Laivue 2020

Oletko edes tutkinut asiaa? Etäisyys on luokkaa alle 700 kilometriä. Monet hävittäjäpommittajat pystyvät suorittamaan rynnäkköoperaatioita tuollaisilta etäisyyksiltä. Super Hornetille se olisi tehtävissä, samoin F-15E:lle sekä Rafalelle ja Typhoonille, kuten myös F-35:lle. Su-34:lle annetaan Wikipediassa 1100 km toimintasäde matalalla lentoprofiililla, eikä ole syytä epäillä, että tieto olisi pahasti pielessä.

Itse muistelin että Su-34 lentomatka aseistettuna on tuo 1100 km. Eli kone ei ylettyisi muistikuvassani edes Raumalle
 
Tuossa skenaariossa mättää pahasti se, että rynnäkkökoneiden pitäisi lentää koko Suomen ilmapuolustuksen läpi. Eihän niitä nyt sormi suussa jäädä katselemaan vaikka tulisivat Kaliningradista. Ei se sotatilanteessa Suomen halki tai Suomenlahdellakaan lentäminen ihan helppoa ole.

Lisäksi se merimaaliohjusten maalittaminen kohteisiin (ellei kyseessä ole kiinteä kohde) ei onnistu kovin pitkiltä etäisyyksiltä, etenkään matalalla lennettäessä. Tuntuu monilta unohtuvan se asia, että maapallo on kaareva ja tutkasäteily kun ei mene maan tai meren läpi. Joten oli ohjuksen kantama tai koneen toimintasäde mikä tahansa, niin fysiikka tulee vastaan vääjäämättä. Ei niitä ohjuksia ole ampua summamutikassa merelle edes Venäjällä...ja siltikin pitää päästä ohjuksen kantamalle.

Ei alusten ilmatorjunta ole mikään erillisasia, vaan nivoutuu yhtenä kokonaisuutena kokonaisilmapuolustukseen.

Edit: tässä valaiseva tutkahorisontin laskentasivu:

http://members.home.nl/7seas/radcalc.htm

Eli esim. 100m korkeudessa lentävän koneen tutkahorisontti 20m korkeaan laivaan on n. 60 km.
10 km korkeudessa lentävällä n. 430 km. Mutta aika hengelle hupaa lennellä 10 km korkeudessa ilmapuolustuksen keskellä.

Nuo ovat tietysti maksimiarvoja, käytännön havainto etäisyyden ovat pienempiä.
 
Viimeksi muokattu:
Jos rahasta tulee tiukkaa ja budjetti uhkaa paukkua ja joudutaan karsimaan niin ei kai sitä ilmatorjunnasta karsita? Uhkat noille kipoille tulevat kuitenkin ymmärtääkseni eniten ilmasta eli lentokoneet ja ohjukset (ilmasta, laivasta/sukellusveneestä ja rannikolta ammuttuna). Itse sahaisin ensimmäisenä suto:sta jos sahata pitää. Sinänsä hauskaa, että nyt ollaan hankkimassa sutotorpedoja, kun sutouhka on pienempi kuin kertaakaan sitten 30-luvun.

Jos vanhat merkit pitävät paikkaansa niin Merivoimissa karsitaan rannikkojoukoista ja ohjusten määrästä.
 
Varmaan myös it:n puolella on kaikki vaihtoehdot pöydällä. Ja tällä kertaa pitää miettiä myös mahdolliset yhteistyökuviot maapuolen kanssa.

Nuo jenkkiohjukset nousevat aina hämäävästi esiin vientilupakäytännön takia ihan niin kuin Harpoon pintatorjuntaohjusten puolella. Ei tietysti ole mitään syytä olettaa ettei ESSM olisi vahva ehdokas.

Joku quad-pack ratkaisu tulee varmasti olemaan vahvoilla jotta pärjätään yhdellä kahdeksan siilon paketilla. Siilomäärien tuplaaminen maksaisi ainakin kymppimiljoonia jota tuskin ihan helposti saadaan säästettyä ohjuslaukausten hinnassa.

Ja sitten on tietysti Israel joka voi taas vetää ässän hihasta.

Toisaalta ohjusvalmistajien omat laukaisimet voivat olla hyvinkin edullisia, kun laukaisin voidaan suunnitella vain tietylle aseelle ja esim. alhaisemmalle määrällä laukaisuja. Ääriesimerkkeinä voisi olla jokin Mk 41 Strike, jonka pitää kestää 1,5 tonnin SM-3:n lähtökiihdytys, ja CAMM:n oma laukaisin (mm. Type 23:lla), jolle riittää, että laukaisin kestää soft launch -teknologialla ammuttavan 100 kg ohjuksen laukaisemisen.

