Merivoimien kehitysnäkymät

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Museo
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Aika ahneella päällä täällä ollaan jos ei 32 x ESSM ja 8 x SM-2/6 riittäisi Pohjanmaille ohjustäytöksi! Tuo olisi jo paljon enemmän kuin mitä uskallettiin toivoa muutama vuosi sitten, ja samaa tasoa kuin mitä monissa Eurooppalaisissa pykälää isommissa aluksissa on.

Pohjanmaat kaipaavat mielestäni enemmän helikopteria SUTO-aseineen, sekä RAM-laukaisinta hangaarin päälle. RAM-ohjusten kera saataisiin kunnollinen kerrostettu ilmapuolustus, noin niinkuin ohjus-aseistuksen puolesta.
Ei kai tässä mitään ole ahnehdittu, vaan ainoastaan palloteltu ajatusta. Eihän tuollaisen it-optimoidun Pohjanmaa 2.0:n toteutuminen ole millään tasolla todennäköistä. Kaikenlaista voi kuitenkin märehtiä.

Pitäisi tapahtua jotain mullistavaa, kuten USA:n vetäytyminen kuoreensa jolloin brittien tai Hollannin it-aluksia olisi turha enää Itämerelle odotella. Ja lisäksi äkkinäinen mahdollisuus rakentaa lisää korvetteja vaikkapa työllisyysrahoin tuettuna. Vähän samalla tavalla kuin Haminakin aikanaan hankittiin. Ei ehditty tehdä uutta, joten paranneltiin vain Rauma-luokkaa kokemusten pohjalta.
 
Minä en puolestaan usko. Aivan tarkasti ei voi tätä julkisesti perustella. Miten tämän nyt ilmaisisi sopivasti... liian monta kertaa on yritetty "erityisolossuhderatkaisua" ja kelvotontahan siitä on tullut. Ei enää sitä sekoilua. Veronmaksajat kyllästyy vielä.
Olet selvästi herkistynyt erityisolosuhteille. Olen siitä asiasta samaa mieltä. En vain näe niitä ihan samoissa paikoissa kuin sinä.
 
Kaikissa fregattiluokan aluksissa on nykyään vahvasti samoja piirteitä, mutta Mogami todellakin erottuu joukosta edukseen. Todella linjakas peli.
Se on hyvin samannäköinen kuin Pohjanmaat... hiukan isompis siis, mutta valmistuu ilman VLS Mk-41:stä. Ne laitetaan myöhemmin. Itse aluksen rakentaminen oli kyllä käsittämätöntä taas eurooppalaisesta näkökulmasta katsoen. Kyllä japanilainen tuotannonsuunnittelu ja -toteutus on ihan eri planeetalta.

Ja Pohjanmaat tehtiin aikaisemmin... :) Teollisuus"tarkkailua"?

Ja kyllä, olen ollut herkistynyt "erityisolosuhdesuunnittelulle" jo pitkän aikaa. Se kun on mennyt ns. "käteen" aina.
 
Tuo japsien vehjehän on kuin pohjanmaa. Sillä erotuksella, että se on fregatti eikä korvetti. Lisäksi se on 11% pidempi, -9% kevyempi uppoumaltaan ja vain 6% kalliimpi. Siihen sentään saatu kunnollinen lähisuojauskin aikaiseksi. Miinoituskyky ja ylipäätään samat kyvyt tuntuu löytyvän. Jää vahvistusta tuskin on.

Olisiko pitänyt tilata paatit tuolta?

Niin ja 15% nopeampikin olisi
 
Hmmm... mielenkiintoinen ajatushan se on. Mutta kun alunpitäen oli asetettu jotain metrimääriä aluksen suurimmalle pituudelle. Uppouma kyllä on isompi, 5500 tn vs 4100 tn. Voi olla, että tuo ja 133 m pituus olisi ollut liikaa tänne, henkisesti. Kyllähän se muuten toimisi. Siinä on tosiaan jonkinlainen miinoituskykykin, onkahan samantapainen kuin Pohjanmaissa?
 
