Laivue 2020

Raskaampi it-ohjusjärjestelmä ja sutovarustuksen täydentäminen ovat hyviä vaihtoehtoja. Sekä tietysti UAV/AUV-osasto. Mahdottomia ei tietysti voi haaveilla kun jonkinlainen uusi alusluokkakin pitäisi hankkia.
Ettei vaan nälkä kasva syödessä? IT ja suto on juurikin nousemassa nextille levelille, kun Umkhonto+eimitään tilalle tulee ESSM ja syvyyspommien tilalle/lisäksi tulee torpedot.
 
Sutopuolella jää nähtäväksi esim. sonarien tilanne. on esitetty että aluksilla pitäisi olla jopa kolme eri sensoria em. hommaan. Runkosonar ja syvyytettävä sonar sekä vielä hydrofonikaapelikin. Jos nuo kaikki katsotaan tarpeellisiksi niin saadaanko ne heti hankittua? It toki paranee reippaasti Umkhontoon verraten mutta aina voidaan haluta enemmän. Joku SM-6 on toki varsin epätodennäköinen hanke. Ja lentävien sekä vetenalaisten vehkeiden tekniikka kehittyy kohisten. Siltäkin rintamalta on helppo keksiä kehittämisen tarpeita.

Aika näyttää miten paatteja jatkossa kehitetään. Ehkä korvetit ovat se kori johon munat jatkossa kerätään. Tai sitten eivät ole :D
 
No niin, näyttää käyneen juuri niin kuin täällä spekuloitiin. Eivät olleet hommat niin Mission Accomplished kuin Niinistö twiittaili.

Merivoimien jättihanke uhkaa viivästyä kuukausilla hallituksen eron takia
Oikeuskansleri pohtii, voiko toimitusministeristö päättää satojen miljoonien eurojen arvoisista kaupoista.
MERIVOIMIEN strateginen jättihanke neljän uuden sotalaivan rakentamiseksi saattaa viivästyä. Syynä on Juha Sipilän hallituksen ero ja muuttuminen toimitusministeristöksi.

Puolustusvoimat on valmistellut jo pitkälle Pohjanmaa-luokaksi nimitetyn alusluokan rakentamisen. Muun muassa aluksiin asennettavat ohjukset ja torpedot on valittu.

Tällä hetkellä puuttuu vain lopullisen rakentamissopimuksen tekeminen Rauman telakan kanssa ja laivojen taistelujärjestelmän valinta. Molemmat hankkeet ovat loppusuoralla.

ONGELMA on nyt se, että Pohjanmaa-luokan rakentaminen maksaa yhteensä 1,2 miljardia euroa. Hinnasta vajaa puolet tulee rakennuskustannuksista.

Kysymys on siitä, saako toimitusministeristö päättää näin isosta asiasta. Asia on nyt oikeuskanslerin pohdittavana.

”Tällä hetkellä selvitetään oikeuskanslerin toimistosta, että onko tämä niin iso päätös, että voidaanko sitä viedä eteenpäin”, sanoo strategisten hankkeiden ohjelmajohtaja Lauri Puranen puolustusministeriöstä.

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti on tiedottanut, että toimitusministeristö voisi hoitaa vain välttämättömiä juoksevia rutiiniasioita ja sellaisia kiireellisiä asioita, joiden ratkaisua ei voida siirtää uudelle hallitukselle. Satoja miljoonia euroja koskevia päätöksiä ei voi hevin kutsua rutiiniratkaisuiksi.

Oikeuskanslerilta on pyydetty vastausta ensi viikon alkuun mennessä. Vaikka vastaus olisi myönteinen, sitä seuraa vielä poliittinen harkinta.

”Sen jälkeen kun se tulee valtioneuvostoon, pitää varmaan selvittää poliittinen halu tehdä päätöksiä”, Puranen sanoo.

Voi olla, että päätös halutaan jättää eduskuntavaalien jälkeen muodostettavalle uudelle hallitukselle.

”Meidän pitää siten varautua useamman kuukauden viivästykseen.”

