Pari kysymystä sinulle:
- Miten miinoittaminen on hidasta tai kallista? Se on hidasta vain jos sitä ei harjoitella tai siihen käytettävissä olevia aluksia ei ole riittävästi. Kallista se on jos miinoja ei ole hankittu valmiiksi. Mikään näistä ei ole tietääkseni ongelma meillä. Syystä siitä että rannikkopuolustus on nojannut jo vuosikymmenet miina-uhkaan jota pidetään tehokkaana aseena köyhälle ja sitä se edelleen on. Miinoja voidaan laskea lähes kaikilla merivoimien aluksilla, jopa ohjusveneillä jonkin verran. Miinojen käyttönotto tuskin vie aikaa enempää kuin niiden siirto luolastosta laiturille ja aluksiin.
Hitaus on suhteellista, mutta jos verrataan esimerkiksi meritorjuntaohjuksiin:
Ensimmäinen hidastava tekijä on tuo mainitsemasi lastaus. Se kestää aikansa, etenkin, jos henkilöstöä pitää hälyttää töihin vapaalta. Toiseksi lastaukseen kuluva aika on uhka siinä mielessä, että jopa venäläisen sotilaskaluston on aika helppoa löytää tunnetussa sotilassatamassa laiturissa oleva laiva. Lisäksi, jos vesillä on jo ennestään yksi tai useampi alus, niin niiden pitää seilata satamaan hakemaan miinat ja sitten takaisin operaatioalueelle, mikä on turhaa ajanhukkaa. Todennäköisesti reissuja pitää myös tehdä useampia, jos tarkoitus on levittää tuhansia miinoja.
Sitten on se seikka, että miinoittamisesta ja vaara-alueista pitää antaa julkinen ilmoitus ja yleisölle aikaa reagoida asiaan. Puolustusvoimat voi toki itsekin ilmoittaa asiasta suurimmille varustamoille, mutta vesillä liikkuu muitakin aluksia kuin pari autolauttaa. Jos joku mökkeilijä ajaa Busterillaan miinaan, koska illalla niitä ei vielä ollut ja aamulla kalaan lähtiessä oli, niin siitä nousee poru.
Toinen, merkittävämpi seikka on se, että miina on massa-ase, oli siinä sitten älyä tai ei. Niitä tarvitaan paljon.
Wikipedian mukaan Suomella meni talvisodassa yli kuukausi merimiinojen laskemiseen.
Suomi aloitti merialueiden miinoittamisen 25. lokakuuta 1939. Miinoituksia laskettiin Jussarölle, Russarölle ja Koiviston eteläpäätyyn. Näiden miinoitusten tavoitteena oli rajoittaa pelotteen avulla Neuvostoliiton laivaston kulkua, suojata omia alueita maihinnousuilta ja tuottaa tappioita Neuvostoliiton laivastolle.
Sodan sytyttyä Suomen merivoimat laski kaikki kaksikymmentä suunniteltua miinoitusta Suomenlahdelle, Saaristomerelle ja Ahvenanmerelle. Miinojen lasku tapahtui öisin ja suurin osa miinoista saatiin laskettua joulukuun ensimmäiseen päivään mennessä, vaikkakin Ahvenanmerellä miinoitteita laskettiin vielä joulukuun viidentenä.
Kalusto on voinut sittemmin parantua, mutta en edelleenkään usko miinoittamisen olevan ihan nopea homma. Varmaan viikko on hyvä varata kaikkineen.
Sivumennen törmäsin myös tällaiseen pumaskaan aiemmista miinoituksista, lukee kuka jaksaa/haluaa:
http://ojs.tsv.fi/index.php/ta/article/viewFile/47692/13567
- Miksi raivaaminen on ongelma? Nykyaikaset miinat voidaan etukäteen säätää deaktivoituviksi tietyn ajan päästä. Lisäksi meillä on modernit kartat alueista ja maailmanluokan miinanraivauskalusto ja tietämys. Ei sitä tehdä enää kuin 1940-luvulla.
No, joka tapauksessa ne miinat pitää raivata pois sieltä merestä. Oma työnsä siinäkin on, vaikka hommaa ei enää tarvitsekaan suorittaa soutaen. Deaktivoinneista huolimatta miinojen kanssa ollaan luultavasti varovaisia, mikä hidastaa raivaamista, ja raivaamisen ajan kauppamerenkulku on rajoittunutta. Lisäksi meillä on tuota raivauskykyäkin aika rajallisesti.
