Laivue 2020

Tästä ollaan lujasti erimieltä, varsinkin kun vasemmisto lappaa rahaa tukiaisiin eikä verojen korotuksista ole puhuttu. Jos olet ikinä ostanut muutakin kuin nakkeja, tiedät että kaikki vaiheet ennen päätöstä on peruttavissa.

Lasketko siis Vasemmistoliiton, vihreät ja SDP:n yhdeksi puolueeksi? Itse sanoisin Kepun olisi syytä olla pettämättä, sillä loppu poppoo ei ole erityisen varusteystävällistä..

HX-määrä tulee olemaan keskustelun aihe ja kaikki tulokset yli 48 koneen on voittamisen puolella. Luultavasti neljännestä fregatistakin saa vääntää, varsinkin kun hinnassa on tehty kirjapitokikkailua joka kyllä joudutaan paljastamaan päätöksentekovaiheessa.

Toisekseen PV:n hankintanudjetti on tunnetusti ollut täysin riittämätön edes perustason ylläpitoon PorPr kalusto, mek tst kalusto, 6 alueellista prikaatia jne. Ilman itäsaksan ja hollannin jättipotteja suomen varustelutilanne olisi täysin erilainen. Tämä tavara pitää kuitenkin uusia (tai jättää uusimatta) lähitulevaisuudessa. Ja uusittavaa on paljon.

Nähtävästi luemme ihan eri lehdistötiedotteita. LV2020 osalta on SOVITTU neljän (4) aluksen toimittamisesta kiinteähintaisella sopimuksella RMC:n kanssa ja neljän (4) taistelujärjestelmän toimittamisesta ja integroimisesta Saabin kanssa. En ole ainakaan mistään lukenut, että neljäs alus on joku optio?

Suomessa on sanonta: ennemmin mies maansa myy ennen kuin sanansa syö. Katson, että se pitää kutinsa edelleen. On mielenkiintoista, että tiedät jotain kirjanpitokikkailua tapahtuneen, luulisis sillä tiedolla jo saavan aika mukavan juttuvinkkipalkkion keltaiselta lehdistöltä ja syylliset leivättömän pöydän ääreen. Ainakaan minä en ole kuullut moisia huhuja missään. Myös päätöksentekovaihe meni jo vuonna 2019....

HX-hankkeesta on sekä puolustusministeri (kesk), valtionvarainministeri (kesk) että pääministeri (sd) SELVÄSANAISESTI ilmoittanut, että hanke toteutetaan suunnitellussa laajuudessa ja aikataulussa. Se taisi mennä jopa perille Paavo Arhinmäelle, mutta sinulle ei. Tosin, ei sillä ole mihinkään mitään merkitystä.. Jopa Li Andersson ilmoitti, että sovitusta hallitusohjelmasta pidetään kiinni ja pulinat pois.

Eiköhän tämä ollut tässä. Ikävä tuottaa pettymys puskajusseille, mutta Suomessa jatketaan edelleen kv-tason huippuluokan Ilmvoimilla ja rakennetaan myös semmoiset Merivoimat. Ei voisi enää parempaan tarkoitukseen veronmaksajan raha mennä.

Kuriositeettina mainittakoon, että Meripuolustuksen tilausvaltuudella, n. 1,9 miljardia, Suomen sote pyörii 9,6 vrk ja koko HX-hankkeen rahoilla n. 52 vrk. Että se siitä eri kulujen suhteesta, kun se tuntuu olevan ihan hukassa suurimmalla osalla ihmisistä.
 
Korona ei näy missään? PV:lle riittää rahaa niin että ranteet notkuu.

"Helpotusta taloustilanteeseen ei ole luvassa ensi vuonna. Kaupungin mukaan koronatilanteen takia verotulojen ennustetaan jäävän odotettua alhaisemmiksi."

Pv on Suomen julkisessa taloudessa niin PIENI tekijä, ettei sillä noissa sfääreissä ole mitään väliä. PV:llä ei ole koskaan ollut rahaa niin, että ranteet notkuu eikä tule koskaan olemaankaan. Kuinka vaikeaa tämä suhteellisuus on tajuta? Näköjään ylivoimaisen vaikeaa...

Suomen julkinen talous seisoo tai kaatuu koulutus- ja SOTE-menojen määrittelyn onnistumisen mukana.
 
