Merivoimien kehitysnäkymät

Ei kukaan unohda. Maanpuolustuskorkeakoulu on sotatieteellinen yliopisto jossa tehdään sekä julkisia että ei-julkisia tutkimuksia. Lisäksi tieteellistä tapaa noudattaen tutkimuksia tehdään mm. Puolustusvoimien tutkimuslaitoksessa. Niistä töistä vielä suurempi osa lienee ei-julkisia.

Tutkimuksia tekevillä on taustalla tutkijakoulutusta, useat ovat tohtoreita, pääosa diplomi-insinöörejä tai maistereita.

Toisista tiedeyliopistoista valmistuneilla voi olla vaikea käsittää että sotatieteellisen tutkimuksen julkaisua joudutaan rajoittamaan kansallisen turvallisuuden syistä. Se ei kuitenkaan tee itse tutkimuksesta sen epätieteellisempää, arviointia vain suorittaa kapeampi joukko.

Äärimmäisenä esimerkkinä otettakoon ydinaseen kehitystyö, joka on varmasti kaikkien ymmärtämä esimerkki kokeellisesta tutkimuksesta. Ei siitä voitu sodan aikana kirjoittaa tiedejulkaisuihin tai raapia julkista dippatyötä tai väikkäriä, koska se olisi kertonut viholliselle missä ollaan menossa. Tutkimuksen kriteeristö silti täyttyi.

https://en.m.wikipedia.org/wiki/Research
Tässä nyt menee puurot ja vellit sekaisin. Ydinaseen räjäytys kyllä kertoo siitä, että toimiva pommi on saatu tehtyä, vaikka rakentamiseen vaadittavaa tutkimustyötä ei ole voitu arvioida.

Jos Hitler olisi ilmoittanut: "pommin valmistamiseksi tarpeellinen tutkimus on nyt tehty. Uskokaa kun tutkimus näin sanoo. Joko suostutte rauhaan tai tuhoutukaa.", olisi väitteeseen ollut aiheellista suhtautua epäillen.

Kokonaan eri asia on ilmoittaa, "Näin on koska tiede sen todisti", jos väitettä ei voida falsifioida.
Kantaa ei siis oteta maapuolustuskorkeakoulun tasoon tutkimuksen tekijänä tai siihen onko tiettyjen aineistojen salaaminen tarpeellista.

Tämä riittänee osaltani tästä.
 

Einomies1

Ylipäällikkö
Suomen Sotilas on ollut aikoinaan melkein laatulehti.
Nimenomaan pääpainotus perfektissä ja menneisyydessä. Itse olin tilaajana vuodesta 1998 ja se loru loppui viime syksynä, jolloin kustantamoon meni suorat terveiset. Yrittivät vielä kaupata halvalla ensi vuotta...

Mitta tuli täyteen kun vuosiin lehdessä ei muuta asiantuntijaa ilmasodalle ollut kirjoittamassa kuin A. Lappi (lehden hallituksen jäsen). Se alkaa vituttamaan kun lehdestä toiseen toistuvat teesit "robotit eivät pelkää", "suomelta puuttuu korkeatorjuntakyky", "Hornet-hankinta oli kallis" ja sitä rataa!:mad:
 

kimmo.j

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Nimenomaan pääpainotus perfektissä ja menneisyydessä. Itse olin tilaajana vuodesta 1998 ja se loru loppui viime syksynä, jolloin kustantamoon meni suorat terveiset. Yrittivät vielä kaupata halvalla ensi vuotta...

Mitta tuli täyteen kun vuosiin lehdessä ei muuta asiantuntijaa ilmasodalle ollut kirjoittamassa kuin A. Lappi (lehden hallituksen jäsen). Se alkaa vituttamaan kun lehdestä toiseen toistuvat teesit "robotit eivät pelkää", "suomelta puuttuu korkeatorjuntakyky", "Hornet-hankinta oli kallis" ja sitä rataa!:mad:
Itse tein samat johtopäätökset hiukan aikaisemmin. Tosin syyt johtuivat lehden täydellisestä antautumisesta propagandalle jota A. Kettunen levittää.
A.Lappi on mielestäni kirjoitustensa perusteella enemmänkin nolo vanha setä, mennee maailman ihminen, joka kiukuttelee kun nuoremmat ihmiset eivät ymmärtäneet hänen nerokkuuttaan. Kirjoitukset ovat hiukan väsyttäviä toistaesssaan matraa.
 
https://merivoimat.fi/artikkeli/-/asset_publisher/pansio-luokan-miinalauttojen-peruskorjausprojekti-paattyy

Pansio-luokan miinalauttojen peruskorjausprojekti päätökseen

Merivoimien Pansio-luokan alussarjan peruskorjausprojekti päättyi marraskuun lopussa.
Miinalautat Pansio, Porkkala ja Pyhäranta peruskorjattiin vuosien 2015-2017 välisenä aikana.
Puolustusvoimissa projektityön tilaajana oli Puolustusvoimien Logistiikkalaitos.
Pansio-luokan peruskorjauksen toteutti Atlas Elektronik Finland oy yhteistyössä Uudenkaupungin Työvene oy:n kanssa.

