MAAK tänään

Kertokaas nuorelle.. Minkä takia MAAK:ille ei ole jaettu sirpaleliivejä, tetsaria ja kypärää? Eli siis että kun menee harjoitukseen niin täytyisi vaan noutaa se TVÄL-pussi ja rynkky?
 
Sinänsä ymmärrän turhautumisenne PERK:n toimintaan @Samses . Olen itsekin ihan saatanan allerginen sille, että hommat ei suju kaikkein järkevimmän ja virtaviivaisimman mallin mukaan ja se yleensä kirvoittaa kieleni. Sen verran kannattaa kuitenkin aina pitää maltti mukana, että tarkastelee asiaa toisestakin vinkkelistä:

-Onko PERKin vika, että teidät on käskytetty kiertämään sen kautta, eikä esimerkiksi toimita niin, että yksikkö perustetaan vaikkapa varuskunnassa ja siirtyy sieltä sotavalmiina ensimmäiselle tehtävälle, joka voisi esimerkiksi olla sen samaisen Mahavääpeleiden Loppusijoituspaikan suojaaminen?

-Kumpi on isompi ongelma: Se, että te saatte kamat tuplana ja vietätte pari tuntia PERKissä, vai se, että erityistarpeenne aiheuttavat mahdollisesti PERKin toimintaan pätkimistä?

-Tässä on varmasti ainakin _huomattava mahdollisuus_ sille, että tämä teidän osallenne koitunut tilanne johtuu myös siitä, että omat johtajanne eivät ole osanneet järjestää asioita oikealla tavalla PERKin kanssa. Ei olis eka kerta, kun res. ups. Tötterström on unohtanut pakata pelisilmän mukaan kotoa. Sitten kun se PERKin res. ups. nönnönnöö on tahollaan toiminut samoin, niin ollaan jo suorastaan ihmeessä.

-Jaossa saattaa olla muutakin vaatetusta yms. kikkareita, kuin mitä teillä on jo kuitilla ja vaikka PV:n toimintakulttuurissa kaikelle onkin yleensä "systeemi", niin sellaista systeemiä ei ole, mikä kertoisi automaattisesti PERKille, että montako sukkaparia ja minkä mallinen pakkaspuku kullekin koulutussitoomuksen allekirjoittaneelle on jaettu.

-Käytännössä harjoituksesta puhuttaessa myös se on mahdoton tilanne, että osa joukoista jättää niille PERKiin erikseen rahdatut varusteet kuittaamatta. Jos PERK puretaan kun kaikki yksiköt on tuupattu toisesta päästä ulos, niin mitäs niille paikalle jääneille kuormalavallisille tavaraa tehdään? Ne on PERKin vastuulla ja jos jamppojen pitäs painua kotiin, paikkojen olla tyhjiä ja varusteet jonkun muun kuitilla, niin ollaan ongelmissa. MPK:n kursseilla varastolta tavaraa kuitattaessa harjoituksen kokoluokka on yleensä huomattavasti pienempi ja KOTU:n tyypit ei yleensä ole ekaa kertaa tekemässä, niin siellä voi tehdä peliliikkeitä noiden varusteidenjakojen suhteen. (EDIT: tässä puhun osittain paskaa. ks. myöhemmät viestit)

-Kyllä noita LKP-hommia joutuvat PERK:t harjoittelemaan MAAKKeillakin. Jos otetaan esimerkiksi vaikkapa tämä teidän harjoituksenne, niin ihan kauheen monta ns. pystymetsäreserviläisyksikköä siellä ei tainnut olla mukana. PERK nimenomaan tarvitsee harjoittelua, kuten mikä tahansa muukin yksikkö ja tämähän oli hyvä tilaisuus saada palautetta joukoilta, jotka eivät ole ekaa kertaa linjastolla säkki kourassa tässä kontekstissa.

Korostan, että en ole ollut paikalla joten tämä on ihan puhdasta spekulaatiota, eikä tarkoitus ole vierittää syytä mihinkään suuntaan. Oli pakko kumminkin jakaa näitä huomioita, kun tilanne kuulostaa hyvin tutulta.

