Maamiinojen korvaaminen uusilla aseilla

Joku tanknetin veteraaneista kertoi olleensa irakilaisen tykistön maalina kun nämä ampuivat hersyjä. Ilmeisesti ainoa mitä siinä voi tehdä on kyykistyä ja asettua mahdollisimman pieneksi ja koettaa sopia kypärän alle mahdollsimman hyvin.

Mutta mitä tulee suojautumiseen, niin eipä tuo ole kovin helppoa viuhkapanoksen kanssakaan. Ei kukaan asetu sellaisen eteen tietoisesti ja sen jälkeen kun viuhkapanos laukaistaan, niin ei ihmisen reaktioilla kerkeä mitään tekemäänkään.

Aivan.

Viuhkapanoskin yleensä asetetaan siten, että sillä ei vaikutusalueella ole paljon katvealueita. Ilmaräjähdys on vielä pirullisempi, koska pienemmät painanteet eivät nekään suojaa yhtään.

Suojautumisestahan ei näiden miino...anteeksi..panosten kohdalla voi puhua, koska niiden käyttö on yleisesti yllättävää. Pitäisi puhua tuurista.
 
Aivan.

Viuhkapanoskin yleensä asetetaan siten, että sillä ei vaikutusalueella ole paljon katvealueita. Ilmaräjähdys on vielä pirullisempi, koska pienemmät painanteet eivät nekään suojaa yhtään.

Nuo muuten toimii tosi hyvin keskenään, jos vaan saadaan aseteltua sopivasti. Ensiksi laukaistaan viuhkat ja pyyhkäistään kenttää matalaksi. Sen jälkeen kun vihollinen alkaa hakeutua suojiin, niin sitten ammutaan nuo hystrix:it ja viimeistellään vihollinen. Tämä ihan sillä, että en ihan usko Nammon lupauksiin 50m x 50m:n vaikutusalueesta, vaikka se jollakin määritelmällä saattaisi pitääkin paikkansa. Eli suuntaisin noita enemmän niihin kohtiin mihin vihollisen voisi odottaa hakeutuvan, enkä luottaisi aluevaikutukseen.
 
Aivan.

Viuhkapanoskin yleensä asetetaan siten, että sillä ei vaikutusalueella ole paljon katvealueita. Ilmaräjähdys on vielä pirullisempi, koska pienemmät painanteet eivät nekään suojaa yhtään.

Suojautumisestahan ei näiden miino...anteeksi..panosten kohdalla voi puhua, koska niiden käyttö on yleisesti yllättävää. Pitäisi puhua tuurista.

Näissähän saa käyttää mielikuvitusta, jos mahdollista niin hyvä combo olisi laukaista ensin pystyssä kulkevia päin, sitten ylhäältä alas maastoutuneita, lopuksi vihollisen todennäköiselle vetäytymisreitille.
 
Näin maalaisjärjellä ajateltuna uudessa järjestelmässä:

1)sensori tekee havainnon ja tekee hälytyksen
2)ihminen tarkistaa saadun sensoritiedon
3)ihminen kytkee asejärjestelmän päälle, johon liittyy optio manuaali-käyttöön ja automaattinen deaktivointi-aikamääre

Näin riski siviilin joutumisesta tuhokenttään on minimoitu, niin sodan aikana kuin sodan jälkeen. Tämä järjestelmä mahdollistaa myös paljon isomman tuhovoiman käytön.

Bittiumin maanantain osakekurssia mielenkiinnolla odotellen, tätä järjestelmää tuskin ilman heitä kehitetään.
 
Näin maalaisjärjellä ajateltuna uudessa järjestelmässä:

1)sensori tekee havainnon ja tekee hälytyksen
2)ihminen tarkistaa saadun sensoritiedon
3)ihminen kytkee asejärjestelmän päälle, johon liittyy optio manuaali-käyttöön ja automaattinen deaktivointi-aikamääre

Näin riski siviilin joutumisesta tuhokenttään on minimoitu, niin sodan aikana kuin sodan jälkeen. Tämä järjestelmä mahdollistaa myös paljon isomman tuhovoiman käytön.

Tuoltahan se saattaisi vaikuttaa. Tässähän alkaa jo vesi kielellä odottamaan iotain "virallisia" julkaisuja aiheesta.
 
Tästä tulee ihana rauhanase. Puolustuksellinen.
 
