Laivue 2020

Rauma lienee aika pitkälle alumiinia. Kyllä nuo romuksi kelpaavat. Kansirakenreissa voi olla eksoottisempia ainesosia. Haminassa ainakin on.
Juu Haminassa on mutta Raumasta en ole varma.
 
Juuri sellaista kalustoa joihin heillä on varaa ja joille voidaan rakentaa logistiikka.

Jos Suomella itsellään ei ole varaa ko. vanhentuvan kaluston ylläpitoon, niin miten sitten Virolla? :rolleyes:
 
Viroa köyhemmät valtiot roikuttavat vieläkin vanhempaa kalustoa rivissä, miten heillä on varaa?

Ehkä se on vähemmän käytettyä huolimatta vuosimääräisestä iästä? Tai sitten sitä nimenomaan roikotetaan kirjoissa ja kansissa, vaikka todellinen käytettävyys olisi mitä hyvänsä....

Kyse on osin myös konseptista. Ohjusvene 2020-luvulla ilman saariston tuomaa luontaista suojaa, ilman mainittavaa ilmatorjuntaa, käytännössä vain pintatorjuntakyvyllä varustettuna? Ei jotenkin kuulosta fiksulta sodan ajan operointia varten, ja rauhan ajan toimintoihin saattaa löytyä edullisempia partioaluksia.
 
Viroa köyhemmät valtiot roikuttavat vieläkin vanhempaa kalustoa rivissä, miten heillä on varaa?

Jos Suomen puolustusbudjettia olisi vaikka leikattu rajusti jossain kohtaa niin saisitte nähdä että täälläkin "olisi varaa" pitää vanhaa kalustoa rivissä. Onhan meillä Sergeit, rynkkykään ei ole ihan tuliterä, varmaan uudistetaan kun rahoitus on kunnossa.

Tämä ei todellakaan tarkoita sitä että uuden raudan lisäksi kannattaa ilman muuta pitää kaikki vanha roina rivissä..
 
Rauman kohdalla tosin todettiin jo silloin kun niiden rungot toistuvasti ratkeilivat että materiaalin elinkaari alkaa olla täynnä ja rungot tulossa tiensä päähän. Alumiini ei tuollaisessa nopeakulkuisessa suikulassa enää kestä vaikka sitä hetkeksi voidaan tekohengittää. Miinalaivoilla voi varmasti ajaa vielä vaikka vuosikymmeniä mutta Raumalla ei.
 
Juuri sellaista kalustoa joihin heillä on varaa ja joille voidaan rakentaa logistiikka.

Pikemminkin resurssisyöppö ja taloudellinen katastrofi. Huomattavat kustannukset ilman kummoista merkityksellistä suorituskykyä.
 
Kyse on osin myös konseptista. Ohjusvene 2020-luvulla ilman saariston tuomaa luontaista suojaa, ilman mainittavaa ilmatorjuntaa, käytännössä vain pintatorjuntakyvyllä varustettuna? Ei jotenkin kuulosta fiksulta sodan ajan operointia varten, ja rauhan ajan toimintoihin saattaa löytyä edullisempia partioaluksia.

Viro on ylipäätään maantieteellisesti niin pieni, ja keskeiset merialueet niin helposti suljettavissa, ettei mahdollisia meritorjuntaohjuksia ole oikein mitään järkeä laittaa merille. Varsinkin kun sopimusrajoitteita Saarenmaan ja Hiidenmaan aseistamiselle ei ole. Maalta laukaistaessa ulottuvuutta saadaan myös maakohteisiin paremmin.

Sinänsä joku nykyaikainen meritorjuntaohjus - eli maalta laukaistava risteilyohjus - voisi olla monikäyttöisyydessään Virolle ihan sopiva väline.
 
Rauman kohdalla tosin todettiin jo silloin kun niiden rungot toistuvasti ratkeilivat että materiaalin elinkaari alkaa olla täynnä ja rungot tulossa tiensä päähän. Alumiini ei tuollaisessa nopeakulkuisessa suikulassa enää kestä vaikka sitä hetkeksi voidaan tekohengittää. Miinalaivoilla voi varmasti ajaa vielä vaikka vuosikymmeniä mutta Raumalla ei.

