Miehistön kuljetus

"Yleensä"
Koskee ehkä saksalaisia, siinäkin poikkeus vahvistaa säännön
  • Panzerkampfwagen 35
  • Panzerkampfwagen 38
  • Panzerkampfwagen I
  • Panzerkampfwagen II
  • Panzerkampfwagen III
  • Panzerkampfwagen IV
Onko tuossa selittäjänä se että kaksi ensimmäistä on sotasaaliskalustoa? ( oletan tsekkivaunuiksi? ) Oma tuotanto sitten loogisesti nimeten.
 
Onko tuossa selittäjänä se että kaksi ensimmäistä on sotasaaliskalustoa? ( oletan tsekkivaunuiksi? ) Oma tuotanto sitten loogisesti nimeten.
On, siis koko nimihän on Pz.KfW. 35(t), tai 38(t), jossa (t) tarkoittaa nimenomaan Tshekkejä ja numero valmistusvuotta. Tshekeillähän oli miehityksen (-38) aikaan laadultaan parempaa panssarikalustoa kuin Saksalla itsellään, Pz.KfW. III ja IV tuli käyttöön -39, eikä vielä Puolan kampanjan aikanakaan ollut Saksan armeijan pääkalustona, joten tshekkivaunut kelpasi enemmän kuin hyvin. Sotasaaliskalusto kävi kaikille kuin väärä raha, jenkit ja länsiliittoutuneet tosin vähemmän, kun eivät oikein luottaneet että lentäjät erottavat tai jaksavat edes katseellaan etsiä vaunusta valkoisen tähden ennen ampumista.

edit: lisätään nyt sen verran, että sotasaaliskaluston kanssa oli ihan yleinen käytäntö ottaa alkuperäinen nimi mahdollisimman täydellisenä käyttöön, yleensä etuliite "panssarivaunu XX" vain vaihdettiin omaan käytössä olleeseen. Sen takia näissä kahdessa (Pz.KfW. 35(t) ja -38(t)) käytetään valmistusvuotta eikä mitään omaa mallinumeroa, kun se taas olisi sekoittanut omatuotannon nimeämisen. Toisella puolella esimerkkinä T-III ja T-IV, eli Pz.KfW:t III ja IV neuvostokalustona.

"Yleensä"
Koskee ehkä saksalaisia, siinäkin poikkeus vahvistaa säännön
  • Panzerkampfwagen 35
  • Panzerkampfwagen 38
  • Panzerkampfwagen I
  • Panzerkampfwagen II
  • Panzerkampfwagen III
  • Panzerkampfwagen IV

Täs on standarti merkintätapa T-xx/x :):D

Tässä vain sodan aikaaset, mutta T-xx/x jatkunu kuten hyvin tiedetään

  • T-20
  • T-26
  • T-28
  • T-34
  • T-35
  • T-37A
  • T-38
  • T-44
  • T-50
  • T-60
  • T-70
  • T95 (usa)
Ilmeisesti alkuperäistä pointtia olisi pitänyt tarkentaa - siis omavalmistekaluston nimitykset kulkee niin kuin aikaisemmin kirjoitin. Ja T-xx vaunuthan on kaikki eri malleja (T-60 ja listalta pois jäänyt T-40 tulee mieleen ainoina), harvemmassa on edes samaa alustaa toisen kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
Käsittääkseni nuo jenkkien lamineetit ottaa paljon kuurmootusta vastaan mutta kun mennään vähääkään astetta kovempaan kamaan niin vahinkoa tulee. En usko että naapurilla on yhtään parempaa ikkunaa.

Käsittääkseni nuo jenkkien lamineetit ottaa paljon kuurmootusta vastaan mutta kun mennään vähääkään astetta kovempaan kamaan niin vahinkoa tulee. En usko että naapurilla on yhtään parempaa ikkunaa.

Tuo on ihan mielenkiintoinen tapaus. Tuossa ammuksessa ei ole mitään panssarinläpäisyä edistäviä ominaisuuksia, vaan iskee maaliin pelkällä voimalla. Mutta läpi menee, koska tuo laminaatti kestää vain tietyn määrän energiaa.
 
Onko kukaan päässyt pelehtimään syvällisemmin RG-32:n kanssa? Voisiko siitä tai jostakin vastaavasta saman luokan ajoneuvosta olla Pasien korvikkeeksi?

Onhan niiden hankintaa kutsuttu maanpetokselliseksi toiminnaksikin, mutta mutta... Jos AMV maksaa kahdesta millistä ylöspäin eikä Misukaan ole (lähteenä tosin foorumilla kirjoitteleva yksittäinen panssariupseeri) lähelläkään puolta milliä, niin olisikos se RG-32 nyt niin paha veto kuitenkaan? Tuotahan on saatavana myös pitkänä versiona, tosin silloin etu- ja taka-akselien väliin alkaa jäädä jo kiusallinen etäisyys.
 
