniten Venäjän asevoimia ja sen ammattitaitoa pilkkaavat meidän kommunistit ja putinistit.

Suomen 100 Leopardia on uhka Venäjän tervallisuudelle

50 kpl Hawkeja uhkaa Neuvostoliiton turvallisuutta jne..
 
Kun mietitään toteutumatta jääneitä konehankintoja niin yksi lie ylitse muiden: MiG-31.

mig-31_07.jpg


Jeltsinin hallinto tarjosi tätä vuonna 1992 vain muutama viikko ennen lopullista päätöstä hävittäjähankinnasta.
 
Kun mietitään toteutumatta jääneitä konehankintoja niin yksi lie ylitse muiden: MiG-31.

mig-31_07.jpg


Jeltsinin hallinto tarjosi tätä vuonna 1992 vain muutama viikko ennen lopullista päätöstä hävittäjähankinnasta.

Kirjan Haavelasku mukaan Esko Seppänen arvosteli 90-luvun alussa Hornet-kauppaa epämääräisillä korruptioväitteillä. Seppänen suositteli amerikkalaiskoneen sijaan ilmavoimia hankkimaan noin viisikymmentä konetta Venäjältä. Pääosa MiG-29 -koneita ja loput Su-27 -hävittäjiä.

Koko episodi kertoo minusta siitä, että poliitikot tulee pitää mahdollisimman kaukana tämän sortin asioista. Viisaimmin tekevät, jos antavat ilmavoimien ammattilaisille työrauhan.
 
Kotimaisen singon kehittämiseen ryhtyminen virastotyönä (PE Aseosasto) tai viimeistään tuotannon aloitus oli järjetön päätös. Näin on sanottu useamman kerran; viimeksi aseinssinä PE:ssa pitkän uran tehnyt
Ilkka Heikkilä jossain esitelmässä. Silloin 50-luvun lopulla itäaseet eivät olleet vaihtoehto maavoimissa. Sellaista esittänyt ye-majuri olisi papereineen lentänyt komentaja Heiskasen virkahuoneesta leppäkeihään
tavoin. Siten jäljelle jäi tämä Carl Gustav, joka muille länsimaille kelpasi. Päinvastoin, kun yllä annettiin ymmärtää, länsiaseita ostettiin 50-60 luvuilla, mm it-tykkejä, aluksia ja pst-ohjuksia. Nimenomaan huolto-
varmuuden näkökulmasta CG olisi voinut olla hyväkin hankinta. Ruotsissahan laskettiin, kuinka kauan kestää ennenkuin punapanssarit ovat Turussa ja Tornionjoella. Jos kerran Drakeneita varastoitiin meitä
varten Ruotsissa, niin miksei sinkojakin. Nytkin 55 S:n vuosittainen tuotanto oli pienehkö. Alussa olisi välttämättä tarvinut hankkia ainoastaan koulutukseen tarvittava määrä.



Samaan aikaan kun yksityinen teollisuus pystyi valmistamaan aseita vientiin (ainakin Tampella) virastotyönä syntyi tuote, joka oli kuin N-liittolainen kulutustavara. Ihmettelin itse AUK:n oppilaana asetta
kantaessani, eikö 20 v aikana kukaan ole huomannut, ettei poistetusta karttalaukusta peräisin oleva hihna ole paras mahdollinen 8 kg painavalle vimpaimelle. Kastuessaan se kapeni lisää ja kidutti kantajaa
entistä paremmin. Harjoitteluun oli tykistössä tarjolla ainoastaan sisäpiippua. Sen vika oli, että patruunan lähtönopeus oli liian suuri ts lensi liian suoraa rataa. Asia olisi korjattu lyhentämällä sisäpiipua, mutta
ei tämäkään suunnitelijoita kiinnostanut.

Kevyelle singolle ei koskaan onnistuttu kehittämään kunnolla toimivaa ja kestävää seulaa, vaan se oli eräänlainen "useampi-kertasinko". Tämä myös tunnustettiin, kun jouduimme tyytymään sisäpiippuihin.
Atarvikkeen tehosta kirjoitin jo aikaisemmin. Slogan: "ammu ja unohda" ei ole peräisin elinkaaren lopusta, vaan näin kerrottiin avoimesti jo noin 1980. Forumilla ei ilmeisesti ole ajateltu mitä tarkoittaa
panosten kelvottomuus tosipaikassa. Lähtönopeuden muuttuminen aiheuttaa, että vehkeellä ei vaan osu; ei vaikka kahvoissa olisi sinkosimojen Simo Häyhä. Ja ensimmäinen ampujan ja maalin puoliväliin
ryytyvä ammus aiheuttaa ketjureaktioin eikä kukaan luota aseeseensa enää, vaikka JJoht vänrikki pitäisi kuinka hyviä palopuheita.