Olisiko pitänyt tilata paatit tuolta?
Mogami ei olisi hinnan näkökulmasta mitenkään huono idea. En kuitenkaan lähtisi sanomaan 11x RAM-ohjuksen laukaisinta mitenkään kunnolliseksi lähisuojaksi vs Pohjanmaa, jossa kuitenkin 32x ESSM-ohjusta. Kuitenkin Japsien hinnalla ja laadulla en pistäisi pahaksi, jos olisi ehdolla LV2030-hankinnassa. Australialaisilta tulee mahdollisesti kohtapuoliin jonkin asteen refrenssiä...
Siinä on tosiaan jonkinlainen miinoituskykykin, onkahan samantapainen kuin Pohjanmaissa?
Koitin jossain kohti vähän katsella videoita/kuvia joissa näkyisi Mogami peräluukut auki. Johtopäätöksenä arvioisin, että sen miinoituskyky on yksittäinen jummassa kummassa reunassa oleva kisko. Ei siis olisi mitenkään verrattavissa nykykonfiguraatiossa Pohjanmaan tulevaan miinoitusjärjestelmään. Keskellä "isossa luukussa" hieman Freedom-lkan tapainen veneramppi, toisella puolella jonkin sortin VDS/TAS
 
Hmmm... mielenkiintoinen ajatushan se on. Mutta kun alunpitäen oli asetettu jotain metrimääriä aluksen suurimmalle pituudelle. Uppouma kyllä on isompi, 5500 tn vs 4100 tn. Voi olla, että tuo ja 133 m pituus olisi ollut liikaa tänne, henkisesti. Kyllähän se muuten toimisi. Siinä on tosiaan jonkinlainen miinoituskykykin, onkahan samantapainen kuin Pohjanmaissa?
Juu toisesta lähteestä katsoin kanssa että on tuo uppoutua enemmän. Ajattelinkin että onko paatti tehty osittain paperista vai painaakin jää vahvistus noin paljon mutta oli tosiaan tyhjäpaino
 
Mogami ei olisi hinnan näkökulmasta mitenkään huono idea. En kuitenkaan lähtisi sanomaan 11x RAM-ohjuksen laukaisinta mitenkään kunnolliseksi lähisuojaksi vs Pohjanmaa, jossa kuitenkin 32x ESSM-ohjusta. Kuitenkin Japsien hinnalla ja laadulla en pistäisi pahaksi, jos olisi ehdolla LV2030-hankinnassa. Australialaisilta tulee mahdollisesti kohtapuoliin jonkin asteen refrenssiä...

Koitin jossain kohti vähän katsella videoita/kuvia joissa näkyisi Mogami peräluukut auki. Johtopäätöksenä arvioisin, että sen miinoituskyky on yksittäinen jummassa kummassa reunassa oleva kisko. Ei siis olisi mitenkään verrattavissa nykykonfiguraatiossa Pohjanmaan tulevaan miinoitusjärjestelmään. Keskellä "isossa luukussa" hieman Freedom-lkan tapainen veneramppi, toisella puolella jonkin sortin VDS/TAS
Mogami-luokkaan tulee VLS Mk-41 16 siilolla kuten Pohjanmaissakin (on mahdollista, nyt ostettu vain 1 moduuli). Siihen tullenee heillä kuitenkin kotimainen ohjus (ESSM B2:n kopio?).
Mogamin hinta ei sisältäne ainakaan osaa aseista/järjestelmistä.
 
Mogami ei olisi hinnan näkökulmasta mitenkään huono idea. En kuitenkaan lähtisi sanomaan 11x RAM-ohjuksen laukaisinta mitenkään kunnolliseksi lähisuojaksi vs Pohjanmaa, jossa kuitenkin 32x ESSM-ohjusta. Kuitenkin Japsien hinnalla ja laadulla en pistäisi pahaksi, jos olisi ehdolla LV2030-hankinnassa. Australialaisilta tulee mahdollisesti kohtapuoliin jonkin asteen refrenssiä...

Koitin jossain kohti vähän katsella videoita/kuvia joissa näkyisi Mogami peräluukut auki. Johtopäätöksenä arvioisin, että sen miinoituskyky on yksittäinen jummassa kummassa reunassa oleva kisko. Ei siis olisi mitenkään verrattavissa nykykonfiguraatiossa Pohjanmaan tulevaan miinoitusjärjestelmään. Keskellä "isossa luukussa" hieman Freedom-lkan tapainen veneramppi, toisella puolella jonkin sortin VDS/TAS
Minäkin tuota joskus tutkin ja miinoitusjärjestelmän korostettiin monessa paikassa olevan yksinkertainen tms. Pienempi ahterin luukuista voisi tosiaan olla miinakiskon päässä. Keskilinjan ison luukun takana on näytetty majailevan USV. Hyvin vaatimaton tuo miinoituskyky ilmeisesti on.
 
