Fregatti Storoževoi kuvattuna Atlantilla helmikuussa 1975.Yhdysvaltain kansallisarkisto
Lokakuun vallankumouksen 58. vuosipäivän juhlinta Neuvostoliittoon kuuluneessa Riian kaupungissa alkoi hiipua aamuyöhön, lauantai muuttui sunnuntaiksi.
Oli alkamassa marraskuun 9. päivä vuonna 1975.
Kahden maissa yöllä Neuvostoliiton laivaston fregatti Storoževoi irtosi hiljaa laiturista ja suuntasi kohti Riianlahtea. Aluksen tutkat olivat pois päältä eikä radiota käytetty, jotta sen lähtöä ei olisi huomattu.
Sotalaiva oli osallistunut Riiassa vallankumousjuhliin. Yleisö oli saanut vierailla sillä, ja puolet miehistöstä oli päästetty lomalle.
Lauantai-iltana aluksella oli Riian satamassa tehty kapina. Sen kapteeni oli teljetty alakannelle.
Ohjuksilla ja uusimmalla neuvostotekniikalla varustettua fregattia komensi nyt sen poliittinen upseeri, komentajakapteeni
Valeri Sablin.
– Sablin koputti kapteenin hytin oveen ja sanoi, että alakannella juopotellaan vahtivuorossa. He menivät katsomaan, ja Sablin lukitsi kapteenin sinne, muistelee Sablinin kapinatoveri, ylimatruusi
Aleksandr Shein brittiläisen Channel 4 -kanavan tv-dokumentissa.
Sablinin ja Sheinin lisäksi kapinassa oli mukana kahdeksan upseeria ja aliupseeria sekä laivan miehistön muodostaneet varusmiehet.
Kahdeksan upseeria oli kieltäytynyt liittymästä mukaan, ja heidät oli pantu lukon taakse.
Storoževoi ajoi pimeässä kohti Itämeren ulappaa.
Kremlistä tuhoamismääräys
Tieto Storoževoin kapinasta saavutti Neuvostoliiton Itämeren laivaston johdon hitaasti.
Yksi mies oli onnistunut livahtamaan laivasta, kun se oli vielä Riiassa. Häneltä meni pari tuntia päästä esikuntaan ja vakuuttaa, ettei ole humalassa – eikä hänen puheisiinsa reagoitu sittenkään.
Vasta kun Storoževoilla joku oli päässyt radiohyttiin ja lähettänyt hätäsanoman laivalla puhjenneesta kapinasta, alkoi maissa tapahtua.
Neuvostoliiton merivoimien korkein johto herätettiin. Laivoja ja lentokoneita lähetettiin etsimään Storoževoita
– jolla oli yli kahden tunnin etumatka.
Laivaston esikunnasta lähetettiin radiolla viestejä kapinallisille. Heitä vaadittiin palaamaan takaisin ja luvattiin armahdus.
Epäiltiin, että laivan kaappaajat yrittävät loikata Ruotsiin. Merivoimien ja valtion johto ei aikonut sallia sitä. Storoževoi oli uusi sukellusveneiden etsintään ja torjuntaan suunniteltu sotalaiva, jonka asejärjestelmien ei haluttu päätyvän länsimaiden käsiin.
Neuvostoliiton johtaja, kommunistisen puolueen pääsihteeri
Leonid Brežnev antoi määräyksen pysäyttää alus ja upottaa se, jos tarpeen.
Sekasortoinen takaa-ajo
Ennen kokematon tilanne oli saanut laivaston esikunnat Riiassa kaaokseen, jota pahensi kova paine Moskovasta. Sotasalaisuuksia täynnä olevan aluksen loikkaus oli estettävä.
Storoževoita ajoi takaa kymmenkunta sotalaivaa ja liuta lentokoneita. Alus ehti pitkälle Itämerelle, kunnes se tavoitettiin aamukuudelta.
Komentajakapteeni Sablin ei suostunut pysähtymään.
Itämeren laivaston Tupolev Tu-16-pommittajat saivat käskyn tuhota Storoževoin merimaaliohjuksilla. Laivaston lentäjät eivät kuitenkaan totelleet käskyä vaan väittivät, että maali oli kadonnut tutkasta.
Storoževoin perään käskettiin myös ilmavoimien Jakovlev Jak-28-hävittäjäpommittajia, joilla ei ollut kokemusta toiminnasta merimaaleja vastaan. Yksi näistä koneista pommitti vahingossa erästä rahtilaivaa ja toinen erästä takaa-ajoon osallistunutta sotalaivaa, fregatti Komsomolets Litvya.
Se sai tuntuvia vaurioita, ja yli 30 merisotilasta kuoli tai haavoittui.
Pian myös Storoževoin peräsin vaurioitui lähelle pudotetusta lentopommista, ja laiva alkoi kiertää ympyrää.
Viesti meni perille kapinallisille.