UUSIEN sotalaivojen rakentamissopimuksen tekeminen on jo nyt lähes vuoden myöhässä. HS kertoi viime kesänä, että neuvottelut Rauman telakan kanssa olivat jumiutuneet, koska Puolustusvoimat halusi varmuuden siitä, että pienen telakan rahkeet riittävät alusten rakentamiseen.

”Meillä on osin rakentamissopimusneuvottelut kesken. Viimeisiä yksityiskohtia vielä selvitellään telakan kanssa. Tämä on ollut aika hidasta vääntämistä”, Puranen sanoo.

Taistelujärjestelmä lienee käytännössä jo valittu, vaikka Puranen sanookin, että kilpailu on periaatteessa käynnissä ja ”ketään ei ole vielä hylätty pois”. Kalkkiviivoille on yltänyt kolme kilpailevaa järjestelmää.

Suunnitelmien mukaan runsaat sata metriä pitkien sotalaivojen rakentaminen alkaa vuonna 2021. Kaikkien neljän pitäisi olla valmis vuoteen 2028 mennessä.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006036711.html
 
Röhönaurua kaikkien aikojen puolustusministeristä puhuville. :ROFLMAO:

Ei kun vaan lakki ojossa uuden hallituksen muodostajan luo pyytämään myötämielisyyttä hankkeelle, jonka tiiman annettiin valua loppuun.
Seuraava puolustusministeri saa näillä näkymin piikkiinsä sekä alukset että hävittäjät. SDP on jo mahdollisesti osoittanut halua tinkiä erilaisista numeroista.

Onnittelut asian uuteen poliittiseen harkintaan saattamisesta.
Jos jokin muuttuu huonommaksi saa tekijät syyttää vain itseään.
 
Viimeksi muokattu:

Kyllähän Niinistö hyvä puolustusministeri on ollut kaiken kaikkiaan, en pidä hänen syynään Sipilän perseilyä joka johti tähän. Olen kuitenkin itse peltopelle, jonka kuvittelisi puolustavan kepua, mutta ei kyllä nyt. Sote pelleilyllä puolustusvoimien muroihin kuseminen on anteeksiantamatonta jopa alhaiselta poliitikolta.
 
Röhönaurua kaikkien aikojen puolustusministeristä puhuville. :ROFLMAO:
Teikäläiseltä joskus tulee ihan asialtaistakin kommenttia, mutta millä sinä saat tästä puollustusministerille syyt niskaan??
 
Röhönaurua kaikkien aikojen puolustusministeristä puhuville. :ROFLMAO:

Ei kun vaan lakki ojossa uuden hallituksen muodostajan luo pyytämään myötämielisyyttä hankkeelle, jonka tiiman annettiin valua loppuun.
Seuraava puolustusministeri saa näillä näkymin piikkiinsä sekä alukset että hävittäjät. SDP on jo mahdollisesti osoittanut halua tinkiä erilaisista numeroista.

Onnittelut asian uuteen poliittiseen harkintaan saattamisesta.
Jos jokin muuttuu huonommaksi saa tekijät syyttää vain itseään.

Saanen esittää rahtusen linjasta poikkeavan kommentin:

Tämä voi myös auttaa kokonaisuuden tasapainottamista. Suurhankkeet ovat nojanneet siihen, että niiden rahoitus tulee normaalibudjetin päälle. Edellinen hallitus ei kuitenkaan voi sanella puolustusbudjettia seuraavalle, ei vaikka tilausvaltuutus olisi myönnetty ja sopimus allekirjoitettu, vaan seuraava hallitus voi päätyä leikkaamaan kokonaisuudesta. "Ok, ostakaa laivanne ja lentokoneenne, mutta normaalibudjetin rajoista - löydätte kyllä rahat, kun jätätte virkoja täyttämättä, leikkaatte lentotunteja ja leikkaatte muista hankinnoista.

Kuten Old Boy asian aiemmin tiivisti:

Jussi Niinistöllä ei riittänyt munaa pysäyttää laivahanke, joten v 2030 ollaan sitten ilman joko Maa- tai Ilmavoimia.
 
