Vakoojan käsikirja Suomeen
Arkistosta löytynyt venäläinen opaskirja neuvoi Suomeen lähetettyjä vakoojia. Mutta se kertoo myös suomalaisista.
Tilaajille
Neuvostovakoojien Suomi-oppaan kansilehti. Kirjanen on nimeltään ”Suomen väestön arkiset tavat ja tottumukset”.
Neuvostovakoojien Suomi-oppaan kansilehti. Kirjanen on nimeltään ”Suomen väestön arkiset tavat ja tottumukset”.
Heikki Aittokoski HS
2.1. 2:00
INTERNETIIN on ilmestynyt hämmästyttävä julkaisu. Neuvostoliiton tiedustelupalvelun laatima vanha kirjanen on nimeltään Suomen väestön arkiset tavat ja tottumukset. Opaskirja on tarkoitettu Suomeen lähetettäville vakoojille. Siinä on 35 sivua ja 57 valokuvaa.
Kuvateksteissä opetetaan, miten Suomessa käyttäydytään. Suomeen soluttautujia esimerkiksi neuvotaan, miten tulee levittää voita leivälle.
Opaskirja on kerännyt pölyä jossain arkistossa yli puoli vuosisataa. Sitten joku on löytänyt ja julkaissut sen. Kirjasen sisältö putkahti venäjänkieliseen internetiin vuosi sitten helmikuussa.
Opaskirjan sivuille on liimattu kuvia ja niiden alle kirjoitettu kirjoituskoneella kuvatekstit. Tässä kirjoituksessa julkaistut kuvatekstit ovat käännöksiä opaskirjasta.
Opaskirjan sivuille on liimattu kuvia ja niiden alle kirjoitettu kirjoituskoneella kuvatekstit. Tässä kirjoituksessa julkaistut kuvatekstit ovat käännöksiä opaskirjasta.
Syyskuun alussa Suomi-opas sai kansainvälistä huomiota, kun Radio Free Europe julkaisi sen englanninkielisten käännösten kera.
Mutta onko käsikirja aito? Löydön tekijästä tai edes opaskirjan fyysisestä sijainnista ei ole tietoa.
Useilla venäjänkielisillä verkkosivuilla väitettiin viime talvena, että Suomi-opas olisi 1970-luvulta. Se nyt ainakin on pötyä.
Valokuvista voi päätellä, että opaskirja — jos se on aito — on laadittu aikavälillä 1957—1962, todennäköisesti 1960-luvulla. Ajoituksessa auttaa vuonna 1963 tehty rahauudistus, jossa kansankielellä ilmaistuna pudotettiin pois kaksi nollaa. Sadasta markasta tuli siis yksi markka.
Vakoojan käsikirjassa opastetaan, että Suomessa lounas ravintolan seisovasta pöydästä maksaa 400—500 markkaa. Hintataso täsmää 1960-luvun vaihteen Suomeen. Sen voi tarkistaa vanhojen Hesareiden ilmoituksista.
Esimerkiksi Helsingin Asemaravintola mainosti syyskuussa 1961, että ”paljon hyvää huokealla: seisova voileipäpöytä 450:--”. Hinta on nykyrahassa noin kymmenen euroa.
Vuoden 1957 taas voi päätellä yhdessä valokuvassa näkyvästä henkilöautosta, joka on suomalaisen taksiaseman edustalla. Auto on malliltaan Citroën ID19, kertoo Citroën-asiantuntija Antti Pitkänen. ”Ensimmäinen 15 kappaleen erä saatiin Suomeen elokuussa 1957.”
”Näyttäisi siltä, että lampun kehykset ovat kiiltävät eivätkä korinväriset, joten auto voisi olla 1960-luvun taitteesta. Lampun kehykset vaihtuivat kromattuihin vuonna 1958”, Pitkänen sanoo. Hän on bloggaaja ja tietokirjailija, joka on kirjoittanut teoksen Citroën Suomessa 1921—2019.
Myöhemmin Pitkänen täsmentää: ”Kyllä auto on 1960-luvun alusta. Vaikka kuva on huonolaatuinen, takalokasuojan muoto paljastaa auton iän.”
