MAAK tänään

Olipa miten oli, kaikille MAAKKien johtajille ja alijohtajille kotiläksyksi pohdintaa aiheesta "kuinka innostan ja sitoutan alaisiani" ja ihan kaikille komppanialaisille mietittäväksi se, miten nuoremmat leijonat ja tuoreet tulijat saadaan otettua mukaan porukkaan ja sitoutettua toimintaan. Tämä vaatii aikuisten oikeesti aktiivista otetta ja oman persoonan vahvuuksien tehokasta hyödyntämistä.
Eli johtamistaitoa...
 
Gradu on luettu ja täytyy sanoa, että monet työstä löytyvät jutut ovat olleet jo foorumilla esillä. (Eli aktiiviset keskustelijat voivat taputtaa itseään olkapäälle ja tarjota itselleen oluen!:))
 
Nyt on Uusimaa 17 - pääsotaharjoitus käytynä, ja lähes perinteiseen tapaan kirjoittelen tänne tunnelmia ja mietelmiä harjoituksesta OPSECin sallimissa rajoissa.

Uusimaa 17 oli nykymittapuulla hyvin suuri harjoitus, ja kokonaiskestoltaan myös pitkä, yli viikon repäisy. Kaikki osallistujat eivät kuitenkaan olleet harjoituksessa koko sen keston ajan, vaan esim. minulle harjoitus oli 4-päiväinen.

Koska Uusimaa 17 oli PV:n pääsotaharjoitus, kaikki resurssit olivat käytettävissä, ja se tosiaan näkyi. Kalustoa oli harjoitukseen tilattu runsaasti, joukkoja oli perustettu lähes tai kokonaan sodanajan vahvuuksiin ja ne oli varustettu niiden omalla, oikealla kovan tilanteen kalustolla.

Päällimmäisenä fiiliksenä minulle, yksittäiselle taistelijalle jäi tunne, että tällainen iso harjoitus on varmasti aivan kriittisen tärkeä ylempien johtoportaiden oppimistilanne, joukkojen johtamisesta, yhteistoiminnasta aselajien välillä jne. Sitä vastoin yksittäiselle taistelija Samsekselle harjoitus ei oppimismielessä antanut kyllä paljon mitään (paitsi hitonmoisen flunssan). Kokemuksena harjoitus oli silti mielenkiintoinen ja antoi kyllä varmuutta että yksikkömme suoriutuisi sodanajan tehtävästään.

Seuraavat plussat ja miinukset ovat nyt sitten yhden taistelijan näkökulmasta ja puhtaasti subjektiivisia.

Plussaa:

- aidon kokoiset yksiköt käytössä
- aito toiminta-alue
- koko sodanajan kalusto yksiköllämme käytössä (tai ainakin kuitattuna, vaikkei välttämättä kentällä käytössä). Esim. pimeätoimintakalustoa oli yksiköllämme vielä moninkertaisesti enemmän kuin olin tiennyt, mikä oli suuri positiivinen yllätys.
- lähes riittävästi ajoneuvoja
- riittävästi viestivälineitä

Miinusta:

- PERK. Voi helvetti sentään. En jaksa edes kertoa kaikkea siitä miten huolella ne taas kerran ryssivät, suututtaa vieläkin niin suunnattomasti, mutta pienenä kuvaavana yksityiskohtana, [sensuroitu]
- Johtuen suurelta osin edellisestä, ajankäyttö harjoituksessa oli erittäin tehotonta. Perustamiseen ja purkamiseen kului yli 2 vrk omasta 4 vrk harjoitusajastani. Vissiin ei vieläkään ole PV:llä harjoitusmäärärahat tarpeeksi vähissä, kun kertausharjoituspäiviä on varaa tuhlata PERKin perseilyyn.
- Muonitus kusi. Olimme erään suuremman joukkoyksikön huollon varassa, sillä seurauksella että suurin osa yksiköstämme oli nälkäkuurilla, esim. itse olin yhdessä vaiheessa 30h putkeen ilman (firman jakamaa) ruokaa. Onneksi olen sen verran vanha konna että osasin varautua ja oli omia sapuskoja mukana.
- Sattui karseat kelit, 4 päivää läpimärissä kamppeissa tehokkaasti lisäsi muonituksen kusemisen aiheuttamaa v-käyrän nousua.