Hmm. Jos hyppäävä mii.. eikun panos olisi kartion tai puolipallon muotoinen (karkea kuvaus), sillä saataisiin nojatuolin pohjalta ajateltuna asennuspisteen ympärille melko kattava sirpalevaikutus. Panoksen muotoilu vaikuttaa sirpalekuvioon, esim. pitkänomainen "jäätelötötterö" tuottaisi suhteellisesti pienemmän vaikutuksen suoraan asennuspisteen kohdalle, mutta levittäisi sirpaleviuhkaa ehkä enemmän sivusuuntaan kuin vastaava puolipallopanos, jossa sirpaleet hajoavat keskipisteestä säteen suuntaisesti.

Oli miten oli, mielenkiintoinen hanke.
 
  • Tykkää
Reactions: ctg
Kerrataanpa vielä:

"Kaukolaukaisu luo miinakauhua

Sensoriteknologia, heräteteknologia ja sytytinteknologia ovat hankkeen keskeisiä tutkimusalueita, mutta yksittäisiä teknologioita olennaisempaa on räjähdepanoksien kaukolaukaisu."


http://www.kaleva.fi/uutiset/kotima...kkeen-lennokit-havaitsevat-vihollisen/718674/

Lisäksi toimintatapa on osin samanlainen kuin hyppymiinassa ja rakenne osiltaan samantapainen kuin viuhkapanoksessa.

Ja miksi asiaa on kuitenkin julkistettu ja sen luonnetta raotettu johtuu siitä, että julkisuus on jo osa turvallisuusajattelua:

"Hankkeessa mukana olevat tahot arvioivat, että hankkeen suuruusluokka, kotimaisuus ja salaisuus herättävät kunnioitusta potentiaalisen vastapuolen leirissä. Myös sitä pidetään tärkeänä, että ulkomailla laitetaan merkille, ettei Suomi anna jalkaväkimiinat kieltävän Ottawan sopimuksen rajoittaa puolustusvoimien kykyä torjua laaja tai paikallinen jalkaväen hyökkäys Suomea vastaan.

– Aluevaikutteinen uusi järjestelmä on erittäin iso asia, lähde arvioi."


Budjetti mistä on julkisuudessa puhuttu on n 300milj miinoja korvaaviin hankkeisiin yhteensä. Viimeisin tästä kakusta rahoitustaan saava hanke on 5milj.€ tutkimus jossa on useita suomalaisia korkean teknologian yrityksiä. Näin Halosen anti-isänmaallinen työ johti siihen, että Suomesta tuli yksi miinoituksen kehittäjävaltioita. Kuinka keskeinen niin aika näyttää.

 
Viimeksi muokattu:
Budjetti mistä on julkisuudessa puhuttu on n 300milj.

Mistä summa on peräisin?
Toteutuessaan olisi tosiaan tae siitä, että uskottava määrä miinoja kyetään hankkimaan. Sattumalta myös sama summa, joka saatiin miinojen korvaamiseksi. Lisää rahaahan ei tietenkään ole mistään tulossa, vaan jotain muuta on sitten jätettävä hankkimatta.
 
Mistä summa on peräisin?
Toteutuessaan olisi tosiaan tae siitä, että uskottava määrä miinoja kyetään hankkimaan. Sattumalta myös sama summa, joka saatiin miinojen korvaamiseksi. Lisää rahaahan ei tietenkään ole mistään tulossa, vaan jotain muuta on sitten jätettävä hankkimatta.

Summaa voi arvioida esim. suhteessa telamiinojen laukaisimien hankintaan jokunen vuosi sitten. Siihen irtosi aikanaan muistaakseni 7-8 miljoonaa euroa. Leo-2A6 ja K9 maksavat yhteensä 300 miltsiä. Emme ihan heti näe päivää jolloin tuollainen summa laitetaan miinoihin. Nollat pois niin ollaan lähellä totuutta?
 

Budjetti mistä on julkisuudessa puhuttu on n 300milj. Näin Halosen anti-isänmaallinen työ johti siihen, että Suomesta tuli yksi miinoituksen kehittäjävaltioita. Kuinka keskeinen niin aika näyttää.

Otatko tuon kursiivin tuosta pois, kun siinä saa kuvan, että tuo olisi osa lainausta. Kerkesin jo innostua, että lehdistö olisi kerrankin mennyt kritisoimaan mölöstä.
 
Rahoitusväyliä on helppo keksiä.

Kotimaa http://www.hs.fi/kotimaa/art-200000...c3c1&utm_source=t.co&utm_campaign=tweet-share
Pääministeri Sipilä etsii rahaa armeijan hävittäjäostoihin – esillä ollut jopa puolustusvero Suomen satavuotisen itsenäisyyden nimissä
Puolustusveroa ja jopa puolustusobligaatioita on väläytetty armeijan hävittäjähankintojen rahoittamiseksi.

