Miehistön kuljetus

Ensimmäiseksi tulee mieleen, että sitä voi käyttää miehistönkuljetukseen tai tavaran kuskaukseen.

Mä voin rakentaa sulle auton. Voit viedä sillä vaikka lapset päiväkotiin tai hakea ruokaostokset Prismasta. Ostatko? Et? Miksi?

Koska markkinoilla on jo vastaavia autoja ainakin karkeasti yhtä hyvillä ominaisuuksilla, paljon nimekkäämmiltä valmistajilta ja paljon pienemmällä riskillä.
 
Samaa mieltä ja tähän voisi vielä lisätä:

Soveltuu rahdin kuljettamiseen
PMPV mahdollistaa myös rahdin maastokuljetukset. Penkkien istuimet nousevat ylös ja mukana kulkee jopa 10 tonnia tavaraa kuormalavoilla. Joukkojen huoltoa helpottava ominaisuus vaikuttaa kiinnostavalta Puolustusvoimien hajautetun taistelutavan näkökulmasta.

Tavoitteena yksinkertaisuus
PMPV:ssä on pyritty käyttämään mahdollisimman paljon valmiita kuorma-autokomponentteja. Lisäksi pyritään kotimaisuuteen.

Protolab PMPV on tällä hetkellä omassa kantavuus- ja suojausluokassaan ainutlaatuinen laite maailmassa. Taisteluvaunun suojaus kuljetusajoneuvossa yhdistettynä kilpailukykyiseen hintaan on kieltämättä kiinnostava yhdistelmä.
Protolab kertoo pyrkineensä mahdollisimman yksinkertaiseen ja toimivaan tekniikkaan. Misun halutaankin olevan viimeinen, joka vielä jatkaa taistelukentällä muiden ajoneuvojen huipputeknisten järjestelmien petettyä.

Kyllä Misun kehittelyssä idea on ollut mukana.

Täältä voi lukea Misusta melkoisen seikkaperäisen kirjoituksen:

Muissakin MRAP:eissa on taittuvia istuimia, jos jostakin syystä panssariajoneuvoja on liikaa ja kuorma-autoja liian vähän. Kuva Caimanin sisältä.

1580408222900.png
 
Minusta kaikki kolme kotimaista on sen verta erilaisia, että hiukan mielikuvitusta käyttämällä niille jokaiselle löytyy oma tarpeensa. Sisu partioajoneuvo, Misu monitoimilaite ja Pasi2 taistelutaksi. Viimeisessä roolissa kaikki muutkin pärjäävät ja Sisusta taas on monitoimilaitteeksi kevyemmässä kokoluokassa eri korivariaatioina. Kaipa näitä asioita on joku palkkansa edestäkin miettinyt ennen projektien käynnistymistä
 
Liekö on taloudellista järkeä ostaa esim. 50 kpl jokaista sen sijaan että ostettaisiin 150 kpl yhtä? Yksikköhinta tippuu tilausmäärän kasvaessa ja huolto kiittää kalustokirjon supistuessa.

Erityisesti kahden kolmiakselisen hankinta tuntuisi hassulta. Kaksiakselinen vähemmän maastokelpoisuutta vaativiin tehtäviin ja kolmiakselinen enemmän maastokelpoisuutta vaativiin tehtäviin voisi ehkä vielä olla jotenkin järkevä kombo.
 
Mä voin rakentaa sulle auton. Voit viedä sillä vaikka lapset päiväkotiin tai hakea ruokaostokset Prismasta. Ostatko? Et? Miksi?

Koska markkinoilla on jo vastaavia autoja ainakin karkeasti yhtä hyvillä ominaisuuksilla, paljon nimekkäämmiltä valmistajilta ja paljon pienemmällä riskillä.
Turhaanko siis Prolab tai Sisu tuovat 6x6 tai GTP:tä markkinoille. Pasi on perseestä ja AMW anuksesta koska Suomi...
 
Jaa-a, en tiedä turhasta. Jos ei edes yritä, ei voi onnistua. Aika usein käy kuitenkin niin, että tuote ei myykään toivotusti, PaVa ja JuKo noin esimerkkeinä kotimaisista panssariajoneuvojen kyhäelmistä.

