Kylmän sodan salaisuudet??

[arix]

Kirjoitin mitä muistin eli ei siis kovinkaan paljon. Mietin kyllä jälkeenpäin, että onhan useista varikoista historiikit tehty, joten lisätietoa pitäisi löytyä. Kiitos siitä!

Oletan että, vuonna1965 varastoissa oli sodanaikaisia kranaatteja. Yleisin täyteaine oli amatoli jota syntyi kun trotyylin sekaan laitettiin noin puolet ammoniumnitraattia. Trotyylistä oli II MS aikaan pulaa kaikkialla siksi jouduttiin käyttämään muita räjähdysaineita. Kotimaista tuotantoa ei,ollut, vaan kaikki räjähtävä tuli ulkomailta. Pikriinihappoa käytettiin enää II MS:ssa vähemmän, koska sillä oli kiusallinen ominaisuus: happo reagoi aikaa myöten raudan kanssa jota tietysti löytyi ammuskuorien teräksestä. Tuloksena enemmän tai vähemmän kuumenemista mikä saattoi aiheuttaa jopa räjähdyksiä. Se myös säilytti vaarallisuutensa pitkään. I MS aikaisia ammuksia on räjähdellyt tällä vuosisadallakin.

Mahtoikohan jatkosodan jälkeen olla vielä ammusvarastoja todella vanhoille tykeille joita tuli lahjoituksina? Ranskalaiset hyppyheikit jne.

 

[Ottoville]

Mahtoikohan jatkosodan jälkeen olla vielä ammusvarastoja todella vanhoille tykeille joita tuli lahjoituksina? Ranskalaiset hyppyheikit jne.

Jääkäripatteriston 2. patterin 155 H 17 -tykin tulenavaus Nenosen kilpailussa loppukesästä 1981.

Canon de 155 C Mle 1917 Schneider – Wikipedia

fi.wikipedia.org

 

[JR49]

Referoin kirjaa Toivakan asevarikko 1941-2001 kaukaa, vuodesta 1947, aina Terrikallion räjähtämiseen asti 1965. Luen sitä kuin piru Raamattua, juurikin a-tarvikkeiden kunnon näkökannalta. Hypoteesina kysymys, että olisiko räjähdys voinut aiheutua epäkurantista ammuksesta.

1947, tuolloin:
-Työsuoritusporras tehtäviin nähden liian pieni. Keskusvarikoissa pystytään huolehtimaan vain rauhanajan joukoille tarpeellisesta materiaalista. Muun materiaalin tarkastus ja kunnostaminen jää suurimmaksi osaksi tekemättä.
- Käsitys että suurin osa tväl-materiaalista, jota sodan jälkeen ei oltu vielä tarkastettu, olisi sellaisenaan käyttökunnossa, oli ehdottomasti väärä.
1950:
- Varastot täyteen ahdettuja. Varikkojen 2-9 yhteinen lattia-pinta-ala oli 296.000 neliötä, jokaisella neliömetrillä keskimäärin 0,5 tonnia tavaraa. Vähemmän arka tavara ulkona.
- Ampumatarvikkeet sisälsivät ruuteja ja räjähdysaineita, jotka olivat jatkuvan muutosprosessin alaisia, sitä enemmän mitä epätarkoituksenmukaimmat varastointiolosuhteet olivat. Niiden kuntoa on jatkuvasti tarkkailtava. Jokainen laatikko ja pakkaus erikseen avattava, jokainen yksittäinen kappale erikseen tarkistettava, pilaantuneet erotettava ja hävitettävä ja korjauskelpoiset kiireesti huollettava.
Tarkkailtavia yksiköitä yli 500 miljoonaa. 750 miestyövuoden tarve, jotta a-tarvikemateriaali olisi kertaalleen käyty läpi ja huollettu. Tällöinkään ei olisi ei olisi tullut suoritettua mitään varsinaisia korjaustöitä.
Esimerkiksi ammusten suutulpat olisi pitänyt uusia. Kallista tavaraa pilaantui, mikä lisäsi kustannuksia, koskan pilaantuneet a-tarvikkeet piti vaarallisina hävittää.
Kysymykseen, oliko varikoissa kyetty tekemään kaikki välttämättömät työt, vastaus oli ehdottoman kielteinen. Määrärahojen niukkuuden vuoksi ei riittävästi työvoimaa, eikä välttämättömiä varaosia. Tulos: vuonna 1950 suoritettu vain 50 % vaadituista töistä.

