Kysymys- ja vastaustopiikki

Oletin että jäsen @Pihatonttu viettää kaunista viikonloppua muuten kuin ruutuja tuijottaen enkä lainkaan huomannu bannia. On siten ruvettava itse tuomariksi ja väitettävä että vastaukseni oli oikein.

Seuraava kysymys:
Vanhimmat forumilla ehkä muistaa Kenian ekan presidentin Jomo Kenyattan. Mitä yhteistä tällä kenialaisella vapaustaistelijalla on Suomen rannikkopuolustuksen kanssa?
 
Ei ole kukaan kyseenalaistanut omavaltaista tulkintaa vastaukseni oikeellisuudesta. Mutta eipä ole tullut uuteen kyssäriinkään vielä vastauksia.

Tämä kysymys oli ajateltu googlausharjoitukseksi, vaikka olisihan joku rt:ssä palvellut voinut muistaakin. Vastaus löytyy siis sieltä.
 
Aloitellaan nyt jollain lailla tätä pohdiskelua, ettei juttu kuole. Oliko Suomessa joku "keihäs" väylätorjuntaohjuksena? Jomo Kenyatta (alk Kamau Wa Ngengi) kun on suomeksi "palava keihäs"
 
Ihan hyvä arvaus sillä pinnasta pintaan ohjus on tosiaankin palava keihäs. Ja tätä palava keihäs-nimitystä Keniattasta Suomessakin käytettiin. Vastaus löytyy kuitenkin siitä missä hän oli mukana.
 
Lokakuussa 1963 Kenyatta sai neuvoteltua entiset Sansibarin sultaanin hallitsemat rannikkoalueet (mm. Mombasa) osaksi Keniaa. Onhan tuokin jonkinlaista rannikon puolustamista.
 
Jomo Kenyatta han oli mukana MauMau kapinasssa, jonka seurauksena Kenia itsenäistyi 1960-luvulla. Tää meni nyt arvaukseksi, mutta olisiko Jomo käynyt tutustumassa Suomen rannikkopuolustukseen ja hankkinut Kenialle joitain RT:n ylimäämäaseita uuden valtion rannikkopuolustuksen tarpeisiin. 100 TK suunnitteluhan alkoi 1960 ja sen tarkoitus oli korvata siihen asti RT:n keveinä aseina käytetyt raskaat IT-tykit ( 76 mm ). Olisiko niin, että nuo vanhat tykit sitten myytiin/lahjoitettiin Keniaan sitä mukaan kun 100 TK patterit valmistuivat...?
 
No, olisiko sitten kyseessä ollut Kenian rannikkopuolustuksen organisointi ja koulutus Suomen mallin mukaisesti... olisiko jopa kuulunut kehitysapuun...
 
Onko Kenialla tannikkopuolustus? Tarkennuksena ja lisävihjeenä: kyllä se haettu asia löytyy Suomesta. Nimi sen sijaan Keniasta.
 
Vuonna 1956 koko merivoimien rannikkotykistö liiettiin maavoimiin. 2. Erillinen Rannikkotykistöpatteristo sai nimen Hangon Rannikkopatteristo. Samalla luovuttiin perinteisistä punamustista kauluslaatoista ja otettiin käyttöön tykistön punainen kauluslaatta, kuitenkin sinisellä reunuksella. Örön kasarmi peruskorjattiin vuonna 1958. Russarön kasarmi peruskorjattiin vuonna 1961. Hankoon Korkeavuorenkadulle rakennettiin uusi Esikuntapatterin kasarmi. Hankolaiset merenkulkijat ovat perinteisesti antaneet taloille nimiä, kuten Jaava, Sumatra, Korsika ja on myös maatila nimeltä Bangladesh. Myös Korkeavuorenkadun uudisrakennus sai epävirallisen, mutta pitkään säilyneen nimen, Mau-Mau, afrikkalaisen sisijärjestön mukaan.
 
Hankoon Korkeavuorenkadulle rakennettiin uusi Esikuntapatterin kasarmi. Hankolaiset merenkulkijat ovat perinteisesti antaneet taloille nimiä, kuten Jaava, Sumatra, Korsika ja on myös maatila nimeltä Bangladesh. Myös Korkeavuorenkadun uudisrakennus sai epävirallisen, mutta pitkään säilyneen nimen, Mau-Mau, afrikkalaisen sisijärjestön mukaan.
Juuri niin! Ollaan luettu samaa kirjaa eikä ylläolevaan ole paljoa lisäämistä. 1950-luvun armeija asui kaupungeissa sijaitsevissa kasarmeissa ja niinpä sellainen rakennettiin Hankoonkin puiston vieressä olevalle tontille, kun varoja rakentamiseen lopulta saatiin. Aita vaan ympärille ja siihen portti niin uusi (pienehkö) kasarmialue oli valmis. Hangon Rannikkopatteristo on lakkautettu ja kauan sitten ja kasarmi tyhjentynyt sotaväestä. Rakennuksesta on tullut asunto-oy ja se on jokin aika sitten rakennettu hyvin erilaiseksi entiseen verrattuna. Viisikymmenluvun kasarmirakennustyylin harjakattoineen kyllä tunnistaa jos osaa katsoa. @John Hilly jatkaa!

Kuva Maumau kasarmista vuodelta 2018


Maumau_1 – kopio.JPG
 
En keksi mitään. Paremmat jatkakoon.
 
Jatkosodan aikana brittien sodanjohto teetätti suunnitelman, jossa olisi isketty Suomen alueelle näillä koneilla. Mikä oli kohde?

 
Kevennysluonteinen kyssäri näin pikaisesti

No niin, saksalainenhan tekee mitä käsketään eikä kysele miksi,

WW2:n aikaan erään saksalaisen miinan asennusohjeissa oli että miinaa asetettaessa piti kuoppaan laittaa myös määrättyä hiekkaa, jota tuli miinan mukana. No Heinzit ja Fritzit tekivät tietenkin työtä käskettyä. Mutta miksi hiekkaa piti laittaa miinan mulaan?
 
Olisiko kyseessä ollut Glasmine 43, jonka runko oli lasia. Tuota määrättyä hiekkaa piti olla eristyksenä miinan ympärillä jotta se ei räjähtäisi asennusvaiheessa. Glasmine 43 kuljettaminenkin oli kohtuu vaarallista. Tämämeni täysin arvaukseksi ( ja osin päättelyksi?? ).
 
Jotta niitä löydettäisiin, se hiekka oli radioaktiivinen koska miina oli lähes metalliton. Saksalaiset löysivät omat miinat geigermittarilla.
 
Back
Top