Laivue 2020

Sen verran voin itsekin nillittää, että kaikki ohjukset eivät etsi sitä itse. Esim. lasersäteenseuraajat noin niin kuin esimerkkinä.
Lasersäteenseuraajia ei liene käytössä meritorjunta ohjuksena. Aika usein niissä taitaa tutka olla matkassa.
 
Sen verran voin itsekin nillittää, että kaikki ohjukset eivät etsi sitä itse. Esim. lasersäteenseuraajat noin niin kuin esimerkkinä.

Hyvä nillitys. Mutta lasersäteenkin seuraaminen on todellisuutta. Eikä ohjus osu maaliinsa jumalallisen inffon ohjaamana
 
Ei ohjuksen osuminen ole koskaan 100% varmaa ja aktiivisilla sekä passiivisilla toimilla pyritään tuota vielä pienentämään. Maalien löytäminen on omalukunsa ja ongelmansa. Jos ja kun aluksia aiotaan käyttää niin tällöin ollaan jossain vaiheessa vihollisen kanssa ns. nokakkain. Toinen vaihtoehto on pitää paatit tuhoutumisen pelossa piilossa. Tästä päästään siihen, että nykyään on kyse tankeista, hävittäjistä tai vaikkapa ihan sotilaista tai laivoista niin näiden suojautuminen korostuu. Sitä suojautumista on tieto jota tiedustelu tuottaa ja toisaalta myös esim. laivojen omasuojajärjestelmät. Parastahan on pystyä vaikuttamaan lavettiin joka on se sitten toinen alus, sukellusvene tai lentokone mutta aina tämä ei ole mahdollista silloin on mukavaa jos löytyy esim. kyky torjua auttavasti kohti tuleva saturaatio hyökkäys. Tällainen voisi olla esimerkiksi 4:n meritorjunta ohjuksen kohti tuleminen eri suunnista. Keulatykillä tuota ei torjuta ihan aluksen itse tarjoaman katveiden vuoksi.
 
Rauman telakka ja puolustusvoimat allekirjoittivat aiesopimuksen alusten rakentamisesta
10:38
pic_5_4141684_k2671404_651.jpg

Rauma Marine Constructions (RMC) ja Puolustusvoimien logistiikkalaitos allekirjoittivat aiesopimuksen neljän taistelukorvetin rakentamisesta Raumalla.
Sopimuksen myötä on päästy yhteisymmärrykseen muun muassa Laivue 2020 -hankkeen alusten hinnasta, toimitusaikataulusta, vastuunjaosta sekä riskienhallintaan liittyvistä kysymyksistä. Varsinainen rakentamissopimus solmitaan alkuvuodesta 2019.
Lokakuussa RMC ja Tallink kertoivat aiesopimuksesta uuden matkustaja-aluksen rakentamiseksi Helsingin ja Tallinnan välille. RMC:ltä korostetaan, että Rauman telakalle mahtuvat rinnakkain sekä kaupalliset että puolustusvoimien alukset.
– Tallinkin matkustaja-alus luovutetaan tilaajalleen vuoden 2021 lopussa, ja taistelukorvettien rakentaminen alkaa näillä näkymin 2020 ja se kestää aina vuoteen 2027 asti. Kaupallista puolta ja sotalaivoja rakennetaan toki rinnakkain, mutta täysin erillään toisistaan jo turvallisuussyistä, RMC:n toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa sanoo tiedotteessa.
RMC hakee parhaillaan lisää työntekijöitä.

https://www.ts.fi/uutiset/talous/41...oittivat+aiesopimuksen+alusten+rakentamisesta
 
Eli ollaan jo vuosi myöhässä rakentamisen aloittamisesta. Ja saavat maksaa aika hyvää palkkaa, jos haluavat Meyerille kadonneet parhaat osaajat hommiin. Puolalaisia tietysti löytyy levyjä hitsaamaan.

Ps. En vähättele tällä levyseppähitsaajia ollenkaan. Sitä vain että hitsaajia on paljon, mutta ne laivanrakennuksen erikoisosaajat on elannon perässä jo muualla kuin Raumalla hiljaiselon jälkeen, ja niistä pitää uudet työnantajat kiinni.
 
Uusi vaasan laiva meinataan tehdä Raumalla. Samoin he odottavat jotain määrittelemätöntä rakennusprojektia. Tarvitsevat kuulemma tuhat tekijää pelkästään Tallinkin alukseen. Omia 300. Tällä hetkellä omia laivarakentajia ei heillä ole, 90 työntekijää ovat toimihenkilöitä. Edelleenkin meinaan että se joka pian kärsii, kun osaavan työvoiman puute kusee tavalla tai toisella on merivoimat.
 
Ulkomainen yhteistyötelakka rungon valmistukseen ja varustelu Raumalla?
 
Venäläiset myy helsingin telakkaa huonon tilauskannan vuoksi. Positiivisia uutisia, vaikka lomautuksia saattaakin seurata. (Tiedot hyysäristä)
 
Venäläiset myy helsingin telakkaa huonon tilauskannan vuoksi. Positiivisia uutisia, vaikka lomautuksia saattaakin seurata. (Tiedot hyysäristä)

Huono tilauskanta johtunee siitä, että Venäläiset itse eivät tilaa tuotteita mitä suunnittelivat tilaavansa tuolta, kun telakan ostivat? Vai koettavatko vain paikkailla kassavajauksia mitä heillä epäilemättä on? Toisaalta, jos tilauskanta on huono, niin ei kai heillä ole varaa maksaa siitä kunniasta että saa omistaa telakan?
 
https://yle.fi/uutiset/3-10509365
Helsingin telakan tilanne näyttää tällä hetkellä enemmän kuin tukalalta. Telakalla on tekeillä vain yksi alus, joka valmistunee heti ensi vuoden alkupuolella.
....
Omistaja, venäläinen telakkayhtiö OSK eli United Shipbuilding Corporation USC haluaa Helsingin telakasta eroon, koska Yhdysvaltojen Venäjän vastaiset talouspakotteet ovat tehneet sen toiminnasta käytännössä mahdotonta. Laivojen mahdolliset tilaajat eivät hyväksy myyjää, koska rahoituksen järjestämisestä on tullut ylivoimaista.
Rahoituksen järjestäminen vaihtelee alustyypeittäin, mutta kärjistäen voidaan sanoa, että rakentava telakka järjestää 70–80 prosenttia laivan rakennusaikaisesta rahoituksesta, ja tilaaja loput 20-30 prosenttia.
Pankit eivät voi tai halua lähteä rahoittamaan Venäjän valtion omistamaa telakkayhtiötä, sillä ne joutuisivat itse vaikeuksiin omissa bisneksissään.
.....
Helsingin telakan ostajiksi on veikkailtu milloin venäläisiä liikemiehiä, milloin kroatialaisia tai norjalaisia. Entäpä jos ostajia ovatkin kiinalaiset, jotka ostaisivat nimenomaan osaamista?
....
 
Back
Top