Kylmä käsky tuli keskellä päivää 1977: Satoja sotilaita lähetettiin kovat piipussa Helsinki-Vantaalle – alkoi salainen operaatio, josta Kekkonen halusi kaikkien vaikenevan
Kesällä 1977 kaksi nuorta miestä saapui kaapatun lentokoneen ja panttivankien kanssa Suomeen. Siitä alkoivat ilmailun hullun vuoden tapahtumat Helsinki-Vantaan lentoasemalla, jotka huipentuivat salaiseen operaatioon.
Tilaajille
Helsingin Ilmatorjuntarykmentin kevyttä ilmatorjuntatykistöä ajettiin lentokentän maastoon heinäkuussa 1977.KUVA: PENTTI NISSINEN / IS
Emilia Kangasluoma HS
2:00 | Päivitetty 8:50
SE oli hullu ja pelottavakin vuosi lentoalalla.
Maaliskuussa 1977 Teneriffan saarella nousukiidossa ollut KLM:n Boeing 747-lentokone törmäsi Pan Amin samanlaiseen jumbojettiin. Ilmailuhistorian tuhoisimmassa lento-onnettomuudessa kuoli 583 ihmistä.
Seuraavaksi maahan syöksyivät koneet Yhdysvaltojen Georgiassa sekä Viron Moen kylässä.
Heinäkuussa myös Suomessa koettiin hurjia hetkiä.
Sunnuntaina 10. heinäkuuta Helsinki-Vantaan lentoaseman lennonjohto sai puoli yhdeksältä illalla tiedon neuvostoliittolaisesta matkustajakoneesta, joka oli kaapattu. Lentäjät pyysivät laskeutumislupaa koneelle.
19 minuuttia myöhemmin Aeroflotin Tupolev-134-kone laskeutui lentokentälle. Matkustajia oli kyydissä 72, heistä seitsemän lapsia.
Tapauksesta tuli Suomen ensimmäinen lentokaappaus.
Kaapattu Aeroflot onnistuttiin heti eristämään omalle alueelleen Helsinki-Vantaan lentokentällä heinäkuussa 1977.KUVA: TIMO PALM / HS
HEINÄKUISEN lentokonekaappauksen takana olivat petroskoilaiset nuoret miehet
Aleksandr Zagirnjak, 19, ja
Gennadi Šeludko, 22.
Miehet olivat onnistuneet kaappaamaan Petroskoista Leningradiin matkalla olleen koneen käsikranaateilla uhaten.
Zagirnjakin ja Šeludkon tarkoituksena oli lentää Tukholmaan saakka, mutta pilotti laskeutuikin miesten harmiksi Suomeen.
Totuus selvisi kaappaajille vasta laskeutuessa, kun he näkivät lentoaseman kyltit.
PAIKALLE saapuivat nopeasti poliisiviranomaiset sekä Helsingin ilmatorjuntarykmentin sotilaat.
Nelimiehinen ministeriryhmä seurasi tilannetta lentoaseman maanalaisesta katastrofikeskuksesta lähes yötä päivää, ja presidentti Urho Kekkoselle kerrottiin yksityiskohdat puhelimitse.
Lehdistökin seurasi tilannetta hyvin tiiviisti.
Kaikki lähes pidättivät hengitystään.
Paikalla kävi myös Neuvostoliiton suurlähettiläs
Vladimir Stepanov, joka oli kysynyt, eikö kaappaajia voisi ampua.
Lue lisää:
"Eikö kaappareita voitaisi ampua?" – Lentokonekaappaus sai hallituksen kaaokseen 70-luvulla
Poliisit tarkkailivat kaapattua Aeroflot-lentokonetta kiikarein ja kiikarikiväärein.KUVA: HANNELE RANTALA / HS
KAAPPAUSTILANNE oli jännittävä monella tasolla. Sellaisista ei Suomessa ollut kokemusta, joten monia asioita pantiin käytäntöön vasta ensimmäistä kertaa. Jälkikäteen on kritisoitu, että päätöksiä tehtiin varovasti ja niistä tiedotettiin heikosti.
Tilanteen hoitaminen oli vaikeaa tasapainoilua, sillä Suomen tuli jatkuvasti huomioida hyvät suhteet Neuvostoliittoon ja toisaalta huolehtia panttivankien hyvinvoinnista.
Uhkauksiin täytyi suhtautua vakavasti. Kaappaajat vaativat lentolupaa Ruotsiin. Muussa tapauksessahe räjäyttäisivät sekä koneen että panttivangit.
VIRANOMAISILLA oli koko ajan huoli panttivankien jaksamisesta. Päivät olivat lämpimiä ja aurinkoisia, ja paikalleen pysäköidyssä lentokoneessa täytyi olla kuuma.
Viranomaiset toimittivat koneeseen juotavaa ja ruokaa pitkin päivää. Lisäksi kaappaajille vietiin tupakkaa ja lehtiä. Helsingin Sanomien mukaan ”joukossa oli hieman pornoon viittaavaakin”.
Poliisin pääneuvottelijan, sisäministeriön tarkastajan
Jaakko Häyhtiön, mukaan alastonkuvat otettiin vastaan ”hihitellen”.
Vähitellen kaapattuja matkustajia karkasi koneesta, ja heitä myös vapautettiin. Maanantaina illalla kyydissä oli enää kolme panttivankia.
Lentoaseman ympäristö oli hyvin metsäinen 1970-luvulla.KUVA: MARTTI PELTONEN / HS
YLI 34 tuntia kestänyt kaappaus ratkesi lopulta rauhallisesti, kun kaappaajat antautuvat poliisille tiistaiaamuna. Viimeisetkin panttivangit olivat karanneet koneesta ennen tätä.
