Merivoimien kehitysnäkymät

Taisi foorumilla vähän lähteä keulimaan yhden artikkelin tulkinnat...? Ei kai yhteen muutaman sivun artkkeliin voi kuvata merivoimien seuraavan kahdenkymmenen vuoden kehitystä? Minusta on aivan itsestään selvää, että merivoimilla on jatkossakin miehitettyjä aluksia ja uusia alusprojekteja käynnistyy tarpeiden mukaisesti. Pansio-luokka on hyvin simppeli kelluva metallilaatikko ja vastaavan rakentaminen 2020-luvulla ei olisi mikään amerikantemppu. Tarpeet ovat todennäköisesti kasvaaneet 1990-luvusta, joten korvaajalla on varmasti muitakin ominaisuuksia kuin tämän päivän Pansioilla. Hamina-luokan korvaaminen tulee ajankohtaiseksi 2030-luvun alkupuolella ja kuten @Commander totesi, esisuunnittelu korvaajista käynnistyy lähivuosina. Haminat ja Pansiot ovat hyvin erityyppisiä aluksia, joten niiitä ei välttämättä korvata yhdellä alustyypillä (tämä tietysti riippuu siitä, millaisia ominaisuuksia aluksille halutaan). Miehittämättömät alukset eivät voi vielä korvata ihmistä ja vaikea nähdä, että ilma- tai maalavetti voisi korvata merellä purjehtivaa alusta.
Jonkinlainen toimintojen yhdisteleminen samoihin runkoihin varmaan jatkuu tulevinakin vuosikymmeninä ja miehittämättömät käkättimet ottavat hiljalleen lisää roolia mutta tuskin koko homma kääntyy yhtäkkiä päälaelleen. On kyllä mielenkiintoista nähdä mitä seuraavaksi keksitään. Jos korvetteja katsoo niin omat maallikon arvaukset tulevasta ainakin menivät pahasti alakanttiin. Ei nyt nähdystä kehityksestä osannut edes haaveilla.
 
Neljällä aluksella on kuitenkin enemmän kykyjä kuin kaikilla luovutuilla...
Taistelukestävyys rannikkopuolustuksella myös heikompi. Yksikin menetetty alus on suuri isku.

Oletusarvo toki suunnittelussa lienee, että 2030-luvulla miehittämättömät alukset niin ilmassa, pinnalla kuin pinnan alla, yhdessä ilmavoimien muiden yksiköiden kanssa, tulee enenevässä määrin korvaamaan varsinaiset alusyksiköt. Ohjuksia Suomessa voidaan ampua rannalta ja valvontaa sekä maalinosoitusta tehdä miehittämättömiltä tai kaukokäyttöisiltä alustoilta.
 
Jonkinlainen toimintojen yhdisteleminen samoihin runkoihin varmaan jatkuu tulevinakin vuosikymmeninä ja miehittämättömät käkättimet ottavat hiljalleen lisää roolia mutta tuskin koko homma kääntyy yhtäkkiä päälaelleen. On kyllä mielenkiintoista nähdä mitä seuraavaksi keksitään. Jos korvetteja katsoo niin omat maallikon arvaukset tulevasta ainakin menivät pahasti alakanttiin. Ei nyt nähdystä kehityksestä osannut edes haaveilla.

Tulevaisuus on mahdollisuuksia täynnä! Mutta jos yrittää pysyä kehityssuuntien perässä, niin britit ja erityisesti BAE ovat kannatettavia seurantakohteita.

Yritin vähän aikaa sitten linkittää yhden jutun CMS - kehityksestä, mutta mäkeen meni.

BAE on alkanut kehitellä ja soveltaa useita teknologioita Tempest-projektin myötä lisäksi muillekin aloille. Perinteistä taistelujärjestelmäintegrointia pyritään virtaviivaistamaan ja taistelunjohtojärjestelmiä kehittämään mm tekoälyn, uusien näyttöteknologioiden ja lisätyn todellisuuden avulla.

Saas nähdä, miltä sota-alusympäristö näyttää 2030 - luvun alussa...
 