Pansio-luokan miinalauttojen peruskorjauksen tavoitteena oli alusluokan suorituskyvyn kehittäminen ja eliniän jatkaminen.
1990-luvulla rakennetut miinalautat kykenevät toimimaan peruskorjauksen jälkeen aina 2030-luvulle asti.
Peruskorjauksen avulla kehitettiin alusluokan kykyä toimia erilaisissa meripuolustuksen tehtävissä.
Peruskorjauksessa ylläpidettiin alusluokan miinanlaskukyky huoltamalla ja modernisoimalla nykyiset järjestelmät.
Samalla parannettiin palon- ja vaurionkestävyyttä sekä palvelusturvallisuutta.
Kokonaan uutena suorituskykynä luotiin mahdollisuus toimia emäaluksena, joka toteuttaa täydennyksiä ja tyhjennyksiä muilta alusyksiköiltä ja joukoilta.

Reilussa kahdessa vuodessa kolme alusta kävi läpi perusteellisen niin laiva- kuin taistelujärjestelmien teknisen elinkaaripäivityksen.
Marraskuun 2018 lopussa tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun alussarjan kolmas peruskorjattu laiva miinalautta Pyhäranta luovutettiin juhlallisin menoin Uudenkaupungin telakalla takaisin Merivoimille. Vuosi on tyypillisesti se aikajänne, jolloin luovutuksen jälkeen asioita käsitellään reklamaatioiden kautta.
Reklamaatioiden määrä suhteessa peruskorjauksen laajuuteen on ollut pieni.
Projekti on myös viety läpi vaaditussa aikataulussa ja suunnitellussa rahoituskehyksessä.
Merivoimien ja Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen näkökulmasta voidaankin todeta, että projekti päätetään erittäin positiivisissa tunnelmissa
 

baikal

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Kokonaan eri asia on ilmoittaa, "Näin on koska tiede sen todisti", jos väitettä ei voida falsifioida.
Kantaa ei siis oteta maapuolustuskorkeakoulun tasoon tutkimuksen tekijänä tai siihen onko tiettyjen aineistojen salaaminen tarpeellista.
En tiedä missä määrin -tiedeympäristö- hyväksyy Jumalsanana jo verkkoympäristössä suoritetun simulaatiosarjan?
 
Maavoimien miehenä itselleni Sininen reservi ja sen toiminta on ollut enemmän taikka vähemmän hämärän peitossa.
Sen takia tuli netissä hieman lueskeltua siitä.
Itse asiassa yllätyin reservin ja sen toiminnan laajuudesta.
Mulla oli käsitys paljon pienemmästä porukasta.

Tässä muillekkin jos asia kiinnostaa.

http://www.sininenreservi.fi/sininen-reservi/

Sininen Reservi ry ja sen jäsenyhdistykset osallistuvat meripuolustuksen tuotantoon, maanpuolustustahdon lujittamiseen ja perinteiden vaalimiseen.
Toimintamme perusta on yhteistoiminta ja yhteisöllisyys.

Jäsenyhdistyksemme tarjoavat jatkuvan yhteyden eri joukoille harjoitus- ja koulutustapahtumien välillä.
Sininen Reservi ry yhdistää meripuolustuksen vapaaehtoiskentän.
Se on valtakunnallinen maanpuolustusjärjestö, joka tukee kokonaismaanpuolustusta yhdessä jäsenyhdistystensä kanssa ja niiden kautta.
Jäsenyhdistyksillä on kaikkiaan noin 7000 jäsentä.
Jokainen rannikostamme, saaristostamme ja merialueestamme kiinnostunut löytää paikkansa ja kiinnostavan toiminta-alueen Sinisen Reservin toiminnan parista.
Mukana on rannikko- laivasto- ja erikoisjoukkoja sekä merivartiostoa edustavia maanpuolustusyhdistyksiä, kiltoja ja Rannikkosotilaskotiyhdistys.

