skärdis
Greatest Leader
Omaan korvaan osui tuo että porukka oli lennätetty pv:n koneella kohteeseen ja vielä hävittäjä saattanut alkumatkan. En ole palvellut lennostossa mutta kuulostaa siltä että kyseessä ei ole normaalit harjoitukset.
Tähän viittaa myös se että harjoituksen vetäjä ei ollut upseeriston alapäästä.
Aivan normaalia sidosryhmätoimintaa maakunnissa.
Olen hyvin läheltä (avokonttorissa kahden pöydän takaa) katsellut läänitasolla ylimpien päättäjien (AVIn, ELYn ylijohtajat, tiejohtaja, pelastusjohtaja jne) toimintaa ja kyllähän puolustusvoimat oli erittäin korkeassa kurssissa retkien (lue "kertausharjoitusten" järjestänä). Ei millään muulla viranomaisella ole sellaisia resursseja järjestää sidosryhmäretkiä ympäri maata ja saaristoa. Ei muilla viranomaisilla ole edes sellaisia käskyläisiä.
Tiedänpä erään nykyisin tiejohtajaksi edenneen, joka suoritti varusmiespalveluksen vasta aikamiehenä DI:n paperit kourassaan. Oli samaan aikaan jo jossakin aloittelijan virassa tiepiirissä ja homma järjestyi joukko-osaston komentajan ja tiejohtajan sopimuksella niin, että tämä sälli tuli joka aamu varuskunnasta silloiseen tiepiiriin töihin varusmieskuljettajan kuljettamana. Ladalla tosin, mutta kyydillä kuitenkin. Eipä silti, kyllä tie- ja sotavaltioiden välinen yhteistyö on äärimmäisen tärkeää kriisioloissa.
Siihen aikaan tosin tiejohtajan virka-autossakin oli kuljettaja ja Saab 9000 CD:n suksiluukun tilalla oli pieni baarikaappi. Sidosryhmätyössä sitäkin tarvittiin. Sittemmin tiepiirit liitettiin ELYihin ja mustat virka-autot kuljettajineen katosivat. Nykyinen tiejohtaja ajaa itse talon liisari Qashqailla. Nykyisin tuo auto valtion tieliikennemuseossa Mobiliassa ja viime kesänä pääsin kulissien taakse tutustumaan varastoituihin autoihin. Kysyin baarikaapista ja sieltä se edelleen nahkapenkin kätköistä löytyi.
Puolustusvoimissa sen sijaan vanha meno jatkuu ja siksi nämä maakuntien silmäätekevät ovat niin kovin mieluusti lähdössä "kertaamaan".