Yhteenvetona kahdesta postauksestani vielä:
Asetta ei koskaan saatu toimimaan siten kun oli tarkoitus
Siihen ei ollut kunnollisia atarvikkeita suurimman osan 40 v elinkaaren aikaa
Panokset pilaantuivat nopeasti käyttökelvottomiksi
Ei kunnollista harjoitus/simulointi kalustoa
Ainoan lisävarusteen tähtäinkaukoputken kiinnitys oli epäonnistunut
Kantohihnaakan ei 40 v aikana saatu paremmaksi

Muissa suhteissa varmaan hyvä ase, olihan se peräisin kotimaasta...

Suomen vihreille pitäisi saada vietyä läpi viesti siitä että Suomen Puolustusvoimat on kierrättänyt 100 vuotta toisten vanhat varusteet onnistuneesti suomalaisiin erikoisolosuhteisiin sopiviksi.

Isoja kierrätystempauksia

- 1918 sisällissota
- 1939-40 talvisota
- 1941-44 jatkosota
- 1990-luku DDR-kaupat
- 2000-2010-luvut Keski-Euroopan kirpputorit.

Voisi maanpuolustustahtoa löytyä silloin sieltäkin.
 
Suomen vihreille pitäisi saada vietyä läpi viesti siitä että Suomen Puolustusvoimat on kierrättänyt 100 vuotta toisten vanhat varusteet onnistuneesti suomalaisiin erikoisolosuhteisiin sopiviksi.

Isoja kierrätystempauksia

- 1918 sisällissota
- 1939-40 talvisota
- 1941-44 jatkosota
- 1990-luku DDR-kaupat
- 2000-2010-luvut Keski-Euroopan kirpputorit.

Voisi maanpuolustustahtoa löytyä silloin sieltäkin.

Hyvä ehdokas vuoden Ekoteko-sarjaan :D
 
Olishan sillä ollut huimaa korkealla mach 2,83 pyyhkäistä.:) Loivia kaartoja, korkealla ja kovaa.
Ilmaherruushävittäjästä ei taida MiG-31:n kohdalla olla kyse.

No ei ole ei. Ohjaaja ei hirveästi kuomun alta näe ja on pitkälti tutkan (jota sentään on myös aseupseeri lukemassa) ja datalinkkien varassa. Vientikoneeseen näitä linkkejä ei varmastikaan olisi tullut, ne olisi pitänyt väsätä täällä itse. Liikehtimiskykyraja taisi olla muistaakseni vain 5.5g tms. Olisiko meille edes myyty R-33 -ohjuksia? Älkää viitsikö edes ottaa puheeksi tyhjänä 22 tonnia painavan koneen mahdollisia käyttökustannuksia. Mutta muistaakseni sfnet-legenda Jansson kuitenkin voimakkaasti argumentoi tämänkin koneen puolesta, koska se olisi ollut hänen mukaansa varmasti Hornettia halvempi.

Siitä huolimatta ettei tuossa olisi mitään järkeä ollut, niin onhan asialla mukava hekumoida. Olisihan tuo pirun vaikuttava näky platalla ja tunnistuslennoissa olisi vähän näyttävyyttä. Solovievin turbiinit möyryäisivät näytöksissä todella komeasti. Ja Kirgiisikillan Mach 2-kerho näyttäisi niuhotukselta kun tulisi Mach 3-kerho. :)
 
Siitä huolimatta ettei tuossa olisi mitään järkeä ollut, niin onhan asialla mukava hekumoida. Olisihan tuo pirun vaikuttava näky platalla ja tunnistuslennoissa olisi vähän näyttävyyttä. Solovievin turbiinit möyryäisivät näytöksissä todella komeasti. Ja Kirgiisikillan Mach 2-kerho näyttäisi niuhotukselta kun tulisi Mach 3-kerho.

Heh, repesin tuolle kiltakommentille. :D Mutta tosiaan, muistan nähneeni 90-luvun lopulla Pirkkalan kentällä sen yksityisomistuksessa olleen MiG-25 Foxbatin. Oli koneella kokoa !
 
Olishan sillä ollut huimaa korkealla mach 2,83 pyyhkäistä.:) Loivia kaartoja, korkealla ja kovaa.
Ilmaherruushävittäjästä ei taida MiG-31:n kohdalla olla kyse.
Oliko se ollut parempi kun Mig-29 ja F-18 hornet?
Koska uskon että sillä on hyvä tutka ja sitten ne AA-10, AA-11 ja AA-12 on varmaan hyviä ohjuksia?
 
Olisi ollut aika vaikeaa saada AA-12-ohjuksia, kun niitä ei vielä pahemmin ole Venäjänkään ilmavoimilla vieläkään...
 
Back
Top