Laivue 2020

No voihan asian noinkin ilmaista... Mutta kyseessä on kuitenkin osaamisalue, josta kotimainen osaaminen ei ole pahasta. Toivottavasti saavat järjestelmät toimitettua LV2020 -hankeaikataulussa.
Oletusarvo kehitystyön onnistumiselle pitäisi olla varsin hyvä. Voisin kuvitella, että lähetin-/vastaanotinyksiköiden ja muiden komponenttien osalta Patria tukeutuisi sopiviin alihankkijoihin. Sonareiden teknologiasta iso osa alkaa olla softalla aikaansaatuja ja signaalikäsittelyyn Suomessa ja Patrialla on hyvä osaaminen.
 
Joko foorumille alkaa hahmottumaan, miksi aluksesta tulee semmoinen kuin tulee? Selvä halveksunta, jota on osoitettu kotimaisten asiantuntijoiden työlle, kertoo nimenomaan ko henkilöiden omasta suppeasta tietämyksestä näistä asioista.

Pohjanmaa-luokan aluskokonaisuus tulee herättämään maailmalla myös kaupallista kiinnostusta. Nyt kyse vain siitä, ettei jollakin kansallisella kömpelyydellä tai byrokratialla estetä erinomaisen tuotteen myyntimenestystä. Neuvostoliittoa rajoittamassa ei enää ole. No, SKP on... mikähän siinä on kun ne ei halua duunareille työtä?
 
Joko foorumille alkaa hahmottumaan, miksi aluksesta tulee semmoinen kuin tulee? Selvä halveksunta, jota on osoitettu kotimaisten asiantuntijoiden työlle, kertoo nimenomaan ko henkilöiden omasta suppeasta tietämyksestä näistä asioista.

Pohjanmaa-luokan aluskokonaisuus tulee herättämään maailmalla myös kaupallista kiinnostusta. Nyt kyse vain siitä, ettei jollakin kansallisella kömpelyydellä tai byrokratialla estetä erinomaisen tuotteen myyntimenestystä. Neuvostoliittoa rajoittamassa ei enää ole. No, SKP on... mikähän siinä on kun ne ei halua duunareille työtä?
Mihin perustat tämän väitteesi, että kaupallista kiinostusta alkaa tulemaan. Saman verran totuuspohjaa olisi sillä jos sanoisi ettei ketään tule kiinnostumaan. Ota jo ne sinivalkoiset lasit pois päästäsi ja katsotaan mikä on tulemma. Ihan hienoa toki jos asiakkaita löytyisi.
 
Viimeksi muokattu:
Mihin perustat tämän väitteesi, että kaupallista kiinostusta alkaa tulemaan. Saman verran totuuspohjaa olisi sillä jos sanoisi ettei ketään tule kiinnostumaan. Ota jo ne sinivalkoiset lasit pois päästäsi ja katsotaan mikä on tulemma. Ihan hienoa toki jos asiakkaita löytyisi.
Näin äkkiseltä mietittynä valtiot jotka tarvitsevat jäävahvistettuja miinoittamiseen kykeneviä fregatteja/korvetteja ovat aika vähissä
 

"Squadron 2020 shows that we are relevant when it comes to digitalization, when it comes to command and control and management system, weapon integration, sensors, be able to take care of the full integration of probably the best naval ship that come to be built in the years to come. "
Ei kai omakehua tarvitse boldata? Jos joku, joka ei ole suoraan hyötymässä ko hankkeesta kertoisi moista, olisi se huomion arvoista.

Tässä poikkeuksellisesti, ettei tarvitse rekata tai sietää huikeaa popup-ansaa.
Saab AB (publ) (SAABF) CEO Håkan Buskhe on Q3 2019 Results - Earnings Call Transcript
Oct. 22, 2019 11:09 PM ET

And of course, GlobalEye, that is also another huge program. We will deliver the first aircraft, according to the contract, in time according to budget in the end of first quarter next year.
The market and the market situation, it's a positive market for Saab as I've said many times now, maybe not so positive for the rest of the world. But due to the change of, if I may say, behaviors between world leaders and nationalism and other things, change in trade discussions, the security investment have increased, especially in the western world. And NATO a couple of years ago took a decision to go to 2% of gross national product. 20% of those 2% should be investment in systems and hardware. That is a little bit higher. And Sweden, as you also know, have decided to go on that road as well. So we can see a stable, growing market.