”Taksiasema. – Vasemmalla on käymälä. Tekstit: [suomeksi] Naisille, Mieheille. – Kopissa, jossa lukee Taksi, on automaatti taksin soittamiseksi.”
”Taksiasema. – Vasemmalla on käymälä. Tekstit: [suomeksi] Naisille, Mieheille. – Kopissa, jossa lukee Taksi, on automaatti taksin soittamiseksi.”
Valokuvat ovat mitä sattuu. Rasteroinnin perusteella näyttää siltä, että suurin osa kuvista on otettu painetuista materiaaleista. Joku on saksinut oppaan kasaan käyttäen suomalaisia aikakauslehtiä ja mainoksia — mitä on käsiinsä saanut.
Tämä selittää myös sen, että kuvissa on räikeää ajallista heittoa. Kuva, jossa opastetaan neuvostovakoojaa raitiovaunun käytössä (sisään takaovesta), on 1930-luvulta.
”Raitiovaunu. Nouskaa raitiovaunuun sieltä, mistä muutkin, yleensä takaovesta. Jalkakäytävällä on tapana kävellä oikeaa reunaa. Älkää kävelkö kiiruhtaen, kävelkää hieman ”keinuen”.”
”Raitiovaunu. Nouskaa raitiovaunuun sieltä, mistä muutkin, yleensä takaovesta. Jalkakäytävällä on tapana kävellä oikeaa reunaa. Älkää kävelkö kiiruhtaen, kävelkää hieman ”keinuen”.”
Helsingin kaupunginmuseon tutkija Jere Jäppinen ja Turun museokeskuksen tutkija Sari Pihajoki selvittivät, että kuva on otettu Turun Aurakadulta lähellä Linnankadun risteystä. Kuva on otettu vuoden 1932 jälkeen. Sinä vuonna Turun raitioliikennettä alettiin kaksiraiteistaa.
Pieni osa kuvista vaikuttaa varta vasten otetuilta. Niissä opetetaan neuvostovakoojaa käyttäytymään ravintolassa. (Älkää kaatako kahvikannusta — se on tarjoilijan tehtävä.)
Joissakin ravintolakuvissa näkyy mies ihan omilla kasvoillaan. Tämä KGB:n mannekiini, kaljupäinen mies pyöreissä mustissa laseissaan muistuttaa nuorta Urho Kekkosta.
Opaskirjan tekijä lienee ollut KGB:n tai GRU:n palkkalistoilla. KGB oli Neuvostoliiton turvallisuuspalvelu ja GRU vastasi sotilastiedustelusta.
”Lautasliinan käyttö – asettakaa se syliin, älkää kaulukseen. Voitte pyyhkiä sillä käsiä ja huulia.”
”Lautasliinan käyttö – asettakaa se syliin, älkää kaulukseen. Voitte pyyhkiä sillä käsiä ja huulia.”
”Näin he syövät haarukalla (älkää auttako veitsellä).”
”Näin he syövät haarukalla (älkää auttako veitsellä).”
”Ottakaa leipää käsin, sitten laittakaa se vasemmalle puolelle pikkulautaselle. Veitsi ja haarukka lautasen vasemmalla ja oikealla puolella tarkoittaa, että ravintolavieras jatkaa syömistä.”
”Ottakaa leipää käsin, sitten laittakaa se vasemmalle puolelle pikkulautaselle. Veitsi ja haarukka lautasen vasemmalla ja oikealla puolella tarkoittaa, että ravintolavieras jatkaa syömistä.”
”Ruokaillessa leipää syödään voin kera. Voipalloja on lautasella oikealla. Voipalloja (tai viipaleita) otetaan veitsellä, joka on vasemmanpuoleisella lautasella, laitetaan leivälle ja levitetään, sitten veitsi on pantava takaisin alkuperäiselle paikalleen.”
”Ruokaillessa leipää syödään voin kera. Voipalloja on lautasella oikealla. Voipalloja (tai viipaleita) otetaan veitsellä, joka on vasemmanpuoleisella lautasella, laitetaan leivälle ja levitetään, sitten veitsi on pantava takaisin alkuperäiselle paikalleen.”