Varmasti RG-32:n ominaisuudet olisivat riittävän hyvät moneen APC-tason tarpeeseen. Varsinkin kun tarve on siirtää pientä ryhmää,tai puolikasta ryhmää.
 
Hassua että briteillä on Iveco LMV Panther vasta hankittuna, speksit on aika samat... Ehkä JLTV on modulaarisempi.
 
Hassua että briteillä on Iveco LMV Panther vasta hankittuna, speksit on aika samat... Ehkä JLTV on modulaarisempi.

Eivät nuo JLTV:t ole ainakaan hinnalla pilattuja, alle 400 000 dollaria per ajoneuvo. En tiedä Ivecosta, mutta perstuntumalta väittäisin sen olevan ainakin samanhintainen ellei kalliimpi. JLTV:stä on myös valmiiksi olemassa hirveä määrä eri versioita, joista valita. Ivecon tapauksessa kyseessä taitaa olla lähinnä panssaroitu maasturi.
 
Saataisiin edes tuhansia Hiluxeja niin itkisin onnesta.
 
Saataisiin edes tuhansia Hiluxeja niin itkisin onnesta.

Ei kannata. Ottokalustona saadaan suunnilleen niin paljon kuin sielu sietää.

Tärkeämpää on, kuinka paljon panssaroitua kalustoa on käytettävissä. Se on varsin kuumottava tilanne, jos panssaroimattomassa Hiluxissa matkustaessa alkaa sataa 152 mm kranaattia lähettyville.
 
Ei ne heti ole käytössä, tällaisille olisi käyttöä kaikilla joukoilla.

3796758494_8d86cd5013.jpg

3796758500_a2d09a8f3d.jpg

3796758496_bcf4f21859.jpg
 
Ei ne heti ole käytössä, tällaisille olisi käyttöä kaikilla joukoilla.

Kun laajamittainen liikekannallepano on käynnissä, on myös ajoneuvojen pakko-otto hyvässä vaiheessa. Suurta tarvetta PV:n nimissä oleville Hiluxeille ei siis ole.
 
Kun laajamittainen liikekannallepano on käynnissä, on myös ajoneuvojen pakko-otto hyvässä vaiheessa. Suurta tarvetta PV:n nimissä oleville Hiluxeille ei siis ole.

Tarvetta on takuulla kalustolle joka on varusteltu juuri puolustusvoimille, varaa ei varmasti olekaan jos sitä ei ole lisätä panssaroituakaan kalustoa.

Jos Suomessa ei olisi tarvetta light utility luokan ajoneuvoille olisimme ainoa maa maailmassa jossa niitä olisi riittävästi.
 
Kun laajamittainen liikekannallepano on käynnissä, on myös ajoneuvojen pakko-otto hyvässä vaiheessa. Suurta tarvetta PV:n nimissä oleville Hiluxeille ei siis ole.

Tästä olen samaa mieltä. Jos jotain hankitaan, niin sitten sellaisia ajoneuvoja jotka tulisivat niiden ensimmäiseksi perustettavien joukkojen käyttöön, ennen kun ottoajoneuvojen rohmuaminen on saatu kunnolla käyntiin. Myöhemmin perustettavat joukot pärjäävät varmasti hyvin ottokalustolla, mutta sille nopeasti kokoonsaatavalle keihäänkärjelle olisi hyvä olla oma tarve ja tietty kulutusvara olemassa jo kriisin alkaessa. Mutta tämä menee varmaan siihen kategoriaan, että nämä asiat on jo mietitty ja hoidettu kuntoon virkamiesten toimesta.
 
Eivät nuo JLTV:t ole ainakaan hinnalla pilattuja, alle 400 000 dollaria per ajoneuvo. En tiedä Ivecosta, mutta perstuntumalta väittäisin sen olevan ainakin samanhintainen ellei kalliimpi. JLTV:stä on myös valmiiksi olemassa hirveä määrä eri versioita, joista valita. Ivecon tapauksessa kyseessä taitaa olla lähinnä panssaroitu maasturi.

Britit maksoivat omistaan 400 000 puntaa kipale, halvimmat kaupat on tehnyt Saksa ja Norja 200 000 euroa, toki viime vuosikymmenellä. Afgoissa se on suojannut Italialaiset hyvin IED-iskuissa. Katolle saa "yleisimmät" asejärjestelmät, kevyttä kuorma-autoa siitä ei ole näkynyt, vaikka sellainenkin piti Pantherin korvata.
 
Minä kun olen ikuinen skeptikko/pessimisti niin millainen kriisitilanne sallii ajoneuvojen otto kansalaisilta; riittääkö matalaintensiivinen vihreiden miehien skenario vai pitääkö olla suuren luokan sotatilanne (jos pitää olla niin mitä jos ei olekaan?).
 
Back
Top