Suomi ei ole saari
Suomen Sotilas | 23.04.2018 |
Pääkirjoitus
Maantiede ei muutu. Niinpä Suomesta ei tule saarta, vaikka joku murtovesimerimies niin kuinka väittäisi.
Suomi ei ole saari missään mielessä, ei fyysisesti eikä kuvainnollisesti. Valtiontalouden ja maanpuolustuksen kannalta vahingollista Laivue 2020 -hanketta kuulee usein kuitenkin perusteltavan päinvastaisella väitteellä. Suomi on muka saari, jonka huoltoa ja ulkomaankauppaa ei voida hoitaa kriisitilanteessa kuin meriteitse, ja sen takaaminen olisi muka sitten mahdollista neljällä erittäin haavoittuvaisella korvetiksi kutsutulla fregattiluokan aluksella. Väittämä on absurdi ja sisäisesti ristiriitainen, ja pelkkä vilkaisu karttaan riittää paljastamaan, että se ei ole tosi. Surkuhupaisinta on se, että teemme vain saman virheen uudelleen. Panssarilaivatkin osoittautuivat virheinvestoinniksi. Pahinta on se, että sodan kuva on muuttunut satametriselle sota-alukselle entistäkin synkemmäksi Itämeren kokoisella lätäköllä.
Mutta suomalaiset tietysti uskovat, kun upseeri sanoo. Toisaalta valtaosa suomalaisista taitaa muutenkin kuvitella, että Suomi on saari irrallaan muusta maailmasta. Usko mahdollisuuteen ylläpitää itsenäistä puolustuskykyä on Suomessa vahva. Eikä siihen sitten kukaan muu kuin suomalaisten valtaenemmistö uskokaan. Mutta se ei riitä. Suomi nimittäin ei ole saari, katsokaa vaikka karttaan.
Kyllä. Maailma on pallonmuotoinen, eivätkä suomalaiset ole valittu kansa. Meitä koskevat samat lainalaisuudet ja sama maantiede kuin muitakin. Nämä lainalaisuudet eivät muutu kansalaisaloitteilla eivätkä kansanäänestyksillä. Yksi lainalaisuus on se, että näin pienillä panostuksilla maanpuolustukseen ei voi ylläpitää kuin joko uskottavaa tai itsenäistä puolustuskykyä. Molempia emme voi saavuttaa.
Turvallisuus ei sitä paitsi synny pelkistä korveteista kaijassa ja hävittäjistä hallissa. Pitää olla myös varoja ja edellytyksiä käyttää niitä. Sotilaallinen turvallisuus on vain pieni osa kansakunnan turvallisuudesta. Turvallisuuden tärkein tae on vakaa talous ja tuottavuus. Ilman vahvaa taloutta ei ole varaa lopulta edes valtion päätehtävän – turvallisuuden – ylläpitämiseen. Kun maan talous on niin kuralla kuin se on Suomessa ollut jo yli kymmenen vuotta, tulisi maan poliittisen johdon pohtia tarkoin jokaista miljardia, jonka se suuntaa julkisiin hankkeisiin, olipa kyse sitten sosiaalimenoista ja koulutuksesta, infrastruktuurista tai turvallisuudesta.
Pahinta on siiloutuminen, eli vallassa olevien piiloutuminen todellisuudelta oman hallinnonhaaransa budjetin taakse. Todellisuudessa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kenties vielä pahempaa on oppositiopopulismi; lupaukset siitä, että mitä vaan voidaan aina rahoittaa ottamalla lisää lainaa ja laittamalla tuottavimmat kansalaiset – nämä niin kutsutut hyvätuloiset – maksamaan lainat ja vaalilupaukset lisäveroilla muutenkin maailmanennätystasoa olevien verojen päälle. Se ei voi jatkua loputtomiin. Vahvakin selkä katkeaa, kun kylliksi kuormitetaan. Suomi nimittäin ei ole saari. Yhä useampi nettoveronmaksaja tai sellainen, josta olisi voinut tulla tuottava kansalainen, pakkaa laukkunsa ja häipyy lopullisesti. Suomessa ei palkita ahkeraa menestyjää. Häntä rangaistaan.
1,2 miljardia euroa on valtava rahasumma. Se tuntuu velkaantuvan maan taloudessa. Suomen turvallisuus lisääntyisi enemmän jo pelkästään jättämällä käyttämättä tämä rahasumma kokonaan. Se olisi kaikki kansantaloudessa lisäämässä veronmaksajien ostovoimaa ja vahvistamassa Suomen julkista taloutta, jotta sitä rahaa voitaisiin sitten käyttää oikeasti turvallisuutta parantaviin hankkeisiin. Tällaisia hankkeita tuiki tärkeiden puolustusmenojen – vaikkapa Puolustusvoimien vakavan henkilöstövajeen korjaamisen – lisäksi voisivat olla vaikkapa infrastruktuuri- ja väylähankkeet. Mikä olisi Suomen turvallisuuden, huoltovarmuuden ja kansantalouden kannalta tehokkainta, ostaa neljä pientä sota-alusta vai sijoittaa rahat vaikkapa Helsinki–Tallinna-tunneliin, Jäämeren ratahankkeeseen, Suomen ja Ruotsin välisten maaliikenneyhteyksien kehittämiseen tai vaikkapa Pohjanlahden satamien syöttökyvyn parantamiseen?
jaakko.puupera(at)suomensotilas.fi
PS. Suomi on sata vuotta veljessodan jälkeen oikein tutkimusten mukaan maailman onnellisin maa. Se on hieno juttu. Mutta olisi kiva tietää, miksi nuorisomme lupaavin ja tuotteliain osa lähtee ilmaisen koulutuksen saatuaan maasta, pois lukien ne, jotka ovat jo lähteneet. Se on pieni joukko, mutta se tulee meille kalliiksi. Se on turvallisuusuhka, josta Suomessa ei puhuta ja johon ei puututa. Se ei poistu maastamuuttoverolla eikä sääntelyllä ja sanktioilla. Vapaa maa muodostuu nimittäin vapaista kansalaisista ja hyvin koulutetuista ihmisistä, ja se saa heihin investoidun rahan takaisin moninkertaisesti vain kannustamalla ja antamalla toiminnan vapautta. Ei lannistamalla ja vahtimalla. Vapaus luo vaurautta. Olemme kenties sitten onnellisia, mutta olemmeko vapaita?
Kuvituskuva: Venäjän Baltian laivastoon kuuluva стерегущий-luokan korvetti “Stoiki”, jonka Nato luokittelee yli 104,5 metrisenä ja 2200 tonnisena fregatiksi. Venäjän laivastolla on näitä uusia korvetteja Itämeren laivastossa nyt neljä ja kaksi uutta on valmistumassa. Kuva: Alex Fedorov, wikimedia commons -lisenssillä.
Avainsanat:
laivue 2020,
Maanpuolustus,
Merivoimat