Pasi poikkeaa valmistajan kannalta sikäli noista muista listaamistasi, että se tehtiin Suomen PV:n tarjouskilpailuun. Asiakkaan kannalta tuohon aikaan vastaavia (länsimaisia) tuotteita taas oli ylipäätään markkinoilla paljon vähemmän kuin nykyään MRAP:eja. Tuolloin PV:n hankintoja ohjasi vahvasti myös politiikka; Rauhansopimus ei sallinut saksalaista kalustoa ja kotimaista teollisuutta oli pieni pakko tukea.

AMV:n ja 6X6:n kehitti Patria, vakavarainen yhtiö pitkällä kokemuksella Pasista ja myöhemmin AMV:stä. Sekä Pasi että AMV ovat molemmat käyneet hyvin kaupaksi myös ulkomaille, eli Patrialla on näyttöjä taustallaan. Sisu GTP ja Protolab PMPV "Misu" taas ovat enemmän ko. yritysten ensiyrityksiä pyöräpanssariajoneuvojen markkinoille, neitsyet ovat ryhtyneet gigoloiksi.

Misua, GTP:tä ja 6X6:ta yhdistää kaikkia se, että niitä ei ole tehty vastaamaan PV:n tarjouskilpailuun, PV:n määrittelemiin spekseihin. Ne on rakennettu ensin ja sitten niitä yritetään myydä kaikille kelvollisille ostajille. Ja Sisuhan melkein onnistuikin Latviassa.
 
Liekö on taloudellista järkeä ostaa esim. 50 kpl jokaista sen sijaan että ostettaisiin 150 kpl yhtä? Yksikköhinta tippuu tilausmäärän kasvaessa ja huolto kiittää kalustokirjon supistuessa.

Erityisesti kahden kolmiakselisen hankinta tuntuisi hassulta. Kaksiakselinen vähemmän maastokelpoisuutta vaativiin tehtäviin ja kolmiakselinen enemmän maastokelpoisuutta vaativiin tehtäviin voisi ehkä vielä olla jotenkin järkevä kombo.
Ei mitään järkeä, jos kaikkia ostettaisiin vain 50 kpl, tarvehan on ihan toisenlaisiin määriin. Huoltovarmuuden kannalta on taas hyvä, jos on useampi tuotantolinja testattuna, siitä voi vähän maksaakin. Kaikkihan nämä ovat pääosin hyllytavarasta kasattuja, joten huollon ei pitäisi olla ongelma
 
Kuten sanonut aikasemminkin. Misu oli raakasti myöhässä markkinoilta. Se olisi pitänyt tehdä 15 vuotta sitten. Nyt on markkinat täynnä ylijäämäkalustoa, mitä Suomikin on ostanut plajon Unimog yms kuorma-autoja.
 
Huoltovarmuuden kannalta on taas hyvä, jos on useampi tuotantolinja testattuna, siitä voi vähän maksaakin. Kaikkihan nämä ovat pääosin hyllytavarasta kasattuja, joten huollon ei pitäisi olla ongelma
Jep. Jos PV tarvitsee ja hankkii tulevaisuudessa isomman määrän liikkuvaa kalustoa omille joukoille, niin varmasti päätöksentekoon vaikuttaa myös kotimaisuus- ja huoltovarmuus- asiat siitäkin huolimatta, että kokonaisuus tulisikin jonkin verran kalliimmaksi kuin ulkomailta hankittavalla kalustolla vaikka sitä olisikin tarjolla "mielin määrin" aidan toisella puolella.
 
Misua, GTP:tä ja 6X6:ta yhdistää kaikkia se, että niitä ei ole tehty vastaamaan PV:n tarjouskilpailuun, PV:n määrittelemiin spekseihin. Ne on rakennettu ensin ja sitten niitä yritetään myydä kaikille kelvollisille ostajille. Ja Sisuhan melkein onnistuikin Latviassa.
Sisu ja Patria ei kaadu vaikkei kyseisiä ajoneuvoja menisi kaupaksi ainoatakaan, Protolabille se olisi iso isku. Mahdollisesti jopa kaatava isku
 
Protolab on pienen porukan omistama kehitysyhtiö, olisko omistajia ollu 4 yksityishenkilöä. Osaomistajaksi tullut matkan varrella myös Misujen valmistaja konepaja Toijala Works. Yritys on kunnianhimoinen ja riskialtis, niinkuin startupit yleensä. Todennäköisesti yritys menee kuoppaan jos Misu ei lähde lentoon. Uskoa tuntuu kuitenkin olevan ja soisi heidän onnistuvan.