Tällaiset jutut on sitä sodan kitkaa, kun iso systeemi toimii ja PERKin syyttämisen sijaan sanoisin itse, että olette saaneet maistaa ns. "Saatanan Systeemiä". Ei mennyt niinkuin Strömsössä, mutta oliko Lopullinen Voitto sitten kumminkaan tuosta kiinni? ;) Tunnistan siis tästä turhautumisesta erittäin hyvin itseni, mutta kun asiaa pohtii hieman pidemmälle niin yleensä pieni häpeä hiipii päälle kun tajuaa ottaneensa pulttia ihan turhasta. :oops:
 
Viimeksi muokattu:
Hmm. Sen verran täytyy avata, että omalla alueella MAAKK harjoituksissa on jaettu rätei ja lumpui aika monella eri tavalla. Tarkastelujakso on joukkojen koko olemassaoloaika. Usein joukot ovat "varustaneet itse itsensä" (maakkilaisia jakolinjalle muun väen avuksi). Toisinaan harjoitettavana on ollut PERKkiläisiä ja he ovat handlanneet homman. Joskus jakolinjalla on ollut sekalainen orkesteri. Joskus on jaettu rymykamppeita sotkuisempiin hommiin ja paraatikamppeet on jätetty juhlallisempaa tarkoitusta varten, joskus taas ei. Muuta en sano kuin että toimeen on tultu mainiosti ja hommat ovat pelittäneet.

Perustamiseen ja sen jälkeiseen toimintaan liittyvässä koulutuksessa on MAAKK:n osalta meillä pyritty myös mahdollisimman suureen "omavaraisuusasteeseen" - ja tätä taitoa myös harjoitetaan.

Aseiden ja muun kaluston suhteen on oltu myös varsin omatoimisia ja itsetoimintakykyisiä (muodollinen ja rauhan aikana tarpeellinen valvonta ja ohjeistus huomioiden). Kaikki tehdään aina kuitenkin tinkimättä käskyjen ja ohjeiden mukaan. Mitään luvattomuuksia ei ole esiintynyt. Kertaakaan. Pkrl, meidänhän niitä vastuullisia pitää olla. Puolustetaan jopa maata ja sen asujaimistoa.
 
Tunnistan siis tästä turhautumisesta erittäin hyvin itseni, mutta kun asiaa pohtii hieman pidemmälle niin yleensä pieni häpeä hiipii päälle kun tajuaa ottaneensa pulttia ihan turhasta. :oops:

Sama. Minulla helpotti kerralla yhden opin jälkeen. Kerran harjoituksen päätyttyä PERK pyysi vapaaehtoisia avuksi, oli pahasti vajausta, ja kun kaikki hävisivät kuin kusi lumeen ja oli sitä ja tätä tärkeätä näin sunnuntaisn, minä päätin jäädä katsomaan pelin loppuun. Se olikin ehkä noin viimeinen kerta. Aluksi otin aseita vastaan, sitten kannoimme raskaat lodjut lukkojen taakse, laskimme lippaat kahteen kertaan ja sijoitimme laatikoihin, jaottelimme kaikkia kasoihin luovutettuja pieniä erikoisvarusteita paikoilleen ja lopuksi siivosimme perustamiskeskuksen: pukuhuoneet, tuvat, käytävät, vessat.

Siinä vaiheessa, kun arvonsa tunteva noheva reservin huipputaistelija oli juomassa kuudetta tuoppia tai ollut ylipäänsä tunteja saunomassa, se kaikki pojat kotiuttanut "mahavääpeli siellä loppusijoituspaikassa" loi vielä katseen ympärilleen, sammutti valot, lukitsi kaikki ovet ja lähti kotiin akkansa luokse.

Myös perjantaina hän oli luonnollisesti ollut tunteja ennen muita paikalla. Ja siitä minä sitten tajusinkin, että ilman näitä ukkoja yhtään vapaaehtoista harjoitusta ei pidettäisi.
 
Tämä nyt tavallaan menee ohi aiheen, mutta - olen itse ajatellut niin, että skisma PERKiä kohtaan johtuu pohjimmiltaan siitä, että LKP-organisaatio on rakennettu, ja nykyisin PERKiin sijoitetut res.upseerit saaneet koulutuksensa, vuosikymmeninä jolloin nykyisenkaltaista - mieskohtaisten varusteiden osalta PV:tä paremmin varustautunutta - aktiivireserviä ei oikeastaan ollut olemassa.