Aluksiakin millä harjoitella on ihan mukavasti:

http://www.sininenreservi.fi/toiminta/alukset/


Erityisesti mut yllätti suuri jäsenyhdistysten määrä:

http://www.sininenreservi.fi/jasenyhdistykset-aakkosjarjestyksessa/
 

Leickmann

Korpraali
Se mitä tutkimukseen osallistuneet ammattihenkilöt ovat tehneet ei ole tässä se asian ydin vaan miksi tuodaan julkisuuteen sellaista mitä ei voida julkisuudessa käsitellä.

Jos tuodaan kraafeja ja taulokoita joissa laitetaan eri järjestelmiä paremmuusjärjestykseen niin niistä pitää pystyä käymään myös laajemmin julkista keskustelua. Muuten koko julkistus on täysin turha. Juuri tällaisista syntyy se negatiivinen julkinen vaikuttaminen, kuten muutama viikko sitten HX hankkeenkin osalta. Todetaan että tarvitaan tietty määrä hävittäjiä ilman perusteluja kun tarvittava määrä voi olla pienempi tai SUUREMPI.
"miksi tuodaan julkisuuteen sellaista mitä ei voida julkisuudessa käsitellä".

Onko sellaista tuotu? Tutkimuksen tulosten julkiseksi sopiva osa on tuotu julkisuuteen, koska sitä osaa voidaan julkisuudessa käsitellä. Muu on salaista.

Julkisuuteen tuodaan asioita joskus syistä jotka eivät ole ilmiselviä. Jos ihmetyttää miksi jotakin on tuotu julkisuuteen suuren yleisön ja harrastajien tietoisuuteen, saattaa olla paikallaan pohtia onko sitä tuotu julkisuuteen suurta yleisöä tai harrastajia varten lainkaan, tai ainakaan ensisijaisesti. Ehkä viestin ensisijainen kohderyhmä on jokin aivan muu taho. Vaikkapa mahdollinen vastustaja ja/tai mahdolliset liittolaiset. Tällöin viesti saattaa toimia oikein hyvin tarkoituksessaan, vaikka julkistettu materiaali ei sellaisenaan tieteellisen tutkimuksen kriteerejä täyttäisikään.

Kaikki mitä puolustusvoimat tekee tai viestii, ei välttämättä ole tarkoitettu suoranaisesti ja pelkästään mp.netin väen itsetyydytyksen kiihokemateriaaliksi. Ehkä joskus kehityssuunnitelmista kerrottaessa saatetaan vain haluta sanoa Venäjälle, että jos aiotte piestä meidät, jatkossa meillä on kyky lyödä sen verran takaisin, että nenä murtuu tai hampaat katkeaa.

Siis ehkä näin? Viesti: Puolustuksen uskottavuus tulevaisuudessa. Kohderyhmä: Ensisijaisesti vastustaja, toissijaisesti mahdolliset liittolaiset, omat poliittiset päättäjät, asekauppiaat ja ehkä sitten vasta suuri yleisö.
 

Leaderwolf

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
World’s first ‘Quantum’ compass

After millions of pounds of funding from the UK Ministry of Defence (MoD) under the UK National Quantum Technologies Programme, British scientists have constructed what they claim to be humanity’s first quantum ‘compass,’ a navigational device independent of the satellite-based Global Positioning System (GPS).

The instrument, built by scientists at the Imperial College in London, England, is claimed to be able to ascertain the exact location of anything on Earth without relying on satellites, as does the GPS network.

“It’s completely self-contained,” said Joseph Cotter, a researcher at the Centre for Cold Matter at Imperial College, speaking to Financial Times this week. “It’s particularly useful if you want to navigate a large ship or autonomous vehicles over long periods of time, without having to send or receive any other signals to know where you are,” he added.

The new ‘compass,’ also called a quantum accelerometer, measures how an object’s velocity changes over time, by using the starting point of an object and measuring how an object’s velocity changes.

The quantum accelerometer uses powerful lasers to supercool atoms. When extremely chilly, the atoms exhibit “quantum” properties. As they fall, their acceleration can be measured using an “optical ruler” that is extremely accurate, thus providing navigation data without relying on external signals.

https://www.navalnews.net/worlds-first-quantum-compass/

En itseasiassa tiedä miksi laitoin tämän merivoimiin? :unsure:
 

Tups

Kapteeni
No nyt ne osti taas laivan Raumalta. Tilaaja Kvarken link.