”Näin pidätte lasia (ei jalasta). Viiniä, votkaa ja muita alkoholijuomia juodaan vähän kerrassaan (2–3 siemausta lasia kohti). He eivät kilistele laseja vaan nostavat ne suun korkeudelle ja kohottavat maljat.”
”Näin pidätte lasia (ei jalasta). Viiniä, votkaa ja muita alkoholijuomia juodaan vähän kerrassaan (2–3 siemausta lasia kohti). He eivät kilistele laseja vaan nostavat ne suun korkeudelle ja kohottavat maljat.”
”Lusikka ja haarukka asetetaan ruokailun päätteeksi lautaselle yhdessä, mikä tarkoittaa, että ravintolavieras on lopettanut syömisen. Tarjoilija tuo seuraavan ruokalajin.”
”Lusikka ja haarukka asetetaan ruokailun päätteeksi lautaselle yhdessä, mikä tarkoittaa, että ravintolavieras on lopettanut syömisen. Tarjoilija tuo seuraavan ruokalajin.”
MUTTA takaisin pääkysymykseen. Onko vakoojan käsikirja aito?
Neuvostohistoriaan perehtynyt ukrainalainen toimittaja, historian tohtori Eduard Andrjuštšenko uskoo, että aito se on.
Andrjuštšenko on myös Radio Free Europen avustaja. Hänkään ei tiedä, missä alkuperäiskappale on, mutta arvelee, että piilottelulle on syynsä.
”Dokumentin skannannut henkilö ei ehkä ollut varma, että hänellä on lupa julkaista se”, hän sanoo. ”Mutta hän todella halusi jakaa sen.”
Aitoudesta ei Andrjuštšenkon mukaan ole mitään yksiselitteistä todistetta. On kuitenkin vahva käänteinen argumentti aitouden puolesta.
”Tällaisen väärennöksen tekemiselle ei ole selvää syytä. Väärentäminen vie paljon aikaa ja vaivaa — ja mitä tarkoitusta varten?”
Yleensä väärennetyillä asiakirjoilla on jokin poliittinen tarkoitus. Andrjuštšenko mainitsee esimerkkinä, että joku haluaa vaikkapa hakea oikeutusta Stalinin terrorille.
”Mitään sellaista tarkoitusta tässä ei ole — on vain omituisia kuvia ja kuvatekstejä, jotka eivät paljasta mitään ”kammottavaa totuutta”.”
Samoilla linjoilla on Helsingin yliopiston poliittisen historian professori Kimmo Rentola, jonka erikoisalaa on Suomi ja Neuvostoliitto kylmän sodan kaudella.
”Ajattelisin, että opaskirja on aito”, Rentola sanoo. ”Olisi aika suuri vaiva, jos sitä rupeaisi väärentämään. Ja mitä hyötyäkään siitä olisi, tuommoisesta vanhasta asiasta.”
Aitouden puolesta puhuu myös opaskirjan ulkonäkö. ”Näyttää sen aikaiselta tavaralta”, Rentola toteaa. ”Ja tiedetään, että tuollaisia tehtiin.”
Rentolakin on kuullut eräästä ”etnisesti suomalaisesta Neuvostoliiton kansalaisesta”, joka oli tekemässä vastaavia kirjasia.
Kahvitarjoilu. Sokerikulhossa on lusikka sokeria varten. He ottavat sokeria lusikalla, mutta eivät hämmennä sitä kupissaan.”
Kahvitarjoilu. Sokerikulhossa on lusikka sokeria varten. He ottavat sokeria lusikalla, mutta eivät hämmennä sitä kupissaan.”
”Älkää kaatako kahvikannusta – se on tarjoilijan tehtävä. Istukaa – teille kaadetaan.”
”Älkää kaatako kahvikannusta – se on tarjoilijan tehtävä. Istukaa – teille kaadetaan.”
”Jos lusikkaa tai sokeripihtejä ei ole, sokeri otetaan käsin. Sokeria ei ole tapana ottaa kulhosta omalla lusikalla.”
”Jos lusikkaa tai sokeripihtejä ei ole, sokeri otetaan käsin. Sokeria ei ole tapana ottaa kulhosta omalla lusikalla.”