Erikoista:

- kävi ilmi, että palstallamme vaikuttavat evp-kantahenkilökuntaan kuuluvat henkilöt ovat olleet rapsakasti väärässä liittyen siihen, mitä kalustoa (esim. mitä ajoneuvoja) on MaakKeilla käytössään ja mihin sodanajan organisaatioihin MaakKeja kuuluu. [sensuroitu]

EDIT Veli @Stagideus huomautti oikeaan osuvasti, että kirjoituksessa oli vieläkin asioita jotka liippasivat turvaluokiteltuja juttuja. Näin ollen poistin ne.
 
Viimeksi muokattu:
Nyt on Uusimaa 17 - pääsotaharjoitus käytynä, ja lähes perinteiseen tapaan kirjoittelen tänne tunnelmia ja mietelmiä harjoituksesta OPSECin sallimissa rajoisssa

Iso harjoitus, isot toleranssit?? Itse en oikeastaan allekirjoita yhtään em. väitteistä. Ainut kritiikki on oikeastaan siinä, että oma kapasiteetti alkoi tulla vastaan tehtävään liittyen.
 
Viimeksi muokattu:
Iso harjoitus, isot toleranssit?? Itse en oikeastaan allekirjoita yhtään em. väitteistä. Ainut kritiikki on oikeastaan sinä, että oma kapasiteetti alkoi tulla vastaan tehtävään liittyen.

Kuten sanottua, nuo olivat minun subjektiiviset kokemukseni. Toiselle henkilölle kokemukset olivat varmasti toisenlaiset.
 
Nyt on Uusimaa 17 - pääsotaharjoitus käytynä, ja lähes perinteiseen tapaan kirjoittelen tänne tunnelmia ja mietelmiä harjoituksesta OPSECin sallimissa rajoissa.

Uusimaa 17 oli nykymittapuulla hyvin suuri harjoitus, ja kokonaiskestoltaan myös pitkä, yli viikon repäisy. Kaikki osallistujat eivät kuitenkaan olleet harjoituksessa koko sen keston ajan, vaan esim. minulle harjoitus oli 4-päiväinen.

Koska Uusimaa 17 oli PV:n pääsotaharjoitus, kaikki resurssit olivat käytettävissä, ja se tosiaan näkyi. Kalustoa oli harjoitukseen tilattu runsaasti, joukkoja oli perustettu lähes tai kokonaan sodanajan vahvuuksiin ja ne oli varustettu niiden omalla, oikealla kovan tilanteen kalustolla.

Päällimmäisenä fiiliksenä minulle, yksittäiselle taistelijalle jäi tunne, että tällainen iso harjoitus on varmasti aivan kriittisen tärkeä ylempien johtoportaiden oppimistilanne, joukkojen johtamisesta, yhteistoiminnasta aselajien välillä jne. Sitä vastoin yksittäiselle taistelija Samsekselle harjoitus ei oppimismielessä antanut kyllä paljon mitään (paitsi hitonmoisen flunssan). Kokemuksena harjoitus oli silti mielenkiintoinen ja antoi kyllä varmuutta että yksikkömme suoriutuisi sodanajan tehtävästään.

Seuraavat plussat ja miinukset ovat nyt sitten yhden taistelijan näkökulmasta ja puhtaasti subjektiivisia.

Plussaa:

- aidon kokoiset yksiköt käytössä
- aito toiminta-alue
- koko sodanajan kalusto yksiköllämme käytössä (tai ainakin kuitattuna, vaikkei välttämättä kentällä käytössä). Esim. pimeätoimintakalustoa oli yksiköllämme vielä moninkertaisesti enemmän kuin olin tiennyt, mikä oli suuri positiivinen yllätys.
- lähes riittävästi ajoneuvoja
- riittävästi viestivälineitä

Miinusta:

- PERK. Voi helvetti sentään. En jaksa edes kertoa kaikkea siitä miten huolella ne taas kerran ryssivät, suututtaa vieläkin niin suunnattomasti, mutta pienenä kuvaavana yksityiskohtana, [sensuroitu]
- Johtuen suurelta osin edellisestä, ajankäyttö harjoituksessa oli erittäin tehotonta. Perustamiseen ja purkamiseen kului yli 2 vrk omasta 4 vrk harjoitusajastani. Vissiin ei vieläkään ole PV:llä harjoitusmäärärahat tarpeeksi vähissä, kun kertausharjoituspäiviä on varaa tuhlata PERKin perseilyyn.
- Muonitus kusi. Olimme erään suuremman joukkoyksikön huollon varassa, sillä seurauksella että suurin osa yksiköstämme oli nälkäkuurilla, esim. itse olin yhdessä vaiheessa 30h putkeen ilman (firman jakamaa) ruokaa. Onneksi olen sen verran vanha konna että osasin varautua ja oli omia sapuskoja mukana.
- Sattui karseat kelit, 4 päivää läpimärissä kamppeissa tehokkaasti lisäsi muonituksen kusemisen aiheuttamaa v-käyrän nousua.