Sitten hypätään 60-luvulle. Kuvaavaa suurelle huoltotarpeelle oli, että vielä sillä vuosikymmenellä kuljetettiin a-tarvikehuoltolaan 150 millin saksalaisammuksia varastosta, jossa keskimäärin kahden alimmaisen laatikkorivin puuosat olivat hävinneet olemattomiin. Vain laatikoiden salvat ja saranat ja itse ammukset, osa sytyttimellisiä, olivat liejun seasta löydettävissä. Suurin osa varastoista sijaitsi erittäin kosteapohjaisissa maastoissa, eikä puunsuoja-aineita käytetty laatikoissa tai aluspuissa.

Asevarikkojen varastoissa 1950-luvulla a-tarvikkeita keskimäärin kahden kuukauden sotaa varten. Minimitarve kuitenkin 4 kuukauden sotakulutusta vastaava määrä, tavoite 6 kuukautta.
1960-luvun varikonpäällikkö on kirjoittanut, että hänestä tuntuu paradoksaaliselta, että samalla kun suunnitellaan välttämättömän uuden materiaalin hankintoja, ei pystytty täysin huoltamaan puutteellisissa varastotiloissa pilaantuvaa entistä materiaalia.

14.8.1965 PUM
Josta tutkintaltk on todennut mm, että... todettu eräitä menettelyjä, jotka ovat poikenneet voimassa olleista ohjeista ja määräyksistä mm. korjattavan ja romutettavaksi esitetyn materiaalin varastointia käyttökelpoisen materiaalin yhteyteen.

Että kun tämän kaiken kun lukee, niin lautakunnan päätelmiä:
1) lohkareen putoaminen syttymis- tai räjähdysherkän materiaalin päälle
2) ruudin syttymistä itsekseen
3) tai herkkien kemiallisten yhdisteiden muodostumista ja niiden syttymistä itsekseen tai lohkareen iskusta
... pohtii ikään kuin toisessa valossa. Ehkä se lohkare on kuitenkin se vähiten todennäköinen syy?

Minkäs teet. Suoritusporras olisi kyllä halunnut huoltaa ja korjata ja varastoida kuten määräykset vaatii ja hävittää kuten pitää, mutta kun rahaa ei annettu, niin sitä ei annettu. Ja sitten piti soveltaa pakon sanelemana. Panen myös merkille kroonisen ammuspulan sodan aikaa ajatellen, joten ehkä kaikkea ei kovin herkästi hylätty senkään vuoksi.
EDIT: ja olihan se turvallisuuskulttuurikin ihan toinen, koko yhteiskunnassa ja intissä sen mukana. Isoista onnettomuuksistahan ne muutokset yleensä alkavat.

Kirjoittaja everstiluutnantti Leo Laine näyttää omanneen noin 18 vuoden kokemuksen tekniseltä/tväl-puolesta. Tunnettu railakkaana persoonallisuutena, kuulemma.

 

[Erkki]

Mahtoikohan jatkosodan jälkeen olla vielä ammusvarastoja todella vanhoille tykeille joita tuli lahjoituksina? Ranskalaiset hyppyheikit jne.

1.1.1949 oli1800-luvun tykkimalleille 80 K 77, 107 K 77, 155 K 77 7000-9000 laukausta per tyyppi ja tykille 90 K 77 oli 25000 ls. Näin kertoo Suomen kenttätykistön historia.

 

[Ottoville]

Eikö 70-80 luvulla ammuttu tuhansia laukauksia sodan aikaisia ammuksia, kenttätykistön leireillä.
Kranaatit oli kyllä uudelleen ladattuja/kunnostettuja.
Käsittääkseni kalustossa oli vielä 75/76 mm tykkejäkin.


