Merivoimien kehitysnäkymät

Ennen oli pattereiden ympärillä rannikkolinnakkeen muu organisaatio, mutta nykyään on vähän hiljaisempaa. Ja rannikkojääkäreiden vastahyökkäystäkään ei välttämättä enää tule.

Jos patteri sijaitsee vastustajan kannalta hankalassa paikassa, niin kyllä sitä vastaan kohdistetaan vastatoimia, joita ei varmaankaan toteuteta puolitosissaan, mikäli tavoitteena on valvonta- ja tulenkäyttökyvyn lamauttaminen.

Eli kyllä odotusarvo hengenlähdölle on melkoisen korkea.

Tarkoitin sitä että eikö meidän kannattaisi juurikin taistella meille edullisessa ympäristössä meille edullisella vaihtosuhteella?
Vastustaja joutuu käyttämään kaikken arvokkaimpia resurssejaan meillä täydentävässä roolissa olevan suorituskyvyn lamauttamiseen.
 
Onnistuisiko sovitus teknisesti nykyiseen järjestelmään?

130 TK 90km kantamalla kuvattuna.

SRSaQOy.png
 
Viimeksi muokattu:
130 TK järjestelmä 40km kantamalla kuvattuna.
Maailmalla on jo erilaisia pidemmän kantaman ampumatarvikkeita jotka voivat soveltua nykyiseenkin järjestelmään ja se suunniteltiin alunperinkin uudelleen putkitettavaksi 155mm putkilla.

3ldFstL.png

Joo kyllä suunniteltiin alunperin, ja suunnitelman asteelle se tulee jäämäänkin.

Minut on itse aikoinaan koulutettu 130 TK-järjestelmälle, mutta en kyllä jää itkemään sen perään.

Kuvassasi on patterien teoreettiset kantamakaaret merimaaliammusta käytettäessä, mutta todellinen kantama jäänee lyhyemmäksi, mikäli johonkin aiotaan osua. Ja jokaisen tykin sijaintihan on tarkasti tiedossa, eli ei valelaitteet pahemmin auta.

Norja luopui aikoinaan 120mm Ersta-kalustosta melkein heti käyttöönoton jälkeen, eikä heilläkään ollut syynä ylläpito-ongelmat.

Eli kyllä 130Tk kalusto on nyt elinjakson loppuvaiheessa, eli saattohoito vaiheessa!
 
Viimeksi muokattu:
Tarkoitin sitä että eikö meidän kannattaisi juurikin taistella meille edullisessa ympäristössä meille edullisella vaihtosuhteella?
Vastustaja joutuu käyttämään kaikken arvokkaimpia resurssejaan meillä täydentävässä roolissa olevan suorituskyvyn lamauttamiseen.

Jaa'a, vaikea sanoa. Jos katsoo kartasta vaikka Rankin patteria esimerkkinä: mikäli vastustaja jostain syystä päättäisi ryhtyä operaatioon, jonka toteutukselle em patteri aiheuttaisi vakavan uhan, niin paljonko operaatio vaatisi resursseja ja paljonko yksikön lamauttaminen vaatisi eforttia em suhteutettuna? Silloin vasta selviää se vaihtosuhde.

Ja lisäksi sieltä Rankista ei pääse pois ja haavoittuneita ei evakuoida!
 
Joo kyllä suunniteltiin alunperin, ja suunnitelman asteelle se tulee jäämäänkin.

Minut on itse aikoinaan koulutettu 130 TK-järjestelmälle, mutta en kyllä jää itkemään sen perään.

Kuvassasi on patterien teoreettiset kantamakaaret merimaaliammusta käytettäessä, mutta todellinen kantama jäänee lyhyemmäksi, mikäli johonkin aiotaan osua. Ja jokaisen tykin sijaintihan on tarkasti tiedossa, eli ei valelaitteet pahemmin auta.

Norja luopui aikoinaan 120mm Ersta-kalustosta melkein heti käyttöönoton jälkeen, eikä heilläkään ollut syynä ylläpito-ongelmat.

Eli kyllä 130Tk kalusto on nyt elinjakson loppuvaiheessa, eli saattohoito aiheessa!

Korvaajaksi K9 ja riittävä kyky liikutella niitä myös saaristossa? Halpaa sekään ei ole ja niitäkin pitää suojata.
 
Joo kyllä suunniteltiin alunperin, ja suunnitelman asteelle se tulee jäämäänkin.

Minut on itse aikoinaan koulutettu 130 TK-järjestelmälle, mutta en kyllä jää itkemään sen perään.

Kuvassasi on patterien teoreettiset kantamakaaret merimaaliammusta käytettäessä, mutta todellinen kantama jäänee lyhyemmäksi, mikäli johonkin aiotaan osua. Ja jokaisen tykin sijaintihan on tarkasti tiedossa, eli ei valelaitteet pahemmin auta.

Norja luopui aikoinaan 120mm Ersta-kalustosta melkein heti käyttöönoton jälkeen, eikä heilläkään ollut syynä ylläpito-ongelmat.

Eli kyllä 130Tk kalusto on nyt elinjakson loppuvaiheessa, eli saattohoito aiheessa!
Kyllä se varmasti näin on! 130TK:lla on takanaan merkittävä työura 1980-luvulta lähtien ja ehkä jo alkaa olla aika päästää hyvin palvelleet vanhukset eläkepäiville lähes 40 vuoden palvelun jälkeen!

Minulla jalkaväkimiehenä ainoa kokemus 130TK:hon on opiskeluaikoina teekkarireserviläisten ekskursio Santahaminaan, jossa tutustuimme koulutustykkiin. 130TK oli tuolloin vielä varsin modernia tekniikkaa ja mm. suuntaus teki silloin vaikutuksen.

