Kysymys- ja vastaustopiikki

Ruotsinsalmen toinen meritaistelu, suurin Itämerellä käyty.
Venäläiset kärsivät suuria tappioita, ja varmaan upseerivakansseja aukesi roppakaupalla.
Lisäksi Ruotsin laivaston taito tehnyt vaikutuksen tyyliin, että näitä miehiä meidän palvelukseen?
 
Sehän se oli! Historiankirjat puhuvat vain Viaporin antautumisesta mutta sen mukana venäläisille jäi ehjänä 110 alusta Saaristolaivastosta. Tällaiselle määrälle laivoja ei Venäjä olisi mistään saanut upseereita vaikka soutajia maassa riittikin. Puolenvaihto ei ollut ainutlaatuista aikakauden sodissa ja voisi uskoa, että Suomen rannikon tunteville upseereille taattiin erittäin hyvät edut. Euroopan upseeriston yhteinen kieli oli ranska joten tämäkään ei ollut ongelma. Ylempänä mainitut koulut perustettiin myöhemmin, jotta Venäjän laivasto jatkossakin saisi Suomesta upseereita, kuten tapahtuikin.
Edit Veli @JR49 ehti väliin, mutta Viaporin antautuminen oli siis oikea vastaus.

@Museo jatkaa!
 
Jatketaan ryssänupseereihin liittyvällä kysymyksellä. Kysymykseni liittyy tosin enemmän tieteenhistoriaan. Eli kysyn miten suomensukuinen punalaivastossa palvellut amiraali liittyy toisen maailmansodan amerikkalaisten pommikoneiden tykkitorneihin?
 
Mahtavan hyvä kysymys !! eipä tosiaan tullut mieleen millainen voitto Viaporin antautuminen oli nimenomaan immateriaaliselta kannalta. Mielenkiintoista on myös, että huomattava laivasto jäi viholliselle eikä sitä esimerkiksi poltettu.. jossain muissa historian sotatoimissa ei olisi tullut kuuloonkaan moisen strategisen voiman jättäminen viholliselle.
 
Jatketaan ryssänupseereihin liittyvällä kysymyksellä. Kysymykseni liittyy tosin enemmän tieteenhistoriaan. Eli kysyn miten suomensukuinen punalaivastossa palvellut amiraali liittyy toisen maailmansodan amerikkalaisten pommikoneiden tykkitorneihin?
Veikkaisin että kyseessä on Axel Berg, mutta miten hän liittyy jenkkipommikoneen aseistukseen, varmaankin tutkatekniikkaan liittyvän tutkimuksen johdosta.
 
Kyllä. Suomensukuinen insinääriamiraali Axel Berg revittiin 1940 vankilasta kehittämään tutka Neuvostoliitolle. Bergiä pidetään neuvostoliittolaisen kybernetiikan isänä Leninin tärkeän vastustajan Aleksandr Bogdanovin ohella. Amerikalaisen kybernetiikan isänä taas pidetään matemaatikko Norbert Wieneriä. Toisen maailmasodan aikana Wiener kehitteli ilmatorjunnan tulenjohtoa ja servomekaniikkan teoriaa. Näitä hyödynnettiin esimerkiksi pommikoneiden tykkitorneissa. Erinäisistä syistä johtuen nämä tieteelliset saavutukset on nykyään Suomessa pääosin unohdettu ja sivuutettu.

@Juna112Porojetsiin jatkaa!
 
Pysytään meriaiheessa vielä:
Englanti on silloin tällöin lähettänyt merivoimiaan operoimaan Itämerelle ja jopa Suomenlahdelle.
Mikä on ensimmäinen kerta kun Englannin soitalaivat operoivat Suomenlahdella ? (toki tässä saattaa kysyjä valistua erinomaisten vastausten ansiosta, mutta .. )
 
Olisiko 1574 kun piiritetystä Narvasta edellisenä vuonna pakoon yrittäneet englantilaiset kauppa-alukset käytiin hakemassa kotiin Helsingin ankkuripaikalta?
 
