Merivoimien kehitysnäkymät

Eihän tuollainen ilmahyökkäys ole edes ongelma. Neljän koneen muodostelma tuhotaan jo matkalla ampumalla niitä kohti neljä Amraamia. Venäjällä on ehkä 300 konetta ja meillä 700 ilmataisteluohjusta. Eihän naapurilla ole mitään mahdollisuuksia.

Kai se toimii näinkin päin? :cool:
Tuohan se vasta kannattava vaihtokauppa onkin.
 
Korvettien häiveominaisuuksista, MASS-laukaisimista ja mahdollisesta Rheinmetall Millenium CIWSistä huolimatta Umkhontojen ohi päässeiden meritorjuntaohjusten osumaprosentti on 100?

En ole laivastotaktiikoiden tuntija mutta mutuilisin sota-alusten liikkuvan muutenkin isommissa osastoissa kuin seikkailevan yksikseen. Tuokin tekisi siitä omasuojan saturoimisesta huomattavasti vaikeampaa.
Kyse onkin nyt siitä, että mihin ne oikeasti kykenevät. Millaisiin saatto tehtäviin yms. Löytyy realistista kykyä. Nuo ovat riskejä alukselle nuo meritorjunta ohjukset. Ei voida olettaa, että kaikki menee kuten on suunniteltu ja yllätyksiä tapahtuu. Joka tapauksessa aika monessa merivoimissa joissa ajatellaan saattotehtäviä suoritettavan ne alukset ovat a) fregatti luokkaa b) raskaammin aseistettuja c) niissä on pidemmän kantaman it ja d) niissä ei luoteta yksin yhteen asejärjestelmään vaan homma on varmistettlu missä vulkanilla ja missä cram järjestilmillä. Tuohon päälle tulee ne passiiviset suoja toimet. Toki tämänhän tiedätte.

Suomi on tämänkin hankinnan jälkeen heti baltian maiden jälkeen pienin merivalta mitä itämerellä seilaa. Silti 80% Suomen kaupasta seilaa sillä lätäköllä. Eikö jos riski arvioidaan noin suureksi sen hallintaan pitäisi panostaa hieman enemmän? Nyt noista on tulossa kovaa vauhtia taskutaistelulaivoja suomen uljaille merivoimille. Panos / hyöty suhde ei ainakaan allekirjoittaneen mielestä ole mitenkään hurraa huutoja kohottava. Mutta kukin tyylillään. Joku varmaan sanoo, että parempi kuin ei mitään mutta itse olen sitä mieltä, että jos ei rahaa oikeasti riitä varustautua niin, että riski saadaan kumotuksi niin sitten täytyy löytää muita keinoja.
 
Eihän tuollainen ilmahyökkäys ole edes ongelma. Neljän koneen muodostelma tuhotaan jo matkalla ampumalla niitä kohti neljä Amraamia. Venäjällä on ehkä 300 konetta ja meillä 700 ilmataisteluohjusta. Eihän naapurilla ole mitään mahdollisuuksia.

Kai se toimii näinkin päin? :cool:
Montako brahmosta luulet, että täytyy päästä siitä 16 läpi, että se korvetti on tuhottu? Aivan...
 
Montako brahmosta luulet, että täytyy päästä siitä 16 läpi, että se korvetti on tuhottu? Aivan...

Totta kai ilmahyökkäys ohjuksin on vaarallinen. Sitä en kyseenalaista yhtään. Monenlaisia mutkia on kuitenkin matkassa joten ei vaivuta epätoivoon. Suojakin on monimuotoinen kokonaisuus jossa it-ohjus on vain yksi osanen.
 
Ehkä kaksi todella järeästi varustettua fregattia olisi ratkaisu, Suomenlahdella ohjusveneet?
Ehkä 100 kpl sellaisia, näillä voitaisiin ehkä teoriassa pärjätä. Mutta jos pärjättäisiin, veikkaan että "firmassa" on tarpeeksi "maanpuolustus.net" - luokan isämmaan pollustajia, jotka sitten upottaisivat omia paatteja että voitaisiin näyttää että ei me pärjätty näilläkään Venäjän superaseille. Joten tiukaksi vetää :cool:
 
Ehkä kaksi todella järeästi varustettua fregattia olisi ratkaisu, Suomenlahdella ohjusveneet?

Tässä on vain se kurja puoli, että kun toinen alus on telakalla MLU:n takia (tai muusta syystä), niin käytössä on vain puolet fliitistä. Se yksittäinen alus voi tietysti olla sitten vain yhdessä paikassa kerrallaan. Jos pitäisi suojata saattuetta, niin Ahvenanmaa jää suojatta. Tai jos pitäisi suojata Ahvenanmaata, niin meriliikenne jää sitten paljaaksi.
 
Tää taitaa olla kompa? Brahmos ei ole kuin Intialaisilla käytössä.
Saattaa olla, toisaalta ei taida umkhonto-er:ää olla Suomella käytössä. Mikä muuten mahtaa olla Umkhonton minimi laukaisuetäisyys? Onko siinä sellaista? Ei nopealla goolailulla löytynyt. Joka tapauksessa naapurilla on ilmasta tai maalta laukaistavia yliääni meritorjunta ohjuksia. Vähintäänkin riittävästi.
 