Artist impression of DA-Group's new Turso MM30 naval mine (Credit: DA-Group)
 
Taisi foorumilla vähän lähteä keulimaan yhden artikkelin tulkinnat...? Ei kai yhteen muutaman sivun artkkeliin voi kuvata merivoimien seuraavan kahdenkymmenen vuoden kehitystä? Minusta on aivan itsestään selvää, että merivoimilla on jatkossakin miehitettyjä aluksia ja uusia alusprojekteja käynnistyy tarpeiden mukaisesti. Pansio-luokka on hyvin simppeli kelluva metallilaatikko ja vastaavan rakentaminen 2020-luvulla ei olisi mikään amerikantemppu. Tarpeet ovat todennäköisesti kasvaaneet 1990-luvusta, joten korvaajalla on varmasti muitakin ominaisuuksia kuin tämän päivän Pansioilla. Hamina-luokan korvaaminen tulee ajankohtaiseksi 2030-luvun alkupuolella ja kuten @Commander totesi, esisuunnittelu korvaajista käynnistyy lähivuosina. Haminat ja Pansiot ovat hyvin erityyppisiä aluksia, joten niiitä ei välttämättä korvata yhdellä alustyypillä (tämä tietysti riippuu siitä, millaisia ominaisuuksia aluksille halutaan). Miehittämättömät alukset eivät voi vielä korvata ihmistä ja vaikea nähdä, että ilma- tai maalavetti voisi korvata merellä purjehtivaa alusta.
Neljän taistelualuksen pohjalta toimivalla laivastolla olisi hieman haastellista pyörittää edes rauhan ajan alueellisen koskemattomuuden valvonnan tehtäviä, eli kyllä sieltä varmasti jotain poistuvien alusten tilalle tulee. Suomella on melkoisen pitkä ja kunniakas historia nopeiden kompaktien pinta-alusten kanssa, menivätpä ne sitten nimellä moottoritorpedo-, moottoritykki-, tykki- tai ohjusvene. Pohjanmaa-luokka jää nopeudessa melkoisesti Hamina-luokan potentiaalista ja on sekä hankinta- että ylläpitokustannuksiltaan ihan eri luokassa.

Pohjanmaa-luokka nostaa miinoituskapasiteettia sen verran että saa nähdä onko erillisille miinalautoille enää tarvetta. Toisaalta kuljetus- ja tukialustoimintoja ei voi kokonaan jättää öljyntorjunta-alusten ja yksityisten varaan, vaikka liikenne rannikkolinnakkeille onkin näin rauhan aikana loppunut lähes kokonaan. Kuljetuskalustosta on jo tällä vuosituhannella poistunut Valas-, Kampela-, ja Kala-luokat ilman että niitä on korvattu mitenkään eli varmaankin jonkinlaiselle uudelle lautalle on sitten ensi vuosikymmenen loppupuolella tarvetta. Ja saahan siihen uuteen lauttaan sitten pultattua ne miinakiskot jos/kun sellaiselle on tarvetta...
 
Millaisia aluksia ja miten varustettujane tulevat ohjusveneet voisivat olla kun Haminoihin verrataan?

Samaa kokoluokkaa, samantyyppisellä varustuksella? Vai pienempiä, jotka voidaan varustaa tehtävän mukaan?
 
Ken tietää vaikka Kremlin torneissa liehuisivat tulevina vuosikymmeninä pride liput. Näin ollen ei välttämättä ole tarvetta enää kuin merivartioston tyyppisille aluksille.
 
Neljän taistelualuksen pohjalta toimivalla laivastolla olisi hieman haastellista pyörittää edes rauhan ajan alueellisen koskemattomuuden valvonnan tehtäviä, eli kyllä sieltä varmasti jotain poistuvien alusten tilalle tulee. Suomella on melkoisen pitkä ja kunniakas historia nopeiden kompaktien pinta-alusten kanssa, menivätpä ne sitten nimellä moottoritorpedo-, moottoritykki-, tykki- tai ohjusvene. Pohjanmaa-luokka jää nopeudessa melkoisesti Hamina-luokan potentiaalista ja on sekä hankinta- että ylläpitokustannuksiltaan ihan eri luokassa.

Pohjanmaa-luokka nostaa miinoituskapasiteettia sen verran että saa nähdä onko erillisille miinalautoille enää tarvetta. Toisaalta kuljetus- ja tukialustoimintoja ei voi kokonaan jättää öljyntorjunta-alusten ja yksityisten varaan, vaikka liikenne rannikkolinnakkeille onkin näin rauhan aikana loppunut lähes kokonaan. Kuljetuskalustosta on jo tällä vuosituhannella poistunut Valas-, Kampela-, ja Kala-luokat ilman että niitä on korvattu mitenkään eli varmaankin jonkinlaiselle uudelle lautalle on sitten ensi vuosikymmenen loppupuolella tarvetta. Ja saahan siihen uuteen lauttaan sitten pultattua ne miinakiskot jos/kun sellaiselle on tarvetta...

Onhan Suomella tähänkin asti ollut AKT-roolissa vuorollaan miinalaivat, jotka ovat aika paljon hitaampia kuin Pohjanmaat. Runkojenkin määrä on tippunut reippaasti yhdeksänkymmentäluvulta. Onko 4 sen kriittisempi kuin vaikkapa 8, jos aiemmin on ollut luokkaa kymmeniä?