On the other hand, of course, as I always have said, a world in turmoil and in extreme is not good for anyone. But most of our customers or all of the customer, at least that we are facing and selling to, they would like to defend their way of living and not start a war to increase and avoid increased security and avoid conflicts.
And to be able to meet that, you need to be technically relevant. No one is buying from a company or a company like Saab if you don't have technically relevant products. And during my 9 years, I can -- have seen a huge development of the -- of technology connected to defense, but also others. And due to that we have doubled our investment in R&D, we are now ready to deliver on the demands that our customer have.

So we have a unique portfolio. The demand is there. And you can see on the figures that are captured that. It doesn't mean that we are not facing competition, but not facing a hard market from a competitive perspective, but I see that we -- it's a huge interest to work together with us.

Some of the events during this year and this quarter, of course, the contract to the Finnish Navy, and I have a special slide on that, in surveillance, support and service and Dynamics, huge demand on our support weapons. And that's also something we have put lot of effort to build the next generation of those type of weapons.

U.S. is growing, not just the trainer program, but also our business in the United States and a big program like G/ATOR. It's a radar that we have been involved in for many years. Now it's full production phase on that. And also some support and service contract being signed and continuous high demand for Carl-Gustaf and AT4. And so that's a good base for the future.
Squadron 2020 shows that we are relevant when it comes to digitalization, when it comes to command and control and management system, weapon integration, sensors, be able to take care of the full integration of probably the best naval ship that come to be built in the years to come.

And it's the Finnish government and the Finnish Navy that have awarded these new frigates. And as you can see, there are sensors, there are command and control, there are communications or tactical. And earlier, we also won the light torpedo competition. And that proves that Saab have a good product and the next generation, the way of working, building and integration of sensors and fire control.
And it's not just in Sweden and for Finland we're doing that. We are also leading that work in Australia and around the world. So it's a network where we develop this type of products.
Some financials, and Magnus will go back to that. The quarter, extremely strong. Of course, you can always argue when a big order is coming or not. But in a way, we should not be ashamed of that, that it stands up in Q3, but also the underlying order value is good.

Sales. And sales for us is mainly the conversion of our order backlog and into sales. As you know, we are working with percentage of completion in many of our activities. The only exemption is mainly Dynamics. So it shows that we are meeting our milestones and also that we can convert the sales into profit. And that's in line what we have told the market already in 2016 on the journey towards those 10%. And again, I would like to underline that some of our business units should earn more than 10%. Some due to contractual issues and time will have a little bit less and -- but we will come to those 10% in due time.

Saab sai hyvän paketin. Silti vähän kiinnostaisi kuulla julkisesti, miksi RBS sai köniin. Se oli paha musta silmä. Sen sijaan muuten menee tosi hyvin, CG/AT4, T-X, tutkat, TP47, LV2020.
 
Viimeksi muokattu:
Laivue 2020:n kaupalliseen kiinnostukseen on todella pitkä matka.
Tuon jäävahviste+miinat-lisäksi voi katsoa kuinka omahyväistä on telakkateollisuus sotalaivojen osalta ympäri maailman.

Toki piirrustusten myyminen on vaihtoehto. RMC:stä ei ihan helpolla tule muille sotalaivojen tekijää. Ei meinannut saada edes käynnistyslupaa täältä ja vielä on aloittamista vaille valmis itse rakentaminen.

Saab saattaa korjata suurimman hyödyn monimutkaisen kokonaisuuden integroijana. Tulevia kauppoja ajatellen. Se olisikin ehkä parempi vaihtoehto myymään Laivue 2020:tta ulos kuin vain RMC/Patria.
Kohteina realistisia Ruotsi ja Puola. Jälkimmäinen katselee käytettyjä, mutta aikataulu on vasta 10 vuoden päästä joten mahikset on edulliselle Laivue 2020-näytöille.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top