Kylmän sodan salaisuudet??

Niin no joo. Tiedustelin joskus takavuosina kyseisten asiakirjojen sijaintia Arkistolaitoksesta ja minulle kerrottin, että vuoden 1952 jälkeinen aineisto on ollut kokonaisuudessaan Puolustusvoimien hallussa maaseudulle kärrättynä sen jälkeen kun Sota-arkistosta tuli siviiliarkisto. Tein piruuttani asiakirjapyynnöt suunnitelmista Polttoainehankinta, Kilotonni, Valpuri ja ALPO. Viimeksi mainittua eli alueellisen puolustuksen operaatiokäskyä vuodelta 1972 en ikinä edes olettanut annettavan kenenkään nähtäväksi, mutta jotenkin idealistisesti oletin että Länttä vastaan tehdyt sotasuunnitelmat olisi jo voinut kylmän sodan päättymisen jälkeen julkaista. Kalervosta en ollut silloin edes kuullut. Sain sitten kotiini Nato-myönteisen kenraalin allekirjoittaman Pääesikunnan päätöksen jonka mukaan kaikki vuoden 1952 jälkeiset puolustussuunnitelmat ovat salaisia, sillä Suomen puolustusratkaisu ei ollut viranomaisen tulkinnan mukaan tuon jälkeen muuttunut...
 
Viimeksi muokattu:
Kyllähän tuo materiaalinen pula näkyi tietyissä realiteeteissa. Meille apumekaanikoille opetettiin viime päivinä, miten lentotukikohtaa operoitaisiin jokaisen aseen tarkkuudella. Sehän meille oli jo kerrottukin, että omaan käteen tulisi pystykorva (meidän kun ei koskaan edes odotettu ampuvan). Mutta olipa jaettavana aseena kentän ympäristöön keväällä -86 vielä joillekin oikeaa luksustakin, sarjatuliase nimeltä Sten! :) Juu, ihan oikeasti. Tästä joku saattoi ihan itse oivaltaa, että asetilanne ei ole kaksinen.
 
Joo, aika erikoista. Tuon on pakko olla joku virhe, sillä kirjahan julkaistiin tänään virallisesti.

Suurin Suomessa mistään kirjasta painettu painos on kuusi miljoonaa kappaletta Puskinin koottuja teoksia.

Neuvostoliitto tilasi niitä kolme miljoonaa Finnreklama -nimiseltä suomalaiselta kirjapainolta joskus 8o-luvulla.

Asiakas oli ilmeisesti tyytyväinen laadun ja hinnan suhteeseen koska tilaus tuplattiin kesken toimituksen. Niinpä yhden yksittäisen painoksen kooksi tuli 6 000 000 kirjaa.

Olivat siis venäjänkielisiä ja jokaisessa niistä luki, että ne on painettu jossain Moskovan lähellä olevassa kirjapainossa. Niinpä ne kai virallisesti sitten onkin painettu siellä. Joku virhe varmaan.

Kuka niistä sellaisista asioista mitään tietäisi tai ymmärtäisi, joissa virallinen totuus, epävirallinen totuus ja todellinen totuus eivät ole keskenään edes näköetäisyydellä.
 
Joo, aika erikoista. Tuon on pakko olla joku virhe, sillä kirjahan julkaistiin tänään virallisesti.

Sivuja näkyy olevan 548 joten oikea kirja lienee joka tapauksessa kyseessä. Edita myi tuota Senaatintorilla näköjään kohtuullisempaan hintaan 30€. Matka sinne olisi tosin maksanut yli satasen :rolleyes:

Edit

Kirja vilahti juuri kympin uutisissa. Kyllä se tuo on.
 
Viimeksi muokattu:
Uudet kirjat ovat kalliita Suomessa joten en pidä tuota 48eur/548 sivua mitenkään erityisen kalliina. Halvimmasta päästä minusta.
Samaten aikakauslehdet.
Suomen Sotilas irtonumero luokkaa 15 euroa.
Puolassa vastaavia lehtiä eri aselajeilla sekä historia versioita 2,5 eurolla. Yhtä laadukkaitakin vielä.
 