Organisaationa ja henkilöinä ei osata toimia tavalla, joka tehokkaimmalla mahdollisella tavalla hyödyntäisi sitä tosiasiaa, että nykyään meillä on reservissä joukkoja jotka voidaan perustaa vartissa kuittaamalla rynkyt, kypärät ja sirpat sekä tetsarit niiden osalta joilla ei ole omaa tetsaria. Perustamisen voi tehdä vartissa, ja joukon omissa harjoituksissa se tehdään vartissa. Agraari-Suomen oloissa varusmieskoulutettujen kuusikymppisten äijien tekemänä, touhu kestää tunteja ja mukana on älyttömyyksiä kuten tarpeettomien kamojen kuittaamista. En nyt ala edes puhumaan niistä omista aseista, niistä on keskusteltu yllin kyllin.
Otetaan nyt muutama juttu pohdittavaksesi.

1) Varusteiden jako

Ei PERK vedä varusteita hatusta, vaan saa varustelistat ja varusteet organisaatiolta. Eli jos heitä haukut, haukut väärää puuta.

2) Ylimääräiset kaverit

En lähde kyselemään paljonko teitä perustettiin, mutta siellä on hyvinkin voinut olla porukkaa huomattavasti yli teidän tarpeenne, koska siellä on porukkaa koulutettu perustamisasioihin liittyen, ja koska ei ole haluttu laittaa hommiin enemmän porukkaa kuin tosiasiassa olisi, on pidetty porukkaa sivussa, jotta saataisiin käsitys siitä, miten homma toimisi todellisuudessa.

Tämä on tietenkin yksi mahdollisuus, ja muitakin on, mm. että hommat on huonosti organisoitu. Jos näin on, on sekin hyvä, koska silloin ne jotka ovat hommasta vastanneet, ovat oppineet kantapään kauttaa, ja korjaustoimenpiteitä on odotettavissa.

3) Koulutus

Unohda koska PERK:in kaverit ovat olleet taistelujoukoissa. Heitä koulutetaan perustamistehtävään erikseen. Jos heitä ei ole ohjeistettu MAAK varalta, on taas ongelma organisaatiossa ja siihen on saatava korjaus.Edelleen, siellä on paremmin ja heikommin suoriutuvia. Oikein heikosta suorituksesta pääsee sitten sijoittamattomien joukkoon ;)
..........

Kai te sen tuplavarustuksen osalta annoitte palautetta, jolloin organisaatiossa on mahdollista korjata tällainen virhe? Palautteen antaminen ei tarkoita että jupisitte jakajille, vaan että johtajanne kävi keskustelun yksikön LKP-upseerin kanssa, tai jos tällaista ei ole, PERK:in edustajan, siis oikeantyyppisen hlö:n kanssa. En tässä sen kummemmin käy läpi PERK organisaatiota. Jos pomo ei käynyt sitä keskustelua, nytkään ei ole liian myöhä.
 
-Käytännössä harjoituksesta puhuttaessa myös se on mahdoton tilanne, että osa joukoista jättää niille PERKiin erikseen rahdatut varusteet kuittaamatta. Jos PERK puretaan kun kaikki yksiköt on tuupattu toisesta päästä ulos, niin mitäs niille paikalle jääneille kuormalavallisille tavaraa tehdään? :oops:
Luulisin että PERKissä on joka tapauksessa ylimääräistä tavaraa, joka pitää palauttaa jonnekin jos harjoituksen purku on eri paikassa. En oikein jaksa uskoa että maastopukuja ja muita vaatteita voitaisiin tuoda juuri sopiva kokovalikoima että lavat olisivat tyhjiä kun jampat on työnnetty maastoon. Entäs jos joku ei ilmestykään paikalle. Majuri Senjanenhan on voinut saada edellisenä iltana sydärin odottaessaan innokkaana tulevaa kertausta. Jos majuri Senjasen XXXL koon maastopuku jää laarin pohjalle, se vaan toimitetaan takaisin varastoon.
 
No jopas tästä vilkas keskustelu nousi. Hyviä pointteja oli mukana, joten yhteiset kommentit.


