Merivoimien kehitysnäkymät

Ruotsin on palauttanut käyttöön ELMA heittimet
Ehtivät olla kauan poissa

Mä haluaisin seuraavaksi Ruotsille hävittäjäaluksia, koska Suomi saa fregatteja. Hienot sarkauniformut myös.

Toivottavasti ELMA:aa kehitetään edelleen ja se päätyisi myös Suomen fregateille. Sopivalla a-tarvikkeella ja kääntyvällä lavetilla se sopisi myös omasuoja-aseeksi torpedoja vastaan. ALECTO:n voisi nostaa ylös kehityshelvetistään.
 
Tämä foorumi on olemassa spekulointia ja kuuhastelua varten! Kuitenkin, jo noin 1980-luvulta lähtien eri puolustushaarojen hankintarytmit ovat seuranneet toisiaan. Loogista olisi ajatella, että HX:n jälkeen painopiste on maavoimissa, varsinkin kun tuohon aikaan kalustoa massavanhenee raakasti paljon, mikä tarkoittaa joko modernisointia tai uushankintoja.

Näin olisi loogisinta, mutta se voikin olla jossain muussa kuten koulutuksen parantamisessa tai infran kehittämisessä tai tiedustelu- ja valvontajärjestelmässä tai kyberissä tai PV yhteisessä vaikuttamisessa tai tekoälyssä, robotiikassa tai jossain muussa. Maailma on kovasti mennyt eteenpäin siitä perinteisestä puolustushaarajaottelusta.

Ajatus voi olla monimutkainen, mutta kenttätykin tai panssarivaunun poistuessa kirjanpidosta, ei ole ollenkaan saletissa että tilalle hankitaan panssarivaunu tai kenttätykki. Joskus todetaan että tarvitaan vieläkin kipeämmin jotain ihan muuta, kuten vaikka kuorma-autoja tai johtamisjärjestelmiä. Sellaista se on banaanivaltiossa, tarpeita on tuhat ja rahaa kymmenen.
 
Mä haluaisin seuraavaksi Ruotsille hävittäjäaluksia, koska Suomi saa fregatteja. Hienot sarkauniformut myös.

Toivottavasti ELMA:aa kehitetään edelleen ja se päätyisi myös Suomen fregateille. Sopivalla a-tarvikkeella ja kääntyvällä lavetilla se sopisi myös omasuoja-aseeksi torpedoja vastaan. ALECTO:n voisi nostaa ylös kehityshelvetistään.
Joku arveli että ruotsalaisten uudelleenherättämässä ELMA:ssa olisi uutta ammustarviketta. En ole nähnyt vahvistusta arvelulle.
 
Royal Danish Navy Orders SM-2 Block IIIA for Iver Huitfeldt-class Frigates

FMI wants to acquire up to 50 Standard Missile 2 Block IIIA (SM-2) missiles.

The armed forces shall use the SM-2 missiles in connection with the Navy's area air defense frigate to combat attacking enemy targets.

According to the Ted announcement, the total value of the procurement (excluding VAT) is 143 million U.S. Dollars.

http://www.navyrecognition.com/inde...k-iiia-for-iver-huitfeldt-class-frigates.html
 
Ajatus voi olla monimutkainen, mutta kenttätykin tai panssarivaunun poistuessa kirjanpidosta, ei ole ollenkaan saletissa että tilalle hankitaan panssarivaunu tai kenttätykki. Joskus todetaan että tarvitaan vieläkin kipeämmin jotain ihan muuta, kuten vaikka kuorma-autoja tai johtamisjärjestelmiä. Sellaista se on banaanivaltiossa, tarpeita on tuhat ja rahaa kymmenen.

Paitsi jos kyseessä on hävittäjälentokone, se korvataan hävittäjälentokoneella joita pitää olla 64 ;)

2030-luvulla maavaikuttamiskyky voi todellakin muodostua jostain muusta kuin perinteisen kaluston korvaamisesta. Jollain tasolla kuitenkin uskaltaisin veikata, että maatoimintakykyä tarvitaan, koska valitettavasti vihollinen ei voi tulla Suomeen vain ilma- ja meriteitse. Itsekin epäilisin että tuolloin olisi fiksuinta kehitellä maanlaajuinen tiedustelu- valvonta- ja johtamisjärjestelmä ja tähän liittyen eri asteista kaukotulenkäyttöä perinteisten isojen maavoimien sijaan. Operatiivinen prikaati / kolme-neljä
taisteluosastoa tms. ja paikallisjoukkoja pyöristämään paletti. Alueelliset joukot kokonaan luiskaan, niitä voidaan toki käyttää huru-ukkopataljoonina pystyttelemään harhautusmaaleja ja pyörittämään huoltoa ym.