Kaunista ajattelua. Toisaalta tämän päivän hyysäri kertoo seuraavan epistolan:

"”Sairaanhoitopiirin taloudellinen tilanne on erittäin vakava. Valtionrahoituksen toteutuminen on toiminnallemme välttämätön. Se ei kuitenkaan kata läheskään kokonaan koronasta tälle vuodelle kertynyttä laskua”, sanoo sairaanhoitopiirin johtaja Matti Bergendahl tiedotteessa."

Jossain vaiheessa näitä on pakko maksaa ja kunnan menot rahoittaa viimekädessä valtio.
 
Niin. Miten tuo liittyy PV strategisten hankkeiden rahoitukseen, jonka KAIKKI relevantit osapuolet ovat hyväksyneet ja tilausvaltuudet/ BAFO-oikeudet annettu?
 
Nähtävästi luemme ihan eri lehdistötiedotteita. LV2020 osalta on SOVITTU neljän (4) aluksen toimittamisesta kiinteähintaisella sopimuksella RMC:n kanssa ja neljän (4) taistelujärjestelmän toimittamisesta ja integroimisesta Saabin kanssa. En ole ainakaan mistään lukenut, että neljäs alus on joku optio?

Suomessa on sanonta: ennemmin mies maansa myy ennen kuin sanansa syö. Katson, että se pitää kutinsa edelleen. On mielenkiintoista, että tiedät jotain kirjanpitokikkailua tapahtuneen, luulisis sillä tiedolla jo saavan aika mukavan juttuvinkkipalkkion keltaiselta lehdistöltä ja syylliset leivättömän pöydän ääreen. Ainakaan minä en ole kuullut moisia huhuja missään. Myös päätöksentekovaihe meni jo vuonna 2019....

HX-hankkeesta on sekä puolustusministeri (kesk), valtionvarainministeri (kesk) että pääministeri (sd) SELVÄSANAISESTI ilmoittanut, että hanke toteutetaan suunnitellussa laajuudessa ja aikataulussa. Se taisi mennä jopa perille Paavo Arhinmäelle, mutta sinulle ei. Tosin, ei sillä ole mihinkään mitään merkitystä.. Jopa Li Andersson ilmoitti, että sovitusta hallitusohjelmasta pidetään kiinni ja pulinat pois.

Eiköhän tämä ollut tässä. Ikävä tuottaa pettymys puskajusseille, mutta Suomessa jatketaan edelleen kv-tason huippuluokan Ilmvoimilla ja rakennetaan myös semmoiset Merivoimat. Ei voisi enää parempaan tarkoitukseen veronmaksajan raha mennä.

Kuriositeettina mainittakoon, että Meripuolustuksen tilausvaltuudella, n. 1,9 miljardia, Suomen sote pyörii 9,6 vrk ja koko HX-hankkeen rahoilla n. 52 vrk. Että se siitä eri kulujen suhteesta, kun se tuntuu olevan ihan hukassa suurimmalla osalla ihmisistä.
Niin. Miten tuo liittyy PV strategisten hankkeiden rahoitukseen, jonka KAIKKI relevantit osapuolet ovat hyväksyneet ja tilausvaltuudet/ BAFO-oikeudet annettu?

Jotkut ovat loppuun asti pessimistejä ja epäileväisiä. Taustalla saattaa olla myös huoli omasta rakkaasta puolustushaarasta.

Toteaisin itse, että olisin äärettömän tyytyväinen, ja tavallaan myös huolestunut, mikäli nykyisen rahoituksen taso, ml erillisrahoitus, jatkuisi uutena paradigmana.

Vihervasemmiston ja kepun sitoutuminen strategisiin hankkeisiin tässä taloudellisessa tilanteessa voidaan tulkita joko suoraselkäisyytenä tai todellisena huolena jostain, jota emme julkisuudessa tiedä.
 
Ehkä heille on joku näyttänyt laskelman siitä, mihin tässä maassa oikeasti menee rahaa. LV2020-hankkeen koko budjetilla pyöritetään Suomen sotea hiukan yli 9 vrk! Ja HX:n noin 52 vuorokautta. Eli siitä jo näkee, että on kyse niin mitättömistä rahoista, ettei niihin puuttuminen ratkaise mitään. Kyllä lääkkeet on nyt muualla. Jopa SDP näyttää tajunneen, vas pullikointi lienee pistetty nyt Anderssonin kommenteista päätellen kuriin?