Erikoista:

- kävi ilmi, että palstallamme vaikuttavat evp-kantahenkilökuntaan kuuluvat henkilöt ovat olleet rapsakasti väärässä liittyen siihen, mitä kalustoa (esim. mitä ajoneuvoja) on MaakKeilla käytössään ja mihin sodanajan organisaatioihin MaakKeja kuuluu. [sensuroitu]

EDIT Veli @Stagideus huomautti oikeaan osuvasti, että kirjoituksessa oli vieläkin asioita jotka liippasivat turvaluokiteltuja juttuja. Näin ollen poistin ne.

Oma Uusimaa-17:
-vähintään 10h yöunet joka yö
-alkuviikko teltassa, loppuviikolla taivasalla
-katsele vierestä kun veijarit ja ressut puuhaa tehtävän parissa, totea että voit kadota lähimpään kahvilaan hakemaan työhyvinvointia
-kebabia ja suihkua
-koulutan ryhmänjohtajaa sen mitä näin tarpeelliseksi ja todennäköisesti ei ollut ajatelleet asia siltä kantilta
 
Oma Uusimaa-17:
-vähintään 10h yöunet joka yö

Good for you. Itsellä neljä päivää ja kolme yötä kestäneessä harjoituksessa yhteensä unta 5 h 15 min, joista viimeisenä yönä 3 tuntia.
 
PSMAAKK:n esiintymisestä itsenäisyyspäivän paraatissa täytyy sanoa, että kerrankin MAAKK (ja jopa MPK:n osasto) pysyivät tahdissa ainakin YLE:n lähetyksen perusteella. Vaikka se ei ole SA-tehtävien kannalta oleellista, kertoo se kuitenkin hiukan siitä, että siellä vähintään tuontasoiset jutut osataan, ja näyttihän se ihan kivalta kun tällä kertaa kukaan ei marssinut epätahtiin.
 
Hyvä jos nautit.

Itse en nauti siitä, jos näen, että marssiharjoitteluun ja marssimiseen on käytetty kallista aikaa. Se aika on siksi kallista, koska se on useilla suoraan pois sodan ajan tehtävän harjoitteluun käytettävissä olevasta ajasta. En osallistu itse edelleenkään patsasteluun, vaan vain ja ainoastaan sodan ajan tehtävän suorittamista edistäviin harjoituksiin. Toisilla (kaupunkilaisilla ja/tai perheettömillä) ajankäyttö on varmaankin toisenlaista, eli aikaa on.
 
Aika pitkälti pystyy komppaamaan jäsen @Samses :ta. Isossa harjoituksessa reenataan isompia kuvioita ja se on tuurista kiinni mitä yksittäinen ryhmä tai taistelija pääsee tekemään. Yllättävän iso kaluston määrä yhdistettynä tiiviseen harjoitukseen ja ennakkotiedotuksen täydelliseen kusemiseen tosin aiheutti jonkun verran wtf-tilanteita. Ja sitten oli yksi lähes Viipurin ammusvarikko 1944 -tason tilanne mutta ei mennä sinne. Sen takia harjoitellaan että asiat tulee esiin ja niitä voidaan korjata.

Omat kokemukset:
+ Aitous. Toiminta-alue, tehtävä, kalusto ja kokoonpanot.
+ Sää. Kunnon sotilaan keli.
+ Muonitus toimi ja pönttösafka yllätti positiivisesti (paitsi kerran)
+ Henk.koht. suoriutuminen. Kunto riitti ja unen määränkin kanssa pärjättiin (ehkä jotain 8-10h yhteensä, mahdoton laskea)
+ Oma joukkueenjohto, jonka kokemus ja pelisilmä mahdollisti riittävän tauotuksen ja levon tehtävien välillä.

- Perustamisen/purkamisen pullonkaulat. Luotan silti siihen että nääkin menisi paaljon paremmin kovassa tilanteessa.
- Kalustoyllärit
- Lyhyt harjoitus vaatisi paremman ennakkovalmistelun vaikka PVMoodlen kautta.

Loppujen lopuksi todella mielekäs harjoitus, lyhyydestä huolimatta.

Erikoista:

- kävi ilmi, että palstallamme vaikuttavat evp-kantahenkilökuntaan kuuluvat henkilöt ovat olleet rapsakasti väärässä liittyen siihen, mitä kalustoa (esim. mitä ajoneuvoja) on MaakKeilla käytössään ja mihin sodanajan organisaatioihin MaakKeja kuuluu. [sensuroitu]

Sama.
 