Lähde: Susanna Kosken Instagram tarina.
https://yle.fi/uutiset/3-10592138
 

StmSvejk

Kenraali
"Laiva on tarkoitus toimittaa viimeistään 30.4.2021"
Eli tämäkin lyödään Laivueen rakentamisen päälle. Sanokaa pessimistiksi, mutta en pidä siitä. Liikaa uutta kokemattomalle pienelle telakalle kerrallaan. Jokin aikataulu tulee kusemaan.
Laivueesta en sano mitään, mutta tuo Kvarken Linkin alus vaikuttaa perusspekseiltään (1500 lastimetriä, 800 matkustajaa) saman tapaiselta RMC:n viime vuonna toimittaman M/S Hammershusin kanssa.

https://rmcfinland.fi/fi/tuotteet-ja-palvelut/referenssit/

Ikävä kyllä minusta tuntuu, että RMC käyttää PV:n projektia jonkinlaisena perälautana hankkiessaan uusia tilauksia ja vakuuttaessaan tilaajia jja rahoittajia vakaalla pohjalla olemisestaan. Telakan etu saattaa jopa olla hitaahko aikataulu.
 

Leaderwolf

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Kolme kilometriä huti.. aika epävakaa käsi kuvaajalla... Mutta nopeaa toimintaa merivoimilta (y)

Otoksissa piti olla Ruissalon kylpylä - ammattikuvaaja otti kymmenen ilmakuvaa Pansion sotasatamasta aluksineen ja sai tuomion

Tänään klo 9:39
Turun hovioikeus on tuominnut turkulaisen ammattivalokuvaajan aluerikkomuksesta..
  • Muistikortille oli tallentunut kymmenen lentokoneesta käsin otettua teräpiirtoista valokuvaa Pansion sotasatamasta sota-aluksineen.
Kuvissa piti olla miehen itsensä mukaan Ruissalon kylpylä. Kuvissa oli kuitenkin myös jotakin muuta kuin saaristohotelli. Kymmenessä valokuvassa näkyi Pansion sotasatama sekä merivoimien aluksia.

Kuvat olivat teknisesti korkealaatuisia ja haluttaessa suurennettavissa lähelle.
Sotilaallisesti aran paikan ilmakuvaus ei jäänyt huomiotta.

Viranomaiset puuttuivat tilanteeseen ja takavarikoivat kameran muistikortin jo ennen kuin valokuvaaja itse sitä ehti käsittelemään
.


https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/237dd38e-68c1-4e66-ac64-cda7553d7c88
 

Old Boy

Kenraali
Kuvat olivat teknisesti korkealaatuisia ja haluttaessa suurennettavissa lähelle.
Sotilaallisesti aran paikan ilmakuvaus ei jäänyt huomiotta.
Lentäjä ilmeisesti hälyyttänyt viranomaiset kentälle vastaan kun kuvaaja ei ehtiny korttiaan kopioida. Kone on tietysti havaittu Pansiossa ja lentäjän lupakirja on enemmän kuin vaarassa jos syyllistyy avunantoon tämänkaltaisissa rikkomuksissa. Puhtaita jauhoja ei tainnu olla pussissa kun on kuvia vaatinu vielä hovissa. Tämähän on vienyt varsin paljon aikaakin.
 

peelo

Ylipäällikkö
Todennäköisesti on rikottu jotain muutakin sääntöä kuin pelkästään kuvaamisen osalta. Aika epätodennäköistä että kukaan huomaisi mitään jos kuvailet sotilaskohteita tuolla lentäessä normaalisti jollain kesnalla, koneita lentää jatkuvasti sotilasalueiden lähellä.
 

Merten sheriffi

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Kolme kilometriä huti.. aika epävakaa käsi kuvaajalla... Mutta nopeaa toimintaa merivoimilta (y)

Otoksissa piti olla Ruissalon kylpylä - ammattikuvaaja otti kymmenen ilmakuvaa Pansion sotasatamasta aluksineen ja sai tuomion

Tänään klo 9:39
Turun hovioikeus on tuominnut turkulaisen ammattivalokuvaajan aluerikkomuksesta..
  • Muistikortille oli tallentunut kymmenen lentokoneesta käsin otettua teräpiirtoista valokuvaa Pansion sotasatamasta sota-aluksineen.
Kuvissa piti olla miehen itsensä mukaan Ruissalon kylpylä. Kuvissa oli kuitenkin myös jotakin muuta kuin saaristohotelli. Kymmenessä valokuvassa näkyi Pansion sotasatama sekä merivoimien aluksia.

Kuvat olivat teknisesti korkealaatuisia ja haluttaessa suurennettavissa lähelle.
Sotilaallisesti aran paikan ilmakuvaus ei jäänyt huomiotta.

Viranomaiset puuttuivat tilanteeseen ja takavarikoivat kameran muistikortin jo ennen kuin valokuvaaja itse sitä ehti käsittelemään.


https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/237dd38e-68c1-4e66-ac64-cda7553d7c88
Mitä hemmetin salattavaa tuolla Pansiossa mahtaa olla?
 
Top