Laivue 2020

En usko itsekkään että tuo tallinkin tilaus häiritsee juuri millään tasolla korvettien rakentamista. Länsirannikolla kyllä laivanrakentajia ja niihin erikoistuneita yrityksiä riittää. Varsinkin länsirannikon kotimaiset osaajat, tekevät töitä sekä Turussa & Raumalla, eli miehistövahvuutta on nyt jo paljon. Tuo tilauskannan kasvaminen ruokkii koko telakkateollisuutta, ja usko tulevaisuuteen saa varmasti monen yrityksen investoimaan omaan kasvuunsa vielä lisää. Kyllä ne korvetit sieltä ajallaan tulee, suurin hidaste matkalla on se päätöksenteko, tunnen henk. koht. monta hitsaria, joka odoittaa kaasupilli punaisena, että koska saa alkaa hitsaamaan.
 
Politiikan suhteen on onnetonta että LV2020 siirtyy seuraavalle hallituskaudelle. Vaalivoittaja tulee kampaamaan budjetit huolella kun on vaalilupausten lunastamisen aika, ja omille kannattajille epämieluisat asehankinnat on vasemmistopuolueille houkuttelevia karsinnan kohteita. Todennäköinen hallitusrunko tulee olemaan Kok-Dem eikä Kokoomus varmasti mielellään romuta oman hallituskautensa ohjelmia, mutta entä jos toisena vaihtoehtona on korotus tulo- ja pääomaveroon?

Ihan yhtä lailla edellisten vaalien jälkeen käytiin leikkaamassa tutkimuksesta ja koulutuksesta, koska se ei osunut silloisten hallituspuolueiden kannattajiin. Ei paljon painaneet koulutuslupaukset tai ekonomistien varoittelut koulutusleikkausten lyhytnäköisyydestä.
 
Uuden laivueen aseistuksesta:
Miten arvelette lähipuolustuskykyjen toteutuvan?

Laivoihin tulee yleistykin (keula) lisäksi varmaankin toinen it-/monitoimitykki perään, mutta luulisin että 2 Trackfireä NSV:llä pukkaa sivuille?Lisänä 2 kevyempää konekivääriä myös.

Ehkä tiukan budjetin tullessa vaan yksi eteen ja manuaaliset 7,62 mm kk:t tukena? Tosin Trackfire ei paljoa tuossa kustanna jos 12,7kk:a löytyy jouten.
 
Trackfire on varmasti hyvä arvaus. Se on kuitenkin hommattu jo paitsi Jehuun myös Pansioon ja Haminaan. Ja ainakin 2 kpl jotta nillä saadaan suojaa riittävän laajalle.

NSV:tä on varikoilla niin paljon että niitä voi lisäillä vaikka koko kyljen mitalle jos sille tuntuu.
 
Uuden laivueen aseistuksesta:
Miten arvelette lähipuolustuskykyjen toteutuvan?

Laivoihin tulee yleistykin (keula) lisäksi varmaankin toinen it-/monitoimitykki perään, mutta luulisin että 2 Trackfireä NSV:llä pukkaa sivuille?Lisänä 2 kevyempää konekivääriä myös.

Ehkä tiukan budjetin tullessa vaan yksi eteen ja manuaaliset 7,62 mm kk:t tukena? Tosin Trackfire ei paljoa tuossa kustanna jos 12,7kk:a löytyy jouten.
Jos Rinteestä uusi pääministeri, niin lähipuolustukseen 2 x 23mm Sergei kaikkiin neljään paattiin. Ai niin, kahteen koska enempää ei saada.
 
Jos Rinteestä uusi pääministeri, niin lähipuolustukseen 2 x 23mm Sergei kaikkiin neljään paattiin. Ai niin, kahteen koska enempää ei saada.
No se olisi varmaan foorumin vanhalle kaartille ilouutinen;)! Meri-Sergeitähän on varmaan naftaliinissa vielä noilta 80-luvun paateilta joten eikun soimaan! Paukkujakin varmaan löytyy varastoista ja maailmalta.
 
Laivoihin tulee yleistykin (keula) lisäksi varmaankin toinen it-/monitoimitykki perään
Olen optimisti, joten takakannelle tulee luonnollisesti itsenäiseen toimintaan kykenevä SeaRAM. Yhdysvaltain laivastokin korvaa vanhaksi käyneitä Phalanxeja RAM:lla, joten miksi tyytyisimme vähempään.
 