Ja kun tykit oli ammuttu loppu, niin loput ammukset räjäytettiin Muoniossa

 

[Old Boy]

Sitten hypätään 60-luvulle. Kuvaavaa suurelle huoltotarpeelle oli, että vielä sillä vuosikymmenellä kuljetettiin a-tarvikehuoltolaan 150 millin saksalaisammuksia varastosta, jossa keskimäärin kahden alimmaisen laatikkorivin puuosat olivat hävinneet olemattomiin. Vain laatikoiden salvat ja saranat ja itse ammukset, osa sytyttimellisiä, olivat liejun seasta löydettävissä. Suurin osa varastoista sijaitsi erittäin kosteapohjaisissa maastoissa, eikä puunsuoja-aineita käytetty laatikoissa tai aluspuissa.

Ja kun tykit oli ammuttu loppu, niin loput ammukset räjäytettiin Muoniossa

Nämä 150 mm saksalaisammukset kuuluivat tykkimallille 150 H40, joka säilyi varauksessa läpi koko Kylmän sodan. Niillä ei koskaan ammuttu; vain patterin verran kävi "ulkoilemassa" 1978 suuressa paraatissa, Ammukset kulutettiin vasta 1980-90 luvuilla harjoitusammunoissa. Kt:n pitkillä kesäleireillä ammuttiin kymmeniätuhansia sodanaikaisia laukauksia joka kerta ja talvileirilläkin tuhansia. Niitä riitti aina Kylmän sodan loppuun. Tykkimallit poistuivat käytöstä kun niille ei enää ollut ammuttavaa. Putkien puolesta käyttöikää olisi usein vielä riittänyt. Räjäytysleireille riitti ammuksia myös, sillä niitä vanheni tai pilaantui enemmän mitä harjoituksissa voitiin tai oli järkevää ampua.

 

[baikal]

Kt:n pitkillä kesäleireillä ammuttiin kymmeniätuhansia sodanaikaisia laukauksia joka kerta ja talvileirilläkin tuhansia

Ohhoh. Tuollaiset ls-määrät ovat tarjonneet valtaisan määrän mahdollisuuksia hankkia dataa talteen ihan kaikesta ampumiseen, osumiseen, logistiikkaan ym. liittyvästä. Oletan, että saatua kokemusosaamista on myös osattu tallentaa ja hyödyntää.

Miten tuollaiset ls-määrät muuten valmistellaan? Onko jokainen a-tehtävä sellainen, että kaikki valmistelut ovat -yhtä vakavia- ja tavoiteasettelun rima on korkealla vai meneekö jo melkein hupiammuskelun puolelle osa?

Kun ammuntoja on noin paljon, niin kaiketi siinä on mahdollisuus opetella myös vastatykistötoimintaan liittyviä asioita, mittauksia jne.?

 

[JR49]

Ohhoh. Tuollaiset ls-määrät ovat tarjonneet valtaisan määrän mahdollisuuksia hankkia dataa talteen ihan kaikesta ampumiseen, osumiseen, logistiikkaan ym. liittyvästä. Oletan, että saatua kokemusosaamista on myös osattu tallentaa ja hyödyntää.

Miten tuollaiset ls-määrät muuten valmistellaan? Onko jokainen a-tehtävä sellainen, että kaikki valmistelut ovat -yhtä vakavia- ja tavoiteasettelun rima on korkealla vai meneekö jo melkein hupiammuskelun puolelle osa?

Kun ammuntoja on noin paljon, niin kaiketi siinä on mahdollisuus opetella myös vastatykistötoimintaan liittyviä asioita, mittauksia jne.?

Erittäin kiinnostavia kysymyksiä!
Heti tuli itselle mieleen, että mitäs määriä Tali-Ihantalassa ammuttiin:
Suomalainen kenttätykistö ampui kahdessa viikossa noin 120 000 laukausta ja kiivaimpana taistelupäivänä 3. heinäkuuta yli 12 000 laukausta, tietää toivon mukaan tässä asiassa kaikkitietävä Wiki.
Sitä en tiedä, että paljonko Tuuloksessa ammuttiin.
Tulee vaan mieleen, että oliko kenttätykistön valmius suurtaistelun käymiseen parempi Kylmän sodan aikaan kuin nyt? No viisaammat vastaa tähän, mutta mitä enemmän laukauksia, sitä enemmän realistista kitkaa jo rauhan aikana ja sitä kautta enemmän oppia sodan varalle. Tänä päivänä nyt ei ehkä kuitenkaan odoteta Kymenluakson kurskiloitten toteutumista, joten sikäli vertaus menneisiin suurtaisteluihin ontuu.

