Laivue 2020

Päivitetty Hamina-luokan ohjusvene ui Upinniemeen

Patria on tänään keskiviikkona luovuttanut Upinniemessä Merivoimille ensimmäisen peruskorjatun Hamina-luokan ohjusveneen.
Ohjusvene Tornion peruskorjaustyöt alkoivat alkuvuodesta 2018.

Kolme Hamina-luokan muuta ohjusvenettä odottaa vielä peruskorjaustaan. Kaikki saadaan käyttöön viimeistään vuonna 2021.
 
Onko tässä rempatussa Haminassa jo Gabrielit käytössä?
Ei ilmeisesti vielä, ohessa artikkelista lainaus: "Peruskorjaus parantaa ensivaiheessa erityisesti alusten vedenalaisen sodankäynnin kykyä muun muassa torpedoiden ja syvyytettävän kaikuluotainjärjestelmän avulla, mutta vuoden 2021 aikana myös ilmatorjunta- sekä pintatorjuntakyvyillä."
 
https://ruotuvaki.fi/artikkeli/-/asset_publisher/hamina-luokka-luo-kaiken-paitsi-nahkansa

Ruotuväessä aikanaan kirjoiteltiin että it-ohjukset pysyvät samoina. Millä tavalla it-kyky sitten paranoo? Kk:t muuttuvat kauko-ohjattaviksi mutta entä muuta? Tutka? Kaikille varusmiehille jaetaan stingerit joita säilytetään punkan alla?
 
Miehitetyt kk:t taitavat säilyä mutta niiden lisäksi peräkannelle tuli Trackfire. Se on kuitenkin jo paikallaan. Yläkannella näyttäisi olevan kk-jalustat asennettuna. Tai saa noihin vissiin yhtä hyvin krkk:n. On myös hankala nähdä mitä sellaista 40mm tykkiin hommattaisiin että tilanne suorastaan paranisi suhteessa aikaisempaan viisseiskaan. Ettei kuitenkin olisi joku tuunattu Umkhonton versio tuloillaan? Pintatorjuntaohjus on tietysti sellaisenaan huima parannus suhteessa vanhaan. Teksti on liian epämääräistä, jotta siitä voisi tehdä päätelmiä. Ei tiedä paraneeko tilanne suhteessa entiseen vai päivän tilanteeseen?
 
Kenties parannus on se, että 40mm 3P ammukset ovat varmasti 57mm 3P ammuksia edullisempia. Niitä saattaa olla enemmän hankittuna tästä syystä. Siinä kenties se parannus.
 
Kuten itsekin tuossa edellisellä sivulla toteat, niin parannus 57mm:een on 40mm + suto-härpäkkeet. Tämä on väkisinkin tällainen apples to oranges vertailu, kerrankin.
 
57 oli vaan paljon miehekkäämpi tuossa keulassa. Minun mielestäni tuo 40mm sopii lähinnä jonkun miinanraivaajan omasuoja-aseeksi keulaan.
Mut se on vaan mun mitätön mielipiteeni.
 
Muutoksien myötä 57 olisi ollut liian järeä keulaan. Aikanaan ollessani Haminalla keulassa oli myös nelikymppinen ja it ohjuksien sijaan 23mm jonka nimen jätän mainitsematta.

Ja sen nimeltä mainitsemattoman putket oli vielä nolosti taaksepäin.

Kyrvettejä suunnitellessa ovat vissiin lukeneet foorumia ja jättäneet perätykin fiksusti kokonaan pois. Eipähän olla heti irvailemassa...
 
Kenties parannus on se, että 40mm 3P ammukset ovat varmasti 57mm 3P ammuksia edullisempia. Niitä saattaa olla enemmän hankittuna tästä syystä. Siinä kenties se parannus.

Tuo ei kyllä ole parannus aluksen it-kykyyn. Eiköhän niitä viisseiskojakin sentään saatu komero täyteen.
 
Miehitetyt kk:t taitavat säilyä mutta niiden lisäksi peräkannelle tuli Trackfire. Se on kuitenkin jo paikallaan. Yläkannella näyttäisi olevan kk-jalustat asennettuna. Tai saa noihin vissiin yhtä hyvin krkk:n. On myös hankala nähdä mitä sellaista 40mm tykkiin hommattaisiin että tilanne suorastaan paranisi suhteessa aikaisempaan viisseiskaan. Ettei kuitenkin olisi joku tuunattu Umkhonton versio tuloillaan? Pintatorjuntaohjus on tietysti sellaisenaan huima parannus suhteessa vanhaan. Teksti on liian epämääräistä, jotta siitä voisi tehdä päätelmiä. Ei tiedä paraneeko tilanne suhteessa entiseen vai päivän tilanteeseen?

Umkhontosta pitäisi olla jotakin tilausta julkisuudessa, jos olisi tulossa. Sitä paitsi se Ruotuväen juttu, jota editoitiin jälkikäteen, tyrmäsi uuden ilmatorjuntaohjuksen tulen.
 
Joo se parannus voi olla siinä että ohjukset ovat nyt verstaalla. Niiden palauttaminen alukselle siis parantaa ilmatorjuntakykyä olennaisesti. Jätetään kuitenkin pieni takaportti ylläripyllärille. Vaikka sitten miten epätodennäköiselle :D
 
Takaportteja ei jätetä!
 
Back
Top