Uuden laivueen aseistuksesta:
Miten arvelette lähipuolustuskykyjen toteutuvan?

Laivoihin tulee yleistykin (keula) lisäksi varmaankin toinen it-/monitoimitykki perään, mutta luulisin että 2 Trackfireä NSV:llä pukkaa sivuille?Lisänä 2 kevyempää konekivääriä myös.

Ehkä tiukan budjetin tullessa vaan yksi eteen ja manuaaliset 7,62 mm kk:t tukena? Tosin Trackfire ei paljoa tuossa kustanna jos 12,7kk:a löytyy jouten.

Kaksi tykkiä on täysi selviö, koska poistuvista alusluokista tulee vapautumaan iso määrä 40 mm tykkejä. Ei voi olla sellaista rahapulaa, että toinen jätettäisiin asentamatta.

Konekivääriaseistuksen suhteen on vaikeampi arvailla. Havainnekuvissa on näkynyt kaksi konekivääriä maston ja pintatorjuntaohjusta välissä. Mutta ovatko ne miehitettyjä? Miehitetty KK ei liene laivastokäytössä tätä päivää.

Entä mitä lienevät CIWS-tykin kummallakin puolella levikkeille asennetut härvelit? Tai savupiippuun "piiska-antennien" etupuolelle sijoitetut kummallisuudet?

28832

28833
 
Tämä on tullut mieleen mahdollisena skenaariona nytkin. Tuleva hallitus tuskin torppaa koko hanketta, kun osa asehankintasopimuksia on jo tehty. Yksi mahdollinen säästökohde voisi olla tiputtaa runkojen määrä vaikka jopa puoleen, ja sulloa hankittu aseistus niihin.

Punaisten käsissä saadaan lopulta sitten yksi "liivintaskutaistelulaiva". Jotenkin näin tässä voi käydä?
 
Sinäänsä masentavaa, että Suomessa valitellaan prototyyppiongelmista samalla kun suomalaistelakoiden vahvuudeksi on nykyajan laivanrakennusmarkkinoilla laskettu vaikeiden prototyyppilaivojen rakentaminen. Helsingin telakka on toki tässä loistanut viime vuosina.

Helsingin telakkaa on vaikea käyttää omistuspohjan vuoksi. Olisi käytännössä sama tilata korvetit Amiraliteetin telakalta Pietarista..
 
Kaksi tykkiä on täysi selviö, koska poistuvista alusluokista tulee vapautumaan iso määrä 40 mm tykkejä. Ei voi olla sellaista rahapulaa, että toinen jätettäisiin asentamatta.

Konekivääriaseistuksen suhteen on vaikeampi arvailla. Havainnekuvissa on näkynyt kaksi konekivääriä maston ja pintatorjuntaohjusta välissä. Mutta ovatko ne miehitettyjä? Miehitetty KK ei liene laivastokäytössä tätä päivää.

Entä mitä lienevät CIWS-tykin kummallakin puolella levikkeille asennetut härvelit? Tai savupiippuun "piiska-antennien" etupuolelle sijoitetut kummallisuudet?

Katso liite: 28832

Katso liite: 28833

Kun miinalautoillekin on hankittu Trackfiret niin samaa voisi odottaa korveteillekin. Miehitettyjä kone- ja kranaattikonekiväärejä voi tietysti asennella tarpeen mukaan niiden lisäksi.

Ja jos sinne perätykiksi ei ole varaa muuta hankkia niin Rauma-luokan 40-milliset ovat uusinta vapaana olevaa mallia ja varmasti ykkösvaihtoehto kierrätettävien aseiden osalta. Määräkin on just sopiva eli jokaiselle korvetille riittäisi yksi.

Havainnekuvan ulokkeista en ymmärrä mitään.
 
En usko että aluksille tulisi toista kierrätettyä tykkiä. Meidän vanhat 40mm Boforssit on mallia mk II ja eivät kykene ampumaan 3P-ammuksia=ei heitteiden torjuntaa. Kyllä sinne tulee tuo Rheinmetall tai joku muu kunnon CIWS.

Sitä pohdin tuosta pakoputkesta että tuleekohan sama systeemi kuin Visbyillä eli kyky kääntää pakokaasut vedenalle lämpöjäljen pienentämiseksi? Varmaankin vähintään merivesisuihkutus pintojen jäähdyttämiseksi tulee kuten Haminoissa
 
Back
Top