”Kahvin hämmentäminen. Älkää kilistelkö lusikalla, tehkää kaikki hiljaa älkääkä herättäkö huomiota.”
”Kahvin hämmentäminen. Älkää kilistelkö lusikalla, tehkää kaikki hiljaa älkääkä herättäkö huomiota.”
KYLMÄN sodan Suomessa vilisi Neuvostoliiton vakoojia. Aihetta on tutkittu huolella, muun muassa Rentola kirjassaan Niin kylmää että polttaa vuodelta 1997 ja historioitsija Juha Pohjonen teoksessaan Maanpetturin tie vuodelta 1999.
Suojelupoliisin arkistomateriaalien salassapitoaika on 60 vuotta. Sitä vanhemmat asiakirjat ovat Kansallisarkistossa ja siis julkisia. Siellä voi käydä nuuhkimassa ajan henkeä.
Arkistosta löytyy muun muassa Supon etsivän Leif Fastin raportti, joka on päivätty Helsinkiin 13.1.1958. Näin raportti alkaa: ”Saatujen tietojen mukaan on Neuvostoliitolla laajat Suomessa toimivat vakoiluverkostot. Tällaisia ovat esim. Helsingissä: ’Asema’, ’Makkarapuoti’ ja ’Kolmetoista’ sekä Kotkassa ’Suutari’. Tämän toimintansa venäläiset naamioivat erittäin tehokkaasti.”
Koodinimet oli antanut neuvostotiedustelu. Supo oli onkinut ne tietoonsa.
Taustalla oli kylmän sodan alkuvaiheen neuvostoparanoia. Entä jos Suomi sittenkin liukuu Kremlin otteesta ja sotii tulevassa suursodassa lännen puolella? Suomi oli ilman vakoojiakin Kremlin pihtiotteessa. Vuoteen 1956 saakka Neuvostoliitolla oli vieläpä tukikohta Porkkalassa, Helsingin porteilla.
”Niillä oli vahvana sellainen, että pitää kuitenkin varmistaa”, Rentola sanoo. ”Ettei siellä vaan tapahdu jotain heidän selkänsä takana.”
Osa neuvostovakoojista oli piinkovia ammattimiehiä, jotka toimivat usein diplomaattiaseman suojaamina. Poliittisen linjan tiedustelu-upseerit olivat kolunneet vieraita pääkaupunkeja, Rentola kertoo. He tiesivät, miten ulkomailla ollaan.
Asialle kuitenkin laitettiin myös niin sanottuja illegaaleja, jotka saapuivat Suomeen salaa ja elivät täällä valehenkilöyden turvin. Osa heistä oli amatöörejä. Voisi kuvitella, että vakoojan käsikirja on laadittu juuri heidän tarpeisiinsa.
”Usein he eivät olleet kovinkaan koulutettuja eivätkä ehkä olleet koskaan käyneet ulkomailla”, Rentola sanoo. ”Koulutuksessa jouduttiin lähtemään ihan alkeista, että ’näin kraka pannaan kaulaan’ ja tämmöistä.”
Illegaalien lähettämiseen oli muitakin syitä kuin urkkiminen. Kuten Pohjonen kirjoittaa Maanpetturin tiessä: ”Suomi oli Neuvostoliitolle illegaalien hiekkalaatikko, harjoittelumaa.”
Neuvostoliitossa oli tuohon aikaan etnisiä suomalaisia, joiden ”henkilökohtainen tausta oli hyvin lähellä tavallisen suomalaisen menneisyyttä”, Pohjonen kirjoittaa. Heitä oli siis suhteellisen helppo lähettää.
”Solmion solmiminen. Huomatkaa: solmun tulisi olla pieni.”
”Solmion solmiminen. Huomatkaa: solmun tulisi olla pieni.”
”Kirjan lukeminen, älkää levittäytykö, käyttäytykää pidättyvästi.”
”Kirjan lukeminen, älkää levittäytykö, käyttäytykää pidättyvästi.”
”Villapaita. Älkää työntäkö sitä housujen sisään.”
”Villapaita. Älkää työntäkö sitä housujen sisään.”
”Villapaita pidetään kiinni napitettuna, mutta solmion kanssa.”
”Villapaita pidetään kiinni napitettuna, mutta solmion kanssa.”