No joo. :eek:
Sieltähän se tuli per heti. :D

Vuoro takaisin @Museo :lle
 
Kiitos. Kysytään nyt jotain. Kuka suomalainen sotilas osallistui nuorempana retkeen kuuluisaa juutalaista sotapäällikköä vastaan ja päätyi uransa loppuvaiheessa kadettiupseerien halveksunnan kohteeksi poliittisten mielipiteidensä vuoksi?
 
Kuka suomalainen sotilas osallistui nuorempana retkeen kuuluisaa juutalaista sotapäällikköä vastaan ja päätyi uransa loppuvaiheessa kadettiupseerien halveksunnan kohteeksi poliittisten mielipiteidensä vuoksi?

Annan lisävihjeen. Kyse on itsenäisen Suomen kenraalikuntaan kuuluneesta miehestä.
 
Lisävihjeen jälkeen ei enää jää kovin monia retkeilleitä myöhempiä kenraaleja. Mieleen tulee Sihvo, Talvela, Pajari ja Wallenius. Heistä epäsuosiossa oli varmaan jokainen jossain vaiheessa uraa, mutta poliittisesti Aarne Sihvo jälkimmäisellä PV:n komentajakaudella. Juutalainen vastustaja on sitten kauempaa haettu, sillä tämä mystinen henkilö lienee Puna-Armeijan komentaja Lev Trotski (Bernstein).
 
Viimeksi muokattu:

Tuolta suunnalta vastaus tosiaan löytyi. Sihvo oli Aunuksen retkikunnan ylipäällikkö. Puna-armeijaa komensi tuolloin kuuluista juutalainen sotapäällikkö Lev Trotsky. Sihvon ura oli 20-luvulla kovassa nosteessa, vaikkakin nuorsuomalainen Sihvo ehti suututtaa ruotsinkieliset aristokraatit. Sivuraiteille hän kuitenkin ajautui vasta suututettuaan äärioikeiston ja saksanmieliset osallistuttuaan komentajana Mäntsälän kapinan kukistamiseen. Sotien jälkeen poikansa rintamalla menettänyt Sihvo luotsasi Puolustusvoimat Paasikiven linjalle. Tästäkään ei varsinaisesti sympatiaa muulta upseerikunnalta juuri herunut.

@Old Boy jatkaa!
 
Jatketaanpa vanhemmalla historialla! Miten Portsmouhissa museona oleva maineikan amiraali Nelsonin lippulaiva HMS Victory liittyy Suomeen?
 
Jatketaanpa vanhemmalla historialla! Miten Portsmouhissa museona oleva maineikan amiraali Nelsonin lippulaiva HMS Victory liittyy Suomeen?

Arvataan. Nelsoni tais seikkailla Itämerelläkin 1800-luvun alussa, ilman isompia tuloksia. Jos purjehtivat 'pohjoista reittiä' eli Suomen puolen rannikkoa seuraillen ja sitten Tallinnaan jossa oli enemmän toimintaa, niin laiva on käynyt myös Suomessa.
 
Tässä ollaan jo kuumilla jäljillä, lopulta. Arvasinkin vastausten kestävän, kun ei suomenkielisestäkään wikistä ole apua. Ei kuitenkaan hyväksytä näin epämääräistä vastausta, tai arvausta. Ainakaan vielä!
 
Arvataan. Nelsoni tais seikkailla Itämerelläkin 1800-luvun alussa, ilman isompia tuloksia. Jos purjehtivat 'pohjoista reittiä' eli Suomen puolen rannikkoa seuraillen ja sitten Tallinnaan jossa oli enemmän toimintaa, niin laiva on käynyt myös Suomessa.

Taisi olla kyllä amiraali Saumarez joka seilasi 1800-luvun alussa HMS Victoryllä Itämerellä. En jaksa kävellä toiseen huoneeseen kirjahyllylle selvittämään tarkemmin kun huomenna pitää mennä töihin.
 