 

[Hanski]

Erittäin kiinnostavia kysymyksiä!
Heti tuli itselle mieleen, että mitäs määriä Tali-Ihantalassa ammuttiin:
Suomalainen kenttätykistö ampui kahdessa viikossa noin 120 000 laukausta ja kiivaimpana taistelupäivänä 3. heinäkuuta yli 12 000 laukausta, tietää toivon mukaan tässä asiassa kaikkitietävä Wiki.
Sitä en tiedä, että paljonko Tuuloksessa ammuttiin.
Tulee vaan mieleen, että oliko kenttätykistön valmius suurtaistelun käymiseen parempi Kylmän sodan aikaan kuin nyt? No viisaammat vastaa tähän, mutta mitä enemmän laukauksia, sitä enemmän realistista kitkaa jo rauhan aikana ja sitä kautta enemmän oppia sodan varalle. Tänä päivänä nyt ei ehkä kuitenkaan odoteta Kymenluakson kurskiloitten toteutumista, joten sikäli vertaus menneisiin suurtaisteluihin ontuu.

Minä olen jalkaväki-ihminen ja kommentit sen mukaisesti tähän asiaan rajoittuneita, täsmentäkää tykistöihmiset! Oma tuntuma on, että kylmän sodan läpi oli hyvä valmius toistaa Tali-Ihantalan tykistötaistelu. Meillä mm. 1987 RUK:n tykistöoppitunneilla kuvattiin vielä tarkkaan 40 vuotta aikaisempia tapahtumia. Haasteen alkoi muodostaa tykistön staattisuus, jälleen oma tuntuma on, että 1990- ja 2000-luvulla ongelmia olisi tullut aika jäykästä tykistön käytöstä ja sillä olisi ollut hankaluuksia vastata liikkuvaan taisteeluun.

 

[Erkki]

Nämä 150 mm saksalaisammukset kuuluivat tykkimallille 150 H40, joka säilyi varauksessa läpi koko Kylmän sodan. Niillä ei koskaan ammuttu; vain patterin verran kävi "ulkoilemassa" 1978 suuressa paraatissa, Ammukset kulutettiin vasta 1990-luvun alussa harjoitusammunoissa.

Ilmeisesti 150-milliset ammukset kulutettiin pois ennen kuin tykki modernisoitiin malliksi 152 H88-40.

 

[JR49]

Haasteen alkoi muodostaa tykistön staattisuus, jälleen oma tuntuma on, että 1990- ja 2000-luvulla ongelmia olisi tullut aika jäykästä tykistön käytöstä ja sillä olisi ollut hankaluuksia vastata liikkuvaan taisteeluun.

Vastaa omaa tuntumaani.
En kyllä muista tykistöoppitunneista muuta kuin yhden asian. Se oli joku minuuttimäärä, jossa kuorma-autovetoinen patteri ampuu murkulat, valjastaa kanuunansa ja karauttaa karkuun, ja ehtii pois, ennen kuin vihollisen vastatykistötoiminta alkaa vaikuttaa. Pidin tätä minuuttimäärää, mitä en enää valitettavasti muista, hyvin epärealistisena.
Varmaankin meille jääkäreille vedettiin oppitunnilla tässä asiassa mutkat hyvin suoriksi.

 

[Old Boy]

Jäsen @Hanski ehti nopeammin kirjaamaan saman ajatuksen. Uutta (tosin tietysti pienemmän mittakaavan) Ihantalaahan sitä harjoiteltiin. Suomalaisen prikaatin liikkuvuus oli huono kautta koko Kylmän sodan ja lopulta asia ratkaistiin linnottautumalla paikoilleen pidettäviin avainkohteisiin. Liikkuvien sotatoimien tulenkäyttö alivoimaisina oli ongelma sodissamme eikä asia parantunut viestivälineiden kelvottomuuden johdosta pitkään aikaan. Tuli ja liike on vaikea yhdistää, kuten sotataidossa on havaittu kautta vuosisatojen.