Minua nykyinen taso ei huolestuta yhtään - päinvastoin. Se tuntuu hyvälle. Sillä tasolla Suomi kykenee uskottavaan pelotteeseen ja sillä tavalla on rauha parhaiten turvattu.
 
Ehkä heille on joku näyttänyt laskelman siitä, mihin tässä maassa oikeasti menee rahaa. LV2020-hankkeen koko budjetilla pyöritetään Suomen sotea hiukan yli 9 vrk! Ja HX noin 52 vuorokautta. Eli siitä jo näkee, että on kyse niin mitättömistä rahoista, ettei niihin puuttuminen ratkaise mitään. Kyllä lääkkeet on nyt muualla. Jopa SDP näyttää tajunneen, vas pullikointi lienee pistetty nyt Anderssonin kommenteista päätellen kuriin?

Minua nykyinen taso ei huolestuta yhtään - sillä tasolla Suomi kykenee uskottavaan pelotteeseen ja sillä tavalla on rauha parhaiten turvattu.
Ehkä joku on näyttänyt vasemmistolle eron vaikutuksissa kansantalouteen 52 Sote-, ja 52 sotapäivän välillä
 
Niin. Miten tuo liittyy PV strategisten hankkeiden rahoitukseen, jonka KAIKKI relevantit osapuolet ovat hyväksyneet ja tilausvaltuudet/ BAFO-oikeudet annettu?

Ai miten? Trollaat tässä tai p-testistä tuli 3.

Valtio ottaa 11 miljardia lainaa. Onko se:

a) paljon
b) vähän

Budjetin kokonaissumma on 57miljardia. Eli 19% kaikesta valtion rahankäytöstä on velkaa ensi vuonna. Tähän päälle on laskettava kuntien lisävelk, jota sitäkin tulee reippaasti.

Tilausvaltuus voidaan perua huomenna, se on poliittinen päätös. Tilausvaltuuden koko voidaan myös muuttaa huomenna. Tiedän että teillä on täällä hieman hitaammat silakat laarissa, mutta jossain vaiheessa tämä sirkkeli osuu myös maanpuolustukseen.
 
Mikä tämän ihmeellisen meuhkaamisen tarkoitus on? Käy nauttimassa vähän raikkaasta syysilmasta, niin olo helpottaa!
 
Ilmeisesti pääpuolustushaara-statuksen vaihtuminen Ilmavoimiin ja Merivoimien nouseminen kakkoseksi ja Maavoimien jääminen kolmoseksi ottaa koville...

Ja mitä tulee sitten näihin P-kokeisiin.. heiton voi jättää omaan arvoonsa ja studioyleisö ihan itse päätellä mistä kana pissii.

Tilausvaltuuden peruminen sopimuksen purkamisineen ja sopimussakkoineen ei ole vain "poliittinen päätös". Valtio maksaisi satoja miljoonia siitä ettei saa mitään? Hoh hoijaa. Tuota on tuskin selvin päin edes ehdotettu, sen verran järjetöntä tekstiä. Suomi on myös tunnettu maailmalla siitä, että kun se jotain aloittaa, se myös viedään loppuun. Näin kävi mm. edellisen hävittäjähankinnan, joka tehtiin huomattavasti tiukemmassa taloudellisessa tilanteessa. Nyt voidaan elintasosta vaikka kokonaan tinkiä tuon 0,7% BKT:stä verran, jos on pakko. Luotettavuus toimijana johtaa myös siihen, että toimittajat laittavat huomattavasti vähemmän erilaisia muutos- ja peruutusriskeistä johtuvia kuluja Suomelle tehtäviin tarjouksiin. Tuotakaan etua ei ole varaa nyt ryssiä, kun lisää isoja puolustuhankkeita on tulossa. Muistetaan, että tällä vuosikymmenellä käytetään noin 6 miljardia vielä strategisten hankkeiden päälle. Niillä saadaan yhtä ja toista.

Nyt on, kymjp:n suureksi harmiksi, sillä tavalla, että tässä maassa on todella pitkä lista kuluja, jotka karsitaan ennen kuin puolustuksen kova ydin murretaan. Nimittäin sillä olisi semmoisia seurauksia, ettei niitä viitsi edes ajatella. Sanotaanko niin, että on oudon perverssiä rakastaa sitä kaalisopan hajua niin, että edes havittelee tuollaisia. Ihmettelen.