Mikä muuten ylipäätään on merivoimien ja rajavartiolaitoksen roolijako tässä asiassa? Eikö rajavartiolaitos olisi ensisijainen viranomainen näihin hommiin? Aseistuksesta se ei kai ole kiinni, koska rajavartiolaitoksen paattejakin voidaan aseistaa ja koska toisaalta miinalaivojen aseistus on varsin kevyt.
 
Veikkaan edelleen, että Pansiot, Haminat ja Kataiset korvataan monitoimialuksella joka toimii miehittämättömien vehkeiden lavettina. Miehittämättömät vehkeet voivat toimia myös maalta käsin ja osin esim. kuljetuskoneella, hekolla tai kenties jopa HX:lla toimitettuna. HamPa (HaminaPansio) varustetaan monipuolisesti "fitted-for-but-not-with" tilavarauksin esim. Mk-41 kennostolle ym.

AKT-rooli hoitunee lennokeilla ja miehittämättömillä "interceptor" aluksilla jotka muistuttavat joko RIB:iä tai Meripelastusseuran pelastusaluksia.

Miehittämättömät kevyet alukset voi tehdä kunnolla häiveiseksi, niiden toiminta-aika on lähinnä akku / pa-kapasiteetin rajoittama ja merikelpoisuus voi olla pienelläkin aluksella suuri (pienissä aluksilla miehistön toimintakyky on keskeinen rajoite).

Aseistuksena tällaisella miehittämättömällä aluksella voisi olla esim. TrackFire vakiona, aseistusmodulina esim. joko miinanlasku-, syvyyspommi-, torpedo-, kevyt-pto (esim. Brimstone / vast), kevyt it-o (esim. Stinger / vast) tai NEMO-moduli.
 
Viimeksi muokattu:
Turva-luokan konseptiahan kerrotaan modernisoitavan ennen lisätilauksia. Vaikea kuitenkaan nähdä tämän johtavan merkittäviin uusiin aseoptioihin.
 
AKT-rooli hoitunee lennokeilla ja miehittämättömillä "interceptor" aluksilla jotka muistuttavat joko RIB:iä tai Meripelastusseuran pelastusaluksia.
Kuvatut vehkeet eivät kykene tuottamaan Haminaan verrattavissa olevaa tilannekuvaa veden alta, pinannasta ja ilmatilassa, puhumattakaan että kykenisivät vaikuttamaan kaikkiin kolmeen dimensioon. Joskin myös Haminan kyky Ilmaanvaikuttamiseen on marginaalinen.
 
Aluksikin täytyy ottaa huomioon, että Haminan kyky pitkäaikaiseen toimintaan on hyvin rajattu.

Eivät yksittäin, mutta parvessa kyllä. Miehittämättömien laitteiden korvatessa miehitetyn ei niiden tarvitse olla mitään miehittämättömiä kopioita miehitetyistä.

Esimerkiksi sensorikuva voinee syntyä pienistä tiedustelualuksista tai poijuista joilla on passiviset ELSO/EO -sensorit, vedenalainen tilannekuva toisaalta passiivisista tiedustelusuveista, toisaalta nopeista pienistä aktiivikaikualuksista.

Vaikutus isoihin pintamaaleihin tulee Pohjanmailta ja maista PTO2020 yksiköiltä.
 
Viimeksi muokattu:
1-1-6. Yksi Pohjanmaa johtoaluksena ja ilmatorjuntana, sillä ohjuslaiva tukena, ja sitten n.6 miehittämätöntä ASW, miinatorjunta, tiedustelu, harhamaali tms kippoa. 4 tälläistä settiä :)
 
Jos ajatellaan että jotain Pohjanmaiden rinnalle, niin täytyisi tietää mitä kykyä eniten kaivataan. Saksalla on modernien ilmatorjuntafregattien lisäksi Braunschweig-korvetit, joilta puuttuu suto-kyky, IT on omasuojaa ja merimaaleja vastaan voidaan vaikuttaa. https://en.wikipedia.org/wiki/Braunschweig-class_corvette

Toimii varmaan hyvin hieman Sachsen-luokkaa "suojaten", löytyy kyky ylläpitää paria kopteri UAV:ta. Kenties jotain tällaista meille Pohjanmaiden kylkeen sitten tulevaisuudessa. Halvempia ja pienempiä kippoja (silti modernia kamaa), joissa esim. SUTO-kyvystä (tai vaihtoehtoisesti esim. MTO:ista luovuttu suosiolla)?

Edit: On muuten uskomatonta että Pohjanmaassa tulee olemaan sama kennosto it-ohjuksia kuin Sachsen-luokalla. Tietty Sachsenissa sitten pari RAM:ia vielä lisäksi, mutta IT:n "pääaseistus" samaa kaliiberia.
 
