Laivue 2020

Ei. Missouri laukaisi silput ja Jarretin automaattimoodissa oleva Phalanx ampui sitä silppua ohjuksen sijaan. Brittien alus sitten ehti viimeisellä sekunnilla ampumaan Sea Dart salvon ja pelastamaan päivän.

Tietääkseni ohjus oli kauempana kun se ammuttiin alas. Sea Dartilla oli tietääkseni melko iso minimietäisyys. Ja brittihävittäjä ampui sen alas koska se oli brittihävittäjän vastuusektorilla. Ei siksi että kukaan muu ko. alusosastossa ei olisi pystynyt.
 
Tässä monikulttuurisessa Suomessa on turha edes miettiä mitään Kalevalalaisia nimiä aluksille.
AkillesKatanpää-luokan tyyppisiä typeriä nimiä lienee tiedossa jatkossakin.
 
Mielipiteitä on monia. Musta noi Katanpää, Vahterpää, Purunpää ja oliko niitä vielä muitakin on ollu ehkä parhaimmat alusten nimet mitä on. Itse en laittaisi henkilöiden nimiä ellei sitten löytyisi esim sota-ajoilta oikeasti merkittäviä tekoja tehneitä tyyppejä enkä nyt tarkoita mitään jees jees amiraaleja vaan arvoon katsomatta. Eikä mielellään ruotsinkielisiä vaikka saattavatkin kuulostaa hyviltä ja tasapuolisuuden nimissä meillä kuitenkin on jo se färssi fabiani ja pari muuta. Tietty meriaiheinen pitäisi myös olla.
 
Eihän niille korveteille ole pakko mitään paikkojen tai ihmisten nimiä antaa. Esim. Royal Navyn Type 45-luokan hävittäjille on annettu sellaisia nimiä kuin Daring ja Dauntless (adjektiiveja), sekä Diamond, Dragon ja Defender (substantiivejä, mutteivät minkään nimiä). Kunhan ei vaan miksikään turskaksi tai lahnaksi nimetä. Suur-Suomi-luokan superkorvetit tulevat taatusti olemaan myös vientimenestys. :cool:
 
Tietääkseni ohjus oli kauempana kun se ammuttiin alas. Sea Dartilla oli tietääkseni melko iso minimietäisyys. Ja brittihävittäjä ampui sen alas koska se oli brittihävittäjän vastuusektorilla. Ei siksi että kukaan muu ko. alusosastossa ei olisi pystynyt.

Onhan se voinut olla lähellä jenkkialuksia mutta hiukan kauempana briteistä?
 
Nevanlinna olisi satamakaupunki kuten Viipuri ja Koivistokin.
:)
Pysytään nyt kuitenkin Tarton rauhan rajojen sisäpuolella. Ei meidän tarvitse yrittää uhota kovemmin kuin naapurit.
Onhan se voinut olla lähellä jenkkialuksia mutta hiukan kauempana briteistä?
Mahdollista, mutta en pidä sitä todennäköisenä. Saattoalukset pyrkivät sijoittumaan aina vastuusuuntaansa saatettavasta osastosta.
 
Jos oikein haluaisi venäläisiä ärsyttää, niin:

01 Nevanlinna
02 Pähkinälinna
03 Äänislinna
04 Käkisalmi
 
Mahdollista, mutta en pidä sitä todennäköisenä. Saattoalukset pyrkivät sijoittumaan aina vastuusuuntaansa saatettavasta osastosta.

Aika hyvissä ajoin on ammuttu silput jos maali oli vielä taistelulaivan edessä olleen ohjushävittäjän alueilmatorjunnan ulottuvissa.Toisaalta?
 
Nevanlinna olisi satamakaupunki kuten Viipuri ja Koivistokin.
:)
Äänislinna vielä neutraalina nimenä :D

edit: tulikin jo

edit 2: voisi olla myös ulkomaan kaupunkeja + vuosiluku
esim
Moskova 1610
Praha 1648
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
@fyysikko

Se, että omasuojajärjestelmä laukaisee harhautusmaaleja, ei tarkoita, että se peittäisi aluksen oman tulenjohtojärjestelmän käytön.

Otetaan nyt esimerkkinä: http://defense-update.com/20060304_decoys-navy.html

Distraction is used to prevent engagement by enemy missiles that are searching for targets. The missile detects the medium-range decoys as legitimate targets, causing its seeker to “lock on” them instead of the ship. MRCR medium range decoys are used for distraction defense. These lightweight chaff rockets are equipped with a programmable electronic timer to generate realistic targets, a few thousand of square meters in size, at ranges between 500 and 2000 meters from the ship.

Seduction is used when the missile has achieved radar lock-on the ship. These decoys use rapid blooming chaff, which, when deployed at optimum locations, create huge “targets” that should attract the missile seeker and deflect it away from the ship. The BT-4 short range rockets generate huge targets, many thousands of square meters in size, almost instantaneously. To become realistic and effective against heat seeking missiles, such targets should also include heat sources, which are provided by the Heatrap decoys, operating at very short ranges, from 50 to 600 meters.

Näitä ei siis yleisesti ammuta aluksen ja ohjuksen väliin, koska ohjus vain lentäisi harhamaalin lävitse ja lukittuisi alukseen uudelleen. Ne ammutaan siten, että kuten tekstissä sanotaan, harhauttaisivat ohjuksen POISPÄIN aluksesta.

Tässä hyvä kuva silppuharhautuksen käytöstä (s.341 ja etenkin s.342 näyttää periaatteen hyvin):

https://books.google.fi/books?id=CjmEBP4GWwoC&pg=PA339&lpg=PA339&dq=CIWS+and+decoys&source=bl&ots=iJFQSN5vGF&sig=EGjkVk5F_UvXG1mYFa-O8vdRcpU&hl=en&sa=X&ved=0ahUKEwjwpbm_lefSAhUEOpoKHRVbC-QQ6AEIOTAE#v=onepage&q=CIWS and decoys&f=false

Jos silppuharhautus ei toimi, se ei estä käyttämästä aluksen asejärjestelmiä.
Hyvä linkki, jos tarkoitus on tarkastella vanhemman polven mutta vielä käytössä olevien hakupäiden harhauttamista. Minä kuitenkin puhuin tulevien korvettien koko käyttöiän toimivuudesta, joten oletin ohjusten olevan jo huomattavasti parempia, eli niitä joita jo nyt suunnitellaan. Eivät ne vaihda mihinkään "houkuttelevampaan" maaliin sellaisen yhtäkkiä ilmestyessä tyhjästä, vaan tekevät niin ainoastaan jos nykyinen maali ensin katoaa näkyvistä. Tarvitaan siis ensin este kaikille ohjuksen sensoreille kohteen ja hakupään väliin, ja sen läpi lennettyään hakupäällä tulisi olla useita yhtä houkuttelevia maaleja joista se voi valita vain yhden, joten todennäköisyys valita todellinen alus olisi pieni. Lisäksi hakupäät tulevat olemaan / ovat jo kuvantavia, sekä näkyvän optiikan että IR osalta, miksei UV:kin. On aivan selvä että tällainen este estää signaalien ja siten sensorien toiminnan molempiin suuntiin, eikä vain toiseen.
En siis ole kovin kiinnostunut pelkkää tutkaa (tai kuumimpaan kohteeseen hakeutuvan IR-hakupäätä) käyttävän ohjuksen hakupään harhauttamisesta, koska sellaisia ei varmaankaan kovinkaan pitkään enää käytetä. Kuvantavalle minkään houkuttelevamman luominen ei onnistu, koska siihen on jo etukäteen ohjelmoitu maalin ominaisuudet, eikä se valitse sitä kuuminta tai suurinta, vaan sen mikä vastaa muodoltaan maalia jostain kuvakulmasta katsottuna koosta riippumatta, ja liikkuu kuvakulman edellyttämään suuntaan. Eli todelliset laivat eivät kulje vauhdilla sivusuuntaan, minkä oletan tulevien ohjusten algoritmien huomioivan. Toki jos maalitettaisiin ilmatyynyalusta algoritmi olisi erilainen.

Mikäli ensimmäinen lainaamasi pätkä kertoo oikein harhautuselementtien etäisyyden laivasta 500-2000 m, on jälkimmäisen linkkisi kuva 18.10 naurettava hakupään etsintäalueen koon osalta, ollen vain samaa suuruusluokkaa. Ohjus ei osuisi mihinkään ilman harhamaalejakaan jos hakualue olisi noin naurettavan pieni, ellei puhuta joitain vanhentuneen tekniikan komento-ohjattavista.
 
Onko tulevaisuudessa miinoilla enää sijaa. Haiskahtaa siltä, että niille annetaan iso rooli merivoimissa koska niitä on perkeleesti. Ruotsikin ilmeisesti pitää niitä menneiden aikojen aseina. Mitä kaikkea muuta saataisiin mahdutettua korvetteihin jos nuo mustat isot munat siirrettäisiin jo museoihin ja historiankirjoihin?
 
Niin...onhan ko. kirja julkaistu niinkin kaukana menneisyydessä kuin 2011... :p
 
Suuntaus on varmaan kohti herätemiinoja mutta ei kai miina-ase mihinkään häviä. Ruotsista en ottaisi esimerkkiä. Siellähän on luovuttu monenmoisesta muustakin turhakkeesta kuten tykistöstä ja Merivoimien alusten it-ohjuksista. Voi olla että järkiintyessään ostavat vielä miinojakin Suomesta :)
 
Niin...onhan ko. kirja julkaistu niinkin kaukana menneisyydessä kuin 2011... :p
Miten julkaisuvuosi liittyy mihinkään?
Eiköhän sisältö ole olennaisempaa.
Silloin Venäjällä ei vielä ollut superohjuksia?
Ei kai ole järkevää olettaa että siellä päin ollaan ikuisesti läntisestä kalustosta 30+ vuotta jäljessä, joten ei tässä enää mitään sikkitoukkia kannata varautua torjumaan.
 
Ei kai ole järkevää olettaa että siellä päin ollaan ikuisesti läntisestä kalustosta 30+ vuotta jäljessä, joten ei tässä enää mitään sikkitoukkia kannata varautua torjumaan.

Silkkitoukkakin on Super jos se tehdään Venäjällä :)
 
Onko tulevaisuudessa miinoilla enää sijaa. Haiskahtaa siltä, että niille annetaan iso rooli merivoimissa koska niitä on perkeleesti. Ruotsikin ilmeisesti pitää niitä menneiden aikojen aseina. Mitä kaikkea muuta saataisiin mahdutettua korvetteihin jos nuo mustat isot munat siirrettäisiin jo museoihin ja historiankirjoihin?
Uskoisin olevan. Eivät nykyiset alukset kestä miinaräjähdyksiä yhtään entisiä paremmin, pikemminkin päinvastoin. Toki niistä voisi saada tehokkampia jos osaisivat tarvittaessa itse hakeutua lähistölle tulevaan maaliin eivätkä vaan odottaisi maalin tulevan miinan luo. Siis vähän niinkuin etukäteen veteen laitettava torpedo odottamassa laukaisun aiheuttavaa herätettä.

Korvetteihin saadaan mahtumaan ihan se mitä halutaan miinoista huolimatta. On paljon ratkaisevampaa mihin on varaa, ja olemassa olevien miinojen ylläpito/uudistaminen lienee aika edullista niihin vaihtoehtoihin verrattuna.
 
--
En siis ole kovin kiinnostunut pelkkää tutkaa (tai kuumimpaan kohteeseen hakeutuvan IR-hakupäätä) käyttävän ohjuksen hakupään harhauttamisesta, koska sellaisia ei varmaankaan kovinkaan pitkään enää käytetä.

Ai ei käytetä kovin pitkään? Tutkipa huviksesi, mitä aseita venäläiset asentavat uusiin lentokoneisiinsa ja laivoihinsa.

P-800 Oniks

Kalibr

Kh-35

Brahmos

Kh-38

Tule rapotoimaan, kun löydät venäläisen vesille lasketun aluksen, jonka pintatorjuntaohjuksessa on aktiivitutkalla ja ir:llä varustettu hybridihakupää. Jos venäläiset saavat sellaisen aikaiseksi joskus 25 vuoden kuluttua, niin se on sen ajan murhe. Sittenkin ohjus muodostaisi suhteellisen vähäistä uhkaa, koska rinnalla olisi huomattavasti laajemmassa käytössä näitä hieman vanhempia ohjuksia.

Kuvantavalle minkään houkuttelevamman luominen ei onnistu, koska siihen on jo etukäteen ohjelmoitu maalin ominaisuudet, eikä se valitse sitä kuuminta tai suurinta, vaan sen mikä vastaa muodoltaan maalia jostain kuvakulmasta katsottuna koosta riippumatta, ja liikkuu kuvakulman edellyttämään suuntaan. Eli todelliset laivat eivät kulje vauhdilla sivusuuntaan, minkä oletan tulevien ohjusten algoritmien huomioivan. Toki jos maalitettaisiin ilmatyynyalusta algoritmi olisi erilainen.

--

Sekin on etu, jos kuvantavaa hakupäätä voidaan estää tähtäämästä osumaa tarkoin. Osuma ei välttämättä tule aivan kriittisimpään kohtaan, vaan esimerkiksi helikopterihangaariin tai matruusien makuutiloihin.
 
Back
Top