Vuonna 2025 on LV2020-alukset rivissä täysin suunnitelman mukaan ja n. v2030 on noin 60 uutta hävittäjää maassamme sabotööreista huolimatta. Näin on näreet, tällä kertaa. :)

Read on my lips:
 
Viimeksi muokattu:

Noista sopimussakoista niin meillä ei täällä varmaankaan ole sen enempää tietoa sopimusten sisällöstä, että voitaisiin ottaa sellaisen purkamisen eiheuttamiin kustannuksiin kantaa? Olen eri mieltä tuosta huomattavasti tiukemmasta tilanteesta kun edellistä hävittäjähankintaa vietiin läpi. Tilanne ei ole tällä hetkellä samanlainen. Tällä kertaa se on pahempi Suomi ei ole noussut sitten 2008 taantuman ja nyt pukkaa uutta suurempaa niskaan. Ei ole näköpiirissä, että tulisi toista nokiaa pelastamaan. Edellinen hävittäjä hankinta rampautti aika "hyvin" muiden puolustushaarojen kehittämisen. Tähänkään ei ole tällä kertaa varaa. Hävittäjät ovat tärkeitä kokonaisuuden kannalta samoin laivue 2020 projekti. Ei ole kuitenkaan kirkossa kuulutettu, että saisimme loppujen lopuksi 4 uutta alusta. Tuo projekti on vasta alussa ja ensimmäinenkään ei ole vielä protovaiheessa. Tuuli luokkaakin piti tulla isompi satsi ja koko homma jäi protoasteelle.
 
Jos kaikki toteutuu niin se on liian hyvää ollakseen totta.
 
Toisaalta Lv2000 ja LV2020 - hankkeita ei voi verrata keskenään, koska ensin mainitun tavoitteena oli korvata Tuuli lka. Hanke muutti muotoaan: neljä itaa korvattiin kahdella lisä-Haminalla ja Helsinki lka jouduttiin uhraamaan H-maa lkan modernisoimiseksi.

Jälkimmäisessä on kyse jokotai - tilanteesta. Meillä on jatkossa pinta-aluksia ja meripuolustus, tai sitten ei!
 
Viimeksi muokattu:
Kerro heti lyhenteet, niin kirjoitan auki. Itselläni on muodostunut jonkinmoinen käsitys ketjun kirjoittajien tietämyksestä, ja siksi yritän säästää omaakin kirjoitustyötä:)

Toisaalta Lv2000 ja LV2020 - hankkeita ei voi verrata keskenään, koska ensin mainitun tavoitteena oli korvata Tuuli lka. Hanke muutti muotoaan: neljä itaa korvattiin kahdella lisä-Haminalla ja Helsinki lka jouduttiin uhraamaan H-maa lkan modernisoimiseksi.

Kyse ei ole siitä, etteikö täällä ymmärrettäisi mitä tarkoitat, mutta tuollaisen tekstin lukeminen on raskaampaa verrattuna siihen, että lyhenteet olisi kirjoitettu auki:

Toisaalta Laivue 2000- ja Laivue 2020 -hankkeita ei voi verrata keskenään, koska ensiksi mainitun tavoitteena oli korvata Tuuli-luokka. Hanke muutti muotoaan: neljä ilmatyynyalusta korvattiin kahdella lisä-Haminalla ja Helsinki-luokka jouduttiin uhraamaan Hämeenmaa-luokan modernisoimiseksi.

Oma lukunsa onkin sitten vaikkapa jenkkilaivaston lyhenteiden käyttäminen viitattaessa ulkomaisiin sota-aluksiin. Siinä karisee jo uskottavuus ja alkaa haista jokin ihan muu...
 
Lv2000 ja Lv2020 on minusta tavanomaista käyttää. Sen sijaan luokka on tarpeetonta lyhentää lka, ita on uudemmalle palstalaiselle liian vaikea tajuta heti ja H-maa myös plus ei lyhennä Hämeenmaata juurikaan. Luokkaa ei toisaalta välttämättä tarvitse mainita ollenkaan, sillä puhutaanko yhdestä aluksesta vai useammasta käy usein ilmi asiayhteydestä.
 
Back
Top