Linnoittaminen

Ukrainalaisen korsun rakennusta. Mahtaako tämmöinen kestää syyssateita?

Enemmän kuin vedestä olisin huolissani kattorakenteesta, eli miten pitää kohdalle sattuvaa jäykkää. Kahteen (vai vain yhteen) kerrokseen tukkeja plus multaa hiekkaa kaipaisin päälle sitä kovaa kerrosta. Jos ei mustan mullan alueella kiviä löydy, niin edes jotain improvisoitua, navetan kivijalkaa yms.
Eihän tuo video tietysti kaikkea näytä, mutta jo PR:n takia itse ukrainalaisille olisin näyttänyt kuvissa sen kovan katemateriaalin, jos sitä on.
-------------------------------------------------

Tämän Linnoittaminen-ketjun alku on muuten hyvin mielenkiintoinen. Mielipiteet vaihtelevat, onko nykysodassa kiinteillä linnoituslaitteilla tulevaisuutta. Näkyy monenlainen kannunvalanta siitä, millä aseilla ryssä kävisi linnoitteita vastaan, ja miten siinä kävisi. No, tuli oikea sota, ja kirkasti arvelut näyttöihin perustuviksi.
Suosittelen lukemaan muutaman ekan sivun, näkyy miten on silloin ajateltu, ja voi verrata Ukrainaan.

Videosta tuli sekin mieleen, että suomalainen maasto on muuten linnoittamiseen aivan huippua. Kuopan saaminen on vaivalloisempaa, mutta kranaattien esteiksi löytyy runsaasti kiviä yms. ja tuoretta puuta katemateriaalin alle. Jos ei siis johto toimita teollisuuden tuotteita linnoittamiseen.
Nykyään taitaa olla se korpraalin jämän muotoinen kaivainto kaivurilla tehtynä, ja siihen sellainen kate päälle, että kestää. Olettaakseni se on muutakin kuin kerros pari tukkeja sorakerroksella.

Samoin on huippua PV:n ja poolien valmistautuminen linnoittamiseen. Meillä on jokaisella käsitys siitä mitä tarvitaan.
Nyt kun on omissa muistoissa sen betonipalkeista käsipelissä rakennetun taistelijaparin poteron rakentaminen, niin osaaminen on edelleen olemassa, ja hiki todellakin säästää verta.
 
Viimeksi muokattu:

Tämä "korsu" ei ole pitkäikäinen. Märkään maahan puurunkoinen hökkeli. Tuskin pystyvät käyttämään edes kolmea kuukautta, vaikka muoveja virittelivätkin.
 
Plus että katosta voi tulla sukkana sisään kranaatti kylään.
Silmänlumetta, lopunpelissä, tällainen "linnoittaminen". Drooni johtaa tikkausammuntaa, ja se on siinä.
 
Kaikki linnoittaminen ei olla jäykintä mahdollista. Tuo antaa suojaa monelta vaaralta, mutta ei kaikilta. Tämä täytyy hyväksyä jos/kun ei ole aikaa/materiaalia rakentaa sitä parasta mahdollista.
 
2. maailmansodassa Neuvostoliitto osasi linnoittamisen taidon, nykyään näyttää aika karsealta.

Krimin ne kyllä pystyisivät pitämään pitkään jos sen linnoittavat. Ukrainan laivaston rippeet eivät voi haastaa Venäjän laivastoa, ja maareitti sinne on luonnollinen pullonkaula.
 
Linnoitteiden tarve on edelleen ilmeinen ja Suomi on tässä laiminlyönyt valmiuttaan. Linnoittaminen kunnolla ja syvyyteen asti vaatii myös aikaa.

Missä muualla etulinjassa olevat sotilaat nukkuvat, jos ei peruspommeilta (155 mm asti vähintään) turvaa tuovissa linnoitteissa?

Ja missä vihollisia tähystetään jos ei kunnollisissa juoksuhaudoissa?

Se että kaiken saa nykyaikaisilla aseilla hajalle ei ole syy jättää linnoittamista tekemättä. Siinä on eroa saako vihollinen aaemat tuhottua 155 mm kranaateilla vai tarvitaanko useamman sadan kilon lentopommeja tai risteilyohjuksia.

Itäraja oli ennen toisen talvisotaa vahvemmin linnoitettu kuin nyt. Sen verran liikkuva sodankäynti on tuonut lisää haastetta, että linnoitusverkossa tarvitaan aiempaakin enemmän syvyyttä. Lisäksi erilainen kulkureittien kattaminen on muodostunut droneajalla entistä tärkeämmäksi.
 
+

Suomessa on ihan helvetinmoinen metsäautotie verkosto itärajalla joka sekin luo omalta osaltaan haasteita, kun ei ole niitä yksittäisiä hyökkäyssuuntia mistä ryssä puskee tulemaan kuten 80v sitten esim raatteentiellä.

Toki metsäautotie verkostosta on hyötyä puolustajalle myös.
 
Halusin vain kysyä, että oletko lukenut tämän ketjun? Saattoi toki olla joku muu pioneeri ketju missä on ollut keskustelua, mutta olen kovasti eri mieltä kanssasi valmiuden tasosta.
 