Ehkä 100 kpl sellaisia, näillä voitaisiin ehkä teoriassa pärjätä. Mutta jos pärjättäisiin, veikkaan että "firmassa" on tarpeeksi "maanpuolustus.net" - luokan isämmaan pollustajia, jotka sitten upottaisivat omia paatteja että voitaisiin näyttää että ei me pärjätty näilläkään Venäjän superaseille. Joten tiukaksi vetää :cool:
Huoh... Vai on riskien esiin tuominen nykyään epäisänmaallista? Huonoksi on mennyt jos asioita ei saa maanpuolustuksen nimissä kyseenalaistaa eikä mielipidettä kertoa ilman, että joku kirkuu epäisänmaalliseksi. Maailmaa ja asioita muutetaan tekemällä ja sanomalla asioita, ei hiljaa hymisellä ja kaikki propagan nieleskelemällä. Niin luodaan sotilasmahteja tyyliin pohjoiskorea, iran, irak, libya yms. Onhan noita "super" valtoja ollut ja sitten kun on oikea käynyt korkkamassa puheet niin ei ole mennyt aikaakaan kun on valkoinen lippu heilunut. Sitä tuskin kukaan Suomelle toivoo jos paha paikka tulisi.
 
Tässä on vain se kurja puoli, että kun toinen alus on telakalla MLU:n takia (tai muusta syystä), niin käytössä on vain puolet fliitistä. Se yksittäinen alus voi tietysti olla sitten vain yhdessä paikassa kerrallaan. Jos pitäisi suojata saattuetta, niin Ahvenanmaa jää suojatta. Tai jos pitäisi suojata Ahvenanmaata, niin meriliikenne jää sitten paljaaksi.
Toisaalta meriliikenne jää kuitenkin paljaaksi jos alus ei sellaiseen tehtävään sovellu. Ahvenanmaan suojaaminen tottakai. Eli käytännössä ne meritorjunta ohjukset. Niitä olisi saarelle voitu sijoittaa ihan maalle.
 
Niin kauan kuin demilitarisointi on päällä ei maalle voi viedä edes kiväärimiestä ohjusjärjestelmistä puhumattakaan. Laivoja voi alueelle sen sijaan viedä.
 
Totta tuokin... Toisaalta jos on sellainen uhka, että saareen saattaisi kohdistua sotilaallinen uhka niin kaipa se silloin onnistuisi. Lisäksi on ruotsin edunmukaista, että ahvenanmaa pysyy neutraalina joten luultavaa olisi, että ruotsi reagoisi myös mikäli jonkinlainen uhka olisi. Voisihan noita järjestelmiä naamioida vaikka merikonteiksi tms. ;)

Olen muutoinkin ihmetellyt tuota ahvenanmaan eritysasemaa. Asukkaat siellä surutta ulkoistavat turvallisuutensa 100% muille. Heille lienee se ja sama kuoleeko rytäkässä muutama suomalainen sotilas. Nykyiset kriisit alkavat niin nopeasti, ettei linnoittamisiin ole enään aikaa. Siksi olisikin hyvä jos ahvenanmaalla voisi edes säilöä aseita valmiiksi. Samalla tavallahan usa tekee euroopassa. Ei tarvite tuoda kuin miehet.
 
Miksi Venäjä suostuisi siihen että varastoimme saarille aseita? Ja vaikka suostuisikin niin saaren asukkaat eivät taatusti suostuisi. Tarkkailevat jo nytkin "huolestuneina" Suomen Merivoimien liikkeitä maakunnan vesillä. Asia ei valitettavasti ole yksin Suomen päätösvallassa paitsi sitten kun on todellinen tilanne päällä. Kynnys siirtää joukkoja saarelle on kuitenkin todella korkea ylitettäväksi koska se epäilemättä tulkittaisiin ainakin meikäläisten poliitikkojen piirissä vaaralliseksi provokaatioksi. Jos viedään materiaalia niin sitten on vietävä myös käyttäjät ja oltava heti valmiina sotatoimiin.
 
Toisaalta pitää muistaa, että jos valinta on Umkhonto, niin alusten kertatäyttö on aika lailla... sanoisinko pieni. Kaksi 8 ohjuksen Umkhonto-spesifiä siiloa tarkoittaa 16 ohjusta. Yksi RAM-laukaisin ottaa 21 ohjusta sisäänsä, yksi 8 ohjuksen siilo (esim. Mk 41 tai A-50) ottaa sisäänsä jopa 32 ohjusta (ESSM, CAMM).

Kyllähän 16 ohjuksellakin jokusen meritorjuntaohjuksen tiputtaa, mutta kyllä homman pitää silloin mennä niin, että vihollinen ei edes pääse laukaisemaan suurinta osaa ohjuksistaan. Tietää lisää hommia ilmavoimille, sillä ihan jokin neljän rynnäkkökoneen parvi voisi viedä yksittäisen aluksen pohjaan.

Tilanpuutteen sijasta olen enemmän huolissani rahanpuutteesta. Tuskin sellaista tilannetta tulee että 'ostaisimme mielellämme enemmän ohjuksia mutta laivalle ei mahdu'. Umkhonto-siilot vie verraten paljon tilaa mutta 24 mahtunee silti tuonkokoiselle alukselle helposti.
 
Niin onko? Siis mitä on, ja kuinka paljon? Montako näitä "superohjuksia" ampuvaa alusta löytyy Venäjän Itämeren laivastosta?
Siinäpä sulle tiistai pähkinä selvitettäväksi. :D
 
Superase on vasta puheen asteella (Airrecognition.com, 9 September 2016):

In September 2016, it was revealed that the Russian Defense Ministry is interested in purchasing the air-launched BrahMos to arm their Su-30SM fighters. Talks could begin in 2017.

Kyberasetta sen sijaan jo kokeillaan:

Venäjän epäillään kehittävän uutta kyberasetta: GPS näytti laivoille niiden olevan 32 km päässä lentokentällä. http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/GPS%20harhauttaminen-68892
 
Back
Top