Laivue 2020

Kustannuksista hieman tarkemmin:


Laivue 2020 -hankkeen kokonaiskustannus on 1 325,48 miljoonaa euroa, joka sisältää edellä mainittujen lisäksi 22 miljoonan euron yhteishankintojen riskivarauksen ja alusluokalle jo hankitun ITO20-ilmatorjuntaohjusjärjestelmän, 83 miljoonaa euroa.

Kokonaiskustannuksiin vaikuttavat noussut rakentamissopimuksen hinta, rakentamissopimuksen valmistelun ja sen pitkittymisen aiheuttamat lisäkustannukset sekä rakentamissopimuksen sisällön kaventuminen sekä budjetissa jo huomioitu, mutta saavuttamatta jäänyt hinnanalennus.

Jotta hankkeen toteuttamisen kannalta välttämättömiin tuotetukeen ja varaosiin, rakentamisen aikaisiin muutostöihin, ampumatarvikkeisiin sekä projektikustannuksiin jää riittävästi varoja, edellyttää Laivue 2020 -hankkeen toteuttaminen tilausvaltuuden kasvattamista vuoden 2019 kolmannessa lisätalousarviossa 93,48 miljoonalla eurolla.

Pohjanmaa-luokan elinkaarikustannukset ovat samaa suuruusluokkaa poistuvien alusluokkien vastaavien kanssa ja ne tullaan kattamaan puolustusvoimien vuosittaisella toimintamenorahoituksella.
 
Siinähän se on viestiisi liittämässäsi kuvassasi esitetty tekstinä ihan selvällä suomella: "Lähiomasuojajärjestelmä Harhamaaliheittimet ja kauko-ohjatut aseet" ja paikkakin ihan sama missä perän aseistus on aiemminkin ollut, eli hangaarin päällä.

Nuo taitavat kuitenkin tarkoittaa kauko-ohjattavia kk/krkk-luokan aseita. Millenium gun on joissain havainnekuvissa ollut siinä välissä Lopullinen totuus nähdään sitten myöhemmin.
 
Nyt kun on kovasti keskusteltu Laivue2020 valtion kustannuksista, niin onkos jossain mietitty kuinka paljon valtio saa takaisinpäin verotuloina kun tällä projektilla on kuitenkin Suomessa työllistävää vaikutusta?
 
Niitä ne on. Kapeilla väylillä rantapuskien suojasta pikaveneellä laivan kylkeen on ihan varteenotettava uhkaskenaario.

Alusrungon muotoilu lienee boarding-skenaarion kannalta huomattavasti parempi kuin vanhojen miinalaivojen? Kulkuaukkoja kannelle on vain vähän eikä perinteistä reelinkiä ole. Keskilaivaan voi saada ammuttua koukun ja tikkaat Gabrielien tienoille, mutta kiivettävää on silti melkoisesti. Lähinnä helikopterikansi lienee erityisen altis, se kun on matalalla ja jos/kun siinä on vielä ne turvakaiteet.
 
Nyt kun on kovasti keskusteltu Laivue2020 valtion kustannuksista, niin onkos jossain mietitty kuinka paljon valtio saa takaisinpäin verotuloina kun tällä projektilla on kuitenkin Suomessa työllistävää vaikutusta?
Vaikutus ja hyöty samaa luokkaa kuin poliisin ja tulkkien työllistyminen turvapaikka kriisin vuoksi.
 
Viimeksi muokattu:
Ihanan optimistisesti kirjoitettu tuo "toistaiseksi suurimpia." En silti pidättäisi hengitystä vielä isompia odotellessa...



Ilmoitetut nopeudet ovat järjestään tuota tyyliä "yli 25+ solmua." Todelliset nopeudet paljastuvat sitten jos paljastuvat, jos joku näkee nuo aavalla paahtamassa jotain kolmea-neljääkymmentä solmua.
Suomen merivoimat ei varmasti ole ainoa laivasto, joka ilmoittaa nopeudet aika konservatiivisesti...
 
Siinähän se on viestiisi liittämässäsi kuvassasi esitetty tekstinä ihan selvällä suomella: "Lähiomasuojajärjestelmä Harhamaaliheittimet ja kauko-ohjatut aseet" ja paikkakin ihan sama missä perän aseistus on aiemminkin ollut, eli hangaarin päällä.

Viittaa lähinnä "Harhamaaliheittimet ja kauko-ohjatut aseet".