Teikäläiseltä joskus tulee ihan asialtaistakin kommenttia, mutta millä sinä saat tästä puollustusministerille syyt niskaan??
Ei se sen vika suoranaisesti olekaan. Jos hallituskauden suurin puolustushanke jää limboon, niin ei vain voi sanoa, että "puolustuksen saralla saatu kaikki tehtyä!" kuten hän veisteli viikko sitten.

Saavutukset jää lähinnä tiedustelulakeihin. K9 myös plussaa vaikka se on oikeastaan vain olemassaolevan budjetin käyttöä. Sitten on paljon puuhastelua (hyppykaveri, Senaatti-ulina...), joista aika näyttää tuleeko vain kuluja ja ajanhukaa.

Sitten on myös edestakaisin veivausta, kuten Jehovat sisään ja diabeetikot ulos. Hyvin epävarmojen Senaatti-säästöjen käytöllekin oli heti hätäinen suunnitelma, eli naisten pakolliset kutsunnat väh. 2M€/vuosi ilman selvästi osoitettavaa hyötyä.

Liikaa pullistelua ja omahyväisyyttä korostaen lähinnä mielikuvallisia voittoja. Hyvin vähän oikeita urotekoja laitettavissa piikkiin, kuten lisärahoituksen saanti. Olisi ehkä kannattanut tavoitella sellaisia esim. PV:n erillislakia uudistamalla työaikalakia vastaavien sisältöjen* osalta. Ihan mallikas keskivertosuoritus, ei sen enempää.

*https://yle.fi/uutiset/3-10499929 https://www.upseeriliitto.fi/lehti/...018_tyoaikalaki_ei_koske_sotilaita_-_miksi_ei
 
Viimeksi muokattu:
Ei se sen vika suoranaisesti olekaan. Jos hallituskauden suurin puolustushanke jää limboon, niin ei vain voi sanoa, että "puolustuksen saralla saatu kaikki tehtyä!" kuten hän veisteli viikko sitten.

Saavutukset jää lähinnä tiedustelulakeihin. K9 myös plussaa vaikka se on oikeastaan vain olemassaolevan budjetin käyttöä. Sitten on paljon puuhastelua (hyppykaveri, Senaatti-ulina...), joista aika näyttää tuleeko vain kuluja ja ajanhukaa.

Sitten on myös edestakaisin veivausta, kuten Jehovat sisään ja diabeetikot ulos. Hyvin epävarmojen Senaatti-säästöjen käytöllekin oli heti hätäinen suunnitelma, eli naisten pakolliset kutsunnat väh. 2M€/vuosi ilman selvästi osoitettavaa hyötyä.

Liikaa pullistelua ja omahyväisyyttä. Muuten on ihan mallikas suoritus.
Sori jos kerron teikäläiselle pienen totuuden ettei se puollustusministeri sentään mikään diktaattori ole.
Joten voit heittää tuon hallituksen suurimman pullustushankkeen limboon
yms. heittämisen myöskin sinne omaan pesään.
 
Sori jos kerron
Et kerro mitään uutta olennaista.
Tekemättömästä työstä ei vain sovi ottaa kunniaa.
Nöyryyttä on osoitettu huomattavasti vähemmän kuin kunnianhimoa. Siinä perusongelma.
Tarvitaan ehkä vähän välimatkaa asiaan, että esim. kenraalikunnasta saadaan kuulla miten oikein tämä PuMi-kausi menikään. Veikkaan, että näkemys Niinistö-Leino-parivaljakosta on aika erilainen kuin persua innokkaasti liputtavilla tai kaikenlaisesta pintakuohusta kovin innostuvilla. Näytöt strategisesta tekemisestä on kovin ohuet, mutta kaikenlaista päivittäistä on juhlistettu kovaan ääneen.