Monet miehistöstä käsittivät, että henki on vaarassa ja he vapauttivat kapteeni
Anatoli Potulnyn. Tämä ryntäsi komentosillalle, ampui kapinaa johtanutta Valeri Sablinia jalkaan ja huusi radioon, että ilmahyökkäykset pitää lopettaa.
Vapaaksi päässyt konepäällikkö pysäytti koneet. Erikoisjoukot nousivat alukseen.
Storoževoin kapina oli ohi.
Fregatti Storoževoin reitti ja alue, jossa kapinan loppunäytös käytiin. Baltian maat kuuluivat tuolloin Neuvostoliittoon sosialistisina neuvostotasavaltoina (SNT).Harri Vähäkangas / Yle
Kapina vai vallankumous?
Komissaari Valeri Sablinin tarkoitus ei kuitenkaan ollut loikata länteen, vaan kääntyä pohjoiseen ja ajaa Suomenlahden kautta Leningradiin eli nykyiseen Pietariin.
Sablin oli kommunisti, idealisti ja omapäinen mies. Hän piti arvossa marxismi-leninismin alkuperäisiä ihanteita ja vihasi sitä korruptoitunutta, byrokraattista ja epätasa-arvoista järjestelmää, joka Brežnevin Neuvostoliitto oli.
Sablin halusi ankkuroida Storoževoin Nevajoelle vuoden 1917 vallankumouksen symbolin, risteilijä Auroran viereen. Sieltä käsin hän olisi usuttanut radiossa neuvostokansaa uuteen vallankumoukseen.
Näin syrjäytettäisiin aatteen pilannut nykyjohto ja pelastettaisiin isänmaa.
Risteilijä Aurora osallistui vuonna 1917 Venäjän vallankumoukseen. Alus on museona Pietarissa. Ahti Kaario / Yle
– Toverit! Emme ole isänmaan pettureita. Tekomme on poliittinen. Pettureita ovat ne, jotka yrittävät meitä estää, sanoi Sablin laivan radiossa brittiläisen Channel 4 -kanavan tv-dokumentin mukaan.
Hän oli suunnitellut tekoaan jo kuukausia.
Hengen nostattamiseksi Storoževoin miehistölle oli kapinan aluksi näytetty
Sergei Eisensteinin vallankumouselokuva
Panssarilaiva Potemkin.
Miehistön mukaan saaminen ei ollut muutenkaan vaikeata. Sablin oli suosittu, koska hän kuunteli miehistön murheita. Ruoka oli huonoa, laivalla ahdasta, lomia vähän. Storoževoi oli ollut melkein koko vuoden merellä.
Kaiken lisäksi varusmiesten kotiuttamista oli lykätty, koska tulossa oli uusi pitkä purjehdus Afrikkaan, Angolaan. Neuvostoliitto oli sekaantunut sikäläiseen sisällissotaan.
Krivak-luokan fregatti, jollainen Storoževoikin oli, kuvattuna Karibianmerellä vuonna 1985.AOP
Salattiin loppuun saakka
Neuvostoliitolle kokonaisen sotalaivan loikkaus länteen olisi ollut järisyttävä arvovaltatappio, mutta vallankumousyritys sosialismin puhdistamisen nimissä jotain vieläkin mahdottomampaa myöntää.
Storoževoin kapina kiistettiin täysin aina Neuvostoliiton loppuun saakka. Neuvostoliiton turvallisuuspalvelu KGB kävi läpi kaikkien Itämeren laivaston alusten lokikirjat ja poisti niistä viittaukset tapahtuneeseen.
Mutta tiedot jostain oudosta alkoivat levitä heti:
Riianlahden kalastajat olivat nähneet aamuhämärässä toisiaan takaa-ajavia sotalaivoja. Neuvostoliittolainen rahtilaiva oli saanut osumia lentopommin sirpaleista. Riian telakalle tuotiin taisteluvaurioita kärsinyt sotalaiva.
Ruotsin armeijan radiotiedustelu oli kuullut sunnuntaiaamun poikkeuksellisen viestiliikenteen, mutta oletti aluksi, että kyse oli neuvostolaivaston harjoittelusta.
Vasta ruotsalaisen iltapäivälehti Expressenin virolaissyntyinen toimittaja
Alex Milits sai omien yhteyksiensä ja merimiesten haastattelujen avulla kokoon jutun siitä, mitä oli tapahtunut. Kapinasta kerrottiin Expressenissä vuoden 1976 puolella.
Amerikkalaiset epäilivät neuvostomoraalia
Entä tiesikö Suomen sotilastiedustelu kapinasta? Hankala sanoa. Tiedustelun paperit noilta vuosilta ovat vielä tutkijoilta salattuja.
Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA
katsoi raportissaan (siirryt toiseen palveluun) helmikuussa 1976 Riiasta kuulemansa perusteella, että kapina todella oli tapahtunut. CIA arveli, että sen syynä oli upseeriston moraalin lasku mutta uskoi, että kyse oli yksittäistapauksesta.