PV varaan homma ei voi yksin rakentua ja Protolab on koko ajan hokenut tähtäävänsä kv-markkinoille. Se on helpommin sanottu kuin tehty ja siinä ei riitä, että kaikki on kohdallaan kun mukaan astuu politiikka ja muut satunnaismuuttujat.
 
Kuten sanonut aikasemminkin. Misu oli raakasti myöhässä markkinoilta. Se olisi pitänyt tehdä 15 vuotta sitten. Nyt on markkinat täynnä ylijäämäkalustoa, mitä Suomikin on ostanut plajon Unimog yms kuorma-autoja.
Ei ole sen enempää myöhässä kuin muutkaan kotimaiset panssaroidut miehistönkuljetusajoneuvot.
 
Tuote visioitiin kv tarpeisiin kysynnän allonharjalla ja saatiin tuotantovalmiiksi kun vastaavaa mutta halvempaa kalustoa oli jo ylijäämänä.

Fokus oli puhtaasti ulkomailla. PV:lle tuota ei ymmärtääkseni ajateltu myytävän kun kv operaatioissa käytettäväksi. Nyt visiointi on toki laventunut kun markkinat ovat eläneet.

Muut kotimaiset tuotteet on ehkä tuotettu ajatellen enemmän eurooppalaista taistelukenttää.

Misulla voisi olla kotimaista iloa erikoiskäytössä esim ambulanssina tai komento-/järjestelmäajoneuvona. Rakenne sallinee takatilan vapaamman muokattavuuden. Logistisessa käytössä takatila voisi olla jopa panssaroimaton tai esim jollekin järjestelmämodulihyötykuormalle tehty lavetti.

Kantavuutta ja liikkuvuutta saisi varmaan lisää keventämällä panssarointia. Miinasuojaus on ylimitoitettu suhteessa kotimaiseen uhkakuvaan eli esim. sirotemiinoihin.

En tiedä olisiko tilausta ka panssarihyttien tuottajalle...
 
Tässä tullaan taas siihen että käyttöä kyllä olisi mutta Pv:llä on niin huutava tarve ihan peruskuljettimille ettei hifistelylle ole kummoisia mahdollisuuksia. Toivottavasti jotain laitetta päästään myös tilaamaan ja vielä pidemmällä ajalla niin määrääkin ehtii vähän kertyä. Saataisiin peruskalusto parempaan kuosiin niin että 30-luvulla olisi mahdollisuus kehittää erityisesti terävää kärkeä kun ei tarvitse lähteä koko palettia ihan nollasta nostamaan.
 
Mä voin rakentaa sulle auton. Voit viedä sillä vaikka lapset päiväkotiin tai hakea ruokaostokset Prismasta. Ostatko? Et? Miksi?

Koska markkinoilla on jo vastaavia autoja ainakin karkeasti yhtä hyvillä ominaisuuksilla, paljon nimekkäämmiltä valmistajilta ja paljon pienemmällä riskillä.

Markkinoilla on runsaasti myös panssaroituja ajoneuvoja ihan mihin kokoluokkaan vain. Miksi PV sitten ostaa kotimaisia? Miksei osteta ulkomailta? Kuten yllä jo kirjoitettiin, niin aikanaan Pasin historia juontaa silloiseen tarjouskilpailuun kahdesta kotimaisesta vaihtoehdosta. Taisi olla valtionyhtiö silloin joka nappasi kaupan...

Ja kärkkäästä kielestä huolimatta ei ole tarkoitettu provoksi vaan ajatuksia herättämään.
 
Niin mä kirjoitin. Kirjoitin myös, että politiikka vaikutti tuolloin hankintoihin.

Joskus 1970-luvun lopun ja 1980-luvun alun tienoilla. Köyhä katajainen kansa. Kommarit avoimesti eduskunnassa. Kekkonen presidenttinä. Rauhansopimus voimassa. YYA-sopimus voimassa. Länsivaluutat kalliita.

Hyvät vaihtoehdot olivat vähissä. Ostetaanko BTR-70 kyseenalaisella jalkautumisratkaisulla ja itämaisella, kilometrejä "kestävällä" tekniikalla? Yritetäänkö löytää lännestä jokin, johon rahat ehkä riittää ja joka ehkä toimii myös pakkasessa? Vai kokeiltaisiinko, mihin kotimaassa kyetään?