Kyllä linnoittaminen on vaan aika hyvä juttu, varsinkin asutuskeskusten alueet ja huollon takapään varastot tulisi kaivaa peruskallioon ja syvälle!
Olen päässyt aika aitiopaikalta seuraamaan miten venäläinen vaikuttaa taustaan ja raketti iskuja kohdentavat aika avokädellä huollon reiteille! Jos U-maassa olisi edes pikkuisen panostettu taustan linnoitukseen, resursseja olisi säästynyt heti helkutisti ja ihmishenkiä myös!

Suomessa tulisi panostaa välittömästi taustossa oleviin varastoalueisiin ja niiden suojaukseen! Vielä kun voidaan.
 
KesR 97 1k ainakin linnoitti. Ja Tekno tarjosi apuun raskaat välineet. En usko että pioneeritoimijnta pysyy samalla tasolla, kun osaamiskeskus lakkautetaan.

Tähän on pakko vasta 9v myöhemmin että miten kävi:
Olit oikeassa ei pysynyt samalla tasolla, vaan kehittyi ja rutkasti. Keuruun ongelma oli se, että siirtomarkkinoilla sinne ei halunnut kukaan. Näin ollen siellä fakkiutui vuosien saatossa todella pysähtynyt "näin täällä on ennenkin tehty"- ajattelu. Koska henkilökuntaa kouluttava pioneerikoulu sijaitsi myös siellä, ei sen opettajiksi hakeutunut se kaikista osaavin porukka, vaan sinne laitettiin ne Keuruun omat jäärät jotka olivat liian vanhoja (ja fakkiutuneita) kenttätyöhön.

Nyt asiat ovat paremmin kaikissa joukko-osastoissa. Ja lappeenrannan pioneerikouluun riittää kansainvälistäkin kokemusta omaavaa ammattiväkeä.
 
Kyllä linnoittaminen on vaan aika hyvä juttu, varsinkin asutuskeskusten alueet ja huollon takapään varastot tulisi kaivaa peruskallioon ja syvälle!
Olen päässyt aika aitiopaikalta seuraamaan miten venäläinen vaikuttaa taustaan ja raketti iskuja kohdentavat aika avokädellä huollon reiteille! Jos U-maassa olisi edes pikkuisen panostettu taustan linnoitukseen, resursseja olisi säästynyt heti helkutisti ja ihmishenkiä myös!

Suomessa tulisi panostaa välittömästi taustossa oleviin varastoalueisiin ja niiden suojaukseen! Vielä kun voidaan.
Asutuskeskusten osalta jää haaveeksi, jos ollaan muualla kuin Helsingin kantakaupungissa. Syy on yksinkertainen: nimby-porukka kaataa hankkeet oikeusteitse, eikä niitä voi salassakaan tehdä. Tyyppiesimerkkinä Espoon Lintuvaaran esikuntaluola vuosituhannen vaihteessa.
 
+

Suomessa on ihan helvetinmoinen metsäautotie verkosto itärajalla joka sekin luo omalta osaltaan haasteita, kun ei ole niitä yksittäisiä hyökkäyssuuntia mistä ryssä puskee tulemaan kuten 80v sitten esim raatteentiellä.

Toki metsäautotie verkostosta on hyötyä puolustajalle myös.
Pitäisikö niille rakentaa muutama hemmetin hyvä moottoritie ja linnoittaa kaikki muut umpeen niin saadaan vihulainen ohjattua minne halutaan :uzi:

Mutta siis tosissaan, väestonsuojia on hyvä ja pitää muutenkin rakentaa kaikkialle. Niistä kun tekee jokaisesta isomman kuin tarvitsee, on jo hyvä alku, mikä ehkä meillä jossain päin Suomea jo on? Tämän talon missä asun väestönsuoja on kyseenalainen edes siviilien käytössä sotien ulkopuolella, siellä ei taida edes lavuaaria olla, saatikka vessaa. Ainoa mihin se on hyvä on tavaroiden säilytykseen :cautious: En ihmettelisi jos siellä ihmisiä myös kuolisi tappaviin kaasuihin vaikka kumpikaan armeija ei niitä käyttäisi.

Pitäisi hyvän sään aikana perustaa jokin mahdollisimman änkyristä vanhoista herroista tehty porukka kiertämään ympäri maata pitämässä huolta että väestönsuojia löytyy kaikkialta sekä armeijan että siviliiväestön tarpeisiin, ja jokainen on hieman isompi kuin tarvitaan. Niitä tullaan kyllä joskus änkeämään turhan täyteen, joko sen takia että ei ehditä mennä kauemmas, tai sen takia että itselle varattu suoja on tuhoutunut, tai jostain muusta hyvästä syystä.

Ja siis pitäisi pitää huolta että suojat oikeasti toimivat. Ei niitä nyt pommittamaan voi kokeilun vuoksi mennä, mutta ainakin pitäisi pitää huolta että niissä ei ihminen kuole vesihukkaan tai tappaviin kaasuihin, sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti.

Mitäs se Suomen laki jo tähän sanoo, voidaan varmaan jotain saada jo aikaiseksi ihan vaan pitämällä huolta että nykylakia noudatetaan.
 
1689951162296.png

"Nykyaikainen korsu, joka on rakennettu tehdasvalmisteisista naulauslevyillä liitetyistä kehistä ja valmiiseen mittaan katkaistusta puusoiroista sekä yhdyshautaa Rovajärven harjoitusalueella toukokuussa 2015."
 
Back
Top