Ongelmaksi voi nousta kuitenkin intohimoinen sitoutuminen varusmiesjärjestelmään, miten legitimisoida varusmiespalvelus jos ja kun sa-vahvuus putoaa reippaasti alle sadan tuhannen, ehkä sinne muutaman kymmenen tuhannen tienoille? Uhkana saattaisi olla jopa ammattiarmeija, tuo suomalaisen puolustuskeskustelun Harmagedon, koska Suomessa varusmiespalvelus ei voi olla virallisesti karsiva. (Oikeasti toki on, mutta jätetään tämä sivuun...) Jos varusmiespalvelus halutaan säilyttää, tarvitaan suuret maavoimat. Jos halutaan suuret maavoimat, tarvitaan kalustoa. Tai sitten tarvitsemme iranilaistyyppiset meri- ja ilmavoimat.

Ensi vaalikauden jälkeen tarvittaisiin parlamentaarinen puolustuskomitea / vast. visioimaan Suomen puolustusta seuraaville vuosikymmenille, vanhalla emme pärjää. Vain parlamentaarisella käsittelyllä asialle saadaan riittävä poliittinen tuki, vertaa hävittäjähankintoihin joilla on hyvin laaja tuki.
 
Viimeksi muokattu:
Ongelmaksi voi nousta kuitenkin intohimoinen sitoutuminen varusmiesjärjestelmään, miten legitimisoida varusmiespalvelus jos ja kun sa-vahvuus putoaa reippaasti alle sadan tuhannen, ehkä sinne muutaman kymmenen tuhannen tienoille? Uhkana saattaisi olla jopa ammattiarmeija, tuo suomalaisen puolustuskeskustelun Harmagedon, koska Suomessa varusmiespalvelus ei voi olla virallisesti karsiva. (Oikeasti toki on, mutta jätetään tämä sivuun...) Jos varusmiespalvelus halutaan säilyttää, tarvitaan suuret maavoimat. Jos halutaan suuret maavoimat, tarvitaan kalustoa. Tai sitten tarvitsemme iranilaistyyppiset meri- ja ilmavoimat.

Mitäs alueita valtakunnasta ajattelit suojata ja mitkä jättää suoraan viholliselle?
Vaikka maavoimien taistelutapaa on uudistettu vielä enemmän pois alueiden jäykästä puolustuksesta ei tuollaisella muutaman kymmenen tuhannen henkilön joukoilla pidetä mitään alueita. Tai no voidaan niillä suojata lentotukikohdat ja merivoimien tukikohdat siinä se sitten onkin.
 
Mitäs alueita jätetään viholliselle suoraan nyt? Pääesikunta tietää, muttei toki kerro. Ei meillä ole mitään Salpa-asemaa suoraan rajalla. Vihollinen tuhotaan, osa tuhoamisesta voi tapahtua rajan toisella puolen. Nyt puhun 2030-luvusta, en nykyhetkestä.
 
...
Ongelmaksi voi nousta kuitenkin intohimoinen sitoutuminen varusmiesjärjestelmään, miten legitimisoida varusmiespalvelus jos ja kun sa-vahvuus putoaa reippaasti alle sadan tuhannen, ehkä sinne muutaman kymmenen tuhannen tienoille? Uhkana saattaisi olla jopa ammattiarmeija, tuo suomalaisen puolustuskeskustelun Harmagedon, koska Suomessa varusmiespalvelus ei voi olla virallisesti karsiva. (Oikeasti toki on, mutta jätetään tämä sivuun...)...

Toki kaikkea voi tapahtua mutta muistetaan nyt kaikessa pelossa pari pikku juttua:
- Sodanajan maavoimien miesvahvuutta nostettiin juuri.
- Suomi on pitänyt yllä loistavasti armeijaansa samalla kuin melkein kaikki muut ovat karsineet sitä, eli hoitaneet asian ns. päin vittua.
 
Lisäksi:
https://findikaattori.fi/fi/77
Seitsemän kymmenestä, 72 prosenttia (71 % v. 2016), on sitä mieltä, että suomalaisten on puolustauduttava aseellisesti kaikissa tilanteissa, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta. Miehistä tätä mieltä on 79 (79 %) ja naisista 66 prosenttia (64 %).