KIMMO Rentola mainitsee tapauksen, jonka kaltaisille käsikirja Suomenväestön arkiset tavat ja tottumukset saattoi olla suunniteltu.
”Muurmanninsuomalainen Taavi Leo Kellinsalmi oli 1950-luvulla lähetetty vakoilemaan Vaasaan”, Rentola kertoo. ”Hän puhui suomea äidinkielenään. Mutta hän ei ollut koskaan käynyt Suomessa, joten tapoja piti opettaa.”
Sekä Rentola että Pohjonen kirjoittavat Kellinsalmen tapauksesta kirjoissaan. Kansallisarkistosta löytyy myös Supon kuulustelupöytäkirja, jouhevasti kirjoitettu satasivuinen pumaska.
Kellinsalmi pidätettiin vuonna 1957 monen vuoden Suomessa oleskelun jälkeen, joten juuri tätä käsikirjaa hän ei ollut lukenut, koska se oli laadittu 1960-luvun alussa.
Kuulustelupöytäkirjassa kerrotaan, että kun Kellinsalmi olympiakesänä 1952 odotti Petroskoissa lähtökäskyä, hän lueskeli ”pientä venäjänkielistä kirjasta Sovetskaja Rasvetka [oikeammin: razvedka] eli ”Neuvostotiedustelu”, joka oli n. 40—50 sivuinen ja sen kanteen oli painettu myös sanat ”Puna-armeijan kirjasto”.
Kellinsalmelle lukupuuhat eivät maistuneet, koska venäjä ei tahtonut sujua. Eikä hänelle maistunut myöskään vakoilu. Sen sijaan, että hän olisi laatinut seikkaperäisiä raportteja esimerkiksi Vaasan sataman toiminnasta, hän alkoi keskittyä suomalaiseen arkeen. Kellinsalmi arvosti työmiehen toimeentuloa, joka oli rutkasti parempi kuin traktorihommissa Murmanskissa.
Nelikymppinen Kellinsalmi löysi Suomesta elämänkumppaninkin. Kiinni hän ei jäänyt vakoilutoimintansa vuoksi — sitä ei lopulta ollut — vaan siksi, että narahti valehenkilöydestä. Kuritushuonetta tuli kaksi vuotta ja kuusi kuukautta.
Kellinsalmen tapaus vaikuttaa lähinnä räpeltämiseltä. Sen ei kannata antaa peittää kokonaiskuvaa. Monet neuvostovakoojat ja illegaalit tekivät myös tulosta eli saivat haltuunsa Suomen kannalta vaarallista tiedustelutietoa.
On mahdoton sanoa, paljonko kylmän sodan aikaiseen Suomeen lähetettiin illegaaleja. Kourallinen jäi kiinni ja tuomittiin.
Sitten on toinen joukko niitä, jotka eivät koskaan paljastuneet. Heidän osaamisensa on tietysti perustunut johonkin aivan muuhun kuin heppoisiin käsikirjoihin.
”Ulkoilmaravintola. Päähine on riisuttava. Täällä ei ole hyväksyttävää hoputtaa tarjoilijoita. Odottakaa rauhassa: loppujen lopuksi, tehän tulitte tänne rentoutumaan.”
”Ulkoilmaravintola. Päähine on riisuttava. Täällä ei ole hyväksyttävää hoputtaa tarjoilijoita. Odottakaa rauhassa: loppujen lopuksi, tehän tulitte tänne rentoutumaan.”
”Ruokapaikka noutopöydän kera. Lounas maksaa 400–500 markkaa. Ravintolavieras voi valita alku-, pää- ja jälkiruokia mieltymystensä mukaan ja syödä niin paljon kuin haluaa.––Lautasen runsasta täyttämistä ei suositella, on parempi noutaa ruokaa useamman kerran.”
”Ruokapaikka noutopöydän kera. Lounas maksaa 400–500 markkaa. Ravintolavieras voi valita alku-, pää- ja jälkiruokia mieltymystensä mukaan ja syödä niin paljon kuin haluaa.––Lautasen runsasta täyttämistä ei suositella, on parempi noutaa ruokaa useamman kerran.”
