Samovarius
Ylipäällikkö
Vähän OT, mutta tuo harppisaksan kypärä on jotenkin koominen, ja mustavalkokuvassa vielä oikein korostuu miten se näyttää lampunvarjostimelta Kaakkois-Aasian tyyliin.
Kylmän sodan salaisuudet??
- Viestiketjun aloittaja Hejsan
- Aloitus PVM
Vähän OT, mutta tuo harppisaksan kypärä on jotenkin koominen, ja mustavalkokuvassa vielä oikein korostuu miten se näyttää lampunvarjostimelta Kaakkois-Aasian tyyliin.
Faija oli Le Bourget'lla messuvieraana (duunissa) kun tuo tuli tonttiin .. tai siis parkkikselle. Sain sitten tämmöisen pienoismallin, mutta olin sen verran snadi, että taisi olla faija joka sen sitten kokosi ja maalasi. Hieno siitä kyllä tuli. Jotenkin tolla Fiiulla on paikka minun sydämeni muistoissa.Intialaiset Gnatit (suurin osa HALin valmistamia) kyykytti tosiaan Sabrea tehokkaasti noissa sodissa. Jatkokehitelmä Ajeet otettiin käyttöön vasta joskus 1976, jolloin se oli tietenkin jo vanhentunut. Mutta intialaisten kokemukset oli samanlaisia kuin Suomessa, koneen järjestelmät oli epäluotettavia ja hankalat huoltaa.
Gnat inspiroi "Lightweight Tactical Strike Fighter" -kilpailun josta piti tulla Natolle standardihävittäjä. Kilpailun voitti Fiat G.91, jonka siis suunnitteli sama heppu kuin meillekin rakkaan G.50:n. Jostain syystä Gnat ei osallistunut tuohon kilpailuun. Fiatissa oli samanlainen Orpheus-moottori kuin Gnatissa, mutta noin tonni enemmän painoa. Heikkotehoinen 'pikkupossu' ei innostanut useimpia ilmavoimia ja vain muutama maa tilasi sitä.
Mietittiinköhän tuota konetta meille koskaan. Kone oli ainakin halpa, ja Italiassa tuotettuna olisi varmaan ollut poliittisesti kosher. "Virallinen" Nato-sotakoneen asema olisi voinut kyllä nostaa muutaman poliittisen kulmakarvan?
tulikomento
Supreme Leader
Eikös tämä DDR-potta ole itse asiassa Aatun Saksan perintöä ? Joku koemalli minkä piti korvata legendaarinen M35 potta. Hitler sitten kuulemma torppasi kypärän käyttöönoton kun ei ollut germaanisen näköinen ja oloinen. Itä-Saksan potalla oli ilmeisesti kuitenkin sangen hyvät ballistiset suojaominaisuudet.
Sen sijaan Länsi-Saksan rajavartiosto käytti kyllä legendaarista sakemannipottaa.
DDR:n M-56 kypärä suunniteltiin alun perin vuonna 1942 korvaamaan M1935 / M1940 -malli Stahlhelm. Sen kehitti alun perin Wehrmachtia varten professori Dr.-Ing. Fry ja hänen yhteistyökumppaninsa tohtori Hansel Berliinin puolustusteknisen materiaalitieteen instituutista. Kypärä oli nähnyt kokeita vuodesta 1943, mutta sitä ei otettu käyttöön toisen maailmansodan aikana.
Samovarius
Ylipäällikkö
Ehkä, mutta suhtaudun väitteeseen varauksella. F-104 kuitenkin oli melko yksinkertainen lajissaan ja varustukseltaan suht askeettinen, eikä saksalaisten Kormoran-meritorjuntaohjuksen kaltaisia värkkejä varmaan oltaisi Suomessa koneessa nähty. Starfighterillä operoivat kuitenkin esmes Pakistanin ja Turkin kaltaiset huipputeollisuusmaat, ja muutenkin kone oli vähän sellainen liittolaisille FMA-ohjelmassa dumpattu perustuote. Lisäksi tämä lienee perusluonteeltaan resurssikysymys, Gnatin ja höyry-Migin aikaan 60-luvun alussa hävittäjätorjunta oli Suomessa lähes täysin nimellinen konsepti ja resurssit varmaankin sen mukaiset. Lisäksi varmaankaan moraali ei ollut korkeimmillaan, Ilmavoimillahan oli samaan aikaan melkoinen krapula lentoturvallisuuden kanssa, koneita ajettiin tonttiin melkein kuin oltaisiin sodassa oltu.