- Mihin perustuu näkemys miina-aseen merkityksen vähenemisestä Itämerellä? Merkillistä että PV ei ole tätä huomannut koska se on panostanut uuden herätemiinan kehittämiseen aika paljon aikaa + rahaa. Suurvaltojen intresseissä tietysti olisi että miinoja ei käytettäisi koska ne rajoittavat huomattavasti hyökkäysoperaatioita ja lisäävät tappioita.
Merivoimat eivät ole esimerkiksi tilaamassa uutta miinalaivaa. Minusta se, että ei haluta juuri miinoitukseen erikoistunutta alusta, on vahva signaali miinojen merkityksen vähenemisestä. Kyllä, merivoimat haluavat miinoituskyvyn monitoimialuksiinsa. Miinanraivaukseen hankittiin kuitenkin ihan omat aluksensa.
Olen samaa mieltä merivoimien kanssa siitä, ettei miinoituskyvystä kannata luopua täysin, mutta ei merimiina toisaalta ole yhtä merkittävä ase kuin aikoinaan.
Yksi tekijä on myös Venäjän laivasto. Sehän on Venäjän puolustushaaroista ehkäpä heikoimmassa kunnossa, ja se ei ole paljon, kun mietitään, että jo kylmän sodan päivinä Nato oli merisodankäynnissä niskan päällä. Venäjän, ja etenkin Itämeren laivaston, maihinnousukyky on tällä hetkellä jossakin välttävän ja vähäisen välissä, eikä tulevaisuus näytä kovin paljon valoisammalta, kun Mistralitkin jäivät saamatta.
Mitä sopimuksiin tulee, niillä pyyhitään persettä hätätilassa kuten on nähty jo pyhänä pidetyn Schengen-sopimuksen kanssakin. Niin pitääkin olla! Jos suomen puolustusvoimain ylipäällikkö ja valtioneuvosto hirttäytyvät sotilaallisen kriisin puhjetessa johonkin lakipykäliin toiminnan sijaan, niillä ihmisillä ei tee mitään! Hätä ei lue lakia, sanotaan ja sen on oltava juuri näin!
Miten Venäjälle kävi, kun se Krimin miehittämällä pyyhki perseensä sopimuksilla ja kv-oikeudella? Ei kovin hyvin.
Vaikka "miehittäisimmekin" vain omaa maatamme, niin se on silti ulkopoliittinen arvovaltatappio tapahtuessaan vastoin ennalta sovittuja pelisääntöjä. Sääntöjä voidaan toki rikkoa, mutta siitä maksetaan aina jokin hinta, ilmaista se ei ole.
Valitettavasti meillä ei ole varaa menettää länsimaiden tukea sotilaallisessa kriisissä Venäjän kanssa. (Tarkoitan tällä nyt niin poliittista kuin mahdollista sotilaallistakin tukea.) Yksinään Suomi on lähinnä hidastetöyssy Venäjän tavoitteiden toteutumiselle. Ulkosuhteita ei kannata vaarantaa ihan vain siitä syystä, että pääsee näyttämään habaa Putinille.
Uskon että päätöksenteko on nykyään melko suoraviivaista kokemusten valossa ja sitä varmasti on harjoiteltukin. Ei päätöksenteko kriisitilanteessa sitäpaitsi ole ollut suomessa koskaan ongelma vaikka se sitä muuten olisikin.
Aiemmasta Schengen-sopimusta koskevasta tekstistä päätellen olet jokseenkin nuiva. Ovatko päättäjät mielestäsi ryhtyneet riittävään ja suoraviivaiseen päätöksentekoon pakolaiskriisissä? Omasta mielestäni johtajuutta on puuttunut ja reaktiot ovat olleet hitaita - ja nyt on vielä helposta asioista kyse! Esimerkiksi Tornion järjestelykeskuksen perustamista jahkailtiin mielestäni pitkään, vaikka se oli lähinnä sisäpoliittinen päätös.
Itse vähän pelkään, että jos Venäjä aloittaa yllätyssotaharjoituksen Kaliningradissa, niin Helsingissä herätään aikaisintaan siinä vaiheessa, kun Nato-lähteet ilmoittavat Kaliningradista lähteneen laivasto-osaston täynnä Venäjän parhaita ja uusimpia aseita...