-katsele vierestä kun veijarit ja ressut puuhaa tehtävän parissa, totea että voit kadota lähimpään kahvilaan hakemaan työhyvinvointia
-koulutan ryhmänjohtajaa sen mitä näin tarpeelliseksi ja todennäköisesti ei ollut ajatelleet asia siltä kantilta
Tällaista on ilo lukea! Veli @kertakenttään on todella ymmärtänyt kouluttajan tehtävänsä oikein. Kun poikien kotiutumiseen on alle kolme viikkoa,
on hän onnistunu tekemään itsensä joukolle tarpeettomaksi. On nimittäin nähty päinvastaistakin toimintaa ihan riittävästi. Eli "kouluttajavetoisia" joukkueita/jaoksia tai pattereita.

Oli tilaisuus nähdäkin PoriPr tositoimissa kun löivät keltaisen osapuolen maahanlaskujoukot Virkkalassa. Tässä kuva naamioidusta kevyestä heittimestä. Putkensuunsuojus sekä suuntaimen kotelo poistetaan naamio-oksien lisäksi ennen ampumista. Valitettavasti aseen miehistö oli kuvanottahetkellä kateissa niin ei ollu tilaisuutta jutella

IMG_3624 – Kopio.JPG.
 
Erikoista:

- kävi ilmi, että palstallamme vaikuttavat evp-kantahenkilökuntaan kuuluvat henkilöt ovat olleet rapsakasti väärässä liittyen siihen, mitä kalustoa (esim. mitä ajoneuvoja) on MaakKeilla käytössään ja mihin sodanajan organisaatioihin MaakKeja kuuluu. [sensuroitu]

Itse suhtautuisin varovaisen kriittisesti. Vaikka SA-kalustoa on varmasti ollut käytössä, ei se välttämättä tarkoita että kaikki käytössä tai esillä ollut kalusto olisi joukon omaa SA-kalustoa. ;)

Tietäjät tietää. Me muut vain veikkailemme. Esimerkiksi, vaikka joukko olisi SA-tilanteessa varustettava RK56 TP:illä, niin niitä tuskin KH:ihin kaivettaisiin luolanperukan puulaatikoista naftaliinista & vaseliinista ja jaettaisiin käyttöön pelkästään KH:n ajaksi. Helpompi on tuottaa harjoitus jo järjestävän varuskunnan kierrossa olevalla JoTu-kalustolla. Mukaanlukien ajoneuvot.
 
Kuten tuolla ylempänä sanoin, tähän harjoitukseen oli porukkaa kalustettu nimenomaan kyseisen joukon korvamerkityllä SA-kalustolla joka oli haettu valmiusvarastosta.

Pienenä esimerkkinä, en ole ennen nähnyt laatikoittain Kvkk62:ta joilla ei ole ammuttu kuin vastaanottoammunnat. Nyt näin.
 
Oliko teillä otto-ajoneuvot?
 
Kvkk62:t on hieman eri juttu kun panssaroidut ajoneuvot esimerkiksi. Jos niitä ei ole tarpeeksi operatiivisille ja alueellisille joukoille, suhtaudun hieman kriittisesti siihen että niitä MAAKK:lle varattaisiin?

Muutenkaan siinä ei olisi kovinkaan paljon järkeä, että SA-kokoonpanot jotka ovat "hieman" ST4 kireämmällä turvaluokituksella olevia sotasalaisuuksia, avattaisiin kriittisiltä suorituskyvyiltään potentiaalisten kollaboraattoreiden pällisteltäväksi tai käpisteltäväksi KH:hon. Miksi ottaa riskiä, onhan meinaan täälläkin jo ehditty kertoa kaikelle kansalle että SA-kalustuksella oltiin liikkeellä ja minkätyyppisiä panssaroituja ajoneuvoja siihen kuului.

En yritä olla ilonpilaaja tai vähätellä, yritän suhtautua asiaan realistisesti. PV on perustelluista syistä erittäin hyvä ja tiukka salaaja. En näe syytä, miksi se tekisi tässä asiassa poikkeuksen.
 
Omat kokemukset omalle joukolle varatusta kalustosta kallistuvat tuonne @vastarannankiiski esittämään näkemykseen. Eiköhän se paras jakotavara ole jaettu/varattu niille jotka kipeimmin sitä tarvitsevat. Itse olen edelleen tyytyväinen jos saan virttyneet m91:n, kumpparit ja taittoperäkinkin ;)
 
Back
Top