F-4 olisi sitten varmaan ollut jo tuote, jonka kanssa oltaisiin tarvittu ulkomaista konsultointia useita vuosia. Sen tason osaamista ei Suomessa kertakaikkiaan vain ollut kuin ehkä ihan kourallinen.
tulikomento
Supreme Leader
Lueskelin jokunen vuosi sitten erään eteläafrikkalaisen lentoupseerin muistelmat. Mies oli taustoiltaan britti ja palveli Royal Navyn riveissä. Vaihtoupseerina pääsi 60-luvulla jenkkeihin, jossa US Navyn tukialuksilla lensi F-4 Phantomia. Muutti sittemmin Etelä-Afrikkaan ja sai kansalaisuuden. Veri veti vielä sotilasilmailuun ja heppu pyrki ilmavoimiin. Ei olisi kelpuutettu mm. olemattoman afrikaansin osaamistason takia. Sitten selvisi että taustaa löytyy F-4 Phantomista jota eteläafrikkalaiset pitivät sähköteknisenä hirviönä. Pääsi ilmavoimiin ja lentämään tuolloin upouudella Mirage F1 -hävittäjällä.
Samovarius
Ylipäällikkö
Phantom kyllä oli tullessaan palveluskäyttöön melkoinen murhakulli tulevaisuudesta (ensilento 1958, palveluskäyttö 1960). Kymmenen vuotta aiemmin sotaa käytiin vielä potkurikoneilla ja kahden Machin hävittäjät olivat tulleet palvelukseen vasta kaksi vuotta aiemmin. F-4 yhdisti vielä rajumpaan suorituskykyyn tuon ajan huipputekniikan, suuritehoisen tutkan ja omasuojan sekä mahtavan asekuorman ja toimintasäteen. 60-luvun alussa oli vielä aivan yleistä, että jokaiseen tehtävätyyppiin oli oma erikoiskoneensa, erikseen rynnäkkökoneet, yliäänihävittäjät, yöhävittäjät, tiedustelukoneet jne. Phantom tarjoili tätä kaikkea yhdessä rungossa ja osin siksi, osin siksi että se aidosti oli monimutkainen kone, sitä pidettiin vähän sellaisena avaruushävittäjänä (kohtalon ivaa, F-104 Starfighter oli nimittäin suht yksinkertainen ja askeettisesti varusteltu torjuntahävittäjä). Lisäksi se oli hävittäjäksi suuri kuin härkä, MTOW oli yli 28 tonnia, pattiarallaa saman verran kuin B-17:llä.
Royal Navy (seka RAF) lensi kyllä Phantomilla itsekin, tosin vasta seuraavan vuosikymmenen taitteesta. Isolla Phantomilla operointi pieneltä WW2 aikaiselta kiululta, HMS Ark Royalilta ei ollut mitään pikkupoikien leikkiä ja konetta oli muokattava että se ylipäätään oli mahdollista: moottorit vaihdettiin puolet tuhdimpeihin ohivirtaaviin Rolls Royce Speyihin, nokkatelineen teleskooppirakenne nosti nokkaa katapultilla yli metrin ja tutkakartio oli taitettava sivulle jotta kone mahtui hissiin ja hangaarikannelle. Jälkipolton pauhulla nokka pystyssä karjuva Phantom FG.1 kertoi lentokannelle niin kuumat terveiset, että sen sisään oli vedettävä jäähdytysvesiputkisto - USS Saratogalla tukilaluksella vieraillessaan F-4K Spey-Phantomit rikkoivat jälkipolttimillaan lentokannen. HMS Eaglella taas suihkukilpien tilalle vedettiin kiinteät teräslevyt, joita oli pakko jäähdyttää paloletkulla.
Kuva kertoo miksi:
Kaikki kunnia ketterille ranskattarille, mutta tuollaisen raudan jälkeen Mirage F1 on varmasti tuntunut pölynimurilta.