Ainakin mun mielestä osattiin tykkijutut ennen paljonkin paremmin kun mihin nykyvarusmiehet ikinä kykenee. Metoditkin oli vielä Kylmän sodan aikaan ihan samoja, mitä nyt maastokuorma-autot korvasivat vetäjinä telaketjutraktorit sekä hyrräsuuntakehät magneettineulan antaman suunnan pilvisellä säällä. Lomat alkoi lauantaina jolloin puoli päivää ehdittiin pitää liikuntakoulutusta. Ja perjantai oli koulutuspäivä myös puoliksi kun ei vielä ollut pakko lopettaa leirejä torstaina nuorten yöunien varmistamiseksi. Mutta mitä mieltä olisitte nykysotaa käyvistä tykkimiehistä, jotka ei kykene suojaamaan omaa toimintaansa kun siihen ei ole saatu koulutusta?

Muoks. Korjasin Tali-Ihantalan pelkäksi Ihantalaksi, sillä kaksoistaistelun Talin tulenkäytöstä ei ole kun varoittavaksi esimerkiksi. Tykkimiesten historiankirjoitus onkin sivuuttanut tämän vaiheen lähes kokonaan.

 

[Ottoville]

Niitä riitti aina Kylmän sodan loppuun.

Kolme torjuntavoittoa Karjalan Kannaksella 1944

Laukauksia varastossa.

19.9.1944

2 122 346

Tuo kannatta lukea jos tykistö kiinotaa.

tykistö taistelee tulellaan - Doria

 

[Hanski]

Jälleen omaa tuntumaa: kalustossakin on eroja! Muutamassa kertausharjoituksessa olen päässyt vierailemaan tykistön tuliasemissa ja 122H on antanut joustavuudessa ihan positiivisen kuvan. Tykkimiehillä ei kauaa nokka tuhise, kun tykki on saatu tuliasemiin valmiiksi valmisteltuihin asemiin ja samoin poistuminen tapahtuu rivakasti. Toinen ääripää on 130K, joka on antanut aikamoisen staattisen möhkäleen kuvan (ja KrAZilla vedettynä ei joustavuus ainakaan parane!)

Uudessa taistelutavassa tykistön hajauttamisella on osittain pyritty vastaamaan liikkuvuuden haasteeseen.

 

[Iso-Mursu]

Erittäin kiinnostavia kysymyksiä!
Heti tuli itselle mieleen, että mitäs määriä Tali-Ihantalassa ammuttiin:
Suomalainen kenttätykistö ampui kahdessa viikossa noin 120 000 laukausta ja kiivaimpana taistelupäivänä 3. heinäkuuta yli 12 000 laukausta, tietää toivon mukaan tässä asiassa kaikkitietävä Wiki.
Sitä en tiedä, että paljonko Tuuloksessa ammuttiin.
Tulee vaan mieleen, että oliko kenttätykistön valmius suurtaistelun käymiseen parempi Kylmän sodan aikaan kuin nyt? No viisaammat vastaa tähän, mutta mitä enemmän laukauksia, sitä enemmän realistista kitkaa jo rauhan aikana ja sitä kautta enemmän oppia sodan varalle. Tänä päivänä nyt ei ehkä kuitenkaan odoteta Kymenluakson kurskiloitten toteutumista, joten sikäli vertaus menneisiin suurtaisteluihin ontuu.

Mutta miten paljon nuo laukaukset piti sisällään rautaa ja räjähteitä. Eikö suurin osa tykeistä ollut 75mm?

Kun kalipperi on kasvanut, niin paljonko on nykyään vastaava laukausmäärä? Montako tykkiä tarvitaan tänään?

 

[JR49]

Jälleen omaa tuntumaa: kalustossakin on eroja! Muutamassa kertausharjoituksessa olen päässyt vierailemaan tykistön tuliasemissa ja 122H on antanut joustavuudessa ihan positiivisen kuvan. Tykkimiehillä ei kauaa nokka tuhise, kun tykki on saatu tuliasemiin valmiiksi valmisteltuihin asemiin ja samoin poistuminen tapahtuu rivakasti. Toinen ääripää on 130K, joka on antanut aikamoisen staattisen möhkäleen kuvan (ja KrAZilla vedettynä ei joustavuus ainakaan parane!)