Miksi niitä meritorjuntapattereita ei voi ottaa yhtä nopeasti käyttöön valmiutta kohotettaessa? Ei se vihollinen putkahda tyhjästä sinne Maarianhaminan edustalle. Suomenlahdella on sitäpaitsi maailman kehittynein MARSUR-järjestelmä johon syötetään tietoa ympärysmaiden monista sensoreista. Kaikkien laivojen sijainti tiedetään, oli niillä transponderi tai ei.
Tyhjästä? No, ei varmastikaan tyhjästä. Olen huolissani riittävästä ajasta. Kaliningradista on Ahvenanmaalle noin 600 kilometriä.
Meritorjuntaohjuspatterin käyttöönottoa hidastavia tekijöitä on helppo keksiä ainakin muutama:
-Henkilöstö: Missä määrin homma toimii kantahenkilökunnalla ja missä määrin tarvitaan reserviläisiä avuksi? No, varmaan itse järjestelmän operointi pelaa tyydyttävästi pelkän kantahenkilökunnankin voimin, mutta lähisuojaan tarvittaneen reserviläisiäkin. On aika ikävää, jos Ahvenanmaalle etukäteen uitettu ryhmä/joukkue/komppania vihollisen erikoisjoukkoja tuhoaa ohjuspatterin heti alkuun.
-Kuljetus: Meritorjuntaohjuspatteri (koulutusyksikkö) sijaitsee Santahaminassa, ja varmaan kalustokin on samalla suunnalla. Etäisyys Helsingistä Ahvenanmaalle on meriteitse n. 300 kilometriä. Ilmavoimien Casan ruumaan järjestelmä tuskin mahtuu (ainakaan ajoneuvoineen).
-Tarve muualla: Meritorjuntaohjuspatterin sanotaan olevan osa pääkaupunkiseudun puolustusta. Asia ei varmasti ole ihan niin yksinkertainen, mutta monimutkaisessa tilanteessa lienee olemassa sekin vaara, että uhka kohdistuu samanaikaisesti pääkaupunkiseutuun ja Ahvenanmaahan. Kumpi jätetään suojaamatta?
Miksi se kallis AKT-1 korvetti pitää ajaa tulilinjalle Utön edustalle pois saariston suojasta? Meritorjunta-ohjukset voidaan ampua yhtä hyvin satamista, Ahvenanmaan ylitse tai maalta. Niiden kantama on yli 100 km! En ikinä uhraisi kalleinta ja hienointa alusta "etulinjassa" hyödyttömästi vaikka invaasio uhkaisikin yllättäen.
Kirjoitin muuten "Utön kupeessa", en edessä. Eikä se Utö nyt mikään ihan pieni saari ole, kyllä sekin antaa jotakin suojaa esim. tutkaa vastaan. Mutta tuo on sivuseikka. Utö oli vain yksi (mahdollisimman monen tuntema) esimerkki paikasta, joka sijaitsee lähellä Ahvenanmaan aluevesiä.
Toinen juttu on se, että onko Suomella välttämättä tilannekuvaa mereltä, jos AKT1 pysyttelee täysin jossakin kapeikossa saarien ympäröimänä? Rannikolle kiinteästi sijoitetut tutkat on kuitenkin helposti tuhottavissa, samaan tapaan kuin kiinteät rannikkolinnakkeet. Merenalaisista kuuntelusensoreista en tiedä, mutta niiden tarkkuus tuskin riittää meritorjuntaohjuksen maalittamiseksi. Arvelen, että meidän alus saattaa joutua näyttäytymään saarien lomasta sen verran, että se saa mitattua tutkallaan vihollisen tarkan sijainnin. Mutta ei tuo ole kuolemantuomio, sitten vain pika pikaa takaisin saariston suojaan.
Ja kolmas juttu on, että toivon merivoimien komentajan uhraavan aluksiaan, jos kansakunnan etu sitä vaatii. Intressivertailu on aika helppo, jos toisessa kupissa on merivoimien purkit ja toisessa kokonainen maakunta.