Olympiakasarmi
Kenraali
Phantomia tarjottiin 1963 alitehoisella Mirage III:n Snecma Atar 09 moottoreilla Australialle. Australia sanoi "kiitos ei" ja tilasi F-111 koneita.
Samovarius
Ylipäällikkö
Joita odotellessaan sitten operoi tilapäisratkaisuksi liisatuilla F-4E Phantomeilla 1970-73. Koneet olivat hyvin pidettyjä ja lentäjät olisivat halunneet lunastaa ne RAAF:lle, mutta pavunlaskijat sanoivat ei.
Iipoissa suunniteltiin 80-luvun lopussa Phantomin uudelleenmoottorointia ohivirtaavilla ja taloudellisemmilla PW1120:llä, mutta Mäkkäri totesi ei. Varmaan uusilla avioniikoilla, tutkalla, ohjuksilla ja taloudellisemmilla moottoreilla kone olisi astunut turhan pahasti Hornetin tontille.
Briteissä ohivirtaavat moottorit veivät sen verran ylimääräistä tilaa, että Phantomien huippunopeus laski hieman, oliko noin 0,15 Mach vaikka moottoreissa on reilusti enemmän hönkää. Suurimmaksi osaksi tämä tosin mahtaa johtua siitä, että reilusti ylisoonisissa nopeuksissa suorat turbojetit toimivat paremmin, kun ohivirtausvaiheet alkavat olla hyödyttömiä ja jopa haitaksi. Briteillä oli myös 15 konetta AMARCin varikoilta Falklandin sodan jälkeen ostettuja ja kunnostettuja F-4J Phantomeja, joilla korvattiin Falklandille sijoitettu F-4M-laivue. Tätä varianttia brittilentäjät pitivät hävittäjäkäytössä parhaana, olihan se nopein ja ylisoonisissa nopeuksissa paremmin kiihtyvä.
Kuva varastettu: @Samovarius
Uskomattoman upea kone. Näin livenä tuon vuonna -83 Libanonissa, pyyhkäisi ohi n. 50 m päästä korkeuden ollessa n. 30m. Sattumalta katsoin oikeaan suuntaan ja oli uskomaton näky kun valtava kone lentää eikä ääntä kuulu... paitsi kun hetken kuluttua.
Hetken muistoja.
Olympiakasarmi
Kenraali
Israel harkitsi F-4:sen modernisointia mm. uusilla moottoreilla ja yksi israelilainen F-4 lensi PW1120:lla. PW1120:n oli myös IAI Lavin moottorina. Lavi jäi prototyyppiasteelle (3 kpl) ennen projektin lopettamista ja PW1120:lle ei löytynyt muuta käyttöä.
edit: pitäs lukea ensin.
Viimeksi muokattu:
tulikomento
Supreme Leader
Mielenkiintoiselta vaikuttava uutuusnäyttely. Asialla tanskalainen Langelandsfort.
langelandsfortet.dk
Näyttely kertoo mitenkä Varsovan liiton sotasuunnitelmien mukaisesti Tanskan valtaaminen oli pitkälti jyvitetty Puolan joukoille.
Langelandsfortet » Koldkrigsmuseum på Langeland
Koldkrigsmuseum på Langeland. Oplev vores udstillinger såsom langelandsfortet, hvis krigen kommer.. og spionhistorier. Få guidet tur eller gå rundt selv.
langelandsfortet.dk
Näyttely kertoo mitenkä Varsovan liiton sotasuunnitelmien mukaisesti Tanskan valtaaminen oli pitkälti jyvitetty Puolan joukoille.
fulcrum
Greatest Leader
Gripen-ketjussa mainitsin Viggenistä kertovan "System 37 Viggen" -kirjan. Siinä kerrotaan mm. Saabin markkinointiponnisteluista Nato-maihin 'Deal of the Century' -kisassa ja kappale sisältää harvinaisen ensi käden kuvailun korruptiosta länsimaissa:
Saab siis osallistui kisaan vaikka tiesi ettei mahdollisuudet olleet hyvät. Markkinoinnin aluksi tutkittiin suhteet kohdemaihin. Havaittiin että Belgia oli vaikein pala: hallinto oli täysin jakautunut flaameihin ja vallooneihin jotka koko ajan kyttäsivät toisiaan. Valloonit olivat erittäin Ranska-mielisiä. Ponnistelut keskitettiin Brysseliin, etenkin kun Naton päämajakin oli siellä.