1540727854200.png
 
Tuossa skenaariossa mättää pahasti se, että rynnäkkökoneiden pitäisi lentää koko Suomen ilmapuolustuksen läpi. Eihän niitä nyt sormi suussa jäädä katselemaan vaikka tulisivat Kaliningradista. Ei se sotatilanteessa Suomen halki tai Suomenlahdellakaan lentäminen ihan helppoa ole.

Lisäksi se merimaaliohjusten maalittaminen kohteisiin (ellei kyseessä ole kiinteä kohde) ei onnistu kovin pitkiltä etäisyyksiltä, etenkään matalalla lennettäessä. Tuntuu monilta unohtuvan se asia, että maapallo on kaareva ja tutkasäteily kun ei mene maan tai meren läpi. Joten oli ohjuksen kantama tai koneen toimintasäde mikä tahansa, niin fysiikka tulee vastaan vääjäämättä. Ei niitä ohjuksia ole ampua summamutikassa merelle edes Venäjällä...ja siltikin pitää päästä ohjuksen kantamalle.

Ei alusten ilmatorjunta ole mikään erillisasia, vaan nivoutuu yhtenä kokonaisuutena kokonaisilmapuolustukseen.

Edit: tässä valaiseva tutkahorisontin laskentasivu:

http://members.home.nl/7seas/radcalc.htm

Eli esim. 100m korkeudessa lentävän koneen tutkahorisontti 20m korkeaan laivaan on n. 60 km.
10 km korkeudessa lentävällä n. 430 km. Mutta aika hengelle hupaa lennellä 10 km korkeudessa ilmapuolustuksen keskellä.

Nuo ovat tietysti maksimiarvoja, käytännön havainto etäisyyden ovat pienempiä.

SS väitti että Visby korvetin heräte on niin pieni että sen näkee tutkalla noin 20 km päästä.
 
Panssarintorjuntaohjuksista huolimatta panssarivaunuja on edelleen. Ilmatorjuntaohjuksista huolimatta lentokoneita on edelleen. Meritorjuntaohjuksista huolimatta...

Ohjuksista on vain tehty ihme vehkeitä. Osa ihmisistä ei tunnu edes tajuavan, että ohjuksella on joku kantomatka tai että sen pitäisi lukittua kohteeseen.
 
Toisaalta ohjusvalmistajien omat laukaisimet voivat olla hyvinkin edullisia, kun laukaisin voidaan suunnitella vain tietylle aseelle ja esim. alhaisemmalle määrällä laukaisuja. Ääriesimerkkeinä voisi olla jokin Mk 41 Strike, jonka pitää kestää 1,5 tonnin SM-3:n lähtökiihdytys, ja CAMM:n oma laukaisin (mm. Type 23:lla), jolle riittää, että laukaisin kestää soft launch -teknologialla ammuttavan 100 kg ohjuksen laukaisemisen.

Katso liite: 24902

Kaikki on edelleen mahdollista ja mahdollisia vaihtoehtoja useita. Vaikka Standardeista ja Tomahawkeista irvaillaan niin todennäköisesti meille tulee tasan yksi ohjustyyppi ja siinä se.
 
Jos rahasta tulee tiukkaa ja budjetti uhkaa paukkua ja joudutaan karsimaan niin ei kai sitä ilmatorjunnasta karsita? Uhkat noille kipoille tulevat kuitenkin ymmärtääkseni eniten ilmasta eli lentokoneet ja ohjukset (ilmasta, laivasta/sukellusveneestä ja rannikolta ammuttuna). Itse sahaisin ensimmäisenä suto:sta jos sahata pitää. Sinänsä hauskaa, että nyt ollaan hankkimassa sutotorpedoja, kun sutouhka on pienempi kuin kertaakaan sitten 30-luvun.

Älkää ymmärtäkö väärin. Suto on hyvä asia, mutta uhkakuviossa kuitenkin se pienin vaara muihin uhkiin verrattuna.

Korveteillehan ei ole vielä ostettu torpedoja eikä sonaria.
 
Ohjuksista on vain tehty ihme vehkeitä. Osa ihmisistä ei tunnu edes tajuavan, että ohjuksella on joku kantomatka tai että sen pitäisi lukittua kohteeseen.

Taitaa mennä muotoilusta nillittämiseen mutta ohjukset kyllä etsivät kohteen itse. Täytyy tietty aika tarkkaan mielellään kertoa niille että mistä etsiä.
 
Sen verran voin itsekin nillittää, että kaikki ohjukset eivät etsi sitä itse. Esim. lasersäteenseuraajat noin niin kuin esimerkkinä.
 
Back
Top