Sekä miehet että Aeroflot palautettiin seuraavana päivänä Neuvostoliittoon. Zagirnjak tuomittiin 8 vuoden ja Šeludko 15 vuoden vankeusrangaistukseen.
”Monissa neuvotteluissa sain kaappaajista sen vaikutelman, että he olivat nuoria, ajattelemattomia miehiä, jotka eivät viihdy asuinsijoillaan”, kertoi Häyhtiö Helsingin Sanomissa 13. heinäkuuta 1977.
Tilannetta seurasi tiiviisti myös
Pekka Visuri, joka työskenteli tuolloin Etelä-Suomen sotilasläänin esikunnassa Hämeenlinnassa operatiivisen toimiston päällikkönä.
”Lentokonekaappauksessa kyse oli vaarattomista amatööreistä.”
KUN Suomessa oli toivuttu Aeroflotin kaappauksesta, maailmalla tapahtui taas.
Lokakuussa 1977 Lufthansan lento Mallorcalta Frankfurtiin kaapattiin, ja kone lennettiin Somalian Mogadishuun. Sillä oli seurauksia, jotka ylsivät yllättäen Helsinki-Vantaallekin.
Lufthansan lentokoneen olivat kaapanneet terroristit, joille teko oli epätoivoinen kostoisku ja keino kiristää. Tekijöinä olivat Saksan liittotasavallan äärivasemmistolainen terroristiryhmä Punainen armeijakunta (RAF), joka tunnettiin myös Baader-Meinhof-nimellä, sekä Palestiinan vapautuksen kansanrintama -järjestön terroristit.
Mogadishussa panttivangit onnistuttiin pelastamaan, mutta taistelussa kuoli terroristeja. RAF halusi kostaa tämän, joten katseet kääntyivät pohjoiseen Suomeen.
Kuvassa Lufthansan kone, joka kaapattiin Palma de Mallorcalta Mogadishuun 13. lokakuuta 1977.KUVA: WIKIMEDIA COMMONS
MARRASKUUN 7. päivänä Saksan liittotasavallan Suomen-suurlähettiläällä oli kerrottavaa. Oli olemassa selvä uhka, että RAF saattaisi suunnitella iskua Lufthansan koneeseen Helsinki-Vantaalla.
Tiedossa oli, että Baader-Meinhof-terroristeilla oli käytössään varastettuja ilmatorjuntaohjuksia. Todellisena uhkana pidettiin tilannetta, jossa terroristit iskisivät joko nousevaan tai laskeutuvaan Lufthansan koneeseen.
Ampumaetäisyydeksi riitti noin kilometrin matka. Tuho olisi valtava.
Tämä oli Visurin mukaan ensimmäinen kerta, kun kansainvälinen terrorismi uhkasi Suomea.
”Lufthansan koneisiin kohdistunut uhka oli vakava, ja siinä piti varautua myös aseiden käyttöön kovan luokan terroristeja vastaan, mikä oli Suomessa aivan uutta”, kertoo Pekka Visuri nyt. Vuonna 1977 hän vastasi puolustussuunnittelusta ja valmisteluista Etelä-Suomen osalta.
”Meille tuli kylmä käsky keskellä iltapäivän muita töitä. Täytyi lähettää kaikki saatavilla olevat joukot suojelemaan lentokenttää”, Visuri sanoo.
MUUTAMASSA tunnissa Helsinki-Vantaalle saatiin satoja miehiä täysissä varusteissa.
Paikalle saapui joukkoja ainakin Helsingin ilmatorjuntarykmentistä ja Uudenmaan jääkäripataljoonasta. Poliisi johti operaatiota.
Sotilaiden varusteisiin lisättiin kovat ampumatarvikkeet, kiitoradan päähän tuotiin ilmatorjuntatykit asemiin. Joukkoja oli ympäri lentokenttää.
Operaatio oli hyvin näyttävä. Lentokentän ikkunoista näkyivät ilmatorjuntatykit sekä sadat sotilaat.
MASSIIVISILLA toimenpiteillä haluttiin näyttää iskuja suunnitteleville terroristeille, että tilanteeseen oli varauduttu. Samalla Suomi esitteli maailmalle, että se pärjää terroristien kanssa.
”Se, mikä tänä päivänä hämmästyttää, on se, kuinka tämä onnistuttiin salaamaan julkisuudelta. Kekkonen oli lähettänyt tiukan viestin lehdille, että tästä ei puhuta sanaakaan”, Visuri pohtii.
Helsingin Sanomissakaan ei ole mainintaa piiritystilanteesta noilta päiviltä.
PIIRITYSTILANNE oli Suomen kannalta onnistunut, sillä terroristit eivät iskeneet Helsinki-Vantaalle. Kesän panttivankitilanteesta kertynyt kokemuskin oli varmasti Suomen eduksi.
Muutaman päivän piirityksen jälkeen operaatio purettiin. Vaaran nähtiin olevan ohi.
”Kyseessä oli Suomen suurin sodanjälkeinen valmiustilanne”, Visuri sanoo.
Yksi salaisimpia operaatioita se oli varmasti.
Pekka Visuri on pyrkinyt jälkikäteen selvittämään tilanteiden tarkkaa kulkua. Se on ollut yllättävän vaikeaa, sillä arkistoista ei löydy aiheeseen liittyviä papereita.
”Tämä on mysteeri minulle, miten tämä on onnistuttu salaamaan niin täydellisesti.”