Millenium gun ei myöskään näy enää piirroksessa. Toivottavasti tämä on vain suunnittelun keskeneräisyyttä.
 
Nyt kun on kovasti keskusteltu Laivue2020 valtion kustannuksista, niin onkos jossain mietitty kuinka paljon valtio saa takaisinpäin verotuloina kun tällä projektilla on kuitenkin Suomessa työllistävää vaikutusta?

3600 henkilötyövuotta. Siitä laskemaan.

@Merten sheriffi linkkasi: https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006244551.html

Merivoimien neljä uutta laivaa rakennetaan turvallisuussyistä Raumalla – luvassa satoja uusia työpaikkoja: ”laidasta laitaan väkeä”

e6907a462ef6401fbde5311d6514d0b1.jpg

Pohjanmaa-luokan alukset rakennetaan Raumalla. (KUVA: Puolustusvoimat)

Julkaistu: 19.9. 20:31


”Tässä on se turvallisuuteen liittyvä erikoispiirre, että kaikki tapahtuu keskitetysti Raumalla.”

Maanpuolustus on maanpuolustusta, meripuolustusta unohtamatta, joten ei ole aiheellista puhua lottovoitosta, vaikka monitoimikorvettien vaikutus onkin täsmälleen sama.

Se jalostaa paatuneestakin telakkamiehestä hankolaisen keksin.

– Uskon, että länsirannikolla hymyillään nyt leveästi, sanoo toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa.

Syynä on Laivue 2022.

Heinimaa johtaa raumalaista telakkaa Rauma Marine Constructions, joka lyhennetään RMC, josta tulee mieleen rockyhtye. Rokki soi Raumalla, kun ensin tuumataan insinöörivetoisesti vuoteen 2022 asti ja sitten höylätään ja fiilataan kuin vain duunarit osaavat.

Se tarkoittaa, että Raumalle tarvitaan vahvistuksia: ensin lisää diplomi-insinöörejä ja insinöörejä suunnittelemaan, sitten hitsareita, sähkömiehiä, ilmastointiasentajia ja sisustusvarustajia.

– Laidasta laitaan väkeä, Heinimaa tiivistää tarpeen telakkakielellä.

– Kun suunnittelu päättyy vuonna 2022 ja rakentaminen alkaa, täällä on varsin paljon kiireistä väkeä, Heinimaa uskoo.

Valtioneuvosto valtuutti torstaina yleisistunnossaan Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen solmimaan merivoimien Pohjanmaa-luokan alusten laivanrakennussopimuksen ja taistelujärjestelmän hankintasopimuksen.

RMC sai edellisen. Se ei ollut yllätys, sillä taustalla olivat jo aiesopimus ja suunnittelusopimus. Kysymys oli vain siitä, kestävätkö pienehkön RMC:n rahkeet.

Taistelujärjestelmä hankitaan Ruotsista Saab AB:ltä eli Suomen potentiaaliset viholliset saavat tuta ”saabismin” sen kaikessa viheliäisyydessä.

Mutta laivat ruotsalaisia aseita uittamaan suunnittelee ja rakentaa suomalainen RMC Oy ja RMC Defence Oy Raumalla. Määräksi on ajateltu neljää, ja varsinainen rakentaminen ajoittuu porrastetusti vuosille 2022–2025.

Suunnittelutyö alkaa eli jatkuu heti.

RMC:n lisäksi työtä saavat osajärjestelmätoimittajat ja alihankkijat, joissa on suomalaisia ja ulkomaisia yrityksiä. RMC kokoaa sotalaivatyömaan äärelle Raumalle laajan verkoston osaamista.

Ja se tarkoittaa todellakin Raumalle.

– Tässä on se turvallisuuteen liittyvä erikoispiirre, että kaikki tapahtuu keskitetysti Raumalla, Heinimaa sanoo.

Turvallisuus tarkoittaa sotasalaisuuksien turvaamista, koska nyt rakennetaan sotalaivoja, ei ruotsinlaivoja, joissa lähtökohtaisesti mikään ei pysy salassa, syrjähypytkään.

Hankkeen hinta veronmaksajille on 1,3 miljardia euroa.

Mutta se myös tuo, työtä.

– Työllistävä vaikutus on 3 600 henkilötyövuotta, Heinimaa laskee.

– Jos se jaetaan kuudelle vuodelle, se tarkoittaa noin 600 hengen tasaista kuormaa. Omaa väkeä meillä on tällä hetkellä 120, vähän reilut.

