Kyllä sääolosuhteet ovat vielä uudemmallekin lentokalustolle rajoite, vaikka lähestymisjärjestelmät jne. mahdollistavat nykyään sokkolaskeutumiset.
Miten nämä rajoitteet sitten vertautuvat sotalaivoihin? On totta, että salamaniskut eivät todennäköisesti vaivaa laivaa yhtä paljon kuin lentokonetta, mutta kun ruotsinlaivatkin heiluvat kovemmassa myrskyssä, niin miten sitten joku 70 metrinen korvetti?
Valitettavasti ei ole...50 miljoonalla ei taida enää tänä päivänä irrota kuin ehkä JF-17, tai sitten aseistettu harjoitushävittäjä.
Puola osti 48 F-16 Block 52 hävittäjää 3,5 miljardin dollarin hintaan vuonna 2003. Kauppaan sisältyi varamoottoreita, ohjuksia, pommeja, tekninen informaatio ja koulutus. Karkeasti siis 75 miljoonaa dollaria per hävittäjä. Inflaatiokorjattuna tuo summa on vuonna 2014 n. 96,5 miljoonaa dollaria. Päivän vaihtokurssilla puhutaan 77 miljoonasta eurosta per hävittäjä. Mutta tuo on uudelle käyttäjälle. Meillä on jo infra ja osaaminen Hornetille, emme tarvitsisi muuta kuin lisäkoneet, muutaman varaosan lisää ja aseet. Hornetin hinta laskee tällöin jonnekin 65-75 miljoonan euron haarukkaan, näin arvelen. F-16 on kyllä hieman edullisempi kuin F/A-18, mutta riittävän lähellä, joten vertailu on mielestäni reilu.
Ohjusten ampuminen kaukaa heikentää niiden tehoa merkittävästi: joudutaan käyttämään isompia & raskaampia ohjuksia joita sitten voidaan kantaa vähemmän, maalitiedon hankkiminen kaukaa on vaikeampaa kun ei voida nojata esimerkiksi hävittäjän, helikopterin tai meritoimintakoneen omaan tutkaan, lentoaika 300 kilometriin on jo aika merkittävä ja maalit ehtivät liikkua pois alta jne. Ja mitä enemmän aikaa meillä on ohjustentorjuntaan, sitä todennäköisemmin se onnistuu. Lyhytkantamaisella tykillä tai ohjuksella ehditään ampua vain kerran ja on pakko onnistua. Kuten muukin ilmatorjunta, alusilmatorjuntakin perustuu useampaan sisäkkäiseen renkaaseen. Kun joka renkaalla on tietty todennäköisyys tuhota lähestyvä ohjus, niin mitä useampi rengas, sen parempi.
Maalitiedon hankinta on ehkä joo se suurin tekijä. Melkein, jos se on saatavilla, kohdetta voisi yrittää jo Iskanderilla.
Meritorjuntaohjuksen lentoaika ei mielestäni ole merkityksellinen: kolminkertaista äänennopeutta lentävä ohjus on 300 kilometrin päässä viidessä minuutissa, juuri ja juuri alisooninen ohjus 15 minuutin kuluttua. Kun maali on keskellä Pohjanlahtea, niin eipä se kovin kauas ehdi noissa ajoissa. Jos ohjuksessa on vielä datalinkki, niin homma on entistä helpompi.
Ohjusten torjunta on toki yksi vaihtoehto, mutta vähän pelkään, että riittävätkö meidän torjuntaohjukset suurvaltaa vastaan? Montako ohjusta aluksilla olisi yhteensä, 100 vai 200? Jos meritorjuntaohjus maksaa 2 miljoonaa euroa, niin meidän alus-IT:n kyllästäminen ei todellakaan jää rahasta kiinni. Siitä se voi jäädä kiinni, jos Venäjän tuotantokapasiteetti on rapautunut, mutta ilmeisesti monet tuotantolinjat toimivat edelleen aivan hyvin, vaikka moottoritehtaat jäivätkin Ukrainan puolelle.
Tietysti jonkun Backfire-rykmentin hyökkäystä emme pystyisi alusilmatorjunnalla mitenkään pysäyttämään. Toisaalta sellainen olisi sitten jo huomattava riski hyökkääjälle itselleen kun se olisi aika näkyvä operaatio ja onhan meillä torjuntahävittäjiäkin. Käytännön sotatoimissa on todettu että kevyellä ilmatorjunnalla varustetut alukset ovat merellä aika avuttomia. Irakilaiset menettivät 1991 varmaan parisenkymmentä alusta (joukossa mm. ohjusveneitä) pelkästään helikoptereille jotka oli aseistettu kevyillä merimaaliohjuksilla. Eli liittouma pystyi erittäin edullisesti neutraloimaan irakilaisten aluskaluston, ei tarvinnut edes varsinaisia taistelukoneita lähettää paikalle.
On torjuntahävittäjiä, mutta vihollinen raivaa tai vähintään sitoo ne ilmaherruushävittäjillä. Jos kaikki paukut laitetaan kauppalaivastoa uhkaavan ilma-uhan pysäyttämiseen, niin silloin jokin muu ilmavoimien suojaama kohde tulee kärsimään.
Irakilaisista epäilen sitä, että olisiko isommat paatit ja pidemmän kantaman ohjuksetkaan auttaneet? Vastassa oli kuitenkin ylivoima, ml. toinen silloisista supervalloista.