Uudessa taistelutavassa tykistön hajauttamisella on osittain pyritty vastaamaan liikkuvuuden haasteeseen.

Piti jo tarkentaa omaa kommenttiani, mutta tarkennan tähän.
Skeptisyyteni johtui sen pohdinnasta jo hyvin nuorena, että epäilin vihollisen vastatykistön iskevän nopeasti, ja tykkimiesten joutuvan kalustoineen osin jo asemissaan epäreilun vaikutuksen alle. Siirtymäurista ja teistä puhumattakaan, ja siihen päälle sirotteet ja ilmatoiminta. Ja mitenkä se ei-panssaroitu vetokalusto sitten tätä telmettä olisi kestänyt ja paljonko niistä vehkeistä pääsee siihen seuraavaan asemaan, kerta toisensa jälkeen.
Huonosti tietenkin, mutta tätä puolta ei nyt tietysti korostettu. Aina meille oli varattu se sama määrä murkuloita . Tästä tykkimiesten kanssa olen joskus väitellyt, ja pojat toisteli sitä samaa minuuttimäärää vastaukseksi , mikä se nyt sitten olikaan.
Uusi taistelutapa näyttäytyy näin amatöörille hyvin realistisena.

 

[tulikomento]

Ruotsalainen maanpuolustuksen esittelyfilmi 70-luvun lopulta. Tästä käy hyvin ilmi mitenkä vahvat puolustusvoimat länsinaapurilla vielä tuolloin oli. Uhkakuvana oli Neuvostoliiton massiivinen hyökkäys.

 

[JR49]

Tässä on katsaus 80-luvun alun Jääkäriprikaatin paraatikalustoon. Nostalgista maasto-autoista ja Protoista lähtien.
Veli @Old Boy taustoittanee ehken jotakin kohdasta 4:26 lähtien näkyvästä tykistön kalustosta, minä en lähde edes arvailemaan tykkiä.
Kohdassa 1:54 näkyy BTR:iä. Enpä tiennytkään, että niitä oli pohjoisessa. Pankaapa merkille kohdassa 2:17 alkeellinen taakkateline. Sanon alkeellinen, koska seuraavan vuosikymmenen alussa se oli laidallinen koko moottoritilan päällä tasassa oleva teline, johon mahtui esim. se NATO-lankalaatikko helposti.

Tässä toinen:

 

[Old Boy]

Tässä on katsaus 80-luvun alun Jääkäriprikaatin paraatikalustoon. Nostalgista maasto-autoista ja Protoista lähtien.
Veli @Old Boy taustoittanee ehken jotakin kohdasta 4:26 lähtien näkyvästä tykistön kalustosta, minä en lähde edes arvailemaan tykkiä.
Kohdassa 1:54 näkyy BTR:iä. Enpä tiennytkään, että niitä oli pohjoisessa. Pankaapa merkille kohdassa 2:17 alkeellinen taakkateline. Sanon alkeellinen, koska seuraavan vuosikymmenen alussa se oli laidallinen koko moottoritilan päällä tasassa oleva teline, johon mahtui esim. se NATO-lankalaatikko helposti

Hieno ajankuva, joka tosin olisi kaivannut vähän tiukempaa leikkausta. Paraatiasuna poikkeuksellisesti lomapuku. Yleensä oli maastopuvut, joita 1980-luvulla tosin käytettiin säästeliäästi eli varjeltiin kulumiselta. Muisto ajalta, jolloin baretti oli ainoastaan erikoisjoukkujen tunnus, kuten pitäisi olla vieläkin. Vastaanottajasta päätellen alueellinen juhlapäiväparaati, joista luovuttiin muistaakseni joskus vuosituhannen vaihteessa. Siinä yksi Maavoimien säästötoimi, joka ei alentanut puolustusvalmiutta.

Kohdassa 3:33 hyvin näkyvä paraatin vastaanottaja on Jalkaväen tarkastajana myöhemmin kentsuksi ylennyt ev Tuomo Tuominen. Jääkäriprikaatiin silloin kuulunut PohmTR oli siirtyny pari vuotta aikaisemmin Sodankylään Oulusta. Joukko-osaston henkilökunta isolta osin taas ei, joka tiesi varsin pitkää työmatkaa. Kun mikään ei ole pysyvää, niin seuraavalla vuosikymmenellä huomattiin paremmaksi keskittää vähenevien varusmieskiintiöiden Pohjois-Suomen koko tykistö Kajaaniin ja taas oli muutto edessä. Hornet-säästöjä nämäkin.