Suomi teki äärimmäisen salaiset suunnitelmat Neuvostoliiton torjumiseksi kylmän sodan aikana – Juhlakirja paljastaa kassakaapissa säilytetyt käskyt vasta nyt
Itää vastaan suunnatut puolustuskäskyt pidettiin hyvin pienen piirin tietona. Suunnitelmia oli muun muassa peitenimillä Valpuri ja Kalervo.
Puolustusvoimain komentaja Aarne Sihvo hyväksyi ensimmäisen toisen maailmansodan jälkeisen operatiivisen käskyn eli suunnitelman Suomen puolustamisesta kesäkuussa 1952. Siitä käytettiin peitenimeä Polttoainehankinta.
Suunnitelma oli yli satasivuinen. Erittäin salaiseksi luokiteltua suunnitelmaa laadittiin vain 15 kappaletta.
Kenraaliluutnantti Jaakko Valtasen allekirjoittamasta yli 200-sivuisesta valmiuskatsauksesta, joka kattoi vuodet 1976–1978. Katsauksesta selviää muun muassa, että maavoimilta puuttui kymmeniätuhansia rynnäkkökivääreitä, jolloin lähes puolet varustettavista joukoista piti varustaa vielä konepistoolein ja kiväärein. Kenttätykistön tykeistä kolmasosa oli täysin vanhentuneita. Miinoja puuttui satojatuhansia.
Maavoimien materiaalipula helpottui kunnolla vasta 1990-luvun alussa, kun Suomen onnistui ostaa Saksojen yhdistymisen jälkeen Itä-Saksan armeijan jäämistöä.
Tuolloin Puolustusvoimat sai ostettua erittäin halvalla muun muassa satoja panssaroituja ajoneuvoja, tykkejä ja raketinheittimiä. Kaiken materiaalin kuljettamiseen tarvittiin yli 2 300 junanvaunua. Niistä olisi syntynyt yli 60 kilometriä pitkä tavarajuna.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005699833.html
 
Suomi teki äärimmäisen salaiset suunnitelmat Neuvostoliiton torjumiseksi kylmän sodan aikana – Juhlakirja paljastaa kassakaapissa säilytetyt käskyt vasta nyt
Otsikko ei vähemmän yllättäen vastaa todellisuutta. Petteri Jouko julkaisi tutkimuksen 1950-luvun puolustussuunnitelmista jo viime vuosikymmenellä. Sen sivutuotteenasitten julistettiinkin sitten kaikki materiaali salaiseksi kunnes se asiakirja kerrallaan päätetään julkiseksi. Vaikka siis kyse olisi Höyry-Mig hankinnoista vuodelta 1961. Prof Tynkkynen piti esitelmän samasta puolustussuunnitelma-aiheesta jo vuosia sitten. Paikalla ei silloin ilmeisesti ollut toimittajia, vaikka sali oli varsin täysi. Kenttätykistön osalta uutisessa kerrottiin että ainoastaan kolmannes 1200 tykistämme oli nykyaikaisia. Kertomatta jäi että toinen kolmannes oli myös vanhaa, mutta vaatimukset täyttävää. Riippuu tietenkin vaatimuksista! Kolmas kolmannes tykeistä oli siis vanhentunutta. Tämä kaikki tosin kerrottiin jo 1970-luvulla julkisuuteen. Oli helppo kertoa, kun neukut oli myyny sen nykyaikaisen kolmanneksen; tiesivät siis tasan tarkkaan mitä meillä oli.

HS:n Huhtanen teki iltapäivälehtimäisen uutisen pelkästään tämän kirjan perusteella. Lisää tietysti teoksen myyntiä.
 
YLE Areenassa näytettiin kevättalvella suorana lähetyksenä PV:n satavuotisjuhlaseminaari. Siinä joku MPKK:n tutkijaupseeri luennoi juuri näistä kylmän sodan aikaisista puolustussuunnitelmista. Kävi läpi suurin piirtein nuo Hesarinkin esille nostamat asiat. Lisäksi luennoitsija avasi myös aluepuolustusjärjestelmän taustoja vähän syvällisemmin. Sanoi, että kyllä se pohjimmiltaan oli suunnattu torjumaan Neuvostoliiton hyökkäys.
 
Uudet kirjat ovat kalliita Suomessa joten en pidä tuota 48eur/548 sivua mitenkään erityisen kalliina. Halvimmasta päästä minusta.

Joskus 90-luvun lopussa ostin kirjan Encyclopedia of Modern U.S. Military Weapons. Se maksoi 360mk, jota kirjakaupanmyyjäkin piti kovin isona... olihan se sitä.. mutta joutuuhan noista joistain Remeksen kirjoistakin maksamaan sen 40€, ellei sitten satu olemaan tarjouksessa...
 
YLE Areenassa näytettiin kevättalvella suorana lähetyksenä PV:n satavuotisjuhlaseminaari. Siinä joku MPKK:n tutkijaupseeri luennoi juuri näistä kylmän sodan aikaisista puolustussuunnitelmista. Kävi läpi suurin piirtein nuo Hesarinkin esille nostamat asiat. Lisäksi luennoitsija avasi myös aluepuolustusjärjestelmän taustoja vähän syvällisemmin. Sanoi, että kyllä se pohjimmiltaan oli suunnattu torjumaan Neuvostoliiton hyökkäys.
Kyllähän neukut tuon tiesivät että tsuhna varautuu ainoaa vihollistaan vastaan, eipä sieltä yleensä priimaa tavaraa saanut. Taisi olla yleensä toisen portaan kalustoa omilla joukoillaan.
 
Back
Top