- YV:n laitoin varmuuden vuoksi, koska RR:n kanssa kävimme keskustelua joka osittain hiukan liippasi valmiuteen liittyviä asioita. CV varmasti ymmärrät tämän.

- Varustelistat: listat ovat tulleet ylempää, se on selvää, ei reservin kapteeni NN jakolinjaston takana ole niistä vastuussa tietenkään. Reskapt NN on vastuussa omasta asenteestaan ("perkele tämä tämmöinen on ihmeellistä touhua että porukalla on muka varusteet jo olemassa, ei voi olla, ei meilläkään intissä vuonna -75 ollut"), ja siitä tekeekö hän oikeasti mitään, vai onko hän siellä seisoskelemassa ja odottamassa että tulee KH-päivät majurin natsoihin täyteen.

- PERKin harjoittelu: olen tässä jyrkästi eri mieltä veli Vonkan ja muiden kanssa, joiden mielestä rättien hako Maakille on hyvä tapa PERKin harjoitella. Eivät ne jakaisi rättejä Maakille kovassakaan tilanteessa. Train as you fight, pitäisi olla periaatteena myös PERKin taistelijoiden koulutuksessa. PERK jakakoon rättejä harjoituksissa joukoille joille se oikeastikin jakaisi rättejä.

- Palaute: kyllä, annettu on.

- PERKien koulutus siihen että on erilaisia joukkoja: hyvä ajatus, kannatan.

- PERKin pitkät työpäivät: riippuu. Tässä tapauksessa varusteet palautettiin keskusvarastolle, PERK oli siinä vaiheessa poistunut harjoituksesta tunteja aiemmin.

EDIT ja sitten se argumentti että meidän tuplakamojen kuittaus nopeuttaa toimintaa, kun on kaikille samat kuviot, nyt ei vain ole looginen. Toimintaa nopeuttaisi varmasti paljon enemmän se että me emme mene rättijaon kautta ollenkaan, vaan kävelemme eri jonosta suoraan tväl-materiaalin jakoon, käymättä suotta ruuhkauttamassa vaatetuksen jakopaikkaa.
 
Viimeksi muokattu:
PERKistä ei ole (valitettavasti) kokemuksia asiakkaana taikka suorittajana, mutta kun kyseessä ovat ilmeisesti ihan reserviläiset, niin en ihmettele että kaikki ei aina suju ihan 100% tehokkaasti. Ainoana omakohtaisena vertailukohtana on varusmiesaikainen kummitusjuna eli varusvarasto, aika "nollat taulussa" siellä oli ne siviilityöntekijät jotka lätkivät osittain täysin epäsopivia varusteita ihmisille (joskus tarkoituksellisena vittuiluna?). Itse sain mm. L-koon kypärän eikä sitä ihan heti päässyt itse vaihtamaan, vaan se killui helvetin löysästi pään päällä ja oli todellinen riesa parissa tetsausharjoituksessa kun vielä "nelisilmänä" huomasin kunnon syöksyn jäljiltä, että tämä L-kokoinen komposiitti-ihme oli siirtänyt linssiosaston korkeussuunnassa aika tarkasti suun seudulle.

Jos/kun PERK on "salil eka salil vika" ja ilmaiseksi, niin en jo siitä syystä hirveästi soimaisi, mutta eihän tuo myöskään taida olla mitenkään helppo homma, tosin jo mainitsemastani syystä minulla ei ole minkäänlaista hajua minkäkokoisia joukkomääriä yksi PERK-porukka varustaa keskimääräisessä VEHissä / KHssa.
 
Vastaus kaikkiin kolmeen kysymykseen on sama: PERK tunki meille kamat tuplana. Väkisin. Maastopuku, jalkineet, ym ym - pakkokuittasimme kamoja jotka meillä on pitkäaikaisella kuitilla, ja suurimmalla osalla meistä oli ne päällä PERKiin tullessa. Aivan älyvapaata touhua. Totta kai LKP:tä pitää harjoitella, mutta ei Maakeille kovassa tilanteessakaan jaeta vaatetusvarusteita enää PERKIssä, eli rättien jakamisen olisi voinut harjoitella jollain muulla joukolla.

PERK suoritti varustamisen, perustamisen ja joukon luovutuksen. Tai siis ne noin 3 henkilöä siellä, jotka tekivät jotain, suorittivat sen. Loput keskittyivät seisoskelemaan tumput suorana ja keräämään KH-päiviä.