Videolla on joitakin Neuvostoliiton laivaston aluksia merellä, ampumassa sukellusveneentorjuntaraketteja ja merimaaliohjuksia. Videon loppupäässä laivaston Tu-16 pommikone laukaisee merimaaliohjuksen.
Perusteellisin selvitys tapauksesta, ja eräs tämän artikkelin päälähteistä, on amerikkalaisen laivaston upseerin
Gregory D. Youngin opinnäytetyö
Mutiny on Storozhevoy, A Case Study of Dissent in the Soviet Navy. Se on kuitenkin kirjoitettu 1982, jolloin kapinaa pidettiin loikkausyrityksenä.
Uudemmilla tiedoilla Storoževoista on kirjoittanut ruotsalainen
Wilhelm Agrell, joka on tutkinut Ruotsin tiedustelutoimintaa kylmän sodan aikana.
Kapinasta ilmestyi länsimaissa 1970-luvulla useita lehtiartikkeleita. Niissäkin oletettiin, että kyse oli loikkausyrityksestä.
Tieto Valeri Sablinin oikeasta tavoitteesta selvisi vasta 1990-luvulla Neuvostoliiton romahdettua.
Miehistö hajotettiin ja vaihdettiin
Neuvostoliiton johdolle Sablinin kumoukselliset tarkoitusperät selvisivät todennäköisesti jo kaappauksen aikana. Sablin ei myöskään mitenkään salaillut niitä kuukausia kestäneissä KGB:n kuulusteluissa kapinan jälkeen.
Valeri Sablin tuomittiin kuolemaan – Leonid Brežnevin määräyksestä – ja teloitettiin ampumalla elokuussa 1976. Hänen lähin avustajansa Aleksandr Shein istui kahdeksan vuotta vankilassa.
Muita ei tuomittu, mutta koko Storoževoin miehistö ja upseerit hajotettiin eri puolille Neuvostoliittoa, olivatpa he olleet mukana kapinassa tai eivät. Uudet sijoituspaikat saattoivat olla hyvinkin kaukana idässä.
– Meidän kaikkien urat tuhottiin. Valtion koneisto jauhoi meidät. Upseeritkin, arvoon katsomatta. Me kaikki menetimme työmme, rakkauden mereen ja intohimon puolustaa maatamme, muisteli laivan radisti
Sergei Likov Channel 4:n tv-dokumentissa.
Myös fregatti Storoževoi siirrettiin Itämereltä Neuvostoliiton toiselle laidalle, Tyynenmeren laivastoon.
Sean Connery Marko Ramiusin roolissa elokuvassa Punaisen lokakuun metsästys.AOP
Punaisen lokakuun esikuva
Erikoisen tapauksen sivujuonne on se, että kapina oli amerikkalaisen jännityskirjailijan
Tom Clancyn esikuvana, kun hän kirjoitti romaaninsa
Punaisen lokakuun metsästys (
The Hunt for Red October, 1984). Kirjasta tehtiin samanniminen elokuva, jossa pääosaa näytteli
Sean Connery.
Kirjassa neuvostoliittolaisen ydinsukellusveneen komentaja Marko Ramius päättää loikata aluksineen Yhdysvaltoihin – ja monien käänteiden jälkeen onnistuu siinä. Tarinassa viitataan ohimennen Storoževoin tapaukseen.
Clancy kirjoitti kirjansa ajankohtana, jolloin Storoževoin kapinan oletettiin olleen loikkausyritys.
Luonnollisesti Clancyn tarinasta tuli kuuluisampi kuin sen esikuvasta. Useimmat asiallisetkin artikkelit Storoževoin kapinasta on otsikoitu viittauksella Punaisen lokakuun metsästykseen.
Voit keskustella aiheesta tiistaihin 10. marraskuuta kello 22 asti.
Lähteinä on käytetty muun muassa:
Gregory D. Young:
Mutiny on Storozhevoy, A Case Study of Dissent in the Soviet Navy (siirryt toiseen palveluun)
National Interest:
In 1975, a Russian Navy Frigate Mutinied. And It Made Tom Clancy's Career (siirryt toiseen palveluun)
Wilhelm Agrell: Sprickor i Järnridån, Svensk underrättelsetjänst 1944-1992, ss. 224-230.
Jakten på stormfågeln (siirryt toiseen palveluun)
Channel 4:n dokumentti Mutiny - The True Story of the Red October
Lue lisää kylmän sodan historiasta:
Tšekkoslovakian miehitys 50 vuotta sitten säikäytti myös suomalaiset – Armeijaa ei kuitenkaan pantu hälytystilaan, ja komentaja lähti mökille
"Pentagonin papereiden" mies Ylelle USA:n ydinsotasuunnitelmista: "Me pidimme suomalaisia erityisen urheina ja suunnittelimme heidän tuhoamistaan"
Pieni vaja itärajan pinnassa on jotain aivan muuta miltä näyttää – pääsimme käymään bunkkerissa, joka on yhä täynnä kylmän sodan aikaisia viestintävälineitä
https://yle.fi/uutiset/3-11575498