Vielä kun otetaan huomioon, että runko on kohtuullisen pieni osa kokonaiskustannuksesta, jos alukseen mahdutetaan kokoon nähden paljon/raskaita järjestelmiä. Raumoihinhan ei paljoa ajanmukaista jää kannibalisaation jälkeen... ehkä vain taistelunjohtojärjestelmä?

Viro on ylipäätään maantieteellisesti niin pieni, ja keskeiset merialueet niin helposti suljettavissa, ettei mahdollisia meritorjuntaohjuksia ole oikein mitään järkeä laittaa merille. Varsinkin kun sopimusrajoitteita Saarenmaan ja Hiidenmaan aseistamiselle ei ole. Maalta laukaistaessa ulottuvuutta saadaan myös maakohteisiin paremmin.

Sinänsä joku nykyaikainen meritorjuntaohjus - eli maalta laukaistava risteilyohjus - voisi olla monikäyttöisyydessään Virolle ihan sopiva väline.

Sama pätee pitkälti Suomeenkin, mutta silti ohjuksia on aluksilla. Pelkkään verkostokeskeisyyteen nojaaminen on aina jonkinasteinen riski, sitä se lienee etelänaapurissakin. Jos merelle tarvitaan kuitenkin joka tapauksessa alusrunkoja, niin säästö ei välttämättä ole kummoinen, jos meritorjuntaohjukset asennetaan maalle alusten sijaan.
 
Vielä kun otetaan huomioon, että runko on kohtuullisen pieni osa kokonaiskustannuksesta, jos alukseen mahdutetaan kokoon nähden paljon/raskaita järjestelmiä. Raumoihinhan ei paljoa ajanmukaista jää kannibalisaation jälkeen... ehkä vain taistelunjohtojärjestelmä?

Riippuu tietysti toteutuksesta. Esitettiinhän tuossa aiemmin että ohjusveneet myytäisiin kaikkine kilkkeineen ja ostetaan samoin tein kovalla rahalla samaa kalustoa tilalle.

Jos katsotaan virallisia kaavailuja niin eipä niihin jää kuin se taistelunjohtojärjestelmä ja tutkat. Lisäksi ehkä elektroniikkaa josta ei maallikko paljoa ymmärrä. 40-millisetkin ovat meillä lajinsa parhaita joten ne kannattaa ottaa uusiokäyttöön. Varikolta löytyy kyllä joku veivimalli tilalle mikäli joku nuo paatit vartioveneiksi haluaa tai pikemminkin huolii.
 
Sama pätee pitkälti Suomeenkin, mutta silti ohjuksia on aluksilla. Pelkkään verkostokeskeisyyteen nojaaminen on aina jonkinasteinen riski, sitä se lienee etelänaapurissakin. Jos merelle tarvitaan kuitenkin joka tapauksessa alusrunkoja, niin säästö ei välttämättä ole kummoinen, jos meritorjuntaohjukset asennetaan maalle alusten sijaan.

Suomella on Ahvenanmaa, Virolla ei. Lisäksi maidemme taloudelliset resurssit suhteessa rantaviivaan ovat eri tasolla. Puhumattakaan NATO-liittolaisuudesta.
 
Riippuu tietysti toteutuksesta. Esitettiinhän tuossa aiemmin että ohjusveneet myytäisiin kaikkine kilkkeineen ja ostetaan samoin tein kovalla rahalla samaa kalustoa tilalle.

Erikoinen esitys siinä mielessä, että Ceros 200, MASS ja ST2400 ovat käsittääkseni tuotannossa yhä edelleen. Ts. jos joku taikoo lotjiin lisää elinikää, niin voi samalla tilata tehtaalta korvaavat laitteet kannibalisoitujen tilalle. Lienee melko lailla plug-and-play, kun taistelunjohtojärjestelmä, navigaatiojärjestelmät ja tutkat ym.:t jäänevät aluksiin. Kenties meritorjuntaohjuslaukaisimiinkin voisi suoraan heittää uudemmat RBS-15:t, en muista ulkoa. Raumojen kannibalisointi ei siis tee ainakaan taloudellista hallaa kokonaisuudelle.

Jos katsotaan virallisia kaavailuja niin eipä niihin jää kuin se taistelunjohtojärjestelmä ja tutkat. Lisäksi ehkä elektroniikkaa josta ei maallikko paljoa ymmärrä. 40-millisetkin ovat meillä lajinsa parhaita joten ne kannattaa ottaa uusiokäyttöön. Varikolta löytyy kyllä joku veivimalli tilalle mikäli joku nuo paatit vartioveneiksi haluaa tai pikemminkin huolii.