Varmaan kaikille rannikkotykistössä palvelleille on ollut jo pitkään tiedossa linnakkeen karu kohtalo mahdollisessa sotatilanteessa. Tykkien staattisuus ei ole ainoa ongelma, kivellä on ikävä olla, kun sen päälle sataa napalmia tai termobaarisia sekä rypäleammuksia!
 
Siellä on huomattavasti mukavampi olla hyvin linnoitettuna, vastustaja taas joutuu panostamaan ja ottamaan riskejä vaikuttaakseen sinne.
 
Odotellaan nyt jokunen vuosi ja katsotaan mihin merivoimat päätyvät... Itse kyllä edelleenkin suosisin tiettyjä ohjustyyppejä.

Itse tykkään miettiä miten ja minne vastustaja olisi hyvä sitoa taisteluun meidän kannaltamme, tämä on yksi lemppareistani.
Suomenlahden sulussa on vain jotain joka menee heillä vastakarvaan henkisellä tasolla ja pääkaupungin vuoksi meidän on kuitenkin myös itse panostettava alueelle huomattavasti.
 
Jaa'a, vaikea sanoa. Jos katsoo kartasta vaikka Rankin patteria esimerkkinä: mikäli vastustaja jostain syystä päättäisi ryhtyä operaatioon, jonka toteutukselle em patteri aiheuttaisi vakavan uhan, niin paljonko operaatio vaatisi resursseja ja paljonko yksikön lamauttaminen vaatisi eforttia em suhteutettuna? Silloin vasta selviää se vaihtosuhde.

Ja lisäksi sieltä Rankista ei pääse pois ja haavoittuneita ei evakuoida!

Veneellä kai sieltä pois pääsee tarvittaessa, vai miten saaristossa on muuten tarkoitus joukkoja liikutella tulen allakin?
En tiedä kuinka laajat tilat siellä on, eikö sinne jonkinlaista supistettua ensihoitoasemaa voisi perustaa?
 
Tämä Aarnion vanha kirjoitus pätee kai pitkälti edelleen.

Erikoisjoukot ja niiden muodostama uhka meripuolustuksellemme

Viimeinen luku tarkastelee meripuolustuksellemme aiheutuvaa uhkakuvaa. Siinä tuodaan esille uhanalaisimmat kohteet, olosuhteiden vaikutus toimintaan sekä uhan ajallisia näkökohtia eri valmiustiloissa. Artikkelin yhdistelmässä muun muassa korostetaan, että meripuolustuksemme on syytä varautua erikoisjoukkojen toimintaan kaikissa valmiustiloissa.

Eristetyllä taistelualueella ei kyllä paljoa liikuta, eikä ole tarkoituskaan pl erikoisemmat joukot!
 
Juu mutta K9 ainakin liikkuu eikä sen paikkaa voi etukäteen ohjelmoida ohjuksille kuten nämä kiinteät tornit. Venäjällä on aivan 120% varmuudella ohjukset valmiina joka tornille. Suoranainen itsemurha-palveluspaikka.

Mitä ohjuksia? Mistä laukaistuna? Kuinka monta per torni?
 
Mistä minä tiedän. Älä multa kysy. Idioottejahan ne olisi ellei olisi maalitettu ja ne eivät ole iditootteja.
Jos niitä ohjuksia riittää Syyriaan laukaistavaksi niin johan nyt on kumma jos ei riitä tuohamaan muutama RT-torni.
 
Koivistosta on Rankkiin matkaa noin 90 kilometriä eli Rankki on hyvin esimerkiksi Tornado-raketinheittimien kantomatkalla niin, että raketinheittimet voivat olla varsin hyvin vastatoimilta suojatuissa tuliasemissa. Rankin tykkien tuhoamiseen ei tarvittane edes täsmäaseita, muutama raketinheitinpatterin tulivalmistelu rypäle- & termobaarisilla ammuksilla voi riittää. En laskisi kovin paljon arvoa Rankin patterin (vihollisen) pidätyskyvylle! (jos tällainen termi tässä sallitaan...)
 
Tämä Aarnion vanha kirjoitus pätee kai pitkälti edelleen.

Erikoisjoukot ja niiden muodostama uhka meripuolustuksellemme

Viimeinen luku tarkastelee meripuolustuksellemme aiheutuvaa uhkakuvaa. Siinä tuodaan esille uhanalaisimmat kohteet, olosuhteiden vaikutus toimintaan sekä uhan ajallisia näkökohtia eri valmiustiloissa. Artikkelin yhdistelmässä muun muassa korostetaan, että meripuolustuksemme on syytä varautua erikoisjoukkojen toimintaan kaikissa valmiustiloissa.

Rauhan aikana riskejä on kaikenlaisia. Pansiossa voi vaikkapa sukeltaja kiinnittää jokaiseen korvettiin räjähteen kylkeen kenenkään tietämättä. Ennen sentään joku gona matruusi saattoi tupakilla havaita jotain. Nykyään ne pullamössöt juo energiajuomaa punkassa ja katselee TICTOC sovellusta.
 
Mistä minä tiedän. Älä multa kysy. Idioottejahan ne olisi ellei olisi maalitettu ja ne eivät ole iditootteja.

Vastaukset noihin kertovat vastustajan aikomuksista jo paljon.
Meidän kannaltamme olisi edullista että ne olisivat maalitettuja, se on kaikki pois jostain muualta.

The number of targets and level of destruction can be calibrated in line with the Russian assessment that “modern war is characterized by a shift in strike-damage priorities from destruction of the enemy to destruction of his key facilities.”94 Within this context, Russian military operational analysis and planning for the strategic weapons set has included work to develop damage-level criteria for deterrent effect, and to identify critical components and sub-components within systems for selective targeting with conventional precision weapons.9

762U8v6.png

Back
Top