MP.nettiläinen
n
2000




Ja autoilijoilta löytyy aina lisää rahaa.
tv.Anne Berner
 
Onko kenellekkään koulutettu telamiinan käyttöä tähysteisesti?

Kivääriyksikön koulutuksessa tapahtui muutoksia sissiharjoitukseen valmistavassa koulutuksessa vuoteen 1969 mennessä. Koulutus muuttui teoriaopetuksesta ja yksittäisen sissin taitojen opetuksesta enemmän sovelletuksi koulutukseksi. Esimerkiksi III/68 ja I/69 saapumiserän koulutus toteutettiin ilman teoriaopetusta. Päivittäiskoulutuksen aiheita olivat peruskoulutuskauden lopussa suluttaminen, kasapanoksen valmistaminen ja käyttö, tähysmiinojen käyttö ja toiminta piilopoterossa. Erikoiskoulutuskauden toisella viikolla harjoiteltiin joukkueen sissitukikohdan taistelua, takaa-ajajan tuhoamista, irtaantumista, jälkien peittämistä ja harhauttamista. Erikoiskoulutuskauden neljännellä viikolla harjoiteltiin joukkueen toimintaa sissitukikohdassa, tulojärjestelyt, suojaamisjärjestelyt, majoitusjärjestelyt, tukikohdan vartiointi, ruoan valmistaminen, lähtöjärjestelyt, toiminta yllätettynä ja kokoontumispaikan suojaaminen. Ennen sissiharjoitusta harjoiteltiin vielä telamiinan käyttöä tähysmiinana ja liikkuvan panssarivaunun tuhoamista tähysmiinalla. 109
https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/125155/SM1089.pdf?sequence=2
 
Sotamatikkaa.

Jalkaväkimiinat aiheuttavat sulutteen läpi hyökänneelle mekanisoidulle komppanialle keskimäärin 11 jalkaväkitaistelijan tappiot, eli 15,3 prosenttia jalan hyökänneenjalkaväen vahvuudesta. Sakaramiina murskaa räjähdyksen aiheuttaman kehonosan. Miinaan astunut taistelija ei pysty jatkamaan taistelua.

Sakaramiinat eivät räjäytä tai vaurioita telamiinoja räjähtäessään. Vaunun ajaessa telamiinaan räjähdys tuhoaa sakaramiinat räjähtäneen telamiinan ympäriltä. Tällä ei kuitenkaan ole merkitystä jalkaväelle aiheutuneille tappioille, koska jalkaväen oletetaan hyökänneen riittävästi vaunujen edellä.

Sulute aiheuttaa läpi hyökänneelle vastustajan mekanisoidulle komppanialle noin 68 - 74 prosentin tappiot rynnäkkövaunuille käytettävistä panssarimiinoista riippuen sekä lisäksi 15 prosentin tappiot jalkautuneelle miehistölle jos käytössä on jalkaväkimiinoja. Vihollinen katsotaan tuhotuksi kun se kärsii 50 prosentin tappiot, voidaan todeta, että mekanisoitu komppania ei kykene jatkamaan taistelua.

Vihollinen kykenee vaikuttamaan sulutteiden aiheuttamien tappioiden määrään tehokkaimmin tiedustelemalla sulutteet mahdollisimman tarkkaan ennen hyökkäystä, valmistelemalla kiertoreittejä ja käyttämällä liikkeen edistämiskalustoa, kuten raivausjyriä, varstaraivaimia ja räjähtäviä raivaimia. Sulutteita vastaan ei ole onnistuttu kehittämään sellaista tehokasta vastamenetelmää, joka vähentäisi taistelutilanteessa merkittävästi miinoitteen läpi hyökkäävän joukon tappioita. Oikein rakennettu miinoite kriittisessä maastonkohdassa on käytännössä mahdoton kiertää ja miinoitteen raivaaminen kun miinoitteeseen on liitetty epäsuoratuli ja panssarintorjunta-aseiden tuli on erittäin hidasta ja vaatii mittavat suojausjärjestelyt. Lisäksi lisäpanoksin ja herätemiinoin vahvennettu panssarimiinoite on raivauskalustollakin vahvennetulle liikkeen edistämisosastolle erittäin vaarallinen kohde.

Suluttamisoppaan mukaan yksittäinen miinaeste aiheuttaa läpi hyökänneelle viholliselle vähintään 30 – 50 prosentin tappiot. [48] Otettaessa huomioon vihollisen havaitsemat ja kiertämät miinat sekä raivauskaluston käyttö, voidaan todeta, että saatu laskennallinen tulos esimerkin mukaisessa hyökkäystilanteessa tukee Suluttamisoppaan esittämää tappioprosenttia.