– Tarkoitus on, että oma väki karttuu 150–200:lla.

Toimintamalli on siis niin sanotusti ”verkottunut”.

– Me (RMC) keskityimme kaupantekemiseen, hankkeen konseptin kehittämiseen ja perussuunnitteluun, Heinimaa selittää.

– Suunnittelun nyt jatkuessa meillä on verkostossa suomalaisia suunnittelutoimistoja, jotka osallistuvat suunniteluun, oli se sitten perussuunnittelua tai valmistussuunnittelua.

Heinimaan mukaan suunnittelu on niukkuusresurssi. Siellä tarvitaan koulutusta uusille ihmisille, muuntokoulusta toisilta aloilta tuleville, ja Heinimaa haluaa nähdä myös ”aitojen osaajien” palaavan alalle.

– Kivijalka on tietysti omat suunnittelijamme, jotka ovat tätä jo tehneet.

Kun varsinainen laivanrakentaminen alkaa, RMC:llä on omaa osavalmistusta, mutta painopiste siirtyy verkostoihin.

– Kun mennään lohkovalmistukseen ja runkoon, suomalaiset verkostoyrityksen huolehtivat niistä. Siellä on töissä suomalaista hitsaria ja varmasti myös muita EU-kansalaisia.

Varusteluvaihe on samanlainen.

– Sota-aluksessa kun ollaan, niin toimijat ovat kotimaisia, Heinimaa sanoo.

Hän muistuttaa sotalaivojen erityispiirteestä, tilojen ahtaudesta.

– Yksittäisellä hetkellä väkeä voi olla töissä rajoitetusti.

Alkuvaiheessa työllistävä vaikutus on matalampi, mutta kun valmistus alkaa, työntekijöitä tulee olemaan noin 500, ja parhaimmillaan 800.

– Länsirannikolla on verkostoyhtiöitä, ja pääkaupunkiseudulta saadaan lisää, Heinimaa sanoo.

Koska työ tapahtuu keskitetysti Raumalla RMC:n tiloissa, ja projekti kestää vuosikausia, tarvitaan asuntoja.

Tuomas Manninen
 
Se alukse

Vaikutus ja hyöty samaa luokkaa kuin poliisin ja tulkkien työllistyminen turvapaikka kriisin vuoksi.

Ei nyt ihan, koska tässä ostetaan turvaa Suomelle itselleen. Parempi näin kuin ostaa laivat marginaalisesti halvemmalla jostakin Keski-Euroopasta.

Tekstiiliketjusta, mutta ei varmaan hirmu kaukana tässäkään:

Valtion kannattaa suosia kotimaista koska kansantaloudellisesti voi laskea tavaran hinnaksi noin 40% ”listahinnasta”, muun palautuessa verojen kautta takaisin. Ulkomaille maksettu on 100% mennyttä rahaa.

Ts. Palautusprosentti on huomattavasti parempi kuin lotossa, ja sitäkin pelaa useampi miljoona suomalaista...
 
Odotan vielä sitä havainnekuvaa, jossa siilossa lymyää Tomahawk!

Nuo siilot ovat sitä kokoa, että sinne voitaisiin laittaa jetpackiin köytetty aktiiviressu kotitekoinen pommi sylissä. Kelpaako?
 
Oliko Twiitin kuva jo isona foorumilla? Ihan siltä varalta, että katoaa Twitteristä...

P.S. Gabrielit näyttäisivät olevan 20 jalan konteissa, eli kontti lienee ratkaisu myös maapattereilla - ei kiinteä ajoneuvoasennus. @Rannari

1568920161200.png
 
Olisiko liian hurjaa ajatella, että Gabrielien paikalle saisi myös Nemo Containerin? Suojataan alusilmatorjunnalla rannikkojääkärien maihinnousu ja annetaan samalla tulitukea kranaatinheittimillä, kun päätykki on siihen hieman köykäinen.
 
  • Tykkää
Reactions: ctg
Oliko Twiitin kuva jo isona foorumilla? Ihan siltä varalta, että katoaa Twitteristä...

P.S. Gabrielit näyttäisivät olevan 20 jalan konteissa, eli kontti lienee ratkaisu myös maapattereilla - ei kiinteä ajoneuvoasennus. @Rannari

Katso liite: 33012

Saisikohan saman paketin istutettua myös Haminan peräkannelle? Ainakin koon pullesta onnistuu.
 
Back
Top