Näkökulma: Laivasto-ohjelma on perin turha verrattuna maavoimien ja ilmatorjunnan tarpeisiin
Maanantai 12.12.2016 klo 19.59
Puolustusministeriö häpeilee merivoimien kaukokaipuuta ja sumuttaa meriyhteyksien sodanaikaisesta turvaamisesta, kirjoittaa Olli Ainola
(PUOLUSTUSMINISTERIÖ)" style="margin-right: 0px; margin-left: 0px; padding-right: 0px; padding-left: 0px; color: rgb(102, 102, 102); text-decoration: underline;">
Havainnekuva merivoimien suunnittelemasta monitoimikorvetista Helsingin Suomenlinnan tyvenessä maisemassa. (PUOLUSTUSMINISTERIÖ)
LUE MYÖS
Puolustusministeriö: Suomi tarvitsee taistelualuksia
IL-analyysi: Suomi aikoo ostaa turhan sotalaivan - Merivoimien himoitsema korvetti on helppo maalitaulu Venäjän ohjuksille
Puolustusministeriö älähti
kirjoituksestani, jossa arvostelin rankasti merivoimien neljän monitoimikorvetin tilaushanketta.
Ministeriön
maanantaina julkaiseman kommentin mukaan taistelulaivat eivät ole pelkästään alushankinta, vaan merkittävä osa puolustusjärjestelmäkokonaisuutta. Ministeriö sanoo, että hankintaa on valmisteltu puolustusvoimien pitkän aikavälin suunnittelussa.
Tämä on puolustushallinnon ja sotilasjohdon tapa pelotella, että jos laivatilausta muutetaan, samalla vaarantuu Suomen puolustusjärjestelmä. On kuin korttitalo kaatuisi, jos siitä irrottaa yhden osan.
Tuttua puhetta. Olen törmännyt vuosien aikana samantapaisiin väitteisiin, kun olen seurannut sotilaiden keskusteluja eduskunnan valiokunnissa. Aiemmin sotilasjohtajat tapasivat uhkailla, että jos heidän ehdotuksiinsa ei suostuta, koko valtakunnan alueen puolustamisesta pitää luopua.
Ministeriön hätä on tämä: Tilausputkea ei saa enää poikki ilman, että joku korkea-arvoinen upseeri menettää kasvonsa.
Politiikkojen olisi pitänyt jo monta vuotta sitten pysäyttää amiraalien suhteettomaksi paisunut laivahanke. Valmistelu on saanut jatkua ilman että kukaan olisi sanonut poikkipuolista. Sotilaat ja ministeriö ovat antaneet lupauksia sinne ja tänne. Laivaprojektiin on sitoutunut valtavasti tarmoa, rahaa ja sotilasjohtajien arvovaltaa.
Seitsemälle merelle
Puolustusministeriön mukaan alukset suunnitellaan kansallisista lähtökohdista Itämeren olosuhteisiin.
Ministeriö häpeilee myöntää, että aluksilla aiotaan seilata maailman seitsemällä merellä, ei pelkästään kotivesillä.
Merivoimien edellinen komentaja, puolustusvoimien nykyinen kakkosmies, vara-amiraali Kari Takanen vahvisti vain runsas puolitoista vuotta sitten merivoimiemme kaukokaipuun.
Takanen kirjoitti Yhdysvaltain laivaston julkaisemassa U.S. Naval Institute Proceedings -aikakausjulkaisussa, että uusilla laivoillamme on kyky purjehtia ”sinisillä merillä”, joka on suurvaltojen laivastokieltä ja tarkoittaa valtameriä. Takasen mukaan laivojen pitää toimia myös Suomen merirajojen ulkopuolella turvaamassa meriyhteyksiämme.
Nato hoitaa
Puolustusministeriö sanoo kommentissaan, että meriyhteyksien turvaaminen kuuluu meripuolustuksen poikkeusolojen - siis sodanaikaisiin - tehtäviin. Turvaamistehtävistä tärkein on Suomen kauppamerenkulun suojaaminen.
Kaunista puhetta. Mitä se käytännössä on? Ovatko saattavat alukset rahtialusten tavoin maalitauluina? Miten on mahdollista muutamalla sota-aluksella suojata kymmeniä tai sata kauppa-alusta vuorokauden aikana?
Ei sellainen olekaan todellinen tilanne, vaan ministeriö sumuttaa.
Normaalia kauppamerenkulkua ei ole tilanteessa, jossa Venäjä uhkaa merenkulkua. Yhteytemme perustuvat Pohjanlahden yli tapahtuvaan liikenteeseen. Sillä pidetään kriisin alla olevaa maata hengissä. Ahvenanmaan kapeikon suojaamiseen ei tarvita uusia korvetteja.
Kauppamerenkulun turvaaminen tuli merivoimien tehtävälistalle, kun ilmatyynyalusprojekti ajoi karille 2000-luvun alussa ja amiraalien piti keksiä nopeasti mihin varatut resurssit käytetään. Siihen asti tuo kauppamerenkulun turvaaminen oli merivoimille sivutehtävä jos resursseja riitti.
Suomen merivoimat voi turvata meriyhteyksiä käytännössä lähinnä rauhan aikana. Mutta kun Itämerellä paukkuu, meriliikenne on poikki. Eteläisen Itämeren kautta ei voi kulkea, jos Nato ja Ruotsi eivät pidä sitä auki.
Onko Suomi tässä siivellä vai ei, on vähemmän tärkeää. Suomella on siinä tilanteessa riittävästi tekemistä itärajallamme.
Perusteelliseen syyniin
Laivaston varusteluohjelma nielee kohtuuttomasti varoja varsinaisesta maanpuolustuksesta. Miljardi on suuri summa maavoimienkin kehittämiseen. Hintojen suuruusluokat hämärtyvät, kun alushankintaa ja hävittäjiä käsitellään samanaikaisesti.
Merivoimien miljardipotti ei oikein tunnu miltään, kun lentokonehankinta on moninkertainen. Alusprojekti vain on niin perin turha maavoimien ja ilmatorjunnan tarpeisiin verrattuna.
Puolustusministeriö ei ota kommentissaan kantaa varsinaiseen ehdotukseeni, joka on se, että Suomen oloissa jättimäinen laivasto-ohjelma pitää syynätä perin juurin vaihtoehtoineen ennen tilauspäätöstä.
Puolustushankinnat ovat aivan liian iso asia, jotta vain sotilaat saisivat sitä arvioida.
OLLI AINOLA
[email protected]