Vertailun vuoksi voidaan todeta, että Puolustusvoimien teknillinen tutkimuslaitos on laskenut tappiot moottoroidulle jalkaväkikomppanialle ammuttaessa tykistöllä 155 millimetrin kranaatteja iskusytyttimellä. Ammuttaessa 18 tykkisellä patteristolla kuusi 20 kertaa (108 kranaattia), tuhoutuu moottoroidusta jalkaväkikomppaniasta keskimäärin 0,37 vaunua. Ammuttaessa 1200 kranaattia tappiot ovat keskimäärin 3,5 panssarivaunua eli 25 prosenttia komppanian vahvuudesta. Luvut on saatu käyttämällä Monte Carlo ohjelmaa. [17] PVTT:n laskelmissa on oletettu, että koko jalkaväkikomppaniaa voidaan ampua yhdellä kertaa, eli maalin on oltava siten koossa, että epäsuoratuli kattaa peittävästi koko maalin.

2.7 Johtopäätökset

Sulute on tehokas keino estää vihollisen liike ja suunnata se haluttuun suuntaan. Sulutteen läpi hyökkäävän vihollisen tappiot ovat erittäin korkeat. 70 prosentin tappiot panssarivaunujen lukumäärässä riittäisi pysäyttämään mekanisoidun jalkaväkikomppanian hyökkäyksen. Pohjamiinat ovat tehokas ase panssarivaunuja vastaan, sen suuri tehollinen laukaisuleveys lisää selvästi vihollisen tappioita. Laskuesimerkissä ei ole arvioitu miinan viholliselle aiheuttamia vaurioita, eli tuhoutuuko vaunu vai jääkö se vain liikunta- tai toimintakyvyttömäksi. Pohjamiinat todennäköisesti tuhoavat kohteensa ja tappavat sisällä olevan miehistön, koska ne useimmiten vaikuttavat vaunun pohjapanssariin eivätkä pelkästään teloihin.
https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/74212/SM348.pdf?sequence=1
JALKAVÄKIMIINOJEN SUORITUSKYKYÄ KORVAAVAT TYKISTÖASEJÄRJESTELMÄT
 
Onko kenellekkään koulutettu telamiinan käyttöä tähysteisesti?

https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/125155/SM1089.pdf?sequence=2

Muutama telamiina, about muistaakseni jotain kolme neljä tai mitä on saatavilla, sidotaan köyteen ja tehdään "miinanauha". Ne yleensä nivotaan johonkin lautaan tai levyyn kiinni joka toimii jonkinmoisena suksena. Köysi naamioidaan (sora) tiehen ja vetäjä toiselle puolelle ja miinat toiselle.

Kun tankki lähestyy niin noheva sissi nykäisee narusta ja telamiinat sujahtavat telaketjujen eteen. Miinapuolella on stoppiköysi puussa kiinni jotta liika voimakas sissi ei vahingossa vetäise koko viritystä kokonaan tien yli.
 
Mistä summa on peräisin?
Toteutuessaan olisi tosiaan tae siitä, että uskottava määrä miinoja kyetään hankkimaan. Sattumalta myös sama summa, joka saatiin miinojen korvaamiseksi. Lisää rahaahan ei tietenkään ole mistään tulossa, vaan jotain muuta on sitten jätettävä hankkimatta.
Sorry, korjasin tuon - osa viestistä oli jäänyt pois.
Maamiinojen kokonaiskorvausbudjetti tähän mennessä myönnetty 300milj€, viimeisin tutkimushanke saa tästä 5milj€.
 
Viimeksi muokattu:
Maamiinojen kokonaiskorvausbudjetti tähän mennessä myönnetty 300milj€, viimeisin tutkimushanke saa tästä 5milj€.

Kun 300 milliä on myönnetty vuosia sitten, niin eiköhän rahat ole jo hyvässä järjestyksessä käytetty kaikkeen mahdolliseen tarpeelliseen ja vähemmän tärkeään. Mm CV pari vuotta sitten täällä kirjoitti, että miinakorvausrahoilla saavutettiin pimeätaisteluky-
ky, koska valonvahvistimia ja lämpökameroita kyetttiin vihdoin hankkimaan riittävästi. Eli jos Niinistö repii jostain rahat on se pois muista Maavoimien hankinnoista. Tykkimiehet jää ilman K9:a tai it ei saakaan uusia ohjuksia.
 
Back
Top