Ongelma on siinä että luultavasti joku on keksinyt yhdistää kaksi harjoitusta jotka eivät oikeasti todellisuudessa toteutuisi. PERK:ssä harjoiteltiin toista ja MAAKK:ssa toista. MAAKK:n perustaminen menee eri reittiä jos kova tilanne tulee. Todellisuudessa linjastollakaan ei perkkiläisiä paljon näkyisi. Perustaminen on aika paljon enemmän kuin maastopukujen jakoa.
 
Trallalllallaa. PERK herättää kuumia tunteita näköjään. Odottakaas lkp:a, se vasta meneekin tunteisiin.....:rolleyes:

Vähän haiskahtaa tämä case sille, että PERK on saanut ihan selvät ohjeet ja harjoitteli asiaa ja aihetta. Tai sitten perustamista ja varustamista on "tietyllä tapaa" virtaviivaistettu ihan viime aikoina. Rätei ja lumpui piissa. Mikään poikkeusilmiö ei ole sekään, että syvästä reservistä tempaistu pitäjän pankinjohtaja-res.kapt. Gerhard Dillinger on vetänyt henkeensä ja siirtynyt päivittelemään näitä intin touhuja. Ja kyllähän "intin touhut" ovatkin joskus sellaisia, että pitää olla lehmän kärsivällisyys ja kannattaa sulkea lohko välillä ja seisoa vaan tyynesti jonon jatkona.
 
Ja kyllähän "intin touhut" ovatkin joskus sellaisia, että pitää olla lehmän kärsivällisyys ja kannattaa sulkea lohko välillä ja seisoa vaan tyynesti jonon jatkona.

Tämä :) LKP olisi itselleni hermolepoa normaaliin viikonloppupäivään kotona verrattuna. Sotatilanteessa vaihtelisi varmaan riippuen taistelun intensiteetistä.
 
PERKistä ei ole (valitettavasti) kokemuksia asiakkaana taikka suorittajana, mutta kun kyseessä ovat ilmeisesti ihan reserviläiset, niin en ihmettele että kaikki ei aina suju ihan 100% tehokkaasti. Ainoana omakohtaisena vertailukohtana on varusmiesaikainen kummitusjuna eli varusvarasto, aika "nollat taulussa" siellä oli ne siviilityöntekijät jotka lätkivät osittain täysin epäsopivia varusteita ihmisille (joskus tarkoituksellisena vittuiluna?). Itse sain mm. L-koon kypärän eikä sitä ihan heti päässyt itse vaihtamaan, vaan se killui helvetin löysästi pään päällä ja oli todellinen riesa parissa tetsausharjoituksessa kun vielä "nelisilmänä" huomasin kunnon syöksyn jäljiltä, että tämä L-kokoinen komposiitti-ihme oli siirtänyt linssiosaston korkeussuunnassa aika tarkasti suun seudulle.

Jos/kun PERK on "salil eka salil vika" ja ilmaiseksi, niin en jo siitä syystä hirveästi soimaisi, mutta eihän tuo myöskään taida olla mitenkään helppo homma, tosin jo mainitsemastani syystä minulla ei ole minkäänlaista hajua minkäkokoisia joukkomääriä yksi PERK-porukka varustaa keskimääräisessä VEHissä / KHssa.

No ei se ra-harjoituskaman jakaminen ole mikään maaginen tapahtuma. Eikä tämäkään tapahtuma ole mikään wagnerilainen jumalhämärä, vaan kantahenkilöstö antaa ohjeita ja neuvoja, kun niitä vaan malttaa kuunnella ja lukea propuskat. Ja tehdä edes muutaman mallisuorituksen ja korjata touhua eli vähän harjoitella. Paljon riippuu siitä PERKn johtajasta, paljon. Ja tässä taas törmäämme siihen mahdolliseen kantaväen tarpeeseen sotaväen eri tehtävissä. :rolleyes:

Malttamattomille taistelijoille antaisin ohjeen. Älkää hermostuko, jos joku asia, oli se mikä tahansa alkaisi kestää. Tietty fatalismi on poikaa sotaväessä. Eri ja seuraavien portaiden tarpeista ja näkökulmien perusteista kun ei yleensä ole tietoa, niin siksipä käskyjen ja ohjeiden noudattaminen riittää mainiosti.
 