”Bussipysäkillä. Kiinnittäkää huomiota ihmisten pukeutumiseen ja käytökseen. Maaseudun asukkaiden yleinen päähine on lätsä, jossa on kanta.”
”Bussipysäkillä. Kiinnittäkää huomiota ihmisten pukeutumiseen ja käytökseen. Maaseudun asukkaiden yleinen päähine on lätsä, jossa on kanta.”
”Torilla. Silloinkin, kun heillä on yllään hyvä puku – he käyttävät reppuja.”
”Torilla. Silloinkin, kun heillä on yllään hyvä puku – he käyttävät reppuja.”
”Lautta. Kiinnitä huomiota, kuinka polkupyörät ja henkilökohtaiset tavarat on pakattu linja-autoon (katolle).”
”Lautta. Kiinnitä huomiota, kuinka polkupyörät ja henkilökohtaiset tavarat on pakattu linja-autoon (katolle).”
”Linja-autossa. Ylhäällä – verkko, jonne voi laittaa henkilökohtaiset tavarat: hatun, sanomalehden, aikakauslehden, hansikkaat jne., mutta ei matkalaukkua. Laukkua varten on erillinen tila linja-auton takaosassa. Ennen kuin istuutuu jonkun viereen, on pyydettävä lupaa.”
”Linja-autossa. Ylhäällä – verkko, jonne voi laittaa henkilökohtaiset tavarat: hatun, sanomalehden, aikakauslehden, hansikkaat jne., mutta ei matkalaukkua. Laukkua varten on erillinen tila linja-auton takaosassa. Ennen kuin istuutuu jonkun viereen, on pyydettävä lupaa.”
”Polkupyörä – yleinen kulkuväline maaseudulla ja pikkukaupungeissa. Näin polkupyörät jätetään kadulle, jos niille ei ole erityisiä ”pilttuita”.”
”Polkupyörä – yleinen kulkuväline maaseudulla ja pikkukaupungeissa. Näin polkupyörät jätetään kadulle, jos niille ei ole erityisiä ”pilttuita”.”
Artikkeliin liittyviä aiheita
Kuukausiliite
Seuraa
Historia
Seuraa
Kirjallisuus
Seuraa
Kulttuuri
Seuraat
Neuvostoliitto
Seuraa
Tiedustelu
Seuraa
Venäjä
Seuraa
Heikki Aittokoski
Seuraa
Luitko jo nämä?
Kuosmasten koti ei ole ihan tavanomaisimmasta päästä.
Asuminen| Matti Kuosmanen sai lenkillä idean, jota virkamies piti tuhoisana ja jolle pankissa naurettiin – Nyt hän asuu kodissa, jossa on yhdeksän kerrosta
Koti2:00
Litoniuksen talo sijaitsee Helsingin keskustassa Aleksanterinkadun ja Keskuskadun kulmassa.
Rakennukset|Miltä tuntuu asua niin ytimessä kuin on mahdollista? Viidennen polven Litonius Marie-Louise kertoo elämästä Aleksanterinkadulla Stockmannia vastapäätä
Kaupunki2:00
Tältä näyttää havainnekuvassa asunto-osuuskunta Silkin kerrostalo Järvenpään keskustassa.
HS Järvenpää|Revon pariskunta maksaa 6 000 euroa ja pääsee sillä loppuelämäkseen uuteen asuntoon, jonka sisustuksen he saavat valita itse – Miten tämä on mahdollista?
Järvenpää2:00
Maailma 2021|Kauhukuvia tahallisesti tappavista kyberiskuista on maalailtu vuosikymmeniä, mutta tänä vuonna sellainen todella saatetaan nähdä
Ulkomaat2:00
Presidentti Donald Trumpin viha on kääntynyt omaan puolueeseen.
Pääkirjoitus|Trump purkaa raivoaan republikaaneihin
Pääkirjoitus2.1. 16:30
Tuulikki Orelma seuraa yhä tiiviisti maailman menoa.
Historia|Tuulikki Orelma, 98, on elänyt jokaisen Suomen presidentin aikana ja tehnyt töitä amerikkalaisille miljonääreille – Hän muistaa kieltolain, sotien ilmataistelut ja monet epidemiat jo ennen korona