Belgian tuolloinen puolustusministeri oli herra nimeltään Paul Vanden Boeynants (usein kutsuttiin VDB:ksi). Hän oli ollut jossain välissä pääministerinäkin. Hänet myös tunnettiin nimellä "Mr. 10%" ja aika monesta lähteestä tuli vihjailuja että VDB:n intresseistä kannatti pitää huoli jos halusi saada jotain kaupaksi Belgiaan. Saab ei tietenkään voinut vain kirjoittaa shekkiä äijälle. Boeynants toimi liha-alalla ja "sattumalta" hänen sukunsa oli suurin tölkkisäilykkeiden tuottaja Belgian armeijalle. Monen mutkan kautta Saab sai sovittua tapaamisen VDB:n kontaktihenkilön kanssa, joka oli nuori belgialainen aatelismies. Tällä ei näyttänyt olevan mitään virallista asemaa mutta ilmeisesti oli jollain tapaa tärkeä. Saabin toimitusjohtaja Curt Mileikowsky ja finanssijohtaja Jan Hull lähtivät tämän kartanolle.
Aatelismies saapui saliin, ei sanonut mitään vaan laittoi levysoittimesta jotain klassista musiikkia soimaan. Hetkisen musiikkia kuunneltuaan hän lähti huoneesta sanomatta ruotsalaisille sanaakaan. Vähän ajan kuluttua hän palasi, katsoi Hulliin ja kysyi että kuka hemmetti tämä on. Mileikowsky kertoi Hullin aseman, johon miekkonen vastasi: "Hänellä ei ole mitään asiaa tähän tapaamiseen". Hull odotti yksinään valtavassa ruokasalissa puoli tuntia kun Mileikowsky ja aatelismies neuvottelivat keskenään. Neuvottelujen päätyttyä taksissa Mileikowsky sitten kertoi Hullille, että he ovat nyt ostaneet ison kasan säilykkeitä.
Eli, jos joku on 70-luvulla syönyt Ruotsin armeijassa belgialaista nöttköttiä ja ihmetellyt mistä on keksitty niitä ostaa, tässä selitys.
Saab siis osallistui kisaan vaikka tiesi ettei mahdollisuudet olleet hyvät. Markkinoinnin aluksi tutkittiin suhteet kohdemaihin. Havaittiin että Belgia oli vaikein pala: hallinto oli täysin jakautunut flaameihin ja vallooneihin jotka koko ajan kyttäsivät toisiaan. Valloonit olivat erittäin Ranska-mielisiä. Ponnistelut keskitettiin Brysseliin, etenkin kun Naton päämajakin oli siellä.
Belgian tuolloinen puolustusministeri oli herra nimeltään Paul Vanden Boeynants (usein kutsuttiin VDB:ksi). Hän oli ollut jossain välissä pääministerinäkin. Hänet myös tunnettiin nimellä "Mr. 10%" ja aika monesta lähteestä tuli vihjailuja että VDB:n intresseistä kannatti pitää huoli jos halusi saada jotain kaupaksi Belgiaan. Saab ei tietenkään voinut vain kirjoittaa shekkiä äijälle. Boeynants toimi liha-alalla ja "sattumalta" hänen sukunsa oli suurin tölkkisäilykkeiden tuottaja Belgian armeijalle. Monen mutkan kautta Saab sai sovittua tapaamisen VDB:n kontaktihenkilön kanssa, joka oli nuori belgialainen aatelismies. Tällä ei näyttänyt olevan mitään virallista asemaa mutta ilmeisesti oli jollain tapaa tärkeä. Saabin toimitusjohtaja Curt Mileikowsky ja finanssijohtaja Jan Hull lähtivät tämän kartanolle.
