Viimeiset 40 vuotta itämerellä voidaan jakaa karkeasti 4 erilaiseen geopoliittiseen vaiheeseen millä kullakin on ollut vaikutuksensa Merivoimien strategiaan. On jopa juhlittava asia että nämä muutokset eivät ole johtaneet kansainväliseen kovapanosammuntaan vaan ovat tapahtuneet rauhanomaisesti. Pysyvänä haasteena on ollut aina demilitarisoitu Ahvenanmaa, mikä valmistaudutaan ottamaan haltuun heti sodan ensitunteina. Mutta kuitenkin, ei ole mielekästä vetää Merivoimien suunnitteluosastoa kölin alta, kun maailma muuttuu aina kun saadaan vanhaan maailmaan suunniteltu paatti varusteltua ja merelle. Nämä neljä vaihetta ovat:
1. Kylmä sota ja Neuvostoliiton dominoiva asema Itämerellä. Suomen paikka idän ja lännen välissä: Merivoimien strategiana oli estää Neuvostoliiton maihinnousu Suomen etelärannikolle ja Ahvenanmaalle osana Suomen taistelua olemassaolostaan. Suunnittelun painopisteenä oli rannikkojoukot, rannikkotykistö, miina-alukset ja pienet ohjusveneet.
2. Kylmän sodan päättyminen, historian loppu, Baltian vapautuminen ja Itämeren rantavaltioiden EU- jäsenyys pl. Venäjä: Baltian vapautuminen paransi tuntuvasti Suomen asemaa, Suomenlahden etelärannalla oli nyt ystävällinen kansa. Neuvostoliiton kanssa harjoitetun bilateraalikaupan romahtaminen ja Suomen EU- jäsenyys sekä talouden länsiorientoituminen nostivat länteen suuntautuvien meriväylien merkitystä entisestään. Kauppamerenkulun turvaaminen teki tuloaan maihinnousun estämisen rinnalle tärkeimpinä kysymyksinä Merivoimien strategiassa. Venäjä oli heikoimmillaan ja tätä murrosaikaa leimasi epäonnistunut ITA Tuuli.
3. Puolan ja Baltian maiden Nato jäsenyys, kriha- aika ja Venäjän revansismi. Suomen asema parani entisestään kun Baltia ei ollut enää "löysästi kiinni". Venäjän toteuttaman yllätysmaihinnousun todennäköisyys laski entisestään Suomen Nato- ja EU-maiden kanssa harjoittaman yhteistyön ja tilannekuvan jakamisen myötä. Käytiin Afrikan sarvessa torjumassa merirosvoja miinalaiva Pohjanmaalla ja saatiin käsitys kv-operaatioihin soveltuvan aluksen vaatimuksista. Samalla läntisten meriyhteyksien merkitys kasvoi entisestään, "Suomi on saari". Venäjän revansismin myötä uuden alusluokan suunnitteluperiaatteita ohjasivat perinteisen miinoittamiskyvyn lisäksi kauppamerenkulun turvaaminen, taistelun ulottaminen eteläiselle Itämerelle, riittävä tulivoima ja seviytymiskyky. Tähän ajankohtaan perustuu Pohjanmaa- luokan "korvettien" suunnittelu. Ohessa mainio video Merivoimilta:
4. Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja Suomen (+Ruotsin) Nato- jäsenyys. Itämerestä tulee pian "Nato-lake". Pohjoismaiden keskinäisen puolustusyhteistyön syventämiseltä on nyt poistunut kaikki pidäkkeet. Neljän pohjoismaan ilmavoimien aiesopimus Pohjolan Ilmavoimista on vasta alkua. Suomen ja Viron merivoimat valmistautuvat sotatilanteessa sulkemaan Venäjän laivaston pussinperälle Kronstadtin tukikohtaan yhdistämällä tilannekuvansa ja koordinoimalla meritorjuntaohjusten tulenkäytön. Kaliningrad on Nato-maiden ympäröimänä saarekkeena Itämerellä. Venäjä on täysin alakynnessä luulenpa että Venäjä joutuu tämän hiljaa hyväksymään ja käyttämään vähenevät resurssinsa jatkossa muualle kuin Itämeren laivastoon. Suomella taas on kohta käytössään hyvin Nato-liittolaisten kanssa yhteistoimintaan soveltuva alusluokka. Itse pohdin sitä että onko aluksien miinoittamiskyky nykyisessä mittakaavassa enää tarpeellinen ja pitäisikö osa varustaa useammalla mk41 siilolla sekä Tomahawk- risteilyohjuksilla voiman projisointiin syvälle Venäjän alueelle sotatilanteessa.