Viimeksi muokattu:
Millaisia aluksia ja miten varustettujane tulevat ohjusveneet voisivat olla kun Haminoihin verrataan?

Samaa kokoluokkaa, samantyyppisellä varustuksella? Vai pienempiä, jotka voidaan varustaa tehtävän mukaan?

Jos Haminat korvattaisiin yksi yhteen, niin joku Saar 5 - luokka voisi olla aika lähellä. Haminoiden MLU ja pyrkimys toiminta-ajan kasvattamiseen kertonee jotain.
 
Onhan Suomella tähänkin asti ollut AKT-roolissa vuorollaan miinalaivat, jotka ovat aika paljon hitaampia kuin Pohjanmaat. Runkojenkin määrä on tippunut reippaasti yhdeksänkymmentäluvulta. Onko 4 sen kriittisempi kuin vaikkapa 8, jos aiemmin on ollut luokkaa kymmeniä?

Mikä muuten ylipäätään on merivoimien ja rajavartiolaitoksen roolijako tässä asiassa? Eikö rajavartiolaitos olisi ensisijainen viranomainen näihin hommiin? Aseistuksesta se ei kai ole kiinni, koska rajavartiolaitoksen paattejakin voidaan aseistaa ja koska toisaalta miinalaivojen aseistus on varsin kevyt.

Ei kait miinalaivat ole koskaan olleet AKT-tehtävissä ennen MLU:ta? Valmiusmiinoittajia on kyllä ollut jo lähes 20 vuotta.
 
Veikkaan edelleen, että Pansiot, Haminat ja Kataiset korvataan monitoimialuksella joka toimii miehittämättömien vehkeiden lavettina.

Näin varmaan tapahtunee.
Miehittämättömät vehkeet voivat toimia myös maalta käsin ja osin esim. kuljetuskoneella, hekolla tai kenties jopa HX:lla toimitettuna.

Onnistuu kyllä Suomenlahdella, mutta Pohjoisen Itämeren suunnassa tulee haasteita, kun Saaristomeri välissä.
HamPa (HaminaPansio) varustetaan monipuolisesti "fitted-for-but-not-with" tilavarauksin esim. Mk-41 kennostolle ym.

Siis mitkä ja milloin?

AKT-rooli hoitunee lennokeilla ja miehittämättömillä "interceptor" aluksilla jotka muistuttavat joko RIB:iä tai Meripelastusseuran pelastusaluksia.

Juurikin AKV/AKT-tehtävät edellyttävät valtionaluksia! Lipunnäyttö ja kyvykkyyksien esittäminen ei ole sama juttu kuin Maxi-Buster Suomen lippu liehumassa!
Miehittämättömät kevyet alukset voi tehdä kunnolla häiveiseksi, niiden toiminta-aika on lähinnä akku / pa-kapasiteetin rajoittama ja merikelpoisuus voi olla pienelläkin aluksella suuri (pienissä aluksilla miehistön toimintakyky on keskeinen rajoite).

Aseistuksena tällaisella miehittämättömällä aluksella voisi olla esim. TrackFire vakiona, aseistusmodulina esim. joko miinanlasku-, syvyyspommi-, torpedo-, kevyt-pto (esim. Brimstone / vast), kevyt it-o (esim. Stinger / vast) tai NEMO-moduli.

Voin vakuuttaa, ettei ole edes harkittu, eikä tule ainakaan lähivuosikymmenien aikana (2020-2040).
 
Jos ajatellaan että jotain Pohjanmaiden rinnalle, niin täytyisi tietää mitä kykyä eniten kaivataan. Saksalla on modernien ilmatorjuntafregattien lisäksi Braunschweig-korvetit, joilta puuttuu suto-kyky, IT on omasuojaa ja merimaaleja vastaan voidaan vaikuttaa. https://en.wikipedia.org/wiki/Braunschweig-class_corvette

Toimii varmaan hyvin hieman Sachsen-luokkaa "suojaten", löytyy kyky ylläpitää paria kopteri UAV:ta. Kenties jotain tällaista meille Pohjanmaiden kylkeen sitten tulevaisuudessa. Halvempia ja pienempiä kippoja (silti modernia kamaa), joissa esim. SUTO-kyvystä (tai vaihtoehtoisesti esim. MTO:ista luovuttu suosiolla)?

Edit: On muuten uskomatonta että Pohjanmaassa tulee olemaan sama kennosto it-ohjuksia kuin Sachsen-luokalla. Tietty Sachsenissa sitten pari RAM:ia vielä lisäksi, mutta IT:n "pääaseistus" samaa kaliiberia.

Paitsi että Sachsen-luokalla 4x8 VLS SM- Standard - ohjuksilla, joiden käyttöä koko taistelujärjestelmä tukee. Meillä taas hieman vähemmän...
 
Back
Top