Kyllä ne vaihtoehdot olivat tuohon aikaan varsin rajatut. Itselle ei äkkiseltään tule juuri muita realistisia vaihtoehtoja mieleen lännestä ajatellen Pasin hankintaa. Saa toki täydentää.

Ranska: VAB - 4x4 version maastoliikkuvuus tuskin tyydyttäisi ja ranskalaisessa suunnittelussa on joitakin vanhahtavia piirteitä, kuten manuaalivaihteisto.
Espanja: Pegaso BMR - etelän lämpimässä tämäkin kehitetty, paperilla kylläkin vaikuttava.
Sveitsi: Piranha - sveitsiläistä designia, valitettavasti kelloseppäkansan työ on tunnetusti kallista.
 
Ei mitään järkeä, jos kaikkia ostettaisiin vain 50 kpl, tarvehan on ihan toisenlaisiin määriin. Huoltovarmuuden kannalta on taas hyvä, jos on useampi tuotantolinja testattuna, siitä voi vähän maksaakin. Kaikkihan nämä ovat pääosin hyllytavarasta kasattuja, joten huollon ei pitäisi olla ongelma

Tarve on joka sektorilla ihan erilaisiin määriin. Valitettavasti tykistö tarvitsee jotakin itäväljyyksien tilalle. Ilmatorjunnassa poistuu vanhoja järjestelmiä ja hieman uudempiinkin tarvitaan uusia ampumatarvikkeita ja MLU-päivityksiä. Viestikalustossa riittää täydennettävää terävimmän kärjen ulkopuolella. Vanhenevien telakuorma-autojen tilalle tarvitaan uutta, hankalissakin olosuhteissa liikkuvaa kalustoa. Uuteen rynnäkkökivääriinkin pitäisi löytää rahat ennen pitkää, nykyiset päivitysprojektit ovat tekohengitystä jalkaväen tarpeisiin. Pimeänäkölaitteita ja lämpötähystimiä tarvitaan lisää, uusia kuorma-autoja pitää hankkia vanhenevien tilalle ja lennokkien torjuntaan pitäisi panostaa.

Kun Pasien pääosa jatkaa MLU:n avulla pitkälle 2030-luvulle, jopa 2040-luvulle, ja kun muita tarpeita on paljon, niin on vaikea nähdä, mistä revittäisiin rahat esim. 600, 900 tai 1200 uuteen pyöräpanssariajoneuvoon. Kyllä ne hankinnat taitaa jäädä tässä vaiheessa (20-luvulla) ennemmin pariin-kolmeen sataan.
 
Aika tuon näyttää, liikkuva taistelutapa tuntuu olevan muotia tornin suunnitelmissa, se taas vaatii paljon kalustoa = ei onnistu ottoajoneuvoilla. Edelleen olen sitä mieltä ettei nämä kolme ole tulleet markkinoille just tällä hetkellä sattumalta, voin olla väärässäkin
 
Mikä liikkuva taistelutapa? Jos tarkoitat alueellisten joukkojen uutta taistelutapaa, niin on kerrottu, että on erilaisia taisteluosastoja/pataljoonia, ainakin hyökkääviä, puolustavia ja hajautettuja.

Sinne mahtuu niin panssaroitua PV:n kalustoa kuin ottoajoneuvojakin. Voi toki olla, että ainakin puolustavista haluttaisiin tehdä hyökkääviä uusilla ajoneuvohankinnoilla. Tämä kävisi järkeen, jos epäsuora ja viestikalusto on osapuilleen vastaavaa. Toisaalta etenkään hajautettujen pataljoonien toiminnan kannalta en näe ottoajoneuvojen käyttöä suurena heikkoutena. Nimestä päätellen joukon toiminta pohjaa enemmän hajautettuun kuin keskitettyyn toimintaan, ja tämä hajautus vähentää tarvetta panssaroidulle kalustolle. Pahimmillaan lennokki paljastaa muutaman Hilux-teknikaalin ja maastoskootterin, ei komppaniallista miehiä kuorma-autojen lavoilla.

Mitä tulee noiden kolmen yhtäaikaiseen esiintuloon, niin... Protolab oli ensimmäinen PMPV "Misun" kanssa. Ja voi kuvitella, mitä Sisulla ja Patrialla on ajateltu asian käydessä ilmi. Ei kai kukaan halua tahallaan jäädä kakkoseksi? Eli puolittaisella pakolla on kehitetty omat versiot, ettei poliittiset voimat ostata puolustusvoimilla kilpailijan tuotetta.
 
Back
Top