Jääkäriprikaati ei mun mielestä ollu varustettu BTR:llä vaan paraatissa ajavat sen vastaosastona toimivat vaunut. Mainittu taakkateline on surullisen kuuluisa, sillä sitä tosiaan suurennettiin. Tuloksena kuitenkin syntyi vaunuun aikaisempaa enemmän takapainoa, joka oli yksi Taipalsaaren onnettomuuden syistä.

1983 oli nykyisen spol-konseptin kehittely jo alkanut Kaartin Pataljoonassa Taivallahden kassuilla. Tässä kuitenkin vielä vanhassa tehtävässään eli lähinnä liikenteenohjauksessa. Huomaa vaikka kohdassa 6:03 liikennepoliisin rukkaset sekä valkoinen nauha olan yli. Valkoinen kypärä helpottaa havaitsemista pimeässä eikä ole vahingossa lainattu Kaartin kunniakomppanialta, joka niitä myös käytti.

Oudolta näyttävä tykki on tuttu 130 K54. Tykistölangassa oli puhetta, että se oli suunnitteluratkaisuiltaan vanhanaikainen, vaikka olikin valmistuessaan maailman pisimmälle ampuva kenttätykki. Kun raskaiden tykkien putkia 1930-luvulla alettiin pidentää kantaman lisäämiseksi siirtyi tykin painopiste niin, ettei sitä enää voinut sellaisenaan hinata. Olisi noussut lavetti ilmaan tai pahasti heikentänyt vetoauton takapyörien pitoa. Siksi putkea piti vetää taaksepäin kuljetusasentoon taljalla ja myöhemmin mekaanisella vintturilla, kuten oli 130K:ssa ja esim 150 H40:ssä. Näillä apuvälineillä siksi, että palautinsylinteri tietysti vastusti tällaista operaatiota ja voimaa tarvittiin paljon. Tykkejä vetävät Scania-kuorma-autot, joita tykistö sai joskus 1980 tienoilla.

Zil-131 raketinheitinkuormurit on vielä varustettu venäläisillä rekkareilla, jotka niillä oli maahan saapuessaan. Hyvin samankaltaisia aseina ovat vieläkin käytössä olevat Tatrat, tosin niiden putkipakka liikkuu sähköisesti ja alustaan mahtuu yksi rakettitäyttö mukaan. Näitä Zil-vehkeitä tuli ensiksi yksi patteri v. 1977, jolloin ruvettiin opettelemaan tätä meille ihan uudentyyppistä järjestelmää. Muutaman vuoden vanhoista Tulikomentoja-lehdistä löytyy kapt evp Matti Lappalaisen kuvaus neukkulassa tapahtuneesta kalustokoulutuksesta. Välillä meinattiin ainakin henkilökunnan keskuudessa kiertäneiden juttujen mukaan luopua koko järjestelmästä, mutta 1980-luvun maavoimien vuosikymmenellä sitten niitä saatiin enemmän. Homma kiikasti rakettien sa-tarpeen rahoituksesta, kun ei luotetu siihen että hyökkääjä ystävällisesti myisi meille lisää vaikka tulisikin "uusi YH-aika".

 

[baikal]

Jalkaväkiprikaati näyttäytyi ainakin minulle elementtinä, joka -puolusti- tykistöä, jotta se sai moukaroida putket tulisena. Jäykässä puolustuksessa jörnöttävä prikaati olisi kenties saanut aikaan sen, että mehevistä maaleista ei tykistöllä olisi ollut pulaa.

En minä usko, että -jäykkä puolustus- on täysin luiskattu ohjelmistosta. Karttaa kahtomalla näkee, että joistain alueista ei vaan voida luopua noin vaan, ne on pidettävä. Jos siis sotaa käydään ihan aluemitalla ja hyökkääjän kapasiteetti on suuri. Ja onhan Venäjällä edelleen kyky käydä sotaa myös -laajoilla alueilla-.