Mihin käyttöön ajattelit ottaa nuo 40 mm tykit? Varaosiksi? Jos tämä opinnäytetyö on oikeassa, niin Rauma-luokalla on yhtä iäkkäät Mk 2 tykit kuin Katanpää-luokalla, ja Hämeenmaat vanhempine tykkeineen on muutenkin menossa paaliin heti kohta Raumojen perään, joten tykin vaihtamisessa muutaman vuoden ajaksi ei välttämättä ole mieltä. Pidetään mielessä, että Senaatin neliömetrit (ja kuutiometritkin) ovat kalliita!
 
Erikoinen esitys siinä mielessä, että Ceros 200, MASS ja ST2400 ovat käsittääkseni tuotannossa yhä edelleen. Ts. jos joku taikoo lotjiin lisää elinikää, niin voi samalla tilata tehtaalta korvaavat laitteet kannibalisoitujen tilalle. Lienee melko lailla plug-and-play, kun taistelunjohtojärjestelmä, navigaatiojärjestelmät ja tutkat ym.:t jäänevät aluksiin. Kenties meritorjuntaohjuslaukaisimiinkin voisi suoraan heittää uudemmat RBS-15:t, en muista ulkoa. Raumojen kannibalisointi ei siis tee ainakaan taloudellista hallaa kokonaisuudelle.

Mihin käyttöön ajattelit ottaa nuo 40 mm tykit? Varaosiksi? Jos tämä opinnäytetyö on oikeassa, niin Rauma-luokalla on yhtä iäkkäät Mk 2 tykit kuin Katanpää-luokalla, ja Hämeenmaat vanhempine tykkeineen on muutenkin menossa paaliin heti kohta Raumojen perään, joten tykin vaihtamisessa muutaman vuoden ajaksi ei välttämättä ole mieltä. Pidetään mielessä, että Senaatin neliömetrit (ja kuutiometritkin) ovat kalliita!

Merivoimat valmistautuu joka tapauksessa aseistamaan erilaisia aluksia kriisitilanteessa ja siihen tuollainen 40mm sopii hyvin. Miinalaivojen vanhat tykit ovat tosiaan Katanpää-luokan aluksilla. Tai kolme neljästä on. Poistetaan vanhempia veivivehkeitä varastoista ja pannaan nämä tilalle. Ei siksi että saadaan varastoida vaan siksi että saadaan tarpeen tullen laivoille hiukan aikaisempaa parempia aseita. Ei apu/tukialuksille yms. kannata uutta ostaa mutta toimivan vanhan säästämisessä voi silti olla järkeä. Viisseiskaa ei noin vain asenneta ilman merkittäviä valmisteluja ja rakennemuutoksia mutta 40-millinen kylläkin. Nuo Rauman tykit ovat selkeästi parasta mitä sinne kärjen taakse on lähitulevaisuudessa tarjolla. Kovin mittavia asevarantoja ei nykyään tietenkään tarvita kun vaikkapa rajan vartiolaivoja ei ole enää montaa rivissä.
 
Suomella on Ahvenanmaa, Virolla ei. Lisäksi maidemme taloudelliset resurssit suhteessa rantaviivaan ovat eri tasolla. Puhumattakaan NATO-liittolaisuudesta.

Jonkinlaisia aluksia tarvitaan joka tapauksessa. Voimankäytön porrastaminen, miinoittaminen, miinantorjunta, epämääräisten alusten tarkastukset ja haltuunotot sekä monta muuta juttua, joita on vaikea suorittaa rannalta.

Toki rajakytillä on omat båtskinsa ja laivastolla on miinanraivaajansa (+ ex-Lindormen(it?)), mutta nykykaluston ikääntyessä asia tullee jollakin aikavälillä ajankohtaiseksi. Maailmalla on aika monessa pinta-aluksessa yhä edelleen meritorjuntaohjukset. Maksaahan isomman aluksen rakentaminen jotakin, mutta vastaavasti säästytään joiltakin maasijoitteisten ohjusten kustannuksilta (esim. ylimääräiset viestijärjestelmät, johtokeskukset, kuorma-autot jne.).
 
Back
Top