CAMM-M = Sea Ceptor, kantama on n. 25 km. CAMM-ER tuskin soveltuu aluskäyttöön. Oli kantama sitten 25 tai 45 km, ei voida puhua kyllä mistään Ahvenanmaan puolustamisesta noilla kyvyillä tai aluksilla. Kyllä rannikolle/saaristoon pitäisi saada ilmatorjuntaa mutta minne niitä kannattaa sijoittaa ja paljon puikkoja riittää? Oli ohjus sitten CAMM, ESSM (epätodennäköistä) tai Umkhonto-IR, ohjuksilla korkeintaan tuetaan ilmatorjuntaa tietyllä alueella tietyn aikaa. Ohjusten päätehtävä korvetti-luokan aluksella on sen suojaaminen lentokoneilta ja meritaisteluohjuksilta.
CAMM-ER on suunniteltu mm. aluskäyttöön italialaisten toimesta.
Ja onhan tuossa nyt suuri ero, onko ilmatorjuntaohjuksen kantama 25 vai 45 km. Jos aluksen parkkeeraa vaikka Maarianhaminan satamaan (hypoteettinen tilanne), niin 45 km kantaman ohjuksella pystyy suojaamaan koko Manner-Ahvenanmaan (ja monia pienempiä saaria). Jos saaristomerellä on vielä AKT2 sopivasti sijoittuneena, niin alueella on jo (suomalaisella tasolla) hyvä ilmatorjunta, vaikka sitten kelluva sellainen.
Ohjuksen kantaman lisäksi on hyvä katsoa suojattua pinta-alaa: 25 km ohjuksella voi suojata 2000 neliökilometriä. 45 km ohjuksella voi suojata 6400 neliökilometriä.
Umkhonto-ir on muuten periaatteessa tutka/inertiahakuinen ohjus joka tekee loppulähestymisen/lukittuu infrapunalla Tutka suorituskyky vaikuttaa suuresti ohjuksen suorituskykyyn. Ohjuksen hakupää kytkeytyy n.1 km päässä maalista vasta päälle. Tuon hakutavan etevyys on se että ohjus ei lähetä itse mitään signaalia kohteelle joten sen havaitseminen ja häirintä on vaikeaa matkalentovaiheessa ja se kykenee löytämään myös häivemaaleja.
Tarkoitatko aluksen tutkaa, ja pidät sen suorituskykyä ongelmana? Nyt kannattaa huomata, että jo Nasamsin Sentinel-tutka mittaa n. 75 kilometriin asti. Ei ole mitään syytä uskoa, etteikö uuteen alusluokkaan saataisi yhtä hyvää tai todennäköisesti selvästi parempaakin tutkaa, onhan teknologia kehittynyt sitten NASAMS-tilauksen.
Umkhonto-R versio on kai vasta kehitysvaiheessa ja mikäli meillä on hyviä kokemuksia IR-versiosta sekä mahdollisuus edelleen itse osallistua ohjuksen kehittämiseen, pidän tätä etuna. Merivoimat pienestä suomesta kykeni olemaan mk.2 version kehitystyössä vahvasti mukana jossa ohjuksen hakupään algoritmeja sekä tekniikkaa kehitettiin paremmaksi taustavälkettä vastaan. Myös Mk.2 version kantama on kasvanut alkuperäisestä jopa 20 km saakka.
Tällainen tuli vastaan.
Umkhonto ei nykyisellään täytä merivoimien kantamavaatimusta (25km+, ja oikea vaatimus voi olla enemmänkin). Uudet Umkhonto-versiot ovat käytännössä kokonaan uusi ohjus jonka kanssa ei meidän ohjuksellamme ole paljoakaan enää yhteistä.
Minä en usko siihen että saisimme edes euroopasta hevin ohjuksia jos venäjä rupeaisi pullistelmaan. Silloin tarvetta olisi muuallakin. Kyllä sodanajan varastoissa pitää olla riittävästi murkulaa ilman että nojataan johonkin paperilla olevaan velvoitteeseen tuottaa sotamateriaalia kun paskat on meillä jo housuissa. Korkeintaan ruotsista voidaan saada jotain riittävän nopeasti.
Kannattaa uskoa hyvällä, että meillä ei ole eikä luultavasti lähivuosina tulekaan mitään tuhannen ohjuksen varastoa. Rahaa ei nyt vaan ole! Kyllä minullekin kilpaisi tuhannen it-ohjuksen varasto, mutta tilanne on, mikä se on.
. Tosin palautettiin sodan jälkeen takaisin.