Vertailua 2015:
mpt2-1.jpg
 
Toki kaikkea voi tapahtua mutta muistetaan nyt kaikessa pelossa pari pikku juttua:
- Sodanajan maavoimien miesvahvuutta nostettiin juuri.
- Suomi on pitänyt yllä loistavasti armeijaansa samalla kuin melkein kaikki muut ovat karsineet sitä, eli hoitaneet asian ns. päin vittua.

Viimeisin nostohan oli kirjanpitokikka, lkp:n jälkeen kotiutettava perustamisorganisaatio lisättiin vahvuuteen. Milläs materiaalilla 2030-luvun maavoimat varustetaan? Mistä päästään alelaarien äärelle?
 
Suomi on Euroopan vahvimpia maita sotilaallisesti. Fakta. Kykymme hyökätä on tietenkin rajallinen, mutta emme ole siirtomaita etsimässäkään. Kykymme jauhaa pysähdyksiin voimakaskin hyökkäys on sen sijaan aivan aatelia.

Mutta se vaatii syvän puolustuksen lisäksi syvän reservin, valmiina ja kykenevänä siirtymään minne tarvitaan, sillä vihollisen tavoitteita ei voi varmaksi tietää ennenkuin joukot jo liikkuvat. Joten en usko että on yhtäkään aluetta joka olisi "valmiiksi luovutettu", koska oman strategian lukkoon lyöminen ilman varmistusta vihollisen tavoitteista, kohteista, ja tavasta saavuttaa se, olisi idioottimaista sodanjohdolta.

Tiettyjen alueiden luovuttaminen valmiiksi, antaa viholliselle aloitteen koska he tietävät silloin taktiikkamme, he tietävät miten tulemme toimimaan siitä eteenpäin. Se olisi staattista sodankäyntiä puolustajalta. Ja dynaaminen voittaa sen teknologian aikakaudella aina, joten viholliselle ei saa antaa ns.suoja-alueita. On kyettävä luomaan viholliselle ajatus siitä, että puolustaja saattaa iskeä missä tahansa, milloin tahansa, ei vain tietyillä alueilla.
 
Mitäs alueita jätetään viholliselle suoraan nyt? Pääesikunta tietää, muttei toki kerro. Ei meillä ole mitään Salpa-asemaa suoraan rajalla. Vihollinen tuhotaan, osa tuhoamisesta voi tapahtua rajan toisella puolen. Nyt puhun 2030-luvusta, en nykyhetkestä.
Ei ole asemaa rajalla, eikä tarvitakkaan. Mutta painopistealueille tarvitaan joukkoja. Liian pienillä joukoilla ei paljoa juhlita kuin paikassa tai parissa, muualla ollaanki kusessa.
 
Viimeisin nostohan oli kirjanpitokikka, lkp:n jälkeen kotiutettava perustamisorganisaatio lisättiin vahvuuteen. Milläs materiaalilla 2030-luvun maavoimat varustetaan? Mistä päästään alelaarien äärelle?

No jos meillä olisi nykyisen kokoinen reservi varustettu kuten kuten mekanisoidut taisteluosastot, olisi meillä kenties maailman vahvin armeija. Kyllä siitä suuresta reservistäkin hyötyä on, emme tiedä minkälainen seuraava konflikti tulee olemaan tai edes mitä on vastassa. Myös tulevaisuutta on vaikea ennustaa miten hyvin pystymme reserviä varustamaan.
 
Saksaa on vuosikymmenet syyllistetty maailmansodista, saatu heidät pysyttäytymään sotilaallisesti heikkoina. Ja nyt mitä me tarvitsisimme? Sotilaallisesti vahvaa Saksaa. Ja kaikki syyttävät heitä kun he eivät pysty suojelemaan Eurooppaa sotilaalliselta uhalta. Voimme vain katsoa peiliin.

Eipä liity taas merivoimiin juurikaan. Tosin Kriegs.. Deutsche marine on nykyään se kaikkein eniten perseellään oleva haara, ja se jonka soisi suojaavan eteläisen sivustamme hurrien piilotellessa.
 
Saksa on täysi mulkku sotilaallisesti vahvana, aina ollut se toinen uhka Itämeren alueella Venäjän lisäksi, toivon ettei ikinä nouse.
 
Back
Top