YV:n laitoin varmuuden vuoksi, koska RR:n kanssa kävimme keskustelua joka osittain hiukan liippasi valmiuteen liittyviä asioita. CV varmasti ymmärrät tämän..
Niin kannatanee miettiä jos ei voi kirjoittaa kaikille näkyviin että kuuluuko asia ylipäänsä julkiseen Internetiin....
 
Viimeksi muokattu:
PERK on kuin ison festarin järjestäjät joille tulee käsky tilaajalta minkälainen festivaali tulee järjestää ja paljonko tulee yleisöä. Pitää varata festarialuetta ja leirintäaluetta. Pitää olla bajamajat ja juoppoputkat. Ruokahuolto ja muu huolto. EA:t ja JV:t. Festariyleisö vaatetetaan ja varustetaan ja siviilivarusteet pakataan kotiin lähetettäväksi. Jaetaan joukkokohtainen materiaali ja ajoneuvot. Ajoneuvot ensin tietenkin lunastettu / tarkastettu / maalattu. Kaikki tarkastetaan ja puutteet korjataan. Lisäksi festariyleisölle on tilaajan toimesta asetettu tietyt koulutukselliset tavoitteet.

Kaikessa mukana tietenkin vihollistoiminta ja (iso?) mahdollisuus että kaikki etukäteissuunnitelmat saa vetää vessanpöntöstä alas.

MAAKK:lle ei näihin festareille edes kutsua tule. Heillä on omat varjobileensä. Siksi on vähän typerää PERK:n kapteenin mennä heidän bileisiin jakamaan maastopukuja edes harjoituksissa.


disclaimer: tilaajan kaikkia toiveita ja vaatimuksia ei käsitelty, koska jätetään jotain yllätykseksi
 
Niin, ketjun aiheeseen liittyen voidaan MAkkAranpaistoKaveriKerhojen asioista todeta julkisuudessa yksiselitteisesti näin:

"Ollos huoleton, poikas valveill' on!"
 
Niin, ketjun aiheeseen liittyen voidaan MAkkAranpaistoKaveriKerhojen asioista todeta julkisuudessa yksiselitteisesti näin:

"Ollos huoleton, poikas valveill' on!"

Tuokin on kyllä turhan lähellä provokaatiota :rolleyes:

Ei voi olla liian valveilla, tai Venäjällä on oikeus kokea uhkaa :D
 
............
Todellisuudessa linjastollakaan ei perkkiläisiä paljon näkyisi. Perustaminen on aika paljon enemmän kuin maastopukujen jakoa.
...........

Tässä kommentissa on jo hiukan realismia
Tämäkin keskustelu osoittaa, että parantamista on toki kaikessa toiminnassa, mutta lyhenteen PERK käyttäminen
pelkästään varusteiden jakamisesta on asioiden oikaisemista ja suurimman osan kokonaisuudesta unohtamista.
Se linjasto on perustamispaikalla. Niitä voi olla useita. Palvelukseenastujat otetaan vastaan ilmoittautumispaikalla,
joita niitäkin voi olla useita. Eivätkä kaikki nuo suinkaan aina sijaitse edes maantieteellisesti samassa paikassa.
PERK on se organisaatio, joka huolehtii taisteljoiden vastaanottamisesta (tarvittaessa kuljetuksista) ja varustamisesta
sekä luovuttamisesta edelleen SA-johdolle.

Moni taitaa sekoittaa PERKin ja varusvaraston......

Offtopiccia MAAK-ketjuun :(
 
Viimeksi muokattu:
Tuosta PAPU 116:sesta olisin kysynyt että vedettiinkö harjoitus miten todenmukaisesti läpi, kerättiinkö porukalta puhelimet talteen esimerkiksi? Kyllähän aikuisen miehen pitäisi pystyä olemaan jonkun aikaa ilman twiittailua ja joidenkin porukoiden kohdalla ihan perusteltuakin olla ilman luuria harjoituksissa useastakin syystä. Vastaus opsecin rajoissa kiitos mutta sitä nyt tuskin tarttee erikseen kertoakkaan ;)
 
Back
Top