Huhta
Greatest Leader
Onko mitään arviota montako pasi2:sta tätä varten tarvittaisiin? Jos nämä maksaa miljoonan kappaleelta, saataisiin suhteellisen pienellä panostuksella hankittua näitä paljon.
30 MEUR vuodessa kymmenen vuoden ajan tuottaisi kunnioitettavan 300:n ajoneuvon fleetin. Ylläpitokulut tähän päälle toki.
Lasketaanpas haasteen vuoksi:
Viimeisimmän selonteon mukaan tärkeimpiin joukkoihin kuuluu mm. kolme alueellista jalkaväkiprikaatia (olikohan tuo termi - sinne päin kuitenkin). Oletetaan, että yksi näistä toimii Pohjois-Suomessa (n. Joensuusta ylöspäin) ja käyttää pääasiallisena kuljetusvälineenä telakuorma-autoja. Sitten jää kaksi etelämpänä toimivaa prikaatia. Näissä voisi olla yhteensä esim. kuusi-seitsemän pyörillä liikkuvaa taisteluosastoa, joista ehkä yksi-kaksi pystytään varustamaan Paseilla valtion toimesta. Taisteluosastot ovat aika isoja pumppuja verrattuna aiempiin pataljooniin, joten järjestelmävaunut, krh, jne. huomioiden tarve olisi ehkä n. 100 per taisteluosasto.
Päädytään siis erittäin karkeasti ~500 vaunuun. Kannattaa myös huomioida, että vanhimpien Pasien korvaaminen on tulossa eteen piakkoin. Yhteensä varmaan voi laskea, että tarve olisi 1000 vaunua seuraavan 20 vuoden aikana. Budjetti! Lepo.
Melkonen "Modular" vehicle tosiaan 