@Analysti

Lainattu maavoimien kehittäminen-langasta:

Ilmatyynyalushanke oli järjetön alusta saakka ja itse sanoin kun kuulin sopimuksen syntymisestä, että nyt meni homma metsään. Ja niinhän se meni.

Se, mitä silloin jo olisi tarvittu olisi 4 kpl Turunmaa-luokan seuraajaa, noin 80 - 90 m ja 1350 - 1550 tn pintataistelualusta.

Sinällään se on ihan sama tässä vaiheessa miten homma meni. Ja olen asiasta sitä mieltä kuin olen, ja se on vain pelkkä mielipide. Ei mitään sen enempää eikä vaikuta yhtään mihinkään.

___________________________

Itse asiassa uuteen laivueeseen kaavailtiinkin jossain vaiheessa korvetteja ennen kuin lopulta päädyttiin tuohon ohjusveneen ja ilmatyynyaluksen yhdistelmään. Niitä taisi kyllä olla vain kolme, ehkä neljään ei ollut varaa? En muista sen tarkemmin oliko noista jotain konkreettista esillä? Ehkä oltiin menossa Ruotsin perässä Stockholm/Göteborg-luokkien kaltaisiin raskaampiin ohjusveneisiin? Eipä niistä ole myöhemminkään paljoa tarinoitu.

Ohjusveneistä ja ilmatyynyaluksista kasattu yhdistelmälaivue muuten näkyi joissain tulevaisuuspohdinnoissa jo 70/80-lukujen taitteessa. Tai sinne ajoittuu ensimmäinen julkaisu, joka minun silmiini on osunut. Ehkä muuan amiraali ihastui siihen jo tuolloin, kun hänellä oli vähemmän viivoja hihassa?
 
Ensimmäinen näkemäni diarioitu konseptipaperi taistelunkestävästä "yhdistelmälaivueesta" oli laadittu 90-luvun alussa. Tuolloin ei vielä puhuttu ilmatyynyaluksista, vaan siihen päädyttiin 1998.
 
Mielenkiintoinen kehityshanke 155 mm tykistöammusten suhteen merelliseen käyttöön. Henkilökohtaisesti uskon, että se Suomen rannikkotykkihanke liittyy vähintään osittain tämän tyyppisten ammusten tuloon, koska silloin tusinalla rannikon puolustukseen kohdennetulla tykillä on oikeasti merkitystä.

120 km kantama ja kyky liikehtiä on vähän jotain muuta kuin mitä tavalliset ammukset nyt tarjoavat. Noita saapunee markkinoille jotakuinkin samoihin aikoihin kuin mahdolliset hankittavat tykit ovat tulossa joukkokoulutuskäyttöön.

Niitä on jo testauksessa ja LRIP tulisi olla General Atomicsin mukaan käynnissä vuoden 2025 lopussa.

Tuotantolaitteita hankitaan parhaillaan eivätkä näytä tähtäävän ihan mihinkään lumihiutalevalmistukseen kun kapasiteettia lähdetään katsomaan jopa 100000 kpl per kk tasolle.

While the company’s existing computer numerical control machines could support up to 180000 pounds of material and create objects up to 18 feet in diameter, Forney highlighted that General Atomics is currently seeking out more machines to meet the projected production quantities, which could reach up to 100,000 rounds a month following talks with interested U.S. armed services and international parties.

Liitteet

Tähän liittyen haluaisin kysyä, että mitä on Naton Itämeren sodankäynnissä tapahtunut, jos Venäjän maihinnousu- tai laivastovoimaa on LÄHEMPÄNÄ kuin 120 km Suomen rannikkoa? No, tietenkin Suomenlahden itäpäässä saattaa nyt jotain olla. Mutta saadaanko niitäkään tykillä, tuollakaan, ammuttua, on hyvä kysymys.
 
Tuo japsien vehjehän on kuin pohjanmaa. Sillä erotuksella, että se on fregatti eikä korvetti. Lisäksi se on 11% pidempi, -9% kevyempi uppoumaltaan ja vain 6% kalliimpi. Siihen sentään saatu kunnollinen lähisuojauskin aikaiseksi. Miinoituskyky ja ylipäätään samat kyvyt tuntuu löytyvän. Jää vahvistusta tuskin on.

Olisiko pitänyt tilata paatit tuolta?

Niin ja 15% nopeampikin olisi

Mitä tollanen Mogami maksaa?
Analysti kommentoi alla, että ei ainakaan kaikkia asejärjestelmiä?
 
Back
Top