Taisi olla kyllä amiraali Saumarez joka seilasi 1800-luvun alussa HMS Victoryllä Itämerellä
Näin oli! Joskus tuntuu siltä, että meidän johtava Suomen Sota 1808-09 auktoriteettimme on edelleen J L Runeberg. Vai mitä mieltä forumilla ollaan seuraavasta:

Ruotsin johtoajatus sodassa oli, että ei antauduta ratkaisutaisteluihin vaan vetäydytään Pohjanmaalle ja tarvittaessa vieläkin pidemmälle. Meidän vallitseva käsityksemme on edelleen, että tätä strategiaa oli laatimassa joukko pölkkypäitä. Tällaista sodankäyntiä voidaan kuitenkin perustella painavin argumentein. Ruotsi olisi Suomessa joka tapauksessa alivoimainen jolloin ratkaisutaistelun häviö merkitsisi Venäjälle vapaita käsiä. Venäjän Suomen valloitus Suuressa Pohjan sodassa sata vuotta aikaisemmin onnistui huoltamalla joukot meritse. Nyt tämä piti estää Viaporin ja Saaristolaivaston voimin. Avainpaikalle oli vaan asetettu väärä mies!

Ruotsin strategia oli siis sama, jolla Kutuzov voitti Napoleonin Grande Armeen. Mikä meni pieleen? No, venäläisillä on inhottava tapa aina yllättää! Tällä kertaa hyökkäämällä ilman sodanjulistusta keskellä talvea. Aikaisemmin sotajoukot olivat vetäytyneet sydäntalven ajaksi talvileireihin. Talvitiet ja rekikelit helpottivat huoltoa eikä Viaporia oltu lainkaan varustettu jäätä pitkin tulevia hyökkäyksiä varten. Venäläiset olisivat ehtineet tehdä pari kunnon rynnäkköä ennen jäiden lähtöä, mutta allekirjoittaneen asiantuntemus ei riitä spekuloimaan olisiko Viaporin valloitus näin voinu onnistua. Muonavaroja linnoituksessa ainakin oli niin paljon, että niillä olisi pärjätty kesään asti.

Meillähän kirjoitetaan aina, ettei mitään apua Viaporille ollut tulossa. Eikä ollutkaan vielä antautumisen aikoihin. Mutta Ruotsilla oli voimakas liittolainen, Britannia, jonka laivasto-osasto saapui Itämerelle myöhemmin kesällä. Tietysti varjelemaan brittien omia etuja, kuten aina. He tarvitsivat Ruotsista tervaa sekä puutavaraa. Osaston komentajana oli amiraali Saumarez ja oitis Suomenlahdelle tultuaan merisodan kävijöinä ylivoimaiset britit saarsivat Venäjän avomerilaivaston Paldiskiin. Sinnekin venäläiset pelastuivat ainoastaan oikullisten tuulten ansiosta. Talven tulo pakotti britit lokakuussa palaamaan Pohjanmerelle. He palasivat seuraavanakin kesänä ja hyökkkäsivät mm Haminaan. Näitä menestyksellisiä operaatioita haittasi tukikohdan puute, mm juomavettä oli hankala saada. Viapori Ruotsin käsissä olisi ollut tällainen tukikohta ja voidaan
tietysti spekuloida sen ja Saaristolaivaston mahdollisesta merkityksestä. Ruotsissa amiraali Saumarezia pidetään jopa Ruotsin pelastajana hänen laivastonsa estettuä Venäjää jatkamasta hyökkäystä suoraan Tukholmaan. Suomessa taas brittien toimintaa ei juuri ole huomattu, kun meillä keskitytään Porvoon Maapäiviin ja kotimaan tapahtumiin, vaikka muualla sota jatkui täyttä päätä.

No entä HMS Victory? Alus oli Trafgalgarin aikaan jo 40 vuotias ja se korjattiin mm tykistöä keventämällä ns. toisen linjan linjalaivaksi, joka sopi sivusuuntien, kuten Itämeri, operaatioihin. Toimi Saumarezin lippulaivana ja on siis purjehtinut Suomen aluevesillä, ainakin jos tarkasteluun otetaan nykyiset aluevesirajat. Veli @JR49 linkkaamasta Floroidan Valtionyliopiston gradusta voi lukea brittioperaatioista. Luvut on otsikoitu operaatioalueiden mukaan, joten koko opusta ei tarvi kahlata läpi.

@Museo jatkaa.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top