Aatelismies saapui saliin, ei sanonut mitään vaan laittoi levysoittimesta jotain klassista musiikkia soimaan. Hetkisen musiikkia kuunneltuaan hän lähti huoneesta sanomatta ruotsalaisille sanaakaan. Vähän ajan kuluttua hän palasi, katsoi Hulliin ja kysyi että kuka hemmetti tämä on. Mileikowsky kertoi Hullin aseman, johon miekkonen vastasi: "Hänellä ei ole mitään asiaa tähän tapaamiseen". Hull odotti yksinään valtavassa ruokasalissa puoli tuntia kun Mileikowsky ja aatelismies neuvottelivat keskenään. Neuvottelujen päätyttyä taksissa Mileikowsky sitten kertoi Hullille, että he ovat nyt ostaneet ison kasan säilykkeitä.
Eli, jos joku on 70-luvulla syönyt Ruotsin armeijassa belgialaista nöttköttiä ja ihmetellyt mistä on keksitty niitä ostaa, tässä selitys.
tulikomento
Supreme Leader
Puolalainen sotaharjoitusfilmi vuodelta 1965. Kuvaa Puolan 6. laskuvarjodivisioonan maahanlaskua ja taistelua Erfurtin lentokentän valtaamiseksi tilanteessa jossa NATO on hyökännyt DDR:n alueelle.
Keski-Suomessa on Konginkankaalla luolasto keskellä valtion erämaakorpea. Perimätiedon mukaan se on tehty sinne joskus 50-luvulla. Työmiehet olivat "metsätyömiehiä" ja asuivat tukkikämpässä. Louhinta oli huippusalaista ja luolaston muut vaiheet. Hurjimpien tarinoiden mukaan luolaston tarkoitus oli toimia tukikohtana salaiselle sissiarmeijalle. Vastaavia, mutta maan alle kaivettuja käytti Englannissa Churchillin salainen armeija. Tarinoiden mukaan Kivetyn luolaston on luonut Gladio. Jos jollain enempää tietoa luolaston historiasta ym olisi kiva lukea.
tulikomento
Supreme Leader
Video Norjan puolustamisesta. Varmaan 80-luvulta peräisin.
tulikomento
Supreme Leader
Veteraani muistelee tiedustelukeikkoja DDR:ssä.
BRIXMIS: The Cold War Mission Through The Eyes Of A British Spy
Dave Butler goes back to Germany to retrace his footsteps of the mission which changed the Cold War.
Huhta
Greatest Leader
Jaa?
Olen jo jonkin aikaa ihmetellyt, miksi suht pienellä ja oletettavasti puolustuksellisista lähtökohdista taistelevalla Länsi-Saksalla oli niin mahdoton laivasto Transall C-160 -kuljetuslentokoneita. Mutta ilmeisesti suurempia ilmarynnäköitä todella suunniteltiin molemmin puolin?
Huhta
Greatest Leader
Legendaarinen kommunistien toimien vakooja Veikko Puskala kuoli unohdettuna miehenä
Huutolaispoika Veikko Puskalasta tuli ay- aktiivi ja taitava vakooja, joka välitti Suomen kommunisteista tietoja aina presidentti Urho Kekkoselle, Ruotsiin ja edelleen valtameren taakse Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:lle.
www.iltalehti.fi
Legendaarinen kommunistien toimien vakooja Veikko Puskala kuoli unohdettuna miehenä
Tänään klo 11:59
Huutolaispoika Veikko Puskalasta tuli ay- aktiivi ja taitava vakooja, joka välitti Suomen kommunisteista tietoja aina presidentti Urho Kekkoselle, Ruotsiin ja edelleen valtameren taakse Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:lle.
Veikko Puskala (oikealla) sodan aikana syventyneenä Suomen karttaan. Työväen arkisto
Kalajoella vuonna 1911 syntynyt Veikko Puskala joutui isänsä talon menetyksen jälkeen huutolaispojaksi. Ankeissa oloissa renkinä toiminut Veikko karkasi 15- vuotiaana Helsinkiin, jossa hän 1930- luvun suurtyöttömyyden vallitessa kouli itsensä seospäällystäjäksi.
- Suomen kommunistisen puolueen SKP:n salaisen oppositioverkoston Puskalalle välittämiin tietoihin sisältyi huippusalaista tietoa Kremlin suunnitelmista Suomen ja Skandinavia suunnalla. Niillä oli suuri merkitys muun muassa suurlähettiläs Aleksei Beljakovin pyrkimysten torjumisessa 1970- luvun alussa.
- Puskalan tarinaa kerrotaan perjantaina ilmestyneessä Risto Reunan kirjoittamassa kirjassa: Puskalan putiikki, puoluevakoilija Veikko Puskalan kaksoiselämä (Docendo 2021)
Hän koki toisen suuren pettymyksen, kun hänet tekaistuin syin hylättiin kutsunnoissa.
Myöhemmin eräs korkea upseeri kertoi hänelle hylkäyksen syynä olleen poliisin kirjaus hänestä kommunistina heti ensimmäisellä työpaikalla.
Tie ay-toimintaan
Suureksi käännekohdaksi nuorelle Veikko Puskalalle muodostui vuosi 1935, kun hän samanaikaisesti päätti liittyä SAK:hon ja SDP:hen.
Vanhat vaikuttajajäsenet tutustuttivat hänet siitä eteenpäin järjestöelämän syövereihin.
Häneen kiinnittivät huomionsa Rafael Paasio, ja vähän myöhemmin myös itse Väinö Tanner ja Emil Skog.
Paasion kanssa Puskala ansioitui paljastamalla kommunistien solutusta ja äärioikeistolaisen IKL:n tihutyöryhmiä.
Talvisodan syttyminen järkytti hänen käsitystään rauhanomaisesta Neuvostoliitosta. Sota-ajalla hänellä syntyi yhteys sotilas- ja siviilitiedustelun päälliköihin, eversti Kalle Lehmukseen ja professori Kustaa Vilkunaan.
Jäsentarkkailijasta kehittyi sodanaikainen mielipidetarkkailija. Hän toimi työpataljoonien palkka- ja mielipidetarkkailijana oppien metodit, joiden avulla hän kehittyi niin sanotuksi hiljaisen työn tekijäksi. Tarkkailun kohteena olivat etenkin kommunistit.
Puskala vastaanottaa Seutulassa Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen varapuheenjohtaja Wilhelm Mellien. Kirjan mukaan Mellien mukana tietoja meni Saksaan ja sieltä edelleen CIA:lle. Työväen arkisto
Puskalan putiikki
Puskalan uran ja Suomen poliittisen elämän käännekohtia oli ylijännittynyt vuosi 1948. Puolustusministeriksi tuli Emil Skog.
Kirjan mukaan tällöin syntyi sanaton sopimus, jolla pääesikunta ulkoisti maan sisäisen tiedustelun SDP:lle. Aloitettiin uudelleen maineikas radiotiedusteluosasto ja syntyi viestiyhteyskeskus.
Puskala alkoi johtaa salaista tiedustelumiehistöä, koska mikään muu taho ei voinut valvoa SKP:tä.
Toimintaa harjoitettiin Bembölessa sijainneesta ns. Puskalan putiikista, rakennuksesta, jonka Puskala oli kunnostanut kodikseen, mutta myös vakoilua varten. Siellä oli muun muassa äänieristetty studio, jota käyttivät myös joskus päiväkausien ajan Yhdysvaltain suurlähetystön amerikansuomalaiset virkailijat.
Armeijan tiedustelusta Puskalan putiikille toimitettiin moderneinta kalustoa, muun muassa huone- ja ulkokuunteluun kehitettyjä laitteita ja signaalilähettimiä, joilla oli 100 -300 metrin vaste. Niihin kuului vastaanotin ja nauhoituslaitteet. Tiedustelijat oli varustettu radiopuhelimilla. Käytössä oli myös pieniä, helposti piilotettavia nauhureita.
Eräänlaisena taidonnäytteenä jo vuonna 1956 eräs tiedottaja toimitti Puskalalle laajan raportin. Se oli pieni tutkielma, jossa selvitettiin NKP:n ulkomaanosaston ohjaavan puoluetta, jolla Kreml hallitsi ja vaikutti ulkomaisten jäsenpuolueiden päätöksiin. Sama lähde toimitti Puskalalle tietoja usean vuosikymmenen ajan.
Putiikki toimii
Puskalan välikäsi, tiedustelijaryhmä, oli SKP:n salaisen opposition rakentama sisäinen hajotusverkosto, jonka keskustyöryhmä olivat viisi puolueen palkollista toimihenkilöä.
Puskala oli katalyytti ja ryhmän ulkojäsenenä varsin pienen määrän kommunisteja tiedossa.
Heistä päätiedottaja oli Puskalan ”kommunistiystäväkseen” nimittämä Veikko Hauhia, joka oli SKP:n keskuskomitean sihteeristön jäsen. Tiedot tulivat siis aivan SKP:n ytimestä.
Kaikki tiedot päätyivät keskitetysti ensin Veikko Puskalalle.
Verkoston 17 piiriyhteyshenkilöä toimivat kukin itsenäisesti hankkien avustajansa. He haastoivat paikallisesti riitaa, vaikuttivat vaaleilla tiettyjen ehdokkaiden puolesta toisia vastaan ja syvensivät näin puolueriitaa.
Verkosto mietti alusta alkaen, oliko parempi, että maassa olisi yksi vai kaksi kommunistipuoluetta. Neuvostoliiton suurlähetystön KGB- päällikkö pääsi perille SKP:n sisäisestä hajotuksesta tietämättä koskaan, että Veikko Puskala oli se ulkopuolinen taho, joka valvoi verkostoa ja jolle tiedot vuodettiin.
Rafael Paasio, ministeri Unto Varjonen ja SDP:n järjestösihteeri Veikko Puskala (oikealla) vuonna 1949. Työväen arkisto
Tietoja Kekkoselle
Kommunistit siis nauhoittivat salaa toistensa keskusteluja ja vuotivat salaiset tietonsa Puskalan kautta lopulta jopa presidentti Urho Kekkoselle tämän ollessa vaikeuksissa ulkopoliittisesti kolmannella virkakaudellaan.
1970- luvulla raporttien jakelupiiriin kuului lähes 300 yhteiskunnallista vaikuttajaa, virkamiestä ja työmarkkinajohtajaa.
Tiedustelutoiminnassaan Puskala käytti salanimeä Bror Eriksson. Peitenimen hän muodosti Erkki- isänsä puhuttelunimestä.
Puskalalla oli toimivat suhteen ainakin Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki (SYT) -säätiöön, jonka taustalla olevat teollisuuspiirit tukivat häntä. SYT oli erikoistunut kommunisminvastaiseen toimintaan. Se rahoitti myös toimintaa.
Puskalalla oli myös yhteyksiä suojelupoliisiin ja siis armeijan tiedusteluun. Vielä 1970- luvun alussa silloinen SDP:n puoluesihteeri Kalevi Sorsa kertoi luottaneensa Puskalan raportteihin ja suositteli toiminnan tukemisen jatkamista. Hän sanoi pelänneensä raporttien joutumista Ruotsin sotilastiedustelun käyttöön.
Ruotsiin tietoja menikin. Risto Reunan mukaan Puskalan raportteja kulkeutui myös ainakin Saksan kautta CIA:lle Yhdysvaltoihin.
Unohdettu mies
Puskala jäi lopulta eläkkeelle vuonna 1978, mutta organisaatio jatkoi raporttien lähettämistä aina 1980- luvun alkuun saakka. Niiden laatu kuitenkin heikkeni.
Salaperäiseksi jäänyt Puskala palasi kotitaloonsa Kalajoelle, jossa hänestä ei tiedetty oikeastaan mitään. Hän vältteli haastattelujen antamista ja harvoissa haastatteluissa valitteli huonoa muistiaan.
Toimintavuosinaan hän oli myös vältellyt kameraa, ja siksi kunnon tiedustelumiehen tapaan ei hänestä löytynyt montaa valokuvaa.
Hänellä oli tarve kirjoittaa muistelmansa, joita ei kuitenkaan voinut kertoa. Unohdettu mies löydettiin lopulta vuonna 1989 tuupertuneena talonsa vilpolasta.
Puskalan hautajaisten jälkeen hänen arkistonsa poltettiin kotitalon pihalla. Salaisuuksien tuhoutumista seurasi muun muassa suojelupoliisin virkailija. Paikalla kävi myös SAK:n puheenjohtaja Pertti Viinanen.
Puskalan putiikin toiminnasta on aiemmin tehnyt kirjan Jarkko Vesikansa (Salainen sisällissota: työnantajien ja porvarien taistelu kommunismia vastaan kylmän sodan Suomessa, Otava 2004).
Juha Muurinen