Tässä on eräälla tapaa osuvasti tiivistettynä Jussi NIiinistön kausi:
 
Et kerro mitään uutta olennaista.
Tekemättömästä työstä ei vain sovi ottaa kunniaa.
Nöyryyttä on osoitettu huomattavasti vähemmän kuin kunnianhimoa. Siinä perusongelma.
Aikanaan kun eräs suomenruotsalainen sivari tuli ministeriksi niin olin kovin vastaan ja epäilin ettei tästä tule vittujakaan ;). No onneksi aika näytti toisin ja OPIN MYÖS ITSEKKIN unohtamaan ennakkoluulot ja keskittymään saavutuksiin.
 
Niin, se ongelma tässä tapauksessa on ettei niitä oikein ole. Kaikenlaista pienimuotoista on juhlittu, mutta on ollut suuria vaikeuksia nähdä että strategisiin asioihin olisi edes käytetty resursseja. Eli esim. puolustuksen menokehyksen korotukseen, työaikalakien uudistamiseen... pysyviin muutoksiin, jotka ei unohdu. Sellainen tekijä on suurempi sankari, joka puhuu PV:lle rahat ja ei ohjaa niiden käyttöä kuin se joka juhlii aloittaneensa käsiohjauksella jonkun hankkeen sitoen muiden käsiä resurssien käytön suhteen. Hyppykaveri on hyvin mahdollisesti tällainen, sen verran Niinistö on miinakauhu-meemiä ajanut.

Yllättäviä ministerisuorituksia on toki nähty. Esim. kaikkien katastrofiksi ennakkoon arvioimasta Tanja Karpelan kaudesta kuuli paljon hyvää ko. alan väeltä jälkikäteen. Ilmeisesti koska luotti asiantuntijoihin eikä käynyt mestaroimaan esikuntansa kanssa. http://www.luutii.ma-pe.net/tanja-karpelan-keskeiset-saavutukset-kulttuuriministerina/
 
Viimeksi muokattu:
Niin, se ongelma tässä tapauksessa on ettei niitä oikein ole. Kaikenlaista pienimuotoista on juhlittu, mutta on ollut suuria vaikeuksia nähdä että strategisiin asioihin olisi edes käytetty resursseja. Eli esim. puolustuksen menokehyksen korotukseen, työaikalakien uudistamiseen... pysyviin muutoksiin, jotka ei unohdu. Sellainen tekijä on suurempi sankari, joka puhuu PV:lle rahat ja ei ohjaa niiden käyttöä kuin se joka juhlii aloittaneensa käsiohjauksella jonkun hankkeen sitoen muiden käsiä resurssien käytön suhteen. Hyppykaveri on hyvin mahdollisesti tällainen, sen verran Niinistö on miinakauhu-meemiä ajanut.
Sori olet niin persukauhuinen että et näe metsää puilta.
Kuinkas Israelista ostetut ohjukset? tai erittäin monimuotoinen harjoittelu Yhdysvaltojen kanssa? tai lähestyminen natoon. ?
 
Viimeksi muokattu:
Sori olet niin persukauhuinen että et näe metsää puilta.
Kuinkas Israelista ostetut ohjukset tai erittäin monimuotoinen harjoittelu Yhdysvaltojen kanssa tai lähestyminen natoon. ?
Strykerit Suomeen -kuviosta on kieltämättä syytä antaa pisteitä Jussi Niinistölle. Siitähän taisi Saulikin ärähtää.
Sen sijaan Israelista on ostettu ohjuksia ennestäänkin.
 
Aikanaan kun eräs suomenruotsalainen sivari tuli ministeriksi niin olin kovin vastaan ja epäilin ettei tästä tule vittujakaan ;). No onneksi aika näytti toisin ja OPIN MYÖS ITSEKKIN unohtamaan ennakkoluulot ja keskittymään saavutuksiin.

Haglund ei ollut "sivari", vaan hänet oli vapautettu palveluksesta terveydellisin perustein. RKP:n puolustusministereistä on muutoinkin hyviä kokemuksia vähintään Elisabeth Rehnistä lähtien.

Herättäkää minut, kun Pekka Haavisto on puolustusministeri.
 
No niin, näyttää käyneen juuri niin kuin täällä spekuloitiin. Eivät olleet hommat niin Mission Accomplished kuin Niinistö twiittaili.

Merivoimien jättihanke uhkaa viivästyä kuukausilla hallituksen eron takia
Oikeuskansleri pohtii, voiko toimitusministeristö päättää satojen miljoonien eurojen arvoisista kaupoista.
MERIVOIMIEN strateginen jättihanke neljän uuden sotalaivan rakentamiseksi saattaa viivästyä. Syynä on Juha Sipilän hallituksen ero ja muuttuminen toimitusministeristöksi.

Puolustusvoimat on valmistellut jo pitkälle Pohjanmaa-luokaksi nimitetyn alusluokan rakentamisen. Muun muassa aluksiin asennettavat ohjukset ja torpedot on valittu.

Tällä hetkellä puuttuu vain lopullisen rakentamissopimuksen tekeminen Rauman telakan kanssa ja laivojen taistelujärjestelmän valinta. Molemmat hankkeet ovat loppusuoralla.

ONGELMA on nyt se, että Pohjanmaa-luokan rakentaminen maksaa yhteensä 1,2 miljardia euroa. Hinnasta vajaa puolet tulee rakennuskustannuksista.

Kysymys on siitä, saako toimitusministeristö päättää näin isosta asiasta. Asia on nyt oikeuskanslerin pohdittavana.

”Tällä hetkellä selvitetään oikeuskanslerin toimistosta, että onko tämä niin iso päätös, että voidaanko sitä viedä eteenpäin”, sanoo strategisten hankkeiden ohjelmajohtaja Lauri Puranen puolustusministeriöstä.

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti on tiedottanut, että toimitusministeristö voisi hoitaa vain välttämättömiä juoksevia rutiiniasioita ja sellaisia kiireellisiä asioita, joiden ratkaisua ei voida siirtää uudelle hallitukselle. Satoja miljoonia euroja koskevia päätöksiä ei voi hevin kutsua rutiiniratkaisuiksi.

Oikeuskanslerilta on pyydetty vastausta ensi viikon alkuun mennessä. Vaikka vastaus olisi myönteinen, sitä seuraa vielä poliittinen harkinta.

”Sen jälkeen kun se tulee valtioneuvostoon, pitää varmaan selvittää poliittinen halu tehdä päätöksiä”, Puranen sanoo.

Voi olla, että päätös halutaan jättää eduskuntavaalien jälkeen muodostettavalle uudelle hallitukselle.

”Meidän pitää siten varautua useamman kuukauden viivästykseen.”

UUSIEN sotalaivojen rakentamissopimuksen tekeminen on jo nyt lähes vuoden myöhässä. HS kertoi viime kesänä, että neuvottelut Rauman telakan kanssa olivat jumiutuneet, koska Puolustusvoimat halusi varmuuden siitä, että pienen telakan rahkeet riittävät alusten rakentamiseen.

”Meillä on osin rakentamissopimusneuvottelut kesken. Viimeisiä yksityiskohtia vielä selvitellään telakan kanssa. Tämä on ollut aika hidasta vääntämistä”, Puranen sanoo.

Taistelujärjestelmä lienee käytännössä jo valittu, vaikka Puranen sanookin, että kilpailu on periaatteessa käynnissä ja ”ketään ei ole vielä hylätty pois”. Kalkkiviivoille on yltänyt kolme kilpailevaa järjestelmää.

Suunnitelmien mukaan runsaat sata metriä pitkien sotalaivojen rakentaminen alkaa vuonna 2021. Kaikkien neljän pitäisi olla valmis vuoteen 2028 mennessä.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006036711.html
Mitä ihmettä, eihän tämä mikään uusi hanke ole, vaan käynnissä ollut ja pitkään. Eikös toimitusministeristöllä ollut prokura saattaa käynnissä olleet hankkeet maaliin. Tuntuu että koko perustuslaista tai etenkin sen tulkinnasta on tehty vain pelkkä